61. AAMUPIMEÄ.
Kun herätessäni aukaisin ikkunan, katsoi aamuhämärä minua jo kylältä päin ja joku oli sytyttänyt lampun huoneessani.
En ollut tietänyt, että aamupimeät ovat jo tulleet. Aijoin nousta vuoteeltani, mutta muistot pidättivät minut hyväilyllään eivätkä päästäneet, vaikka pyysin, ja minä olin liian arka — käskeäkseni.
En tietänyt vielä eilen, että ne samat aamupimeät ovat jo tulleet, — jotka vuosi sitten lähtivät. Silloin oli se eräs mennyt hiljan maailmalle, ja uudet ystävät avanneet kotini oven.
Nyt on sen yhden nimi kirjoitettu valkealle ristille hiljaisen puutarhan laidassa ja ne toiset eivät enään tule, — mutta aamupimeät tulevat aina.