XIX.
"Olin kiitollinen, ettemme olleet mitään ottaneet mukaamme!"
Vihdoin neiti Exeterin koulussa lukuvuosi päättyi, ja Elma oli vapaa. Tietenkin hän suoraa päätä riensi Park Lanen taloon; ja nyttemmin pidettiin päätettynä asiana, että hän lähtisi setänsä ja tätinsä mukana näiden maahuvilaan ja todella asuisi heidän kanssaan tai heidän hoivissaan, kunnes luvut jälleen alkaisivat.
Mutta vaikka oli elokuun ensimäinen päivä, pidätti sir Thomas Alfretonia kaupungissa tärkeä väittely parlamentissa; ja lady Alfreton mieli viettää kaksi viikkoa meren rannalla, ennenkuin asettuisi B:n kreivikuntaan. Juliet oli lupautunut viikon kestävälle huvipurjehdukselle Cowes'iin, ja Piers tunsi taipumusta omin päin samoilla tuntemattomille tienoille. Elma tuskin saattoi yksinään jäädä kaupunkiin setänsä kanssa ja kuitenkin…
Kysymys oli vasta esiintynyt, kun siihen ja tuli vastaus.
"Minä olen saanut kutsun", ilmoitti nuori vieras omaan sievään tapaansa punehtuen; Elma punehtui aina, kun hänellä oli jotakin kerrottavaa itsestään tai omista hommistaan. "Minua… minua pyydettiin kysymään tädin mieltä asiasta. Mabel haluaa, että menisin heidän luokseen näiksi kahdeksi viikoksi, jotka te olette poissa. Minä sanoin kysyväni tädiltä."
"Ah niin, herttuakin on kaupungissa", huomautti sir Thomas.
"Juuri parahiksi!" huudahti lady Alfreton. "Ihanaa! Onpa tuo ystävyys kehittynyt oikein onnelliseen suuntaan." (Mabel oli nyttemmin päässyt jälleen suosioon, ja ajelumatka oli unohdettu.)
"Tietysti sinun tulee mennä, Elma; tietysti. Kirjoita heti myöntävä vastaus — tai maltahan, minä itse vien sinut Mertounin taloon tänä iltapäivänä. Voin mennä sinne yhtä helposti kuin minne muualle tahansa, ja jo kohteliaisuus velvoittaa minut niinkuin sinutkin kiittämään herttuatarta. Erittäin ystävällinen ajatus. Ja juuri sopivaan aikaan todellakin. Sinä olet onnen tyttö, Elma; te kaksi, sinä ja Mabel, kaiketi tanssitatte herttuatarparkaa aikalailla. Mutta herttuatar pitää siitä. Kunhan vain ne hänen vanhemmat tyttärensä jättäisivät hänet rauhaan, niin hän olisi täysin onnellinen Mabelin vallan alla. Hänen autuaallinen ilmeensä aina huvittaa minua", jatkoi lady Alfreton nauraen, "kun hän on päässyt niistä kaikista aivan eroon ja saa olla kolmisin herttuan ja Mabelin kanssa. Poloiset ihmiset, kun eivät kykene hallitsemaan omia lapsiansa!"
"Pyh!" hymähti Piers.
"Sinä tarvitset hiukan uusia vaatteita, Elma", jatkoi täti mitä parhaimmalla tuulella; "emme saa sallia nuoren sukulaisemme esiintyä pienenä hamsuna, kun hän on vieraissa. Kai meidän täytyy taas mennä rouva Whiten luo. Et ole koskaan näyttänyt niin sirolta missään muussa puvussa kuin siinä, jonka sait tanssiaisiin. No, voimme matkalla poiketa hänen luokseen, ja aineet ja työpalkka voidaan panna minun laskuuni. Mitä otollisimpaan ja sopivimpaan aikaan saapunut kutsu, se täytyy minun sanoa."
Ja niin ajatteli Elmakin, kun hänet muutamaa päivää myöhemmin toimitettiin Mertounin taloon.
"Luulen, että minulla on jotakin puuhaa, mikä sinua viehättää, Elma", virkkoi Mabel heti kun tytöt olivat kahdenkesken. "Se on juuri sellaista omituista, mistä sinä pidät — sillä sinähän olet jokseenkin omituinen tyttö, niinkuin aina olen sanonut. Mutta eipä väliä; mehän sovimme nykyisin mainiosti yhteen. Ja voimme sanoa toisillemme, mitä tahdomme, eikö niin? Ka, sinä et laisinkaan arvaa, mihin haluan mennä jälkeen puolenpäivän!"
"Sano se sitten", vastasi Elma, ripeästi katkaisten gordilaisen solmun. "Minä olen valmis lähtemään mihin hyvänsä tänä iltapäivänä!" lisäsi hän tanssien pitkin huonetta. "Kuinka ihanaa on olla täällä, olla juuri sinun kanssasi tässä hauskassa, isossa, viileässä talossa ilman läksyjä, opettajattaria tai ketään muita! Lähdemmekö kaksin vai jonkun muun kanssa?"
"Ihan kaksin, omilla kärryilläni",vastasi Mabel. "Tommy istuu takana. Tommy on kotoisin sieltäpäin kuin mekin, näetsen, ja olemme tunteneet hänet siitä asti, kun hän oli tuon mittainen" — osoittaen kädellään. "Sanovat, että olen aivan turvassa hänen kanssaan. Hän on maailman parhain ja luotettavin Tommy. Ja sitäpaitsi hän tuntee Lontoon päästä päähän. Hän tietää, mihin me tänään menemme", nyökkäsi Mabel salaperäisesti. "Tarkoitan, että hän tuntee paikan ja tietää, minkä kautta sinne ajetaan."
"No?" virkahti Elma tavattoman jännittyneenä.
"Me lähdemme Addison Roadille — Addison Roadille Kensingtoniin. Kah, oletko nyt sen viisaampi?"
"En rahtuakaan."
Mutta ennenkuin puoli tuntia oli kulunut, oli Elma jo sentään paljoa viisaampi. Mabel kertoi nyt innokkaasti sveitsiläisestä pastorista ja tämän perheestä; kaikki hänen parhaat tunteensa olivat herkistyneet hänen kuultuaan mademoisellen selostuksen tekemästään vierailusta, josta viime luvussa oli puhe. Ja niin elävästi oli opettajatar kuvaillut köyhien, kotiinsa ikävöivien, pettyneiden muukalais-poloisten alakuloisuutta, noiden muukalaisten, jotka mielikuvituksensa hehkuvärein maalaamastaan lomamatkasta olivat saaneet varsin vähän hyötyä ja nyt vain toivoivat olevansa kaukana tästä suuresta, kuumasta, meluisasta kaupungista ja pääsevänsä takaisin omiin rauhallisiin laaksoihinsa, omien yksinkertaisten tuttaviensa pariin — niin elävästi hän oli sitä kuvaillut, ettei Mabel senjälkeen ollut mitään muuta tehnyt kuin öin päivin sitä mielessään harkinnut.
"Tyttärillä ei ole ristinsielua puhetoveriksi sen jälkeen, kun heidän isänsä aamulla lähtee — ei ainakaan usein", vakuutti hän. "Heidän englanninkielensä on jokseenkin hyvää, sanoo mademoiselle, mutta he hiukan arastelevat sitä puhua. Ja tänne piti saapua erään toisen pastorin rouvineen samaan aikaan, ja he olisivat pitäneet huolta näistä ja näytelleet heille kaupunkia, mutta viime hetkessä niiden toisten matkalle tulikin este. On täällä eräs ranskalainen, joka silloin tällöin käy heitä tervehtimässä; mutta hän pääsee toimestaan ainoastaan iltaisin, ja juuri iltaisin kaivataan vieraita vähimmin. Silloin voi isä olla tyttäriensä parissa; ja tavallisesti hän vie heidät kävelylle tai johonkin — mutta päivin he ovat aivan yksinään. He saapuivat kuukauden ajaksi, ja heillä on vielä viikko jäljellä, ihmis-paroilla!"
"No, meidän on tehtävä voitavamme tämän viikon kuluessa", virkkoi Elma hilpeästi. "Meidän on otettava selville, mistä he pitävät, niin sitten voimme hommailla."
"Onko ranskankielesi mukiinmenevää, Elma?"
"Oh, osaanhan minä haastaa — sellaista kuin se sitten on. Meidän on puhuttava ranskaa neiti Exeterin opistossa, kuten tiedät. Aina ranskaa koulutunneilla."
"Se on hyvä asia; minun ranskani on kamalaa. Totta puhuen, yksi syy, miksi halusin saada sinut mukaani, olikin, että ajattelin sinun huolehtivan puhumisesta."
Tietysti Elma tirskui ja antoi takaisin, ja Mabel puolustelihe ja vakuutteli; mutta molemmat olivat liian kiintyneet tehtäväänsä välittääkseen toistensa sanoista. Kääsit ajettiin esille, ja tytöt läksivät matkaan.
Meiltä ei riitä tilaa vierailun kaikkien pienten yksityiskohtien kertomiseen. Ennen lähtöä Mabel oli ottanut esille toisen valmiiksi varatun hedelmävasun, mikä oli aiottu lahjaksi pastorin perheelle, mutta epäilyttävä varjo hänen ystävänsä otsalla pysähdytti hänet kysäisemään, mitä se mahdollisesti merkitsi.
"Ajattelen… etkö sinäkin?… että kun menemme vieraisille, todellakin vieraisille nuorten… meidänlaistemme nuorten neitien luo", vihjaili Elma, "älähän suutu, Mabel… tarkoituksesi oli perin ystävällinen… mutta, näetkös, oli sentään hitusen eroa, kun mademoiselle vei lahjan. Hän saattoi viedä mitä tahansa. Mutta me… minusta tuntuu, ettemme menettele siinä ihan oikein. Tiedän kyllä, että he tavattomasti pitäisivät näistä hedelmistä", lisäsi hän nopeasti, "ja kukkaset ovat myöskin niin ihania; mutta kenties he sielussaan näkisivät kernaammin, että saapuisimme ilman lahjoja, vain istuisimme heidän parissaan ja juttelisimme heidän kanssaan nyt tänään. Sitten ensi kerralla…"
"Ka, taidatpa olla oikeassa", virkkoi Mabel vilkaisten kaihomielin vasuun. "Sinä näyt ymmärtävän ihmisiä, minä en. Kaikki sanovat, että minä teen virheitä ja puhun sopimattomia. Mutta sinä opastelet minua, Elma, ja kasvatat minusta vielä ihmisen. Joka tapauksessa menemme siellä käymään"; ja hän oli hypähtänyt ajajan istuimelle varsin iloisena. Täytyy myöntää, että Mabelilla oli hyväntahtoinen, jalomielinen luonne.
Eikä hän hetkeäkään epäillyt, kumpi heistä kahdesta oli ollut oikeassa, sitten kun he olivat istuneet pastorin asunnon pieneen päivänhohteesta häikäisevään, tomuiseen tupaan. Nuoret neitoset valtasi melkoinen kummastus, ja hiukan he arastelivatkin. Tulijain täytyi selittää, keitä olivat ja miksi olivat saapuneet. Mabelin oli juteltava paljon mademoiselle Lotourista ja Elman vakuuteltava olevansa Mabelin hyvä ystävä. Sanalla sanoen, jos heidän olisi täytynyt pyytää anteeksi hedelmä- ja kukkavasun tuonnista samalla kuin omaa tungetteluaankin — sillä tungettelijoiksi he melkein tunsivat itsensä nuorten emäntäinsä puolittain loukkaantuneiden katseiden edessä, — olisi se ollut vallan liian paljon.
"Olin tosiaan kiitollinen, ettemme olleet ottaneet mitään mukaamme!" huudahti Mabel jälkeenpäin. "Tyttö-parat vilkuivat meitä aivan vihaisesti, kunnes he käsittivät. Kaiketi he ajattelivat, ettei meillä ollut mitään asiaa sinne. Ja kovin nolostuneilta ja yrmeiltä he tosiaan näyttivät. He olivat hirveän noloja ja tylyjä, eikö totta, Elma? Mutta vihdoin me saimme heidät sulamaan. Pelkäsin, että se, jonka kanssa sinä juttelit, hyrähtäisi itkuun! Pelkäsin tosiaan. Hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä. Ja sitten hän rupatteli varsin hauskasti. Minun puhetoverini sanoi, ettei hän eläissään ollut tuntenut itseänsä viheliäisemmäksi. Ja tullessaan hän oli toivonut viihtyvänsä täällä niin hyvin ja oli niin kauan ikävöinyt tälle matkalle! No, lohdutuksena on edes se, että nyt he saavat hauskaa. Huomasitko heidän ilmettään, kun sanoin, että ottaisimme heidät huomenna kaupungille mukaamme? Emme voi saada äidin vaunuja tällä kertaa, mutta voimme saada kuomuvaunut tai jotkut sentapaiset ajopelit. Kyllä Tommy sen järjestää. No, sitten kun olemme käyneet Westminster Abbeyssä ja parlamentin alahuoneessa — älkäämme unohtako pyytää Robert-enoa hankkimaan meille lupaliput — heidän on määrä saapua tänne teelle — vain sinun ja minun kera opetushuoneeseen. Minä pyydän rouva Greenawaytä toimittamaan meille oikeata teejuhla-teetä. Ja jälkeenpäin Tommy kyyditsee heidät kääseillä kotiin. No, eikö tämä ole kaikin puolin oiva suunnitelma?"