XI
Kun äiti tuli pois isän luota, katosi hänestä se varmuus, jota hän oli jo tuntenut. Häntä huimasi ajatus ja pelotti taas kaikki. Taas tunsi hän itsensä turvattomaksi ja orvoksi. Ei ajatus edes ollut omaa.
Kuka tiesi, kuka oli oikeassa. Hän olisi tarvinnut tukea ja turvaa. Sitä hän ei saanut mieheltänsä eikä lapsiltansa. Ja hänen oma ajatuksensa vaappui sinne tänne eikä jaksanut kasvaa eikä kypsyä voimakkaaksi eikä itsenäiseksi. Hän olisi kaivannut sellaista, jota hän olisi ymmärtänyt ja jonka ajatuksiin hän olisi saanut luottaa ja jonka tuntoihin hän olisi saanut turvata.
Ja heikon tavalla toivoi hän vain, että tämäkin päivä olisi ohi.
"Käy isän luona", kehoitti hän Alvaria, "pistäydy siellä."
"Mitä hän minusta?"
"Hänellä on asiaa. Älä vastusta häntä, kuuntele vain ja pysy ääneti, hän on hyvin vaivaantunut, hän siitä paperista."
"Joko sekin on tietona? Iida tuli äsken, hän on jo järjestänyt sen."
"Maksanut? No Luojan kiitos. Mene sanomaan se isälle."
"Ei ole tarpeellista."
"Mene, lapsi, mene nyt minun tähteni. Lupaa hänelle, että se on viimeinen kerta."
"Äiti tyhjää. Minä tarvitsin rahaa, oli kunniavelka, ja äiti arvaa, etten työttä rahaa saa. Minä lainasin isän nimeä, taisi olla suurikin rikos? Olen maksanut sen, eikä kukaan joudu kärsimään siitä. Minkä minä taidan tällaiselle sattumalle?"
"Voi, Alvar."
"Kun minä koetan tehdä kaikki, mitä voin, mitä vielä tahdotaan?"
"Koetatkohan sinä?"
"Koetan. Syy ei ole minussa, vaan siinä, etten jaksa enempää. Mitäpä se puhuen paranee?"
"Lupaathan nyt pistäytyä isän luona, niin selvitään taas ja minulla on hyvä olla."
"Kyllä äiti."
Alvar huokasi helpotuksesta, kun pääsi toiseen huoneeseen. Häntä vaivasi itseään se varma ja valheellisen röyhkeä äänensävy, jolla hän puhutteli koko ajan äitiä. Hän tiesi sen vaikuttavan rauhoittavasti äitiin. Äiti tuli vakuutetuksi, että Alvar oli oikeudestaan varma, ja äidille teki hyvää saada nähdä hänen kiivastuvan, jos häntä muka aiheettomasti syytetään. Ja Alvarille itselleen teki hyvää, kun hän näki äidin rauhoittuvan ja uskovan häneen. Hän tunsi kuitenkin itsensä turvattomaksi ja hänen sydämensä kävi heikoksi, kun hän näki äidin pelokkaan ja aran katseen. Häntä melkein säälitti äiti. Olisi tehnyt mieli ottaa hänet käsivarsillensa ja itkeä hänen kanssansa. Itkeä pois kaikki paha kuin lapsena ennen, sellainen äiti kun hänellä oli.