VIIDES LUKU.
Isä Dercksz ei ollut jättänyt paljon jälkeensä, mutta Stefanie de Laders, ainoa lapsi ensimäisestä avioliitosta, oli rikas nainen; ja syynä siihen, ettei äidillä ollut paljonkaan jäljellä ensimäisen miehensä omaisuudesta, oli se, ettei hän koskaan ollut osannut olla säästäväinen. Stefanie sitä vastoin oli säästänyt tietämättä itsekään minkä vuoksi, seuraten vain perittyä säästämistaipumustaan. Hän asui pienessä talossa Javastraatin varrella ja oli tunnettu hyväntekeväisyyspiireissä harjoittaen armeliaisuutta järkevästi ja säästäväisesti. Lot ja Elly tapasivat tädin kotoa: hän nousi tuoliltaan, joka oli visertävien pikkulintujen häkkien vieressä, ja hän itse muistutti jossakin määrin suurta, vanhaa lintua: hän oli lyhyt, laiha, ryppyinen, tepsutteli kuin lintu ja liikutteli iästään huolimatta lakkaamatta kapeita olkapäitään ja luisevia käsiään, hän oli hyvin ruma pieni vanha nainen, aivankuin pieni noita-akka. Hän, joka ei ollut koskaan ollut naimisissa, joka oli ollut vailla intohimoja ja tulta, oli vanhentunut koskemattomana itsekkäisyytensä kahleissa, ja hänen ainoa suuri pelkonsa, joka koko elämän ajan oli seurannut häntä, oli se, että hän joutuisi helvetin kauhuihin kuoleman jälkeen, joka kaikesta huolimatta lähenemistään lähestyi. Ja niinpä hän oli mieleltään hyvin uskonnollinen ja oli vakuutettu siitä, että Calvin saattoi selvittää kaikki nuo asiat jokaiselle, sekä nykyisille sukupolville että tuleville; ja luottaen silmittömästi tähän uskoonsa hän luki kaikki näitä asioita käsittelevät kirjat, jotka hän vain saattoi saada käsiinsä, niinhyvin uskonnolliset lentokirjaset kuin tieteelliset teoksetkin, joskin jälkimäiset kävivät yli hänen ymmärryksensä ja edelliset herättivät hänen kauhuaan.
»Mikä yllätys, lapseni!» täti Stefanie de Laders huusi aivankuin Lot ja
Elly olisivat olleet kuuroja. »Ja milloin te menette naimisiin?»
»Kolmen kuukauden kuluttua, täti.»
»Annatteko vihkiä itsenne?»
»Tuskinpa vaan, täti», sanoi Lot.
»Enkös minä arvannut!»
»Oikein arvasit.»
»Mutta se ei ole oikein. Etkö sinäkään halua kirkollista vihkimistä,
Elly?»
»En, täti, olen samaa mieltä kuin Lot… Saanko sanoa täti?»
»Tietysti, lapsi, sano vaan täti. Ei, oikein se ei ole. Mutta sen te olette perineet Dercksz'eiltä: he eivät koskaan ajattele, mitä tämän elämän jälkeen voi tapahtua…»
Linnut visersivät, ja tädin kimakka ääni kaikui taisteluunvaativana.
»Jos isoisä voisi olla mukana häissä, niin haluaisin sitä ehkä hänen tähtensä», sanoi Elly. »Mutta hän on liian vanha ollakseen läsnä. Äiti Steyn ei pidä sillä myöskään lukua.»
»Ei tietenkään!» huusi Stefanie täti.
»Katsohan, täti, sinä yksin koko suvussa välität sellaisesta», sanoi
Lot.
Hän ei tavannut usein Stefanie tätiä, mutta joka kerta, kun se tapahtui, hänen teki aina mielensä viekoitella häntä puhumaan.
»Ei sitä tarvitse minun tähteni tehdä», sanoi täti omahyväisesti; ja hän tuumi mielessään, »he eivät saa penniäkään, jolleivät anna vihkiä itseään ja tee kaikkea, mikä asiaan kuuluu. Olin aikonut jättää heille vähäisen perinnön, mutta nyt saavat Haroldin lapsenlapset kaikki. He käyttäytyvät ainakin sopivasti…»
Mutta kun Elly aikoi nousta lähteäksensä, niin täti, joka oli hyvillään heidän käynnistään, sanoi:
»Kuulehan, Elly, jää vielä hetkeksi! Minä näen niin harvoin Lot'ta; ja kaikesta huolimatta hän on minun sisarenpoikani… se ei ole oikein, poikaseni… Tiedättehän, minä puhun aina suuni puhtaaksi. Olen tehnyt sen lapsesta saakka. Minä olen vanhin: ja koska kuulun perheeseen, joka ei aina ole käyttäytynyt sopivasti, on minun ollut pakko puhua suuni puhtaaksi… Siitä huolimatta olen aina hienotunteinen. Minun silmissäni Anton eno on aina ollut tuomittu kadotukseen, eikä hän nytkään aina käyttäydy sopivasti. Mutta en tahdo sittenkään jättää häntä oman onnensa nojaan. Ja Daniel ja varsinkin Harold eno, ja heidän lapsensa: miten usein he ovatkaan tarvinneet minua!…»
»Täti, sinä olet aina ollut korvaamaton», sanoi Lot. »Mutta etpä sittenkään voinut vaikuttaa Thérèse tätiin: hän kääntyi katolilaiseksi; eikä se suinkaan johtunut sinun vaikutuksestasi!»
»Thérèse on kadotettu!» huusi Stefanie täti suutuksissaan. »En pitkiin aikoihin ole enää ollut missään tekemisissä hänen kanssaan… Mutta minä uhraan itseni niiden hyväksi, joiden puolesta voin jotakin tehdä. Harold enon hyväksi teen mitä ikänä voin, samoin hänen lastensakin; Inalle olen kuin toinen äiti, samoin d'Herbourgille: kas siinä on kelpo mies; ja Pol ja Gus ovat myös kilttejä ja kunnon poikia…»
»Älä unohda Lilyä», sanoi Lot, »joka ei epäröinyt tehdessään vanhimmasta pojastaan sinun kaimasi, vaikka Stefanus on minusta varsin lystikäs nimi!»
»Ei, teidän lapsistanne ei koskaan tule minun kaimojani», huusi täti koettaen voittaa lintujen äänet, »ei, vaikka teillä olisi tusina tyttäriä! Mitä sinä tahdot, että sanoisin, poikaseni? Harold enon perhe on aina osoittanut minulle suurempaa rakkautta kuin sinun äitisi perhe; eninten rakkautta olen ehkä saanut Trevelleyn lasten puolelta! Ja sitten Jumala yksin tietää, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa sinun äitisi on minulle: ilman minua, Lot, hän olisi joutunut perikatoon! En sano sitä epäkohteliaisuudesta, poikaseni; mutta hän olisi joutunut perikatoon, Lot, ilman minua! Niin, voit todellakin olla minulle kiitollinen! Ymmärräthän itsekin, äitisi, rakas äitisi on kahdesti eronnut, molemmista ensimäisistä miehistään: ei, Lot, se on kaikkea muuta kuin sopivaa.»
»Rakas täti, äiti on aina ollut musta lammas meidän hyveellisessä perheessämme.»
»Ei, ei, ei!» sanoi Stefanie täti pudistaen pientä rauhatonta lintumaista päätään; ja linnut hänen ympärillään yhtyivät häneen ja visersivät myöntyvästi. »Perhe ei ole niinkään hyveellinen. Sanalla sanoen se ei ole ollut kunniallinen! En tahdo moittia äitiäni, mutta se on varma: minun isäni kuoli liian varhain. Et voi verratakaan isä Dercksz'iä häneen.»
»Tietysti, ketään Dercksz'iä ei voi verrata johonkin de Laders'iin», sanoi Lot.
»Sinä olet pilkallinen!» sanoi täti; ja linnut visersivät ilmaisten myötätuntoaan loukkauksen johdosta »Mutta ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. En sano sitä äitisi vuoksi, joka on herttainen lapsi ja jota rakastan suuresti, mutta kaikki muut Dercksz'it, lukuunottamatta Harold enoa, ovat…»
»Mitä he ovat, Stefanie täti?»
»Ovat syntistä, hysteeristä joukkoa!» huusi Stefanie täti hyökkäävästi. »Anton eno, Daan eno, Thérèse täti ja, poikaseni — vaikka hän ei olekaan mikään Dercksz, niin on hänessä sittenkin samaa verta — myöskin Ottilie sisaresi! He ovat syntistä, hysteeristä joukkoa!» Ja hän ajatteli, »äitisikin kuuluu samaan joukkoon, poikaseni, vaikka minä en sano sitä.»
»Sitten olen hyvilläni», sanoi Lot, »että Pauws'ien tyyneys ja levollisuus pitää kurissa Dercksz'iläistä hysteriaani.» Ja hän tuumi: »Täti on aivan oikeassa, mutta kaikki on hänen äidistään lähtöisin… vaikka se onkin hypännyt Stefanie tädin yli.»
Mutta täti jatkoi, lintujen säestämänä:
»En sano sitä moittiakseni perhettä, poikaseni. Olen kova, sen myönnän, mutta minä puhun suuni puhtaaksi. Kuka uskaltaa olla suora meidän perheessämme?»
»Sinä, täti, sinä!»
»Niin, minä uskallan, minä, minä, minä!» huusi täti, ja kaikki linnut kaikissa häkeissä visersivät myöntyvästi. »Älkää juuri vielä lähtekö, jääkää vielä hetkeksi, Elly. Te olitte kovin herttaisia, kun tulitte. Elly, soitahan kelloa, ole hyvä. Sitten Klaartje tuo kirsikkalikööriä: minä valmistan sitä isoäidin Annan neuvojen mukaan; ja hän valmistaa sen hyvin.»
»Täti, meidän täytyy tosiaankin jatkaa matkaa.»
»Odottakaa, vain yksi ainoa lasi!» pyysi täti; ja linnut yhtyivät pyyntöön. »Muuten minä luulen, että panitte pahaksenne suoran puheeni…»
He maistoivat likööriä; ja siitä täti tuli hyvälle tuulelle, vaikka Lot kesken lintujen viserrystä huudahtikin:
»Täti… etkö sinä ole koskaan ollut hysteerinen?»
»Minäkö? Hysteerinenkö? En! Syntinen, sitä olen kylläkin: olen syntinen, niinkuin me kaikki olemme! Mutta hysteerinen, Jumalan kiitos, en koskaan ole ollut! Hysteerinen niinkuin Anton eno, Thérèse täti ja… sisaresi Ottilie, en koskaan ole ollut!»
Linnutkin saattoivat vakuuttaa samaa.
»Mutta sinä olet rakastanut, täti! Toivottavasti kerrot minulle kerran rakkaustarinasi; sitten minä kirjoitan siitä hienon kirjan.»
»Sinä olet jo muutenkin paljastanut kylliksi perhettämme syntisissä kirjoissasi, ja siksi en kerro sinulle mitään, vaikka olisin ollut kymmenen kertaa rakastunut. Häpeä toki, poika! Sinun pitäisi hävetä! Kirjoita siveellinen kirja, jota voi ilokseen lukea, mutta älä kaiva esille syntejä voidaksesi kuvailla niitä, vaikka kirjoittaisit miten kauniisti hyvänsä.»
»Sinun mielestäsi minä kirjoitan siis sittenkin kauniisti?»
»Et sinä minun mielestäni kirjoita mitään kaunista, sinun kirjasi ovat kirottuja!… Aiotko todellakin jo lähteä, Elly? Et suinkaan siksi, etten ihaile Lot'n kirjoja? Ethän vaan? Otahan vielä likööriä. Sinun pitäisi saada resepti isoäidin Annalta. No niin, hyvästi, lapset; ja tuumikaa, minkälaisen lahjan te haluaisitte minulta. Voitte valita mielenne mukaan, lapset, saatte valita itse. Minä tahdon antaa teille sopivan lahjan.»
Linnut olivat samaa mieltä, ja kun Lot ja Elly läksivät, visersivät ne äänekkäästi heidät ulos huoneesta.