VIII
Mikko Pirhonen keitti huttua päivälliseksensä. Vesi oli ruvennut kiehumaan, hän tarttui hierimeen, ripotteli toisella kädellään jauhoja kattilaan ja alkoi hämmentää. Siinä hämmentäessänsä hän kehui:
"Luuleeko se Liisa, että tämä aikuinen mies kuolee nälkään jauhovakan edessä, vaikka ei olisi akkoja koko Pirttipohjassa!"
Hän kohensi tulta. Vesi porisi kattilassa. Hän jatkoi:
"Tämä minun akka on toki niin hyväluontoinen, että ei sen pahempaa elämää nostanut! Mutta toista se on Jumppasen akka!"
Hän hämmensi kattilaa, että vesi pärskyi, ja kehui:
"Saunaan on pitänyt Jumppasen latmistaa nukkumaan, kun akka hönkäsi… Toisetkin kylvyt sillä vielä akka kylvetyttää, kunhan saa mies vielä tämän käräjäasian niskaansa!… Eiköhän se jo ole kystä!"
Hikisenä nosti hän huttukattilan tulelta, kun Juntunen tuli, ja nähtyänsä hänet emännöimässä puheli tervehtien:
"Ka syntyypä se tämä huttu miehelläkin, kun on vaan jauhoja ja vähä vettä!"
Pirhosta hieman hävetti ja hän yritti puhua:
"Eukko tässä on saunassa, niin pyysi tuota huttukattilaa sillä aikaa hämmentämään, jotta ei pala pohjaan!"
Juntunen kyllä tiesi asian, mutta tiedusteli toki:
"Joko se on mones tällä Liisalla?"
"Kuusihan niitä vasta on yksitellen lukien!" tapaili Pirhonen nolona.
Juntunen siihen jo sanoi:
"Vaikka olisipa näitä minullakin lämpimiä tässä tuliaisiksi tuoda… Se Ökö-Antti ryökäle näet kysyy sinulta akkansa kunniaa ja käski kärttää käräjiin!"
Pirhonen ei saanut sanaa suustansa. Juntunen jatkoi:
"Vai jo se Liisa on kuudesti saunassa käynyt, ja nyt on taas niillä matkoilla!… Ka vieläpä tässä sinunkin mökissä on tilaa… On tässä tilaa, on."
Pirhonen oli istahtanut pankolle ja tunsi hikoavansa. Väkisten sai hän kysytyksi:
"Kuuluuko sitä muuten mitä?"
"Ka mitäpäs sitä näin syksyaikana kuuluisi… Se Turusen akka vaan on saanut pojan ja sille etsivät nyt kummia ympäri kylää… Aikoivat kärttää tätäkin sinun akkaa."
"Mhyy!"
"Niin se Turunen rikastuu ja paisuu siinä konnullaan… Ja sitte tämä
Jumppanenhan se vielä kärttää sinua käräjiin siitä Ökö-Antin akasta!"
"Voi sun täyteinen", pääsi silloin jo Pirhoselta. Juntunen oli saanut asiansa suoritetuksi ja ollen jo pois lähdössä ilmotti:
"Muita sen kummempiapa minulla ei tällä kertaa olekaan."
* * * * *
Mikko Pirhonen oli unohtanut huttukattilansa. Sakot ja rangaistukset pyörivät päässä.
Hänkin alkoi ajatella mistä kaikki oli johtunut ja saanut alkunsa.
Jumppasen hän nytkin huomasi syylliseksi.
Mutta Jumppasen hän oli haastattanut käräjiin, eikä sille sen enempää voinut.
Hän ehti ajatuksissansa Ökö-Antin haasteeseen. Hän suuttui Ökölle, mietti millä maksaa, ja se olikin helppo löytää: Pirttipohjan nimismies Mölsä oli vuosikaudet vainunnut Ökön ja Punkki-Matin viinakeittimöä ja kauppaa, mutta kun koko Pirttipohja oli niitä suojellut, ei hän ollut onnistunut saamaan niitä ansaan.
Nyt Pirhonen päätti lähteä ilmottamaan Mölsälle Ökö-Antin viinapolttimon paikan ja tekikin sen heti.
Samana päivänä toimittikin Mölsä tarkastuksen Itkukalliolla. Mutta Ökö-Antti oli pitänyt jo varansa; oli kätkenyt valmiin viinan puolikossa saman paaden alle, jonka alta oli kertonut nähneensä pirun nousevan, ja sitä paatta ei kukaan älynnyt, eikä olisi uskaltanutkaan kohottaa. Ainoastaan tyhjän rankkikorvon ja tulisijan löysi Mölsä ja niiden perusteella pani hän Ökö-Antin ja Punkki-Matin syytteeseen viinan poltosta.
* * * * *
Joonas mustalaisen varsinainen tehtävä Pirttipohjan elämässä oli paitsi hevosvarkautta myös vääränvalan teko. Häntä pidettiinkin erittäin taitavana tässä ammatissansa.
Kun nyt Pirhonen palasi nimismies Mölsän luota, sattui hän tiellä yhteen tämän joukkueen kanssa. Ja kun Mölsäkin, jolle hän oli asiasta puhunut, oli sanonut tarvittavan todistajia, jos mieli päästä sakoista, lyöttäytyi hän kohta yhteen joukkoon ja tarjosi Joonakselle tupakkaa, ihan pyytämättä. Lopputaipaleella hän vielä autteli Joonaksen akkaakin, ottaen sen julman suuren vaatenyytin selkäänsä, niin että akka sai rauhassa taluttaa porsastaan.
Niin saapuivat he Mikon mökille, johon joukko yöpyi. Pirhonen tarttui heti asiaan, kehui:
"Sinä, Joonas, sitä et tarvitse välittää siitä sielusi autuudesta!"
Joonas arvasi heti asian ja sanoi:
"Ei hyvä isäntä se sielun päälle ota, kun vaan pitää varansa, että ei tule vääriä valoja se onneton luku, kolmetoista… Ja jo hyvä isäntä on se luku Joonaksen takana siitä Kuikan asiasta lähtien."
Pirhoselle se oli ilosanoma. Hän kysyikin jo suoraan:
"No sittenhän sinä voit todistaa tässäkin Jumppasen ja Ökön-akan asiassa… niinkuin Jumppasta vastaan?"
Mustalainen riemastui. Hän oli Tuunaisen mökillä kuullut asian.
Äskeinen porraspuu-meteli oli tuoreessa muistossa. Hän alkoi kiroilla:
"Kyllä hyvä isäntä!… Se korvennettava näppylänenä! Tiellä vastaan tuli ja akkaa herjaamaan rupesi!"
"Vai jo sinun akkaa herjasi!" kiihdytti Pirhonen.
Mustalaisen akkakin huomasi asiat hyviksi, ja alkoi emännöidä kerjäämättä, keitti vellit ja antoi miehellensä Pirhosen paidan. Pirhonen oli sillä välin kertonut asian ja mustalainen lupasi niin todistaa. Lapset tappelivat kuin kotonansa. Keskimäinen niistä kampuutti Pirhosella päänsä, ja kun joukko rupesi illallista syömään, käski akka Pirhosen sillä aikaa syyhyttää porsaan selkää, että eläin nukkuisi.
* * * * *
Seuraavana päivänä oli Jumppanen noussut haudastansa ja taivasteli aitan takana. Tupaan hän ei enää mennyt muuta kuin välttämättömälle asialle. Alussa hän kuuli Suson läävässä riitelevän lehmälle siitä kun se ei poiji jo ennen joulua. Sitten meni Suso tupaan ja alkoi riidellä lapsille. Jumppanen kuuli selvästi hänen toransa.
Hän huomasi olevansa ypöyksin kaikkien sortamana.
Mustalaisen hän oli toki pakottanut häntä siunaamaan, kulkemalla hänen porraspuunsa yli.
Silloin pisti hänen päähänsä sama ajatus kuin Pirhosenkin. Hän arveli että:
Jos tässä rupeaa tiukka tulemaan, niin vaikkapa tuota Joonasta kärttäisi vähän kurillansa puhumaan oikeudessa sinne päin… Ei tämä mustalaisen sielu siitä sen mustemmaksi tule!
Mutta kun hän vielä viipyi aitan takana, kulki Joonas-mustalaisen joukkue ohi aitoviertä myöten. Joonas huomasi Jumppasen, ja nyt oli hänen vuoronsa. Hän vannoi:
"Hei Jumppanen! Nyt on kanki minun kädessä, ja oksaista porraspuuta myöten on sinun kulettava, kun Joonas vannoo valan Pirhosen puolesta!"
Jumppanen älysi jo asian. Alkoi eloinen riita, joka selvitti koko asian, ja kiroillen ja uhaten poistui mustalaismatkue.
Mutta huomenna Jumppanen oli löytävinänsä pelastuksen. Pirttipohjan kuoharia Hilppaa oli usein käytetty epäilyttävissä toimissa kuten Joonas-mustalaistakin. Nyt kerrottiin sen olevan Pinnasen porsaiden kimpussa. Hän lähti heti Hilpan puheille ja sai sen taivutetuksi miettimään asiaa, kun hän lupasi sen päästää tulevan keväisten porsaittensa joukkoon, sekä lisäksi antaa puolen tervatynnörin hinnan.