VIII
Oikeuslaitos oli — kuten yleensä kehuttiin — Pirttipohjan yhteiskunnallisen elämän kehittyneimpiä haaroja. Lukuisat käräjajutut näet antoivat lakimiehille tilaisuutta harjaantua ammatissansa. Ei ihme, jos oikeuden käyttö kehittyi tässä mehevässä, otollisessa maaperässä niin täydelliseksi, että jo Jumppasen mukaan sanottiin oikeudessa ja käräjöimisessä olevan koko Pirttipohjan turvan ja kunnian.
Tänä vuotena olivat kevätkäräjät myöhästyneet niin että maat jo olivat sulat, kun ne alkoivat.
Mutta nyt oli ensimäinen käräjäpäivä. Joka talossa oli sen päivän aamuna vankasti riidelty ja kovasti syöty ja koko Pirttipohja oli nyt jalkeilla, sillä ei ollut taloa joka ei olisi jo asiaan sotkeutunut.
Jo käräjien edellisenä päivänä oli Jumppasta kohdannut kova onni. Uusi tuomari oli joutunut pois viralta ja sijaan tullut entinen, johon Pirttipohja oli alkanut vähä epäillen katsella. Usein oli valitettu:
"Se on liika kova tuota tapojen siisteyttä vaatimaan."
Tällä tuomarilla puolestansa oli oikeastaan vanhaa vihaa pirttipohjalaisia, varsinkin Jumppasta kohtaan. Toiset niistä olivat tehneet hänelle ainoastaan kaikenlaista pientä koiruutta eivätkä olleet viime aikoina kunnolla väistäneet tiepuoleen, kun hän vastaan ajoi, mutta Jumppasesta hän taas muisti että se oli jo poikana ollessaan keksinyt hänelle ilkeän haukkumaniinen, sittemmin käynyt hänen naurismaassaan ja erään kerran — kuten jo kerrottiin — vastaan tullessa ajanut reet yhteen, niin että hänen reestään katkesi se aisa jossa aisakello oli, ja hänen oli täytynyt ajaa loppumatka yhdellä aisalla, jolloin Pirttipohjan väki oli alkanut hänelle nauraa. Ei ihme, jos hän nyt tutki asiaa aivan perin pohjin ja tunnollisesti, että vaan ei syyllinen jäisi rankaisematta.
Mutta asia ei tahtonut selvitä. Viisi päivää oli sitä jo ahkerasti tutkittu, mutta mitä enemmän siihen oikeus syventyi, sitä sotkuisemmaksi se kävi. Vierasmiehet, varsinkin mustalainen, olivat hyvin salaperäisiä. Luikurinen olikin jo vihotellut:
"Kunhan olisi antaa ryypyt vieraillemiehille valan asemasta, niin näkisihän eikö totuus tulisi ilmi!"
Jumppanenkin oli sen kuullut ja käskenyt Juntusen pitää silmällä, että
Luikurinen ei vaan saisi tehdä sitä jutkua. Hänkin näet myönsi
Juntuselle:
"Siinä on niin paljon totta, jotta kyllä Luikurisen on itsensä pitänyt ottaa ryypyt, kun se osaa niin paljasta totuutta puhua."
Mutta Pirttipohjan tuomarin oikeudentunto oli tietysti tämmöisessä asiassa kipeä, varsinkin kun siinä oli tikkuna kokonainen reen aisa. Kun nyt oikeus ei näyttänyt muuten ilmi tulevan, ehdotti hän lautamiehille, että tutkittaisi asia yhdessä rysyssä, koska kaikki näytti olevan yhteen kietoutunutta, ja tuomittaisi summamutikassa koko roikka, vaikka se ei ollutkaan oikea lain määräämä järjestys. Alussa vastusteli lautakunta, mutta suostui lopulta.
Alkoi siis uusi joukkotutkinto. Kaikki, sekä syytetyt, että syyttäjät, oli kutsuttu sisään, ja tavallista hartaammin hikoili tuomari. Ei koskaan ennen ollut hän halunnut pirttipohjalaisiansa rangaista ja ojentaa niin perinpohjaisen ankaralla isän kädellä kuin nyt.
* * * * *
Koko käräjäkunta odotti. Oikeustuvassa oli hiljaista. Alkoi istunto.
Ensiksi tarrautui tuomari tietysti Jumppaseen, kysyen:
"Sinähän se olet se päämestari koko Pirttipohjassa!"
Ei tiennyt Jumppanen ylpeilläkö siitä, vaiko kieltää asia. Tuomari käytti tilaisuutta hyväksensä ja kiivastui viivyttelystä, hönkäisten toistamiseen:
"Sinäkö se olet tämän Pirttipohjan varsinainen Jumppanen?"
Ei osannut Jumppanen vastata. Luikurinen ehätti silloin:
"Ei tämä mikään erikoinen mestari ole oikeassa asiassa ja muussa hyvässä elämässä, mutta tuossa kielen pieksämisessä sen kieli rallattaa kuin paras aisakellon kieli!"
Mutta nyt ehättikin Suso miestänsä sakoista pelastamaan, ettei lehmä menisi:
"No eikö tuo sitte oman akkasi kieli laula, jotta luulisi sen olevan ihan voilla voidellun!"
"Suu kiirii!… Jumppasella on puheenvuoro!" ärjäsi tuomari. Syntyi hiljaisuus. Taas käski tuomari:
"Jumppanen puhuu nyt!"
"Puhu hyvä mies!" nyki Suso häntä nutun helmasta, lehmäänsä pelastellen. Jumppanen ei tiennyt mitä puhua. Taas käski tuomari:
"Puhu nyt Jumppanen!"
Silloin suuttui Jumppanen ja sanoi:
"Senkö täyteistä minä tässä osaan puhua!"
Tuomari aikoi käskeä häntä puhumaan puhevuoron menettämisen uhalla ja yritti:
"Puhu nyt Jumppanen tahi…"
"Puhu itse!… Sitä vastenhan sinä olet tuomari ja saat palkan, jotta puhut ja tuomitset viattomat vapaiksi!" suuttui silloin Jumppanen. Tuomari uhkasi:
"Jos sinä et puhu, niin minä sakotan!"
"Sakota vaan, jos ilkeät!" murahti Jumppanen, ja kun oli saanut sakot oikeuden loukkauksesta, lisäsi hän:
"Sakota vieläkin! Mutta Jumppanen vaan ei mene itseään pussiin puhumaan!"
Pitkän ajan kuluttua tultiin varsinaiseen asiaan, ja kysyi tuomari:
"Onko Jumppanen puhunut Luikurisen rouvasta mitään Luikurisen rouvan kunnialle käypää?"
"Eikä ole puhunut", ehätti Suso. Tuomari ärjäsi hänelle ja toisti kysymyksensä. Silloin Jumppanen kielsi jyrkästi, kuten oli talvikauden hautonut. Hän sanoi:
"Elä usko! Minä nyt menisin puhumaan mitään koko mokomasta akasta, joka on kuin mikä harakka ja muutenkin mikä lienee entinen juoksuakka, joka sitte meni tälle Luikuriselle, kun ei enää herroille kelvannut!"
Tästä talven kuluessa miettimästänsä puolustuspuheesta hän sai sakon Luikurisen emännän kunnian loukkauksesta. Kun se oli julistettu, raapasi Jumppanen päätänsä ja kirosi:
"Eto harakasta, en paremmin sano, ilkeää sakottaa, vanha mies."
Mentiin siitä sitte Pirhosen kanteeseen. Pirhonen selitti:
"Ka tämä Jumppanen nosti semmoisen jutun, jotta minun on täytynyt koko talvi emännättä elää ja itse keittää ruoka… Tietäähän sen tuomari ja korkea oikeus itse, miltä se tuntuu, semmoisten merkkien alla kun pitää talvi elää!"
Tuomari käski taas Jumppasen puhua, mutta tämä kun oli saanut puolustuspuheestansa sakot, sanoi jyrkästi:
"Enkä puhu, kun siitä kuitenkin sakotetaan!"
Alkoi uusi peli. Juntunen koki auttaa Jumppasta huomauttaen:
"Eipä tässä oikeastaan tarvitse muuta puhua kuin sanoa, että onko se totta, jotta tämä Pirhonen on ollut Luikurisen akan kanssa saunassa!"
"Sano nyt jotta ei sakota!" hätäili jo Suso ja Jumppanen sanoi:
"Vaikka sormet panen kirjan päälle siitä, että tämä Pirhonen ei huolisikaan Luikurisen akasta, vaikka hän olisi naimaton leski ja olisi vaikka sata parkkitiinua myötäjäisiä."
Pirhosen maine oli siten puhdistettu, ja se aviopari jo huokasi helpotuksesta. Tuomari tiedusteli vielä:
"Jumppanen siis ei voi näyttää toteen, että Pirhonen on maannut
Luikurisen vaimon kanssa?"
"No kuka sitä nyt valetta rupeaakaan toteen näyttämään!" vahvisti
Jumppanen. Pirhosen sydän alkoi hänelle sulaa, mutta oikeus julisti:
"Koska siis Jumppanen tunnustaa levittäneensä perättömän huhun, sakotetaan häntä…"
"Taasko sinä sakotat!" kauhistui nyt Jumppanen ja lisäsi:
"Kun ei saa enää oikeudessa totta puhua, jotta ei jo saa sakkoja niskaansa!… en jo paremmin kiroa!"
Kun hän oli siitä saanut neljännet sakot, olivat häntä vastaan nostetut isommat kanteet lopussa, ja oikeus siirtyi tutkimaan hänen nostamaansa kannetta.
"Mistä asiasta tämä Pirttipohjan Jumppanen syyttää torppari Pirhosta?"
Ei Jumppanen osannut sitä selvästi sanoa ja pelkäsikin jo puhua. Lautamies Juntunen sai silloin selittää kanteen ja selitti sen haasteen mukaan:
"Se tämä mökkiläinen Jumppanen käski kärttää tämän Pirhosen oikeuteen siitä että hän on ollut tämän Ökö-Antin eli oikeastaan Antti Kakkosen vaimon Kaisan kanssa!"
Asia oli tuomarille sotkuinen. Hän kysyi Jumppaselta:
"Oletko sinä sitte tehnyt huorin Antti Kakkosen akan… Mika sen akan nimi on?" kääntyi hän lautakuntaan.
"Kaisa!"
"Antti Kakkosen akan Kaisan kanssa?" lopetti hän nyt puheensa.
Nyt oli Jumppasen edessä elämän tärkein kysymys: puolustautua ja puhdistua vaimonsa silmissä, että pääsisi perheensä yhteyteen ja Pirttipohja ja unelmat pelastuisivat häviöstä. Hän oli valmistanut puolustuspuheen parhaansa mukaan ja lausui nyt sen jyrkästi vakuuttaen:
"Se nyt on vale, jotta minä sekaantuisin vanhan viinanpolttajan rumaan akkaan, kun on kerran omakin elossa!… Ennen syön vaikka kapan kauroja, ennen kun moiseen raatoon rakastun!"
Ökö-Antin Kaisa ryki vihaisesti ja ärähti:
"En minä vielä mikään raato ole!… Eikä Ökö mikään viinanpolttaja!"
"Elä yhtään ylpeile sillä kauneudellasi, mokomakin hönkale!" kiivastui siitä mustasukkainen Suso, ja tuomarin täytyi taas huutaa:
"Suu kiini! Jumppanen saa puhua!… Mitä Jumppanen tällä kanteella sitte tahtoo?"
Mutta Jumppanen olikin päättänyt nyt puhua juurta jaksaen, että totuus tulisi ilmi ja pesuus ja Pirttipohja pelastuisi. Hän raapasi päätänsä ja alkoi:
"Siitähän se sai alkunsa, siitä karhun syötävästä, koko tämä rylli."
"Asiaan!" komensi tuomari, mutta Jumppanen yltyi:
"Nyt sitä vasta mennäänkin asiaan, että sen pitää nousta juurinensa kuin tervaskannon!"
"Suu kiini!"
"Elä ärjy!" karjasi Jumppanenkin. Tovi siinä huudettiin, mutta lopulta täytyi antaa Jumppasen puhua. Itsepäisesti väänsi se nyt:
"Ensin me kiersimme karhun, mutta sitte se alkoi viinan hyväkäs vetää ja minä jo olin juonut ryypyn, kun se vanha kehno meni siinä vereen ja pani ostamaan karhun nahoilla kaikki tämän Ökön viinat!"
"Ääneti syrjäasioista!" kiivastui tuomari, mutta Jumppanen karjasi:
"Enkä ole äänettä! Nyt sitä vasta puhua leiletelläänkin, sillä kun Jumppanen pääsee kerran viinan, tai tämän varsinaisen totuuden makuun, niin se ei hellitä."
Tuomari raapi harmistuneena päätänsä, akat torailivat keskenänsä. Taas huusi tuomari:
"Puhu asiasta tahi minä sinut hornaan lähetän!"
"Lähetä vaikka mihin… Sitte se sai siitä alkunsa… kun minä olin piru, se joka nousi sieltä kiven alta… Ja minulla oli nahkana ei tämä oma iho, vaan karhun nahka."
Nyt jo hämmästyi koko lautakunta. Tuomari ärjyi sekavana:
"Tämä on mustalaisjoukko koko Pirttipohja… Mikä karhun nahka sinulla oli?… ja mitä se tähän asiaan kuuluu?"
"Oikea karhun nahka, jonka tämä Ökö ja Punkki-Matti sitte nylki minun päältä ja minä jäin paljaalle vereslihalle."
Susokin jo hämmästyi, samoin koko käräjäkunta, ja tuomari karjasi epätoivoisena:
"Se ei kuulu asiaan!"
Mutta nyt oikasi Jumppanen:
"Se nyt on vale, jotta tämä ei kuulu asiaan! Kaikki asiat yleensäkin kuuluvat asiaan, olivatpa he sitte karhun tahi hukan nahkoja!"
Tuomari kiroili, viskoi lakikirjojansa ja jo kysyi lautakunnalta:
"Onko tämä Jumppanen täysijärkinen?"
Mutta se pisti Jumppasta Susonkin ja toisten tähden. Hän ärjäsi tuomarille:
"Elä hauku, kuule, tahi saat sakkoja! Jottako Jumppanen olisi hullu!"
Ja korottaen äänensä juhlallisen korkeaksi vannoi hän:
"Jumppasen äly on aina ollut niin selvä, että sen kirkkaudessa huikenevat itse taivaan kynttilät ja tähdetkin ovat siihen verraten mustia kuin papin verkanutun napit."
"Elä kehu!" suuttui siitä Pirhonen kateisena. Mutta ei ennättänyt tuomari karjasta, kun Jumppanen jo korotti äänensä ärtyneenä ja ihan kuin hihkasi:
"Kehun kyllä! Jumppasen oman viisaudenkin pitää himmetä ja pimetä minun älyni kirkkaudesta, jotta se on pimeä kuin saunan karsina ja musta kuin suutarin piki! Ja sen minä sanon, että hukka perii koko maailman, jos Pirhonen pääsee Jumppasen tasalle siinä pääluvussa!"
"'Pääsee tasalle pääluvussa'… 'pääsee tasalle…!'" matki tuomari ja
Jumppanen erehtyi silloin hädissänsä myöntämään:
"Ka sekös sillä on päästessä, kun vierotti minulta eukon semmoisilla juuttaan metkuilla!"
Nyt oli tuomari varma, että Jumppanen on hullu. Hän tiedusti jo lautakunnalta:
"Voidaanko häntä syyntakeisena ollenkaan sakottaa?"
Pirhonen älysi asian ja säikähti Jumppasen vapautuvan sakoista hulluuden varjolla. Sitä estääksensä puuttui hän asiaan, selittäen:
"Se vaan voipi metkuillessansa heittäytyä hulluksi… Se on niin älykäs mies!"
Suso älysi nyt siinä olevan pelastuksen sakoista, nyki miestänsä ja kehotti:
"Sano olevasi hupsu, niin ei mene sakkoja!"
Ja ennen kun Jumppanen ennätti puhua, ehätti hän tuomarille:
"Siinä on tämän Jumppasen päässä ollut vikaa lapsuudesta asti…"
"Elä valehtele!" karjasi Jumppanen.
Ei auttanut muu kuin kuulustella Pirhosen tuomat vierasmiehet.
Mustalainen teki akkoinensa valan ja todisti reilusti:
"Kyllä se korkea oikeus on totta kaikki mitä tämä Pirhonen on puhunut!"
Mutta hän oli maata kierrellessänsä unohtanut Pirhosen valmistaman todistuksen yksityiskohdat, ja erehtyi todistuksessansa. Hän selitti:
"Se tämä Ökön-akka istui Pirhosen saunassa penkillä ja lauloi ja
Jumppanen tanssi laulun mukaan."
"Mitä se pahahenki lauloi?" kiehahti jo Suso mustasukkaisena.
Mustalainen selitti:
"Se lauloi tätä oikeata mustalaislaulua:
"Hei-jui jukepike jullaa, jukepike jullaa!"
Hän alkoi hieman polviaan hytkyttäen tanssia selittäen:
"Ja Jumppanen tanssi vaan näin:
"Itse mä varastan hevosia ja akkani kerjää pullaa!"
Tuomari joi vettä, ähki, lepäsi ja käski puhua edelleen, Jumppanen jatkoikin, alkaen selittää sitä että Pirhonen pääsee hänestä edelle lapsiluvussa.
Tuomari pyyhki hikeä otsaltansa ja kehotti pysymään asiassa. Jumppanen siihen huomautti:
"Tämä se onkin se pääasia ja oikea totuuden juuri… Sillä nyt ei enää
Pirttipohjassa laula muualla haikara kuin tämän Pirhosen mökillä…"
Pirhonen huomasi mustalaisen sotkevan asiaa ja raapi päätänsä, pyyhki sitte pitkällä nutun hihalla nenäänsä ja sekosi:
"Se on tämä Pirttipohjan mustalainen huonomuistinen, vaikka kyllä se valan tärkeyden silti ymmärtää!"
Mutta nyt alkoi tuomari jo aavistaa asian, ja laskettuansa että
Jumppanen on jo saanut sakkoja yhden aisan hinnan kävi hän siltavoudin
kanssa ottamassa väliryypyt ja alkoi syventyä asiaan antamalla
Jumppaselle puhevuoron.
* * * * *
Tutkinto oli jo kestänyt kuusi tuntia, kun asia alkoi hieman selvitä.
Nyt jo selitti Jumppanen unensa jatkoa:
"Sitte kun tämä Ökö oli nylkenyt minun selästä sen karhun nahkan ja vienyt sen tälle Luikuriselle parkittavaksi ja tämä Luikurinen vielä viskasi minut itseni parkkitiinuun, vaikka koko ruumis oli nilellä, niin minä suutuin ja sanoin, jotta ne karhun nahat pitää parkituttaa Koljosella."
Asia yritti jälleen sotkeutua. Saatiin kumminkin sen juoni vielä käsiin, ja Jumppanen voi jatkaa:
"Mutta tällä Pirhosella oli vihaa Koljoselle siitä kakarapytystä ja se vaan penäsi, että Luikurisella pitää parkituttaa. Ja muun hyvän lisäksi se vielä teki valmiit kaupat minun tietämättä ja lupasi Luikuriselle minun vasikan…"
Hän oli jo hikinen hartioilta, kun tunnusti:
"Kun se sitte vielä rupesi sen juuttaan akka harakkaa kehumaan, niin silloinhan minä sanoin, jotta mene tiedä jos se sen akan kanssa elää."
Asia alkoi selvetä ihan juuriaan myöten koko Pirttipohjalle, sillä Pirttipohjassa on jokainen tottunut hämäryydestä selvän saamaan, kun ovat siihen omissa puuhissaan oppineet. Jo näkyi hymyileviäkin naamoja. Kun oli saatu selville, että Jumppanen ei ollut Ökö-Antin akan kanssa tehnyt muuta kuin käskenyt sen syleillä Anttiaan, vaati Jumppanen tiukasti:
"Ja nyt minä vaadin, että tämä Pirhonen panee sormet kirjan päälle ja vannoo Suson kuullen koko sielunsa autuuden kautta, jotta Jumppanen ei ole ollut Ökön akan vieressä, eikä tehnyt muuta kuin halannut, ja senkin ainoastaan sen tähden, että rauha ja rakkaus vallitseisi Pirttipohjassa!"
"Ka mikäs sitä on oikean asian päälle vannoessakaan!" lupasi jo Pirhonen. Pian selvisi miksi hän oli perättömän jutun levittänyt. Suso jo turisteli nenäänsä ja kuivaili silmäkulmiansa. Tuomari tiedusteli mitä rangaistusta Jumppanen vaatii Pirhoselle. Tämä sanoi:
"En minä näitä ajallisia sakkoja hänelle, kun sillä on muutenkin köyhyys ja se on huono työmies."
Hän harmistui kärsimyksiänsä muistellessa ja vaati kovalla äänellä:
"Hänet pitää tuomita koko yhdeksi talveksi elämään akastaan erillään samanlaisessa maasaunassa kuin minä elin, ja Pirttipohjan ei enää pidä minun kunniaani koskea linnun höyhenelläkään."
Oikeus julisti silloin päätöksensä:
"Koska kantaja ei ole vaatinut laillista rangaistusta eikä laki salli sen tuomita laittomasti, vapautetaan syytetty edesvastuusta."
Pirhosen sydän alkoi silloin sulaa Jumppaselle. Istunto jatkui. Pirhosta sakotettiin Ökö-Antin akan kunnian loukkauksesta. Ökö-Antti ja Punkki-Matti sai sakkoa viinan poltosta. Pirhonen tuomittiin maksamaan Koljoselle kakarapytystä kymmenen penniä ja kuluja viisitoista markkaa. Susoa sakotettiin Liisan ja Liisaa Suson loukkaamisesta ja molempia Rönty-Kaisan pahoin pitelystä ja Ruta-Leenaa ja Hölö-Heikkiä puoskaroimisesta. Mustalaista taas sakotettiin ainoastaan väärästä valasta ja hevosvarkaudesta. Yleensä saivat sakkoja kaikki muut pirttipohjalaiset paitsi Luikurinen. Nimismies Mölsäkin sai humalasakot. Viimeksi sakotettiin Jumppasta ja Pirhosta niistä haukkumanimistä, jotka olivat toisillensa keksineet.
Mutta Jumppasta arvelutti hänelle tuomittujen sakkojen runsaus. Hän älysi että tuomari oli häntä sakottanut omistakin asioistansa. Oikeustuvasta poistuessansa hän mutisi:
"Kyllä sinä nyt osasit sakottaa, mutta sakota, ei se rekesi aisa enää eheäksi tule, vaan aisapuolena sinun on ajettava maailman loppuun asti."