XVII.
DAVYN KIRJE.
— Nyt alkaa sataa lunta, tytöt, sanoi Phil tullessaan kotiin iltapuolella eräänä marraskuun pakkaspäivänä, — ja koko hiekkakäytävä on täynnä mitä sievimpiä pikku tähtösiä ja ristejä. En ole koskaan ennen huomannut, miten hienonhieno lumihiutale on. Nyt kun elämä on näin järjestetty, on aikaa kiinnittää huomiota moneen uuteen seikkaan ja tehdä kaikenlaisia havaintoja, joita emme ole lainkaan ennen tehneet. Niin, kiitos tyttökullat, kun otitte minut joukkoonne. Tuntuu oikein hyvältä saada tuskitella sitä, että voi taaskin on kallistunut viisi senttiä.
— Älä nyt, kuule, onko se? kysyi Stella, joka hoiti pienen talouden tilit.
— Onpas vaan, ja tässä on sinun kilosi. Minä alan jo olla taitava ostoksien tekijä. Se on vielä hauskempaa kuin hakkaileminen, sanoi Phil vakavasti.
— Voi sentään, miten kaikki kallistuu kauheasti! On suorastaan halpamaista, että ruoka tulee niin kalliiksi, huokasi Stella.
— Niin, Jumalan kiitos, että vielä saa raitista ilmaa ilmaiseksi, virkkoi Jamesina-täti.
— Hyvä naurukaan ei vielä maksa mitään, sanoi Anna. — Siitä ei kanneta vielä veroa, ja hyvä onkin, sillä nyt saatte nauraa makeasti kaikki tyynni. Minä luen teille ääneen Davyn kirjeen. Hän on huomattavasti edistynyt oikeinkirjoituksessa viime vuonna ja käyttelee välimerkkejäkin kuin poika. Hän on pudotellut kynästään oikein sisältörikkaan kirjeen. Istukaa nyt, niin saatte kuulla, ennenkuin taas jokailtainen lukuaherrus alkaa.
"Rakas Anna", aloitti Davy kirjeensä, "minä tartun kynään, jotta saisit tietää, että me kaikki voimme hyvin, ja me toivomme, ettei sinuakaan mikään vaivaa. Tänään sataa vähän lunta, ja Marilla sanoo että pilvien akka pudistelee höyhenpatjojaan. Jos hän asuu pilvissä, niin hän varmaankin on Jumalan sukulainen? Kuinkahan läheistä sukua hän on? Täti Lynde on ollut kauhean sairas, mutta hän on nyt parempi. Hän romahti maahan kellarin rappusissa viime viikolla. Kun hän romahti, niin hän koppasi kiinni hyllystä, missä kaikki maitoastiat ovat, ja se jyrähti maahan samalla ja aika ryminä kuului. Marilla luuli ensin, että oli maanjäristys. Maitoastiat meni säpäleiksi ja täti Lyndeltä meni pari kylkiluuta poikki. Tohtori tuli ja antoi hänelle lääkkeitä, joilla hänen piti voidella kylkiluita, mutta sitä hän ei ymmärtänyt, vaan ottikin ne lusikalla suuhunsa. Tohtori sanoi että oli Herran ihme ettei hän paikalla kuolla kupsahtanut, mutta eipäs niin käynyt, ja hänen kylkiluunsa on taas hyvät, ja Marilla sanoo, että kyllä voi tulla hyvin hyvästi toimeen ilman lääkäreitä. Mutta maitoastioita ei voitu laittaa, ne sai Marilla heittää rikkaläjään. Oli yleinen kiitospäivä viime viikolla. Meillä oli lupaa koulusta ja hirveän hyvää ruokaa päivälliseksi. Meillä oli lihamureketta ja paistettu kalkkuna ja omenakakkua kermavaahdon kera ja rinkeleitä ja ässiä kahvin kanssa. Marilla sanoi että minä varmaan olin syönyt liikaa ja että yöllä sattuisi onnettomuus, mutta ei sattunutkaan. Minä heräsin itsestäni ja nousin. Dora sai sitten korvasäryn, mutta se tuntui aivan vatsanväänteiltä. Minulla ei ollut missään korvasärkyä. Meidän koulussamme opettaa nyt herra. Hän on hurjan kiva. Viime viikolla hän antoi meidän kaikkien poikien kolmannella luokalla kirjoittaa, millaisen rouvan me tahtoisimme, ja tyttöjen, millaisen miehen he tahtoisivat. Hän nauroi niin tavattomasti kun hän luki aineet. Näin minä kirjoitin. Sinusta on ehkä hauska lukea.
"Minkälaisen rouvan minä mieluimmin tahtoisin.
"Hänen pitää käyttäytyä hyvin hyvästi ja saada ruoka valmiiksi minuutilleen, ja tehdä mitä minä sanon hänelle ja aina olla hyvin kohtelias minulle. Hänen pitää olla viidentoista vuoden vanha. Hänen pitää olla kiltti köyhille ja pitää siistinä ja järjestyksessä ja mennä kirkkoon joka sunnuntai. Hänen pitää olla hyvin kaunis ja hänellä täytyy olla kihara tukka. Jos minä saan ihan sellaisen rouvan kuin minä tahdon, niin minä olen hirveän kiltti mies hänelle. Minun mielestäni rouvan aina pitäisi olla hurjan kiltti miehelleen. Muutamilla naisparoilla ei ole mitään miehiä.
Loppu."
"Minä olin suurissa hautajaisissa Valkorannassa viime viikolla rouva Wright oli ruumis. Ruumiin mies suri niin kovasti. Täti Lynde sanoo että rouva Wrightin isoisä kerran varasti lampaan, mutta Marilla sanoo ettei saa puhua pahaa kuolleista. Miksi ei sitä saa tehdä Anna? Tulevatko ne sitten takaisin ja nipistävät meitä nenästä?
"Täti Lynde suuttui minuun niin tavattomasti tässä yhtenä päivänä, kun minä kysyin häneltä oliko hän elänyt Noakin aikana ja nähnyt arkin ja kaikki eläimet. Miksi hänen sitten piti suuttua minuun?
"Setä Harrisonilla on uusi renkipoika. Hän on hyvin kömpelö, setä sanoo että hän on vasenkätinen sekä käsistään että jaloistaan. Rouva Harmon Andrewsin iso sika, josta hän sai palkinnon ja josta hän aina puhuu niin paljon, sai halvauksen ja kuoli. Täti Lynde sanoi että se oli hänelle oikein, kun hän aina oli niin ylpeä ja kehui niin tavattomasti. Minusta oli sääli kun sian piti kuolla. Milty Boulter on ollut sairas. Tohtori määräsi hänelle lääkkeitä, ja ne maistuivat kauheilta. Minä sanoin: voinhan minä ottaa ne, jos sinä annat minulle kaksikymmentäviisi senttiä, mutta ajattele hän oli niin ahne että hän mieluummin tahtoi itse juoda lääkkeet ja pitää rahansa. Teidän yhdistyksenne, joka koettaa parantaa Avonlean yhteiskuntaa, aikoo maalata uudestaan käräjätalon, he ovat kyllästyneet, kun se on aina sininen. Uusi pastori oli täällä eilen illalla juomassa teetä. Hän otti kolme palaa safranikakkua — jos minä olisin niin tehnyt, niin kyllä minä olisin saanut rouva Lyndeltä aika ripityksen ahneudesta. Ja hän söi nopeasti ja pisti suuria paloja suuhun ja Marilla sanoo aina että minä en saa syödä sillä lailla. Minkätähden pastori saa tehdä sitä, jota minä en saa tehdä? Tahtoisin mielelläni tietää.
"Nyt minulla ei enää ole mitään kerrottavaa. Minä lähetän sinulle kuusi suudelmaa. Tässä ne on. Dora lähettää sinulle yhden. Tässä on häneltä.
Sinun rakastava ystäväsi
David Keith."