62. ENSI LUMI.
Olen varhain herännyt.
Raotan kaihdinta ikkunani edestä ja kurkistan ulos. Yön aikana on tullut ensi lumi. Kylätiellä näkyy yksinäisen koiran jalan jälkiä ja vastapään talojen katot ovat valkeana. Joku sieltä naapurista käy ikkunani ohi aamuvettä noutamaan. Minä nauran ja huudan hänelle: »Tulee varhainen talvi»! Ja ajatuksissani ailahtaa jotain tuttua, — mutten pääse selville mitä.
* * *
Olen etsinyt ullakolta huivini, joka on siellä kesän kätkössä ollut. Koettelen sitä päähäni kuvastimen edessä, — ja taas ailahtaa ajatuksissani jotain. — Oi niin! Muistuu mieleeni jonkun kädet, jotka olivat sitä huiviani hyväilleet, — ja hänen huulensa, jotka eivät saaneet sanotuksi sitä ainoaa ajatusta, jota aikoivat, ja minä nauran hiljaa. Silloin oli lumi aamu-yöstä pudonnut kylätielle ja huivini olin hiljan kutonut.