II.
Läpi koko historian vuosisadasta vuosisataan on kuitenkin huomattava selvä nouseminen naisen tilassa kaikilla aloilla perheessä, yhteiskunnassa, valtiossa, lakkaamatta etenevä työ vapauttaa naista holhouksen tilasta ja nostaa häntä miehen vertaiseksi. Tämä on toki niin silmiinpistävä tosiasia, ettei ole tarvis siitä kuin muistuttaa. — Kuinka on ymmärrettävä että nainen on voinut vapautua yhteiskunnassa, jossa sielutieteen oppineet ovat olleet sitä mieltä, että naisen vapauttaminen sotii hänen luontoansa vastaan ja kääntää ylösalasin kaiken luonnonmukaisen järjestyksen; jossa uskon oppineilta on kuultu että kaikellainen vapautuksen liike naisen suhteen on Jumalan asettamain rajojen rikkomista ja niin muodoin kapina Jumalaa vastaan; jossa valtiomiehet ja julkisen elämän johtajat ovat selvittäneet että naisen täytyy olla holhouksen alainen, että itsenäisyys on hänelle haitaksi? Nainen on luotu miellyttämään, olemme kuulleet opetettavan ja tämä "luonnon" panema ominaisuus häviää hänessä, jos hän lasketaan itsenäiseksi, päästetään virkoihin, ammatteihin, yhteiskunnan toimiin ja julkisen elämän kilpailuun miehen kanssa. Kuinka on ymmärrettävä että kaiken tämän sivulla vapautus, tosin hitaasti mutta järkähtämättä, on voinut käydä päinsä? Kuinka on se ymmärrettävä ja ollut mahdollista vaikka on huudettu ja vielä huudetaan että perhe häviää, että kaikki sulo elämästä katoaa, että luonto mullistuu, jos nainen annetaan alttiiksi elämän jokapäiväisyydelle ja lasketaan maailman myrskyyn? Kuinka voidaan käsittää että vaikka etevimpien johtavien miestemme joukossa löytyy niitä, jotka uhaten julki varoittavat naisia tahtomasta väkeviksi tulla ja peloittavat heitä surkealla tappiolla "taistelussa, jossa he puuttuvat kaikkia aseita;" kuinka on käsitettävä että vastoin näiden mahtavien ääniä — hiljainen ja vakaa liike on käynyt ja yhä käypi, joka tahtoo tehdä naisen väkevämmäksi ja antaa hänellekin aseita käsiin elämään ja etsimään onneansa?
Syy lienee se että tuon personattoman naisen, tuon ihanne-vaimon rinnalla, jolle sielutieteilijät ja runoilijat ovat muodon rakentaneet, on ollut ihmiskunnassa toinen nainen, lihasta ja verestä luotu ihmiseksi niinkuin mieskin. Tämä on se nainen, joka tuntee ja kärsii, joka tahtoo elää ja työtä tekee, joka tarvitsee ruokaa ja juomaa, vaatetta ja lämmintä, joka ikävöitsee vapautta ja onnea, joka kaipaa kehitystä ruumiilleen ja sielulleen. Hän ei ole enkeli eikä hirviö eikä kukkanen, hän on ihminen, ei muuta. Tämä on se olento, joka on saanut toimeen naisen vapautustyön ja kumoamistaan kumonnut vanhoja valtoja. Ei ole auttanut että ihmisille yhä uudestaan on näytetty tuota hallitsevain käsitysten ja teoriain ihanne-naista ja koreilla sanoilla selitetty sitä todelliseksi naiseksi. Väkistenkin on yhä ilmaantunut toisellaisia naisia, jotka heittävät oppineiden systeemit ylösalasin. Pelkän olemassa olonsa kautta ovat he niinmuodoin tekeytyneet vanhojen käsitystapojen pahimmiksi vihollisiksi.
Systeemien laatijoissa tavataan nimittäin eräs suuri puute, jonka he itse ovat unohtaneet. He ovat verrattain helposti, vaikka tosin kauan kestäneen työn kautta, rakentaneet kehälle tuon mitä he naiseksi kutsuvat. He ovat tehneet enemmänkin: he ovat pukeuttaneet sen inhimilliseen haamuun, jopa vielä puhaltaneet sen sieramiin elävää henkeä. Mutta he eivät ole osanneet valmistaa sitä ilmaa, jossa tuo konstrueerattu nainen olisi viihtynyt, maailmaa, jossa se olisi tullut toimeen. Ottaa tämä yhteinen maailma, jonka Jumala loi ihmisten tarpeeksi, ja siihen asettaa sepitetty ihanne-olento, se ei ole voinut onnistua. Aina on näkynyt ja näkyy yhäti selvemmästi että tämä ilma, joka täällä meidän proosallisella maanpallollamme on, ei ole sopinut tuolle naiselle. Todellinen elämä ei ole taitanut korjata häntä suojaansa.
Mistä siis ristiriita on syntynyt? Siitä että täällä on olemassa naisia; jotka eivät ole vastanneet tuota ihannetta ja joiden tarpeet ja vaatimukset siis myöskään eivät ole löytäneet tyydytystä laeissa ja säännöissä, laaditut systeemin mukaista olentoa varten. Siitä tämä etenevä pyrintö vapauttamaan toista sukupuolta luonnottomasta tilasta ja kohottaa sitä miehen rinnalle lain ja yleisen arvostuksen edessä. Jos naiset todella luonnosta olisivat sitä, miksi heitä ajan käsitykset ovat selittäneet; jos ne todella vastaisivat sitä naista, jonka runoilijain lauluissa ja psykoloogien järjestelmissä tapaamme, niin silloin kenties ei mitään liikettä sukupuolen aseman muuttamiseksi nähtäisi eikä olisi olemassa ollut. Jos naiset todella olisivat olennoita ilman omaa sielun elämää, ilman luotua kykyä ja taipumusta inhimilliseen kehitykseen ja henkisten lahjain viljelemiseen, niin eivät he olisi koskaan semmoista havainneet. Jos naiset todella olisivat luodut miehen tahdon alle annettaviksi, niin ei heissä milloinkaan olisi herännyt ikävöimistä tämän tahdon alta pois. Jos he olisivat luodut vaan miehen tähden, eikä laisinkaan itsensä vuoksi, niin ei heissä voisi ilmaantua mitään tarvetta elää itsensä tähden. Toiselta puolen ei heillä myöskään silloin olisi mitään vaatimusta miesten suhteen, että nämäkin puolestaan eläisivät enemmän naisen tähden.
Käsitykset naisesta, hänen tarkoituksestaan ja asemastansa ovat välttämättömästi painaneet leimansa tytön kasvatukseen. Sen on täytynyt asettua näiden käsityksien, tapain ja yhteiskunnallisten lakien palvelukseen. Senvuoksi taidamme juuri kasvatuksessa paraiten huomata mitä katsantotapoja yleisessä mielipiteessä on liikkunut. Saamme nähdä miten meidän aikammekin, joka kuitenkin jo luulee vapautuneensa monissa kohdissa käsityksissään naisesta, vielä on kytketty vanhoihin perintöihin. Ja nämä perinnöt istuvat meissä lujemmasti kuin tiedämmekään. Teoriassa — saattavat monet olla hyvinkin muuttuneita ja vastarinnassa menneiden aikain oppeja vastaan. Mutta katsele heidän menettelyänsä kasvatuksessa, niin näet hämmästykseksesi kuinka se nais-ihanne, jota he siinä kannattavat, on toisellainen kuin se, minkä heidän kielellänsä tapaat. Ei missään vanhain käsitysten ja totuttujen tapain jäljet niin selvästi näy kuin kasvatuksessa. Siinä löydämme sen suuren säiliön, joka kauemmin kuin mikään muu kätkee ja elossa pitää katsantotapoja ja määrääviä sääntöjä, joita vastaan jo on ryntäys alkanut. Jos mielitään perusteellisia parannuksia naisen kohtalossa ja siten koko yhteiskunnallisessa elämässä, täytyy siis varsinkin kasvatuksen joutua keskustelun ja tarkastuksen alaiseksi.