III.
Joka hetki tämän viikon kuluessa, kun Lindillä ja Judithilla oli vain hetkenkään lomaa, he salaa ompelivat pukuja opettajattaren huoneessa. Judith työskenteli vain puolella sydämellä epäillen, tokko hän koskaan joutuisi käyttämään tätä koreaa pukua. Lind oli siksi hyväsydäminen, että hän valmisti puvun Ellenillekin sanomatta kuitenkaan mitään hänelle. Martinin hän sen sijaan otti uskotukseen ja laittoi hänelle klovnipuvun. Martin naureskeli hämillään, mutta nähdessään itsensä tuossa hullunkurisessa puvussa, levisi iloinen hymy hänen kasvoilleen.
Judithin synkkä mieli ei kadonnut kuitenkaan, vaikka koko viikko kuluikin iloisissa suunnitteluissa. Lind alkoi pelätä, että tytön rohkeus pettäisi, ja että Calebin ankaruus ja Amelian varoitukset tepsisivät lopultakin.
Viikolla Thorvald Thorvaldson pistäytyi kerran taloon palatessaan Yellow Postista ja viipyi niin kauan, kunnes Amelian oli pakko Calebin kehotuksesta pyytää häntä jäämään päivälliselle. Mitään muuta erikoista ei sinä aikana tapahtunut. Amelian mielestä tuo viikko ei koskaan ottanut loppuakseen. Ei sanallakaan mainittu juhlaa, ja jokainen suoritti tavalliset työnsä ikäänkuin ei koko paikkakunta olisi valmistautunut huvitteluun.
Judith kulki paikasta toiseen, sikolätistä lammaslaitumelle ja lammaslaitumelta halkopinolle, pilkkoen Amelialle puita, ikäänkuin se olisi ollut hänelle kaikkein mieluisinta työtä.
Eräänä päivänä Judith, Martin ja Charlie läksivät metsään hakemaan lisää halkoja, ja tiellä Judith toivoi näkevänsä Svenin, sillä metsäpalsta, joka oli ostettu Fusi Aronsonilta, sijaitsi Sandbon farmin toisella puolella. Mutta hän ei nähnyt häntä, ja kotimatkalla hän kulki laahaten jalkoja perässään ja oli apeana mieleltään. Lind ei saanut häntä elvytetyksi eikä kertomaan, mikä hänen mieltään painoi.
Tallin ovi pysyi lukossa. Perjantaina, päivää ennen Lattin koulun naamiaisjuhlaa, Caleb astui tallin ohi ja hymyili itsekseen. Tuo kirvesjuttu oli sittenkin ollut hyväksi. Oli jo aika päästää Judith koetteeksi hiukan ulos, jotta näkisi, oliko hän kokonaan masennettu. Caleb tahtoi päästä täyteen varmuuteen asemastaan. Amelia tosin vastusti Judithin menoa naamiaisiin — sen Caleb oli selvään huomannut. Siksipä oli hyvä näyttää Ameliallekin, ettei hänen tahdollaan ollut mitään merkitystä.
Caleb oli aivan vakuutettu siitä, ettei Judith uskaltaisi mennä Lattin koulua pitemmälle. Ja jos hän sen teki — niin Amelia joutui edesvastuuseen. Samalla Mark Jordanin ja hänen välinen pieni juttu voisi myös tulla ratkaistuksi.
Perjantai-iltana hän ilmoitti perheelle, että lapset saisivat lähteä Lattin koululle juhliin. Kaikki pöydän ympärillä hämmästyivät. Mutta Caleb piti silmällä Ameliaa, silitellen kädellään leukaansa ja viiksiään. Amelia ei hätkähtänyt. Hän hymyili vain Martinille pöydän yli ja sanoi: »Sitä ennen sinun pitää oppia tanssimaan, Martin.»
Amelian tyyneys hämmästytti Calebia. Hän otti lyhtynsä ja läksi ulos ennenkuin tuli pimeä. Äkkiä hänet oli vallannut omituinen tunne, ikäänkuin hän olisi kadottanut otteensa. Ehkäpä hän loppujen lopuksi sittenkin oli tehnyt erehdyksen. Ehkäpä Amelia oli toivonutkin, että Judith lähtisi pois — pääsisi karkaamaan Sven Sandbon kanssa. Ehkäpä vaimo oli ollut siksi ovela, että oli osannut salata häneltä oikean tarkoituksensa. Ehkäpä hän suunnitteli parasta aikaa Judithin lähtöä. Hyvä, suunnitelkoon vain! Kyllä hän aikanaan saisi nähdä, kuka tässä oli isäntä. Pitelihän hän edelleen käsissään Mark Jordanin salaisuutta. Yrittäköön Ameba vain kujeilla!