III.
Koulun päätyttyä seuraavana päivänä Lind läksi Sandbon lasten kanssa heidän kotiinsa viemään sanaa Judithilta Svenille. Tiepuolessa silkkipuut olivat täydessä kukassa ja jalan tai puolentoista korkuiset voikukat heiluttivat kukkakupujaan tuulessa. Tämä vuosi oli hillittömän kasvun vuosi Oelandissa. Lapset olivat löytäneet useampaa lajia lintuja ja perhosia kuin koskaan ennen. Puiden lehdet olivat hyönteisistä vapaat. Lind tuumi, miten tämän vuoden rikkaus ilmeni myös hänen ja Markin välisessä suhteessa. Hän olisi toivonut tämän sopusoinnun ulottuvan garelaisiinkin ja hän ajatteli surulla Judithia.
Lind oli tavannut Mark Jordanin miltei joka päivä sen jälkeen kuin Klovaczit olivat palanneet kotiin. Mark oli tullut ratsain iltapäivin tapaamaan häntä koululle, tai he olivat yhdessä kävelleet metsässä ja istuneet pienen lammen rannalla, jonka Lind oli aikoja sitten keksinyt. He alkoivat tehdä suunnittelujaan syksyn varalta, kun he yhdessä lähtisivät pois täältä. Talvet Oelandissa olivat liian kovat, jotta lapset, jotka asuivat hajallaan toisistaan, olisivat voineet käydä koulua.
»Minä olisin kernaasti täällä talvenkin yli», oli Mark kerran sanonut. »Varsinkin asuisin minä kernaasti Garessa. Mikä erinomainen tilaisuus tutkia ihmisluonteita!»
»Pelkäänpä, että minä en sen jälkeen kykenisi tutkimaan enää mitään tässä elämässä», Lind oli vastannut. »Se on sydäntäsärkevää hyvälläkin ilmalla.»
Sven oli juottamassa hevosia opettajattaren saapuessa lasten kanssa.
Hän astui kiihkeänä häntä vastaan.
»Lähettikö Judith mitään sanaa?» hän kysyi, kun lapset eivät olleet enää kuuluvilla.
Lind laski kätensä Svenin käsivarrelle ja palasi hänen kanssaan vesisammiolle.
»Hän alkaa vähitellen tointua, Sven, ja hän pyysi, ettette olisi huolissanne. Caleb ei päästä häntä ulos vielä, mutta niin pian kuin hän vain pääsee, tulee hän teitä tapaamaan. Parasta olisi, että koettaisitte odottaa kärsivällisesti, kunnes heinä on saatu korjatuksi. Caleb päästää hänet varmaan lyhteitä sitomaan, ja onhan hänen mahdoton aina pitää tyttöä silmällä.»
Sven kirosi. »Paha periköön hänet! Mieleni tekisi vääntää tuon vanhan pirun niskat nurin», hän sanoi. »Mutta hän pysyisi kyllä hengissä voidakseen toimittaa minut linnaan.»
»Sepä se, Sven. Hän nostaisi hirveän metelin, jos te karkaisitte juuri nyt. Ehkäpä sitten, kun heinänkorjuu on lopetettu, hän alistuisi siihen. Mutta Judith kaipaa teitä yhtä kiihkeästi kuin tekin häntä.»
Mrs. Sandbo tuli ulos karkottaen kärpäset ovelta avatessaan sen. Sven vei hevoset laitumelle.
»No, miten on Garein ja heinäsadon laita?» hän kysyi.
»Aivan erinomaisesti», Lind hymyili. Hän ei ollut puhunut mrs.
Sandbolle Calebin ja Judithin välisistä asioista.
Lind oli kertonut, että hän ja Mark aikoivat mennä naimisiin koulun päätyttyä. Mrs. Sandbo ei osoittanut erikoista hämmästystä. Hän oli jo kauan aavistanut sitä.
»Kaksi kertaa on tuumittava ja kerran hypättävä», hän varoitti Lindiä viitaten tyttärensä, Doran naimiskauppaan. Mutta Lindin osoittama luottamus kutkutti mrs. Sandbon turhamaisuutta ja hän kohteli nyt Lindiä äidillisellä hellyydellä.
Mark saapui hiukkasta myöhemmin, ja mrs. Sandbo tahtoi välttämättä tarjota heille kahvia. Heidän käytyään pöytään hän poistui suurella melulla huoneesta jättäen nuoret kahden.
Kahvi oli hyvää ja virkisti suuresti Lindiä. Tämä keskusteli Gareista Markin kanssa, joka arveli, että vieraan sekaantuminen asiaan ei hyödyttäisi mitään.
»Tytön on karattava niin pian kuin mahdollista. Mutta tuo vanha roisto voi saada vihiä asiasta, jos hän vain haluaa», Mark sanoi.
»Aivan niin», myönsi Lind. »Mutta vaikkeivät he lähtisikään sen pitemmälle kuin Sidingiin, niin voisi siitäkin olla apua. Enpä luule, että Caleb Gare uskaltaisi vedota viranomaisten apuun saadakseen heidät kiinni — hänen vaimonsa varmaan pitäisi myös Judithin puolta ja kertoisi, miten paljon tyttö rukka on saanut kärsiä. Ja sittenkin —» Lindin mieleen muistuivat äkkiä kaikki ne huhut, jotka kertoivat Caleb Garen rääkkäävän vaimoaan.
»Sääli todellakin. Jos tyttö pääsisi vain kaupunkiin pakoon, niin koettaisin minä auttaa häntä parhaani mukaan», sanoi Mark. »Mutta jos minä menen vanhan miehen puheille, niin hän ajaa minut ulos ovesta. Hän kävi eilen meillä tarjoutuen ostamaan heinää, joka Antonin on määrä myödä jo ennen niittämistä. Minä käskin Antonin vaatia korkeampaa hintaa, ja vanha Gare suorastaan hyökkäsi minun kimppuuni. Hänen aikomuksensa on kai varastaa kuolevalta. Olkoon miten hyvänsä, Anton odottaa, kunnes Caleb tulee uudestaan käymään, sillä hänen pitää saada heinä myödyksi voidakseen tehdä 'parannuksia', kuten hän sanoo, ennenkuin valtion tarkastaja tulee taloon.»
»Miten Anton jaksaa, Mark? Luuletko, että hän —?»
»Talvi tekee hänestä lopun, pelkään pahoin. Vaikka eihän sitä koskaan voi tietää. Mutta, Lind, tulehan tänne. Jutellaanpa hetken aikaa omista asioistamme. Siitä on kaksi kokonaista päivää, kun viimeksi tavattiin.»
Lind vilkaisi ulos ikkunasta ja näki, että mrs. Sandbo oli kaukana navetan luona.