64. MARKKINAMIES.
Pirtin ikkunalasin takaa näkyy maantielle punainen kukka ja nuoren vaimon kasvot. Hän istuu penkillä ikkunan alla ja maantielle katsoo. »Aamusta iltaan», sanoo kylänväki.
Kastaa ruusua ikkunalla. »Tänään on siinä nuppu, huomiseksi siitä aukeaa uusi punainen kukka, — ja huomenna hänkin varmaan saapuu ja sen jo kaukaa näkee», miettii nuori vaimo.
Monta päivää tulee ja menee. Yhä kauniimmaksi käy ikkunan takana punainen kukka, yhä kalpeammiksi nuoren vaimon kasvot.
Maantiellä kulkijat katsovat säälien ikkunaan.
»Mies kerran valjasti reen eteen valakan ja lähti kahden päivän markkinoille orivarsan ostoon. Silloin olivat lumet hiljan tulleet», sanoo kylänväki. — Nyt ne tekevät jo lähtöä.
* * *
Markkinat olivat suuret ja markkinaväki iloista. Ne ovat jo kyllä ohi. Mutta miehellä ei ole enään sitä vanhaa valakkaa, eikä rekeä eikä nuorta orivarsaa. Joskus muistaa hän kotimökkiä ja sitä, joka kehdon luona odottaa. Mutta yöllä kiertyvät valkeat käsivarret kaulaan eivätkä päästä. Ja päivällä nauraa pöydän ympärillä iloinen joukko ja helisee lasit. Ja hänestä tuntuu että markkinat ovat vielä parhaillaan, — ja tottahan hän ne loppuun asti kaupungissa on.