II.
Tallin ovi pysyi suljettuna, ja Caleb oli iloisella ja ystävällisellä tuulella jutellen hyvillään viljasta, elukoista ja ilmasta. Mitä ystävällisempi hän oli, sitä pahemmin Amelia pelkäsi Judithin ryhtyvän uusiin toimenpiteisiin.
»Muista nyt — ei mitään mieletöntä», Amelia sanoi Judithille sen päivän aamuna, jolloin heinänkorjuu saatiin tehdyksi. »Parempi sinun on olla täällä kuin istua vankilassa varkaitten ja sen semmoisten seurassa.» Nuo sanat kaikuivat kamalilta Amelian korvissa, kun hän ne lausui.
Judith ei vastannut. Astuessaan tietä pitkin hevosten jäljessä koetti hän uskoa, että Amelia tarkoitti hänen parastaan varoittaessaan häntä. Mutta hänestä tuntui kuitenkin kuin Amelia olisi suhtautunut liian kylmästi koko asiaan. Judith ei voinut oikein ymmärtää, mistä se johtui. Amelia ei näyttänyt säälivän häntä. Ehkäpä, jos hän tietäisi totuuden, niin hän… Judithin sydän alkoi kiihkeästi sykkiä työvaatteiden alla.
Tänään kaikki heinä saataisiin korjuuseen. Sen jälkeen he joutuisivat lyhteitä sitomaan etelänpuoleisille pelloille, jotka eivät olleet lainkaan Svenin ulottuvilla. Katkera pala kohosi Judithin kurkkuun, kun hän ajatteli häntä. Hänen oli mahdoton kestää tämän kauempaa eroa ja epäilystä ja onnettomuuttaan. Hän ei ollut mikään elukka, jota voitiin ajaa ja kytkeä ja ruokkia työvoimansa arvon mukaan. Hän tiesi, mitä kauneus oli ja rakkaus ja kaikki se, millä ei ollut yhteyttä maan kasvun kanssa. Hän oli samaa maata kuin Lindkin, joka oli suloinen ja ihastuttava kuin metsähunaja… metsähunaja… kuinka hän saattoi ajatella mitään sellaista? Hän, Judith, joka oli heiluttanut kirvestä aikeissa tappaa…
Lind ei olisi voinut sellaista tehdä. Lind oli hieno ja hillitty. Hän, Judith, oli aito elukka, hänellä oli eläimen himot ja synnit ja järjetön ruumiillinen voima. Ja nyt hänellä oli eläimen salaisuuskin. Hän oli karheatekoinen ja raaka, rinta, lanteet ja hartiat olivat kuin pedolla. Kuinka hän saattoi verrata itseään Lindiin? Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä ja valuivat esteettömästi pitkin hänen kasvojaan.
Hän vilkaisi äkkiä sivulle ja näki, että Ellen oli ääneti astunut hänen rinnalleen. Ellen ei ollut vielä valmis lähtemään kotoa silloin kuin Judith läksi hevosten kera liikkeelle. Judith näki hänen uteliaitten punaisten silmiensä tuijottavan häneen silmälasien takaa, ja äkkiä kaikki se viha, jota hän tunsi Elleniä kohtaan, puhkesi ilmi. Hän päästi ohjakset käsistään ja huitoi ympärilleen.
»Pois — letukka! Älä katso tuolla tavalla minuun, tai lyön sinua vasten kasvoja!» Judith huusi. Ellen peräytyi Judithin ojossa olevan käden tieltä.
»Seis — Jude —», hän huusi. »Isä näkee!»
»Toivottavasti hän näkeekin — antaa vain nähdä! Jollet lakkaa vakoilemasta minua tuolla tavalla, niin sinun käy pahoin!» Hän iski kädellään Elleniä poskeen ja kaatoi hänet maahan. Sitten hän marssi eteenpäin keräten ohjakset tieltä käteensä.
Ellen nousi heti pystyyn nyyhkyttäen hermostuneesti. Mutta hänen tapaistaan ei ollut kääntyä kotiin. Hän seurasi Judithia hitaasti pyyhkien kyyneleet silmistään ja painellen kädellään poskeaan.
Amelia oli nähnyt kaikki kanalan ovelta. Hän katsoi nopeasti ympärilleen, mutta onneksi Calebia ei näkynyt missään. Mutta Judithin viha oli jälleen puhjennut ilmi. Ei mikään voisi häntä enää hillitä. Caleb ei säästäisi Ameliaa, jos Judith lähtisi karkuun. Mark Jordan saisi kaikki tietää. Lind myöskin. Caleb iskisi valttinsa pöytään, kuten hän sanoi. Aviottomuus oli häpeäpilkku, jota ei siedetty siinä seurapiirissä, johon Lind ja Mark kuuluivat. Amelia oli uhrannut koko elämänsä, jotta Mark ei pääsisi totuuden perille. Äkkiä hän tunsi olevansa sanomattoman väsynyt ja vanha.
Heinänkorjuu saatiin loppuun sen enemmittä häiriöittä. Caleb oli paikalla koko päivän, ystävällisesti kehotellen tyttöjä ja laskien leikkiä Charlien kanssa tai istuen ääneti rattaillaan ja katsellen peltojaan. Vilja oli leikattava ensi viikolla. Ja sitten puimamiehet tulisivat taloon. Ja sen jälkeen oli ryhdyttävä pellavaa nyhtämään, ja puimamiehet puisivat senkin takaisin tullessaan. Kaikki työt sujuisivat hyvin tänä vuonna niinkuin edellisenäkin ja aina eteenpäinkin. Kaikki kävi tasaista kiertokulkua, kyntäminen, karhitseminen, kylväminen, itäminen, tuleentuminen ja puiminen. Oliko missään muualla koko elämässä sellaista sopusointua kuin maanviljelyksessä? Caleb saattoi olla tyytyväinen menestykseensä farmarina, maanmuokkaajana.
Ellen, Judith ja Charlie astuivat hevosten jäljessä kotiin tänä iltana niin väsyneinä, etteivät he tunteneet nälkää, janoa eikä kuumuutta. Heinä oli korjattu eikä vierasta apulaista ollut hankittu.