V.
Koulutalo oli toisella puolella Garen farmin karjapolkua. Rakennus oli matala ja neliskulmainen ja rakennettu epätasaisista hirsistä; valkea maali oli lohjennut ja karissut pois sieltä täältä suurina liuskoina. Se seisoi siinä ujostelematta vasten vihreää havu- ja lehtikuusiusvaa.
Lind olisi kernaasti mennyt kouluun tänä ensimmäisenä päivänä Judithin seurassa. Eräs opettaja, joka aikaisemmin oli opettanut Oelandissa, oli kertonut, että poikaviikarit olivat suorastaan polkeneet hänet jalkoihinsa lähtiessään karkuun.
Kello yhdeksän oli kouluhuone, kuisti ja leikkikenttä täynnään villejä lapsia, jotka olivat kerääntyneet lähiseuduilta monien mailien takaa, sillä yhteisestä sopimuksesta oli päätetty pitää vapaapäivää. Lind nousi pöytänsä äärestä ja soitti pientä kelloa, joka heti sai aikaan järjestyksen keskellä kaaosta. Huoneessa syntyi kova kilpailu, sillä vahvimmat lapsista valloittivat itselleen parhaat paikat. Lind seurasi silmillään oppilaitaan ja näki, että jokainen paikka oli vallattu — tilanne, joka ei uudistuisi toistamiseen koko lukukauden aikana. Lapsia, joista toiset olivat kuusi jalkaa pitkiä ja hyvän joukon toisella kymmenellä, oli saapunut joka taholta, vieläpä toisilta paikkakunniltakin puolet heistä vain sinä tarkoituksessa, että voisivat kertoa vanhemmilleen uudesta Oelandin opettajasta, aikomattakaan tulla enää seuraavana päivänä kouluun.
Lind istui pöytänsä ääressä ja esitti itsensä. Täysi hiljaisuus vallitsi hänen puhuessansa. Kaikkien silmät olivat kiintyneet häneen.
»Toivon, että me viihdymme hyvin yhdessä täällä», sanoi Lind. »Tänään saatte te istua paikoillanne, mutta huomenna siirrän minä teidät istumaan taitonne mukaan. Eikö se teistäkin ole parasta?» Hän hymyili kahdelle punaposkiselle tytölle, jotka istuivat samalla tuolilla, ja koska heidän mielipidettään kysyttiin, niin he nyökkäsivät tarmokkaasti päätään ja kuiskasivat sitten toisilleen, miten kaunis uusi opettajatar oli.
Lind avasi suuren mustan päiväkirjan ja alkoi kirjoittaa oppilaiden nimiä, rivin toisensa jälkeen.
»Thorvaldson — Sofia, Anna, Una», Lind toisti kolmen pienen tytön nimet, jotka istuivat edessä ja joilla oli lumivalkeat palmikot. Heidän takanaan oli kaksi poikaa Yellow Postista, sekarotuisia, jotka eivät tienneet sukunimiään ja silmäsivät pelokkaasti vanhempaan veljeen, joka istui takana.
Ja samalla tavalla koko rivin läpi. Viisi Sandbon lasta, jotka asuivat kaksi mailia itäänpäin Garen perheestä. Useampia mustasilmäisiä unkarilaisia Klovaczeja, joiden isällä oli talo monen mailin päässä Sandbon perheestä. Bjarnassoneja, jotka asuivat lännessä, suuren järven rannalla, seitsemän mailin päässä koulusta. Mustaihoisia tatarilaisia, jotka asuivat Latt-jarven pohjoispuolella ja elivät sorron ja vainon alaisina, mutta olivat enimmäkseen jo liian vanhoja istuakseen koulunpenkillä, eivätkä luultavasti saapuisikaan enää seuraavana päivänä.
Lind huomasi suureksi helpotuksekseen, että hän saattoi hallita lapsia. Turha oli pelätä mitään häiriötä. Hänen silmänsä osuivat tahraisiin valkoisiin seiniin.
»Meidän pitää saada joitakin kuvia seinille», hän sanoi. »Mitenkä olisi, jos maalaisimme hiukan tänä päivänä?»
Ehdotus vastaanotettiin voimakkaalla hyväksymisellä. Pieni punaposkinen islantilaispoika Narrowista ja sekarotuinen tyttö Yellow Postista jakoivat oppilaiden kesken maalit ja paperit, jotka Lind oli löytänyt varastokaapista.
Ja niin alkoi ensimmäinen päivä Oelandin koulussa.