IV.
Lind heräsi mieluisan raukeuden ja lämmön tunteen vallassa ullakkohuoneessa, jonne ulkoa kuuluivat kevätaamun monet äänet. Jokin oli herättänyt hänet. Hän ei tiennyt silloin vielä, että herätyskellona käytettiin luudanvartta, jolla lyötiin kolmasti alakerroksen huoneen kattoon; ja tuon katon muodostivat vain samat laudat, jotka ylhäällä tekivät lattian virkaa.
Hän kohosi kyynärpäänsä varaan ja katseli tytön punoittavaa poskea vieressänsä. Judith oli neljättä vuotta nuorempi Lindiä, mutta tämä ei osannut antaa oikeaa arvoa tytön ruumiilliselle kauneudelle, hänen nukkuessaan siinä. Salainen tuoksu, lämpö huokui hänestä. Lind kosketteli kevyesti tyttöä saadakseen hänet hereille. Jude avasi hitaasti silmänsä, jotka olivat himmeät kuin vasta heränneen lapsen. Hän haukotteli ojentaen pyöreät, vahvat kätensä päänsä yläpuolelle. Sitten hän kääntyi vatsalleen ja makasi siten hetken aikaa sanomatta sanaakaan. Lind nousi vuoteesta ja alkoi peseytyä.
»Minä vihaan vuoteestanousemista», sanoi Jude patjojensa keskeltä. »Kerran minä vielä tahdon saada silkkisen vuoteen ja sitten makaan siinä aina, ja vaikka kuulisin lehmien ammuvan aivan korvani juuressa, niin en lähtisi niitä juottamaan.»
Lind nauroi tälle mahdottomalle kuvalle, joka esitettiin niin suurella kiihkolla. Kolme uutta kolkutusta kuului taas alhaalta, ja opettajatar kääntyi kysyvästi Judeen.
Judith nousi laiskasti vuoteeltaan ja alkoi vetää sukkia jalkaansa yöpaitansa alla.
»Kiirehtikää», sanoi hän Lindille. »Ellen on jo menossa alas.»
Lind rypisti kulmakarvojaan. »Et suinkaan tarkoittane, että minun pitäisi kiirehtiä?»
»Isä ei anna murkinan odottaa ketään», Jude sanoi lyhyesti.
Lind oli kovin ihmeissään. »Mutta kello ei suinkaan ole enempää kuin viisi! Mitä ihmettä minä teen joka aamu aina yhdeksään saakka?» hän huudahti.
»Hm!» sanoi Jude nauttien siitä luonnottomasta halveksumisesta, jota hän tunsi opettajatarta kohtaan, vaikka hän samalla ihaili ja kadehti häntä. »Voitte lypsää lehmiä tai ampua näätiä. Niitä on vaikka kuinka paljon metsässä. Pete ajaa parhaillaan yhtä takaa. Kuulkaa, miten se haukkuu! Ne eivät haise pahalta, kunhan totutte niiden hajuun.»
Opettajatar ravisti yltään sen vastenmielisyydentunteen, jonka Calebin ankaruus hänessä herätti, ja päätti ottaa asiat parhaalta puolelta. Oikeastaan tämä oli varsin huvittavaa.
Murkina syötiin täyden hiljaisuuden vallitessa. Se oli vain velvollisuus, joka täytettiin nautinnotta. Paitsi Judea lapset olivat vain puoleksi hereillään. Edessä olevan päivän työ tuntui heistä vain pahalta unelta.
»Emmeköhän sittenkin kynnä tuota idän puolella olevaa kesantapeltoa, Martin», sanoi Caleb nojautuen tuolin selkää vasten ja pyyhkien viiksiään kädellään. »Jude voi ryhtyä siihen tänään, vai mitä, Martin?»
Martin jatkoi yhä puuronsa syöntiä. Hän söi hitaasti, samoinkuin hän ajattelikin hitaasti. Hän ei oikein käsittänyt, mitä isä tarkoitti. Mieletöntä oli kylvää tänä keväänä tuota peltoa, jota ei pitkään aikaan ollut viljelty. Ja mitä Juden kyntämiseen tuli — pelto oli hyvin raskasta, täynnä kiviä, työ oli kylliksi vaikeaa miehellekin. Eikö ollut sitäpaitsi ollut puhetta siitä, että Jude saisi jatkaa aamupäiväkouluaan samoinkuin viimekin vuonna, jotta hän voisi suorittaa pääsytutkintonsa?
»No —» Martin alotti juhlallisesti. Hän punastui huomatessaan, että hänen oli mahdoton panna vastaan. »Minähän voisin sen tehdä. Liian raskasta Judelle.»
»Liian raskastako Judelle? Pyh! Kuuletko, Jude? Martin väittää, ettet sinä siihen pysty! Onko sellaista peltoa, joka sinut voittaa, Jude? Se vasta on tyttö, miss Archer. Katsokaa, millaiset käsivarret! Vahvemmat kuin minun. Ha, haa!»
Ensi kertaa tänä aamuna Caleb puhutteli Lindiä. Opettajatar hätkähti huomatessaan, miten huonosti Caleb kätki itsevaltiutensa pilan taakse. Hän silmäsi Judithiin, joka ei näyttänyt kuulleen isän huomautusta.
Murkinan jälkeen Judith meni lypsylle, ja Lind seurasi hänen mukanaan. Karjapihan toista päätä varjostivat itkuraidat, jotka olivat hiirenkorvalla. Judith talutti sinne lehmänsä.
»Tällä puolen on hiukan kauniimpaa», hän sanoi.
Navetta sekä tallit olivat rakennetut harmaista, veistämättömistä hirsistä ja matalat katot turpeista, jotka vihoittivat jo hiukan, vaikka olikin yhä kylmä ja raaka ilma. Maa karjapihassa oli kovaa kuin sementti, sillä viikkokausiin ei ollut satanut eikä tullut lunta; Lindin mielestä se oli kuin korkokartta, jollaisia lapset valmistivat kouluissa. Karjan syviä jälkiä oli miltei mahdoton erottaa ihmisjäljistä, jotka olivat niihin sekaantuneet. Talvipakkanen oli uurtanut ne siihen ja vain kevätsateet saattoivat ne jälleen pestä pois.
»Milloin sinä päätit koulusi, Judie?» kysyi Lind. Hän oli käynyt istumaan kivelle tytön läheisyyteen ja katseli, miten suora, valkea maitosäde valui kiulun pohjaan pitäen lorisevaa ääntä. Lehmän kyljet kiilsivät, sen häntä oli paksussa lannassa. Elukka katsoi etulapansa yli pyörein, kysyvin silmin ja märehti.
»Kävin aamupäivin koulussa viime vuonna — joka päivä. Luultavasti en tule enää kouluun tänä vuonna. Isä ei ole puhunut siitä enää mitään viime aikoina. Maan jäätyessä hän puhui siitä, ja minä olin kovin hyvilläni. Mutta tuskinpa hän tarkoitti sillä mitään.»
Lind tunsi jälleen vastenmielisyyttä Calebia kohtaan. Suorastaan rikollista oli kieltää tytöltä sitä sivistystä, joka kuitenkin oli niin helposti saavutettavissa.
»Eikö äitisi voi vaikuttaa siihen mitään? Haluaisitko sinä käydä koulua?»
»Halu ja sen toteuttaminen on kaksi eri asiaa», sanoi tyttö katsoen polviensa välissä olevaan kiuluun.
»Mutta, Judith», sanoi Lind vakavasti kumartuen tytön puoleen, »eikö asiaa voitaisi järjestää siten, että sinä pääsisit kouluun — eikö isäsi tule toimeen sinun avuttasikin?»
»Kyllä hän tulee, mutta ei tahdo. Turhaa siitä on puhuakaan.» Judith muutti asentoaan jakkaralla. Hän näytti äkkiä tulleen araksi, kun keskustelu kohdistui hänen salaisimpiin toiveisiinsa.
Lind nousi ja kosketteli Juden olkapäätä. Hänen sitä tehdessään Caleb ilmestyi tallista. Hän vilkaisi terävästi molempiin tyttöihin ja kääntyi sitten äkisti pois.
»Teidän on paras mennä. Hän ei pidä siitä, että te olette täällä», sanoi Judith.
Tuntien itsensä rikolliseksi Lind poistui epätasaista maata myöten. Hän päätti lähteä aikaisin kouluun ja tutkia kaikki paikat ennen lasten saapumista. Siinä olisi hänellä jotain tehtävää.