Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla II. 1836-1844

by Mauno Rosendal

IV.

Kalajoen käräjät (1838-1839).

Helmikuun 6 p:nä 1838 päivätyssä virkakirjeessä ilmoitti Salon kihlakunnan kruununvouti K. A. Hårdh Oulun läänin kuvernöörille Kalajoen pitäjässä syntyneistä "yhteiskunnan rauhaa sekä yleistä viihtymistä häiritsevistä seikoista", jättäen hänen päätettäväkseen, mihin toimenpiteisiin asian johdosta olisi ryhdyttävä. Kirjelmä johtui Kalajoen pitäjän alaosan nimismiehen Niilo Sandmanin ilmiannosta. Viimemainittu oli nim. Hårdhille ilmoittanut, että: säästölaatikoita varojen keräämistä varten pakanalähetyksen hyväksi löytyi Ylivieskan pappilassa, tervahovinhoitaja Roosin asunnossa Kalajoen markkinapaikalla ja apulaisten huoneessa Kalajoen pappilassa sekä Sandmanin hankkiman tiedon mukaan myöskin Pidisjärven pappilassa. "Näihin säästölaatikkoihin oli suuri osa köyhimmistä talonpojista, varsinkin naiset, uhranneet arvokkaimman omaisuutensa, niinkuin kultaa, hopeaa, silkkivaatteita, päähineitä y.m.;" [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.] Satoihin nousevia kansanjoukkoja kokoontui, milloin missäkin talossa pitäjässä veisaamaan Siionin virsiä ja lukemaan monenkaltaisia kirjoja, joista etenkin Huutavan ääni korvessa on mainittava. "Ne, jotka ovat ottaneet osaa näihin kokouksiin, luulevat itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi, ylönkatsovat kanssakristittyjään, laiminlyövät työnsä y.m.s." — Myöntäen, että seurojen ja säästölaatikkojen "tarkoitus kyllä voi olla hyvä", huomauttaa Hårdh virkakirjeensä lopussa edellisten laittomuudesta sekä siitä, että "moni perin köyhä väärän innostuksen valtaamana on uhrannut ainoan arvokkaan omaisuutensa", vaatimatta asianomaisilta mitään tiliä. Kuvernööri ilmoitti asiasta prokuraattorille, joka maaliskuun 23 p:nä päivätyssä kirjelmässä määräsi, että "kanne oli nostettava niitä henkilöitä vastaan, jotka Kalajoen pitäjässä olivat panneet toimeen luvattomia hartauskokouksia tahi näissä kokouksissa olleet saapuvilla". Kantajaksi määrättiin maafiskaali Erkki Julius Berg, sekä tuomiokapitulin asiamieheksi Lohtajan kirkkoherra K. K. Elfving.

Asia oli ensi kerran tutkittavana heinäkuun 6-9 p:nä 1838. Tuomariksi oli hovioikeus määrännyt K. F. Grönbergin. Käräjät pidettiin Pahikkalan talossa Kalajoella. Tilaisuuteen oli haastettu Malmberg, Lagus, Hemming, Laurin, tervahovin hoitaja Roos vaimoineen sekä 22 talonpoikaa eri osista pitäjää. Sitäpaitsi kantaja vaati edesvastausta myöskin maanmittari K. H. Hårdhille ja tämän vaimolle Amanda Sofia Hårdhille sekä kauppiaan leskelle Katarina Soveliukselle siitä, että olivat käyneet Roosin kodissa pidetyissä seuroissa. Ensin kuulusteltiin syytettyjä pappeja. Nämä myönsivät kaikki pitäneensä kodeissaan hartausseuroja, joihin ihmisiä lauantai- ja sunnuntai-iltoina kirkkomatkoillaan oli kokoontunut, sekä häissä, ristiäisissä y.m. juhlatilaisuuksissa seurakuntalaistensa luona, väittäen voimassa olevien asetusten ei ainoastaan myöntävän, vaan käskevänkin pappia kaikissa tarjona olevissa tilaisuuksissa opettamaan ja neuvomaan sanankuulijoitaan autuuden asiassa. Jyrkästi vastustaen syyttäjän väitettä, että hartauskokoukset olisivat aikaansaaneet häiriöitä seurakunnassa, huomauttivat he että ne päinvastoin olivat vaikuttaneet paljon hyvää, ne kun silminnähtävästi olivat edistäneet raittiutta, siveyttä, ahkeruutta ja muita hyviä tapoja kaikissa kodeissa, joissa joutohetkiä käytettiin Jumalan sanan viljelemiseen, veisuun ja rukoukseen. Mitä säästölaatikkoihin tuli, myönsivät Malmberg, Lagus ja Laurin kodeissaan niillä etupäässä kotiväeltään koonneensa varoja lähetystoimen edistämiseksi Vaikkei heillä siihen ollutkaan suoranaista lupaa esivallalta, eivät voineet he käsittää siinäkään menetelleensä väärin, koska englantilaiset lähetyssaarnaajatkin olivat saaneet Suomessa koota varoja samaan tarkoitukseen ja maassa hyväksytyt sanomalehdet olivat kehottaneet kansalaisia siten edistämään pakanalähetyksen kallista asiaa. Jyrkästi kielsivät he vaatineensa ketään laatikkoihin rahoja tahi muuta omaisuutta panemaan.

Ainoastaan yksi niistä lukuisista todistajista, jotka kantaja oli haastattanut näihin käräjiin, Daniel Kuona, todisti seurojen pitäjiä ja niissä kävijöitä vastaan. Hän väitti heränneitten halveksien kohtelevan muita. Muuta moitittavaa ei kuitenkaan hänkään pystynyt heitä vastaan esiintuomaan. Useat muut sitävastoin todistivat, että seurat olivat vaikuttaneet paljon hyvää seurakunnassa. Varsinkin Malmbergin, Laurinin ja Durchmanin nimet mainittiin usein. Suurinta huomiota näkyvät herättäneen muutamien todistajain kertomukset Matti Niemen talossa Nivalassa joulukuun 22-23 päivinä pidetyistä seuroista. Paitsi paljon oman pitäjän kansaa sekä vieraita Iisalmelta ja Pyhäjärveltä oli tässä tilaisuudessa ollut saapuvilla Durchman ja Paavo Ruotsalainen, jotka Malmbergin kera olivat puhuneet kokoontuneelle kansanjoukolle. Niinikään todistettiin, että Ruotsalainen myöskin kesällä 1837 oli käynyt Nivalassa, silloinkin esiintyen puhujana seuroissa. Tämän johdosta määräsi oikeus, että Durchman ja Paavo Ruotsalainen olivat haastettavat niihin käräjiin, joissa juttu uudelleen tulisi käsiteltäväksi.

Tähän päättyivät ensimmäiset käräjät. Paljon oli syytettyjen pappien näinä päivinä täytynyt kärsiä. Pilkaten kohtelivat heitä liikkeen ulkopuolella olevat talonpojat eivätkä säätyläisetkään voineet salata iloaan siitä, että vihdoinkin oli ryhdytty lahkolaisuudelle salpoja rakentamaan. [Kert. J. Hemming.] Ei saata kummastella, että heidän, samoinkuin syytteenalaisten talonpoikien esiintyminen oli hyvin varovaista, eikä sitä, etteivät he sanallakaan iskeneet kaikin puolin ala-arvoisen syyttäjänsä menettelyyn, vaikkei tilaisuutta siihen suinkaan puuttunut. Asia oli uusi vielä ja siksi tavatonta laatua, etteivät he näy ehtineen asemaansa täysin perehtyä.

* * * * *

Tulisella kiireellä jouduttivat asianomaiset jutun jatkumista. Vaikka Durchman asui Vaasan ja Paavo Ruotsalainen Kuopion läänissä, määrättiin seuraavat käräjät alkaviksi elokuun 6 p:nä. Seurauksena siitä olikin, ettei viimemainittu ehtinyt saada haastetta. Durchman sitävastoin saapui tilaisuuteen, samoinkuin 35 talonpoikaa, miehiä ja naisia, Kalajoen pitäjästä, jotka uuttera syyttäjä ennen haastettujen lisäksi oli oikeuteen vetänyt.

Ennenkuin varsinainen kuulustelu alkoi, tiedusteli Elfving, oliko tutkimuksen alaisissa seuroissa kuulusteltu katkismusta ja olivatko nämä kuulustelut kantaneet toista leimaa, kuin siihen asti tavalliset ja asetuksissa määrätyt. Kysymykseen vastasi Lagus. Hän myönsi, että seuroissa oli pidetty katkismuskuulusteluja, vaan lausui sen varman vakuutuksen, ettei asianomaisten pappien menettelytapa tässäkään kohden, niinkuin myöskin edelliset pöytäkirjat osoittivat, ollut ristiriidassa voimassa olevien määräysten kanssa.

Tämän jälkeen esitti Berg kanteensa Durchmania vastaan: hän oli esiintynyt hartausseuroissa, ja hänenkin asunnossaan oli nähty säästölaatikko rahankeräystä varten pakanalähetyksen hyväksi. Puolustuksessaan esitti Durchman samoja näkökohtia, kuin Malmberg, Lagus ja Laurin ennen olivat julki lausuneet, lisäten ainoastaan, että hänen säästölaatikossaan, jonka hankkimisella hänkin oli toivonut saavansa pienillä varoillaan edistää pakanalähetystä, hänen muuttaessaan pois Kalajoelta oli löytynyt: 20 kp. ass., 1: 44 Ruotsin riksirahaa, messinkinen tahi kultainen korvarenkaan osa, terässolkia, huuliharppuja sekä muita esineitä, joita hän ei muistanut. Sitäpaitsi olivat muutamat lahjoittaneet vaatteita samaan tarkoitukseen käytettäviksi. Rahat, samoinkuin nuo muut pienet lahjoitukset, oli Durchman muuttaessaan pois paikkakunnalta jättänyt tervahovinhoitaja Roosille.

Parastansa oli Berg koettanut, saadakseen niin raskauttavia todistuksia kuin suinkin syytettyjä vastaan. Varsinkin näkyy Laurinin ja Durchmanin syyllisyyden toteennäyttäminen olleen hänen fiskaalitoimensa silmämääränä. Tietysti olivat nuo nuoret, innostuneet papit, koettaessaan taivuttaa Kalajoen raakaa ja jumalatonta kansaa Jumalan sanan kuuliaisuuteen, joskus esiintyneet taitamattomastikin ja kiivailla sanoilla kiihoittaneet vastustajansa vihaan ja kostonhimoon. Ei ollut vaikea löytää todistajia siihen, varsinkin kun nimismies Sandman, jonka tahtoa talonpojat olivat tottuneet kaikissa noudattamaan, haikailematta toimi Bergin apuna. Niinpä todistivat muutamat todistajat, että Durchman eräissä ristiäisten johdosta pidetyissä seuroissa olisi moittinut vanhempia siitä, että nämä kummeiksi useimmiten kutsuivat jumalattomia henkilöitä sekä kastetta toimittamaan suruttomia pappeja. Muuan toinen väitti, että hän toisessa tilaisuudessa olisi halveksien puhunut "meidän rovastista" sekä lausunut: "Lohtajan rovastilla on kyllä hyvät lahjat, mutta hän on kiroilija ja hänen elämänsä on moitittavaa". Kerran Alavieskassa käydessään — niin todisti kolmas — olisi hän lausunut: "Teillä Alavieskalaisilla on kauan ollut huonoja pappeja. Nyt on teillä hyvä tarjona, jos vain ymmärrätte valita". Kuvaava on talollisen Olli Helanderin todistus, jonka mukaan Durchman eräissä joulukuun 10 p:nä 1836 Antti Isokäännän talossa pitämissään seuroissa olisi puhunut seuraavaan tapaan: "Kristinuskon valo on nykyaikana niin suureen pimeyteen kätkettynä, ettei se miespolviin ehtine valistustaan levittää. Muinoin oli kansa puettuna vuohennahkoihin ja asui vuorten rotkoissa, mutta se etsi hengellistä valoa. Nyt se korskailee silkissä ja kattuunissa, jotka vaatteet perkele levittää purjeiksi ja, itse asettuen peräsimeen, ohjaa niiden omistajat helvettiin. Nykyajan ihmiset tahtovat olla jumalisia niin salaisella tavalla, ettei itse Jumalakaan mahtane tietää, koska ja josko he pääsevät taivaaseen". Sama todistaja kertoi Laurinin sanotussa tilaisuudessa puhuneen seurojen laillisuudesta, puolustaen niitä muun ohessa myöskin sillä että arkkipiispa Kalajoella vasta pitämässään tarkastuksessa olisi kehottanut pappeja niihin saapumaan ja niitä johtamaan. Tämän yhteydessä olisi Laurin niinikään lausunut: "Toista on nimismies sanonut, mutta aivan sokea on perkele ollut, kun hän semmoista valetta on ruvennut levittämään". Hyvin raskauttavalta kuului asianomaisten korvissa myöskin seuraava, todistajaksi kutsutun Lauri Karjalan kertomus. Durchmanin kera oli Laurin marraskuun 12 p:nä 1837 pitänyt seuroja S. K. Niskalan Kalajoella omistamassa talossa. Molemmat olivat ankarasti moittineet seudun asukasten jumalattomuutta. Etenkin oli Laurin hyökännyt niitä vanhempia vastaan, jotka olivat kieltäneet lapsiaan seuroissa käymästä, verraten heitä "kähiseviin käärmeisiin". Niinikään oli hän muka lausunut, etteivät ne 50 vuoden ikäiset ihmiset, jotka eivät siunaa itseään aamulla noustessaan eivätkä levolle mennessään rukoile, enää ole pelastettavissa. Kärjälä kertoi Laurinilta turhaan kysyneensä, missä paikassa raamattua niin sanotaan. Tämän kertomuksen vakuuttivat muutamat muut todistajat aivan oikeaksi. Yksi heistä todisti sitäpaitsi, että Laurin kiivaasti oli vaatinut Kärjälää poistumaan, kehottaen häntä menemään krouviin. — Samat todistajat sekä heidän lisäksi muutamat muutkin, joilta Berg asiaa tiedusteli, sanoivat seuroja vahingollisiksi, "koska ne olivat synnyttäneet eripuraisuutta kodeissa". Samaa mielipidettä kannatti Elfvingkin, joka Durchmanin hänestä lausumien, yllämainittujen sanojen johdosta jätti oikeuden harkittavaksi, voitaisiinko pitää noita muka kristillisen tiedon edistämiseksi toimeenpantuja kokouksia hartautta synnyttävinä ja hyödyllisinä, niissä kun ihmisten kunniaa ja hyvää mainetta tuolla tavoin oli solvattu.

Näitä ja muita heitä vastaan lausuttuja syyttäviä todistuksia torjui varsinkin Laurin sattuvasti ja asiallisesti. Ei sovi kummastella, että hän sitä tehdessään joskus eksyi käyttämään ivallisiakin sanoja. Kun esim. eräs todistaja kertoi pappilan palvelijan "siivotessa Durchmanin huonetta, vetäneen auki tämän piironkilaatikon ja näyttäneen todistajalle siinä löytyviä vanhoja naisten myssyjä, pieniä kenkiä, solkia y.m. esineitä", kysyi Laurin, "milloin todistaja siten oli tyydyttänyt sopimatonta uteliaisuuttaan". Kärjälää myönsi hän kyllä vaatineensa poistumaan Niskalassa pidetyistä seuroista sekä kehottaneensa häntä menemään "luvalliseen kokoukseen krouviin", vaan sen hän sanoi tehneensä siitä syystä, että asianomainen sanotussa tilaisuudessa, niinkuin myöskin toiset todistajat todistivat, oli päissään. Sekä Laurin että Durchman kielsivät milloinkaan nuhdelleensa ja neuvoneensa seuroihin saapuneita niin, kuin heistä oli todistettu. Vastustajien kantaa kuvaa muun ohessa sekin, että Laurin piti tarpeellisena pyytää saada sanasta sanaan pöytäkirjaan otetuksi, mitä hän oli tarkoittanut puheessaan "kääntymättömien 50 vuoden ikäisten" hengellisen tilan vaarasta. Jyrkästi kielsi Durchman seurapuheissa arvostelleensa Elfvingiä tahi muita pappeja. Mitä hän yksityisesti mahdollisesti oli tuohon tapaan joskus lausunut, sitä ei hän sanonut muistavansa. Tämän johdosta ja koska useat todistajat olivat vetäneet esiin paljon semmoistakin, jota syytetyt papit olivat yksityisissä keskusteluissa saattaneet lausua, huomautti Laurin, että prokuraattori oli jättänyt oikeuden tutkittavaksi, mitä seuroissa oli tapahtunut, vaan ei vaatinut sitä tutkimaan Durchmanin eikä muiden yksityisiä puheita ja keskusteluja.

Ei yksikään pystynyt muuta todistamaan kuin että heränneet seuroissaan aina olivat noudattaneet siivoa ja hiljaista käytöstä. Varsinkin Malmbergin johtamissa seuroissa oli järjestys ollut erinomainen. Viimemainittua vastaan näissä käräjissä tähdätty syytös kohdistuikin miltei yksinomaan hänen vaimonsa lähetystoimen hyväksi vastaanottamiin lahjoituksiin ja lahjoittajille antamiin neuvoihin tavarain rahaksi muuttamiseksi. Myöntäen todistukset oikeiksi, puolusti Malmberg toimenpiteitään tässä kohden pääasiassa samoilla perusteilla, kuin hän Laguksen ja muiden kera jo ensi käräjissä oli esiintuonut.

Paljon huolta tuottivat Bergille useimpain todistajain hartausseuroista ja heränneistä esiintuomat myötätuntoiset ja kiittävät lausunnot. Tuon tuostakin vaati hän edesvastausta monelle heistäkin. Täten joutui muiden samanmielisten todistajain kera näissä käräjissä syytteen alaiseksi maanmittari Hårdhin apulainen J. V. Högman, joka, vaikkei hän ymmärtänyt suomea, oli ollut saapuvilla monissa seuroissa, ruotsinkielisestä kirjasta seuraten veisuuta. Huomattavan tunnustuksen hartausseurojen tuottamasta siunauksesta julki lausui talollinen Matti Stenbäck, joka, vaikka hän ainoastaan yhden kerran oli käynyt seuroissa Ylivieskan pappilassa, todisti, että "kaikki Laguksen sekä yksityiset että julkiset opetukset olivat olleet tosi hyödyksi seurakuntalaisille niin hengellisessä kuin maallisessa suhteessa". Vielä merkillisempi on E. Kaarlenkasken todistus Nivalassa pidetyistä seuroista. Kyläkuntansa järjestysmiehenä oli hän tarkoin huomannut, että kaikenkaltaiset paheet ja rikokset seurojen kautta huomattavassa määrässä olivat vähentyneet ja melkein kerrassaan lakanneet. Peittelemättä lausui hän sen mielipiteen, että perheissä mahdollisesti syntynyt eripuraisuus johtui siitä, että "toiset pelkäävät Jumalaa, toiset ovat siitä pahoillaan". Vastaukseksi syytöksiin heränneitten muita kohtaan osoittamasta ynseydestä ja ylpeydestä kertoi hän, miten eräälle sillalle kokoontuneet poikaset hänen käräjiin matkustaessaan olivat pilkanneet hänen vaatteitaan sekä pelikortit kirjoinaan veisanneet muutamaa Siionin virttä, jonka sanat he osasivat ulkoa.

Kantaansa salaamatta esiintyi heränneitten vastustajana myöskin rovasti Elfving. Muun ohessa kysyi hän, olivatko syytteen alaiset papit, niinkuin säädetty on, joka vuonna kirkoissaan julistaneet tammikuun 12 p:nä 1726 päivättyä kun. plakaattia. Muitten myönnytykseen, etteivät sitä olleet tehneet, lisäsi Malmberg: "Koska kirkkoherra Tohtori Frosterus-vainaja, jota yleisesti kunnioitettiin ja arvossa pidettiin, ei kuuluttanut mainittua plakaattia, vaikka hän kyllä tiesi, että kysymyksessä olevia seuroja pidettiin, niin hän silminnähtävästi ei pitänyt näitä laittomina eikä moitittavina".

Selvään näkyy pöytäkirjoista, miten heränneitten vastustajien viha päivä päivältä kasvoi. Heitä vastaan näissä käräjissä tehdyt syytökset ja niitä kannattavien todistajain lausunnot ovat rohkeammat, kuin edellisellä kerralla. Mutta samassa määrässä kasvoi myöskin syytettyjen luottamus totuuden voimaan ja sen lopulliseen voittoon. Suruttomat hämmästyivät ja syyttäjät puivat voimattomina nyrkkiään, kun käräjienkin aikana Siionin virsien säveleet iltasin kaikuivat läheisistä asunnoista, vieläpä käräjätalon pihaltakin. [Kertoneet seudun vanhimmat heränneet.] Ehkä joku heistä ymmärsi, mitä Lagus tarkoitti, kun hän eräänä iltana käräjätalosta asuntoonsa kävellessään lausui: "Tuon virren kaiku on kuuluva läpi aikojen". [Kertonut (1896) J. Hemming y.m.]

* * * * *

Seuraavat käräjät alkoivat syyskuun 25 p:nä Kärjän talossa. Niistä ei kuitenkaan sen enempää tullut, kun tuomariksi määrätty A. J. Roos tervahovinhoitaja Roosin sukulaisena ilmoitti olevansa jäävillinen juttua käsittelemään.

* * * * *

Eräänä helmikuun päivänä 1839 saapui Nivalan pappilaan muutamia vieraita Savosta, niiden joukossa Paavo Ruotsalainen. Nilsiän nimismies oli kahdesti etsinyt häntä, haastaaksensa hänet Kalajoen käräjiin, vaan Paavo oli kummankin kerran matkoilla eikä vielä nytkään tiennyt, että hänkin oli joutunut maafiskaali Bergin huomion esineeksi. Saatuaan Malmbergilta kuulla asiasta, lähti hän tämän seurassa Kalajoelle, missä juttu helmikuun 19 p:nä uudelleen oli otettava esille Anttilan talossa pidettävissä käräjissä. Tilaisuuteen saapuivat kaikki edellisissä käräjissä saapuvilla olleet paitsi Laurin, joka asiaansa ajamaan oli valtuuttanut tervahovinhoitaja Roosin, sekä uusia syytettyjä ja uusia todistajia. Pormestari G. Gummeruksen sijaan, joka oli pyytänyt vapautusta tästä tehtävästä, oli hovioikeus tuomariksi määrännyt K. Kihlgrénin.

Pöytäkirjoihin otettavaksi jätti Roos oikeudelle Laurinin puolesta pitkän, varsinkin 1726 vuoden konventikkeliplakaatin määräyksiä perusteellisesti käsittelevän selvityksen, jonka nojalla viimemainittu pyysi päästä vapaaksi kaikesta edesvastauksesta. Etenkin Bergiä hän siinä pahasti pitelee, eikä jää Sandmankaan osattomaksi hänen asianomaisille antamistaan sutkauksista. Kuvatkoot muutamat otteet, miten Laurin arvosteli tehtäviään pappina sekä syyttäjiensä kantaa ja toimenpiteitä: "Olen aivan aiheettomasti vedetty oikeuteen ja syytetty luvattomista kokouksista hartautta toimittaessa (olagliga sammankomster vid förrättande af andaktsöfningar), niinkuin haaste sanasta sanaan kuului". — — — "Samankaltaisia uskonnollisia kokouksia kuin nämä syytteenalaiset ovat, pidettiin monen vuoden kuluessa Tohtori Frosterus-vainajan eläessä. Siitä eivät paikkakunnan kruununpalvelijat voineet olla tietämättömiä, mutta ilmoitus asiasta tehtiin vasta muutama päivä T:ri Frosteruksen kuoleman jälkeen". — — — "Joskin syyttäjä silminnähtävästi ei ole koettanut selvittää itselleen 1726 vuoden asetuksen sisältöä, vaan on kohdistanut huomionsa ainoastaan tuohon 200 hopeataalerin helisevään uhkasakkoon, ja joskin jutun käsittelyssä pitkäksi venynyt aika on tarjonnut hänelle tilaisuutta vakavammin miettimään asiaa — miten on hän sittenkään saattanut uskoa, että lainsäätäjä olisi määrännyt ankaran rangaistuksen kaikista uskonnollisista seuroista ilman poikkeuksetta, kun miltei kaikki kapakkaseurat ovat sallittuja". — — — "Yhtä järjetöntä ja vastoin kaikkia voimassa olevia asetuksia kuin se on, että yksityisen kodin isäntä 200 taalerin sakon uhalla olisi kielletty kutsumasta luoksensa muutamia ystäviä juomaan kupin kahvia eli teetä sekä kuulemaan hyväksytyn uskonnollisen kirjailijan selityksiä seuraavan sunnuntain tekstiin, tahi että muutamat ystävät saman sakon uhalla olisivat kielletyt valmistautumasta p. ehtoollisen oikeaan nauttimiseen pitämällä yhteistä hartaushetkeä ja yhdessä veisaamalla ehkä samaan aikaan, kuin verrattomasti lukuisammat ihmisjoukot muistutuksetta pitävät 'seuroja' Venuksen ja Bakkuksen kunniaksi ravintolassa tahi yksityisen kodissa, ääneen laulaen ja usein tyhjentäen lasinsa ja maljansa — yhtä paljon järkeä vailla on syyttäjän hanke paikkakunnan kihlakunnanoikeuteen haastaa seurakunnassa toimivia pappeja vastaamaan 'luvattomista kokouksista hartautta toimitettaessa' ja vastoin kaikkea järjellisyyttä koettaa näihin virkamiehiin sovelluttaa rangaistus-määräyksiä, jotka yksinomaan tarkoittavat muiden henkilöiden estämistä opettajatoimeen sekaantumasta". — Tähän lausuntoon yhtyivät, mikäli se heitä koski, Lagus, Malmberg, Durchman ja Hemming. Suullisesti he sitäpaitsi selittivät, etteivät yhtyneet Laurinin Bergiä vastaan tekemään hyvitys-vaatimukseen, "koska he olivat vakuutetut siitä, ettei viimemainittu ollut syypää tähän oikeudenkäyntiin eikä siihen uskonnon vainoon, jonka alaisiksi he olivat joutuneet".

Paavo Ruotsalaista ahdistettiin varsinkin hänen esiintymisestään ennen mainituissa Matti Niemen talossa joulukuun 22-23 päivinä pidetyissä seuroissa. Oli todistettu, että hän oli lukenut, vieläpä puhunutkin sinne kokoontuneelle lukuisalle kansanjoukolle. Sen hän myönsikin, sanoen tahtoneensa antaa isännälle, jonka luona hän oli nauttinut paljon hyvää, mitä hänellä oli antaa. Matkansa Nivalaan kesällä 1837 sanoi Ruotsalainen aiheutuneen hänen ja Malmbergin vanhasta tuttavuudesta, lisäten että heillä oli paljon yhteisiä asioita, "joita ei jokaiselle vieraalle ihmiselle voi kertoa ja selvittää".

Jo edellisissä käräjissä olivat sekä Lagus että Malmberg todistajilta oikeuden edessä kysyneet, oliko heidän opetuksensa milloinkaan ollut ristiriidassa evankelisen tunnustuksen kanssa. Syynä tähän tiedusteluun oli se, että Berg Malmbergiä vastaan jo jutun alussa esiintuomassaan kanteessa muun ohessa oli syyttänyt häntä harhaoppisuudesta. Nyt kysymyksessä olevissa käräjissä veti Malmberg esiin tämän pöytäkirjoihin otetun syytöksen, vaatien oikeutta velvoittamaan Bergiä tarkemmin ilmoittamaan, mitä harhaoppisuutta hän olisi levittänyt. Vaikkei yksikään todistaja ollut viitannutkaan siihen, että Malmbergin oppi olisi poikennut kirkon tunnustuksesta, ja vaikka Elfvingkin antoi sen lausunnon, että hän, mikäli todistajain lausunnoista voitaisiin päättää, tässä suhteessa oli syytön, ei Berg peruuttanut syytöstään. Eikä pitänyt tuo puhdasoppisuutta harrastava syyttäjä itseään velvollisena "tarkkaan ilmoittamaan, mitä harhaoppisuutta Malmberg oli koettanut levittää". Miehen kantaa kuvaa niinikään seuraava tähän kieltäytymiseen liittyvä perustelu: "Koska kanne sisältää, että Malmberg on pitänyt luvattomia kokouksia hartauden harjoittamista varten sekä että hän näissä tilaisuuksissa saarnaamisella ja lukemisella on koettanut houkutella ja vietellä niihin kokoontuneita vääräoppiseen ja nurjaan käsitykseen oikeasta evankelisesta opista sekä muihin eksyttäviin luuloihin uskonnosta, niin pidätän itselleni oikeuden jutun lopussa, kun tutkimus kaikissa kohden on suoritettu loppuun, saada tässä suhteessa esiintuoda ne kanteet, joihin tutkimus on antanut aihetta". Malmberg uudisti vaatimuksensa, johon oikeus, asiaa harkittuaan, antoi sen päätöksen, "ettei se, asian silloiseen tilaan nähden, voinut velvoittaa syyttäjää antamaan tarkempia tietoja". Tätä päätöstä vastaan ilmoitti Malmberg tyytymättömyyttä.

On helppo käsittää, minkä vaikutuksen tämä kohtaus teki Malmbergiin ja hänen sorretuihin virkaveljensä. Jos Laurin olisi ollut tilaisuudessa saapuvilla, olisi hän tuskin voinut äänetönnä kuunnella Bergin selitystä ja oikeuden sen johdosta julistamaa päätöstä. Saatuansa tietää asiasta, kirjoitti hän eräälle Ruotsissa oleskelevalle tuttavalle, jonka kanssa hän oli kirjeenvaihdossa: [Tähän kirjeenvaihtoon kuuluvista Laurinin kirjeistä on Nordisk Kyrkotidning kirjoitukseensa "Huru ser det ut i Finland?" (1840, n:o 1 — 2) lainannut pitkiä otteita.] "Joka persoonallisesti tuntee sekä syyttäjän että Malmbergin, joka viimemainittu Jumalalta on saanut sen lahjan, jota jokapäiväisessä puheessa nimitetään hyväksi tajuksi, sekä paljon hengellistä viisautta, mutta toinen ulkonaisessakin suhteessa on sortunut juoppouteen ja muihin siitä johtuviin paheisiin, jota paitsi hänellä ei ole rahtuakaan sivistystä, jonka avulla olisi voinut oppia edes katkismuksen, niin ei voi pitää syyttäjän toimenpiteitä Malmbergiä vastaan kummempina, kuin jos hän olisi ruvennut sotaan kuun asukkaita vastaan. Herra, jonka tiet ovat ihmeelliset ja käsittämättömät, vaan samalla hyvyys ja totuus, on johtanut asiat niin, että vainoojamme hurjassa vihassaan ovat hyökänneet sotatantereelle, jolla heidän voimansa osoittautuvat heikommiksi kuin millään muulla". Samankaltaiseen vertailuun, mikäli kysymys koskee syyttäjäin sivistyskantaa ja heidän käsitystään hengellisistä asioista, vaatii varsinkin Kalajoen yläpiirin nimismiehen V. Sundströmin virkakumppanilleen Sandmanille helmikuun 10 p:nä lähettämä kertomus Nivalan herännäisyysliikkeestä. Se luettiin syytettyjen pappien vaatimuksesta helmikuun 19 p:nä 1839 oikeudessa ja otettiin pöytäkirjoihin. Sekä kieli että lauserakennus on niihin määrin ala-arvoista, että kirjoitusta on mahdoton suomentaa. [Alkuperäisessä muodossaan kuuluu kirjoitus: "Utan det mig vetterligen höga öfverhetliga författningar sådant tillåta; äro till beskaffenheten följande. 1:o att en sektisk andaktsöfning utspritt sig häri Pidisjärvi kapell Församling bestående af sig såkallade upplyste eller nyfödde Biografer — som äro skilde från annat Folk, så man som qvinkön uti kläder med en långskörtig hvardmans eller ylle Tröija liknande mera en Karakavjacka för männerne, men en kofta för qvinfolket; ingen hufvudbonad hafva qvinfolket, än att kring hufvudet bindes en svart eller hvit dålig halsduk; och männerna bruka gråa vardmansmössa utan skjärm, som mera liknar en kalott, hvilken drägt gifvit anledning mot dem som ej åtföljt deras antagne mode, till förvitelse och stridigheter dem emellan. 2) Deras andakts-öfning består uti ett flitigt läsande i andeliga böcker, deribland i synnerhet, en ropandes röst i öknen, och sjungande ur en bok Sijons sånger, utom andre dertill lämpade visor m.m. och från hvilken andakt ej någon får dem afbryta, till något annat angeläget förrättande, ja fast elden vore löst på taket öfver dem än mindre annat förefallande sysslomål. 3) Dertill sammanskockas gemenligen, hvarje Lördags eftermiddag å Prestgården till gemensamt samqväm från alla tracter i Kapellet, utom de som äro från längre orter, här sig inställa hvilka och sedan deras vägkost blifvit förtärd eller förskingrad fallit på tiggeri hos andra till en misslynt last och mén. 4) Dessutom pläga de 4 ombyteliga ställen i Byalaget i andeligt afseende församla sig att sin Guda andakt använda, på söcknedagar i veckan — men om andakten af eller tilltagit därigenom i sitt rätta förhållande, har jag ej någon pålitlig kännedom än att å den dagen en ansenlig tid gåt förlorat för dem sig af slike flemmatici folk betjenat; måst sig därmed åtnöija. 5) Uti karaktärs Byggningen i Farstuvan framför sidan af dörren till salen är af Herr Interims Predikanten N. G. Malmberg inrättad, med grön oljofärg sirligen målad så kallad sparbössa af träd; och dera tecknade ofvanskrift i afseende, att tjena Hedningar till omvändelse i Christna Läran, dit de lätt tänkande qvinnokönet, en framför det andra hasta att uppoffra sin reelaste egendom. Såsom silkes dukar — Bindmössor, stycken — Kattuns klädningar, Guldringar m.m. som i sparbössan upptages, hvilket derefter till penningar förvandlas, är efter den underrättelse och kännedom jag äger ett sådant förhållande dermed härstädes: ock anser jag nödigt härom göra Herr Krono Befallningsmannen underrättad i afseende å sakens nuvarande skick vidtagande vidare åtgärd som dertill kan föranleda".] Myönnettävä on kuitenkin, että Sundström oli siksi typerä mies, ettei hän näihin puuhiin olisi ryhtynyt, ellei hänen virkaveljensä Kalajoella olisi häntä siihen yllyttänyt. Niinkuin myöhemmin huomattiin, oli Sandman vainon varsinainen alkuunpanija. Hän oli tottunut talonpoikia komentamaan eikä mitenkään voinut kärsiä herännäisyyden synnyttämää uutta katsantotapaa, joka uhkasi hävittää hänen parhaat tulolähteensä ja riistää häneltä sen virkamiesarvon, jonka turvissa hän niihin asti niin vapaasti oli kansaa sortanut. [Kert. J. Hemming y.m.]

Muutamien pappien näitä käräjiä varten antamista papintodistuksistakin näkyy, miten vähän heränneitten pitämien kokouksien arvoa tunnettiin. Niinpä todistaa esim. Kalajoen v.t. kirkkoherra E. R. Alcenius Laguksesta, Hemmingistä, Roosista y.m., että "heidän suhteensa yleensä ei mitenkään ole muuta muistutettavaa kuin jonkunlainen uskonnollinen suvaitsemattomuus, joka on vaikuttanut, että ovat sulkeutuneet itseensä ja siihen piiriin joissa on samanmielisiä, josta minun ajatukseni mukaan nuo isommat kansankokoukset sunnuntaisin, joista he ovat syytetyt, aiheutuvat". Sitävastoin todistaa Ylitornion v.t. kirkkoherra K. A. Castren Laurinista, että hän "sekä opissa että elämässään on esiintynyt niin, kuin arvokkaan ja uutteran uskonnonopettajan sopii", sekä Lapuan kirkkoherra I. D. Alcenius, että Malmberg "tarkan, perusteellisiin opintoihin perustuvan jumaluusopillisen sivistyksen ohessa aina on osoittanut vakaata kristillistä käytöstä". Mitä viimemainittuun todistukseen tulee, on huomattava, että Malmberg luultavasti oli senlaatuista pyytänyt, häntä kun Berg oli syyttänyt harhaoppisuudesta. Näissäkään käräjissä ei kuitenkaan syntynyt kysymystä tästä asiasta. Ainoa oppia koskeva todistus oli ennen esiintyneen Yrjö Vasankarin väite, että Durchman eräässä ristiäistilaisuudessa muka olisi lausunut: "Kutsutaan jumalattomia kummeja ja annetaan jumalattomien pappien kastaa lapset, joiden sielut siten syöstään kadotukseen". Durchman vastasi: "Semmoisia hullutuksia en koskaan ole voinut lausua". Renki K. Borgman todistikin hänen sanoneen: "Kun on suruttomat vanhemmat, suruttomat opettajat ja suruttomat kummit, niin ei kaste tuosta voimaansa menetä, mutta kun lapsi sitten kasvaa suruttomien vanhempien luona, niin se itse pilaa kasteensa liiton".

Mitä tarkimpia tietoja säästölaatikoista oli Berg koettanut hankkia. Kiusallisen pieniin seikkoihin iski hän huomionsa, tehden mitä loukkaavimpia salaviittauksia. Kantokirjuri J. D. Molander vaati edesvastausta Durchmanille siitä, että tämä muka olisi eräältä hänen holhotiltaan pakoittamalla houkutellut silkkihuivin; Laguksesta ja Malmbergista oli huhuttu, että he laatikoillaan olivat koonneet rahoja omaan kukkaroonsa, palvelustytöt kertoivat mitä tavaroita olivat nähneet Durchmanin vaatelaatikossa y.m. y.m. Vaikka kaikki syytökset todistettiin vääriksi, ja vaikka Lagus ilmoitti omasta ja muiden säästölaatikkojen omistajien puolesta paitsi Laurinin Tukholmaan Kokkolan postikonttorin kautta lähettäneensä kaikki Kalajoella lähetystoimen hyväksi kootut rahat, joista tarkat tilit oikeudelle jätettiin, ei otettu huomioon syytettyjen esitystä, että tämä kysymys hartausseuroihin kuulumattomana heti ratkaistaisiin. Senkin pyynnön hylkäsi oikeus, että lähetystoimen hyväksi lahjoitetut vaatteet y.m. vähäpätöiset esineet, jotka kaikki olivat Laguksen ja Roosin hallussa ja joista kukin asianomainen oli antanut mitä täydellisimmät luettelot, saataisiin myydä huutokaupalla, "jotta ne eivät pilaantuisi". Lagus ja Roos määrättiin niitä hoitamaan "korvaamisen uhalla, jos mitään pilaantuisi". Tämän päätöksen alle he tyytymättömyyttä ilmoittamatta alistuivat. Toista mieltä oli Laurin, joka, saatuaan asiasta kuulla, ruotsalaiselle tuttavalleen kirjoitti: "Suurella mielipahalla olen kuullut, että virkaveljeni toistaiseksi ovat tehneet säästölaatikkonsa hyödyttömiksi. Semmoinen oli minunkin mielipiteeni, kunnes huomasin, että sen vaikuttimena oli ihmispelko. Nyt kun Herra on valaissut minua oikein käsittämään asiaa, olen kehottanut tunnettuja ja tuntemattomia panemaan roponsa säästölaatikkooni, siten edistääkseni pakanain pelastusta. Näiden toimenpiteiden kautta, joita kertomusten mukaan on yhteiskunnan ylimmissä piireissä rumilla väreillä kuvattu, toivon pian voivani lähettää muutamia riksejä Tukholman lähetysseuralle". [Nordisk Kyrkotidning 1840, n:o 2.]

Miltei kaikille syytettyjen kutsumille todistajille, jotka todistivat heidän edukseen, vaati syyttäjä edesvastausta, "koska he silminnähtävästi olivat ottaneet osaa seuroihin". Turhaan huomauttivat papit, vetoamalla O. K. 17 luv. 15 §:ään, tästä Bergin häikäilemättömästä menettelytavasta, turhaan siitäkin, että tämä oikeudessa oli tiedustellut niitäkin hartauskokouksia, joita oli pidetty prokuraattorin kirjoituksessa mainitun ajan jälkeen.

Jota useampia todistajia kuulusteltiin, sitä täydellisemmin tulivat näkyviin herännäisyysliikkeen siunausta tuottavat vaikutukset. Täytyy kummastella, ettei ainoatakaan todella raskauttavaa, todeksi näytettyä syytöstä voitu tuoda esille ketään liikkeeseen kuuluvaa vastaan. Muiden kera koetti kyllä esim. Evijärven todistajaksi haastettu lukkari E. Rivander saada heränneitä pappeja epäluulon alaisiksi moittimalla sitä, että Evijärveläisiäkin, usein joukottain, oli käynyt Nivalan kirkossa. Hän kertoi koettaneensa sitä estää, vaan saaneensa vastaukseksi: "Siellä on oikea hengellinen pappi, mitä meidän papeista, nehän ovat kuin kuolleet pölkyt". Berg teki parastansa auttaaksensa todistajaa, vaan Durchman ja Malmberg ahdistivat häntä kysymyksillään, niin ettei todistus ottanut oikein sujuakseen. Paljon puhui hän herännäisyyden perheissä muka synnyttämistä riidoista, kunnes hän ei voinut mitään vastata Malmbergin selitykseen: "Kun Jumalan armo löytää syntisen, niin tämä ei enää saata elää entiseen jumalattomaan tapaansa, vaan hänen täytyy varoa myöskin tilaisuutta syntiin, kun sitävastoin se, johon Jumalan sana ei ole koskenut, tuosta suuttuu ja luulee toisen halveksivan, vaikkei tuota ylönkatsetta ole olemassa muualla kuin epäilevän omassa mielikuvituksessa". — Ei pystynyt syyttäjä oikein iskemään siihenkään, että muuan todistaja kertoi kuulleensa erään Frosteruksen pappilassa oleskelevan rouvan monesti säälineen "vanhaa ukkoriepua", jonka apulaisensa, aina sunnuntaisin seuroihin kiirehtien, jättivät avutta. Ei näet voitu todistaa, että apulaiset millään tavoin olisivat laiminlyöneet virkatehtäviänsä. Puheet syytettyjen pappien lahkolaisuudesta aiheuttivat tiedusteluja jumalanpalveluksesta heidän kirkoissaan, josta muun ohessa todistettiin, että harvat, niinkuin entisinä aikoina oli ollut tapana, virsikirjatta tulivat kirkkoon. Samankaltaisiin johtopäätöksiin johtivat syyttäjän muutkin näissä käräjissä heränneitten syyllisyyden toteennäyttämiseksi tekemät yritykset. Mutta yleinen mielipide kannatti häntä, ja sen turvissa oli hänen helppo jatkaa. Paavo Ruotsalainen pyysi saada asiamiehen kautta ajaa asiaansa seuraavissa käräjissä, "hänen kotiseudultaan kun oli niin pitkä matka Kalajoelle". Tähän pyyntöön antoi oikeus kieltävän vastauksen, "koska Ruotsalaista oli syytetty rikosasiasta". Samasta syystä määrättiin, että Laurin ja maanmittarinapulainen Högman sekä muutamat muut ennen haastetut tuomisen uhalla olivat velvolliset saapumaan niihin käräjiin, joissa juttu uudelleen oli otettava käsiteltäväksi. Tämän johdosta lausuu Laurin eräässä kirjeessä: "Olen siis jätetty kruununpalvelijain valtaan, joiden mielivallasta kai riippuu, saanko matkustaa käräjiin muuten kuin vangittuna". [Nordisk kyrkotidning, 1840, n:o 2.]

* * * * *

Seuraavat käräjät alkoivat huhtikuun 9 p:nä saman tuomarin johdolla. Lagus oli silloin niin sairaana, ettei hän, kuten lääkärinsä oli todistanut, "hengenvaaratta saattanut poistua huoneestaan", eikä Malmbergkaan voinut tilaisuuteen saapua, "kun hänen vaimonsa terveydentila ei sitä myöntänyt". Pyytäen ettei jutun ratkaisua tämän tähden viivytettäisi, ilmoitti kumpikin valtuuttaneensa Laurinin asiaansa oikeudessa valvomaan. Ehkä saivat täten alkaneet käräjät juuri näiden valtakirjojen takia kiivaamman leiman kuin edelliset, joissa Malmberg ja Lagus johtivat syytettyjen puolustusta.

Ennen syytettyjen ja todistajiksi vaadittujen lukua lisäämään oli Berg haastattanut uusia. Matti Niemen talossa joulukuun 22-23 päivinä sekä muualla pidetyistä seuroista, joista jo edellisissä käräjissä oli kuulusteltu useita todistajia, oli saatava tarkempia tietoja. Laurin, Durchman, Hemming, Hårdh sekä Roos jättivät oikeuteen kirjoituksen, jossa he vaativat asian lykkäystä, koska he turhaan olivat pyytäneet saada lunastaa edellisten käräjien pöytäkirjat eivätkä näiden puutteessa voineet oikaista todistajien erehdyttäviä lausuntoja eikä syyttäjän niihin perustuvia hyökkäyksiä. Ensinmainittu huomautti sitäpaitsi, ettei se tuomari, joka alussa käsitteli juttua, osannut suomea ja tulkkinsa kautta sai väärän käsityksen monesta lausunnosta. Tätä pyyntöä ei oikeus kuitenkaan ottanut huomioon. Bergin selitys, että syytetyt papit kaikki osasivat kumpaakin kieltä ja saapuvilla olleina olivat olleet tilaisuudessa kulloinkin tekemään muistutuksensa, jos semmoisiin syytä oli, painoi enemmän.

Bergin hankkimista uusista todistajista herätti huomiota varsinkin Haapajärven kappalainen J. Janson. Hän oli ollut saapuvilla Matti Niemen talossa helmikuun 24 p:nä 1837 pidetyissä seuroissa, joista hän siis tiesi tarkkoja tietoja antaa. Tilaisuudessa oli ollut koolla noin 200 henkeä. Heidän käytöstään vastaan hänellä ei ollut muuta muistutettavaa, kuin että he kilpailivat veisuussa siten nim. että, kun jonkun aloittama virsi oli veisattu loppuun, toinen heti siitä muille ilmoittamatta aloitti uutta. Malmberg oli puhunut tämänkaltaisten seurojen hyödystä, kehottanut tilaisuuteen saapuneita kärsivällisesti kestämään maailman vainoa sekä päättänyt kokouksen rukouksella. Janson, joka kertoi silloin olleensa Durchmanin kanssa kinkerimatkoilla ja tämän kehotuksesta oli Niemeen poikennut, ei ollut muissa tämmöisissä seuroissa käynyt, vaan sanoi pitävänsä velvollisuutenaan ilmoittaa, että papit "sortamalla virkaveljiään olivat niitä edistäneet". Elfvingin kehottamana ilmoitti hän niinikään tällä tarkoittaneensa Malmbergiä ja Durchmania. Myöskin kertoi hän kirkkoherralleen ilmoittaneensa, että Haapajärven kappelin "hurmahenkisyyden" eksyttämä kansa oli alkanut laiminlyödä kirkossa käyntiä ja sensijaan oli ottanut tavakseen sunnuntaisin kokoontua talollisen Antti Tuomalan luo sekä että Frosterus tämän johdosta oli kirjoittanut kansalle kinkereissä luettavan varoituksen, jota Durchman, laiminlyöden velvollisuutensa, ei ollut lukenut. Kanteen tapaisen todistuksensa päätti hän mainitsemalla, että Malmberg ja Durchman, katkismusta kinkereillä selittäessään, olivat kieltäneet kansaa luottamasta kääntymättömiin opettajiin, koska nämä julistivat ihmisille perkeleen evankeliumia.

Laurin ei hämmästynyt tätäkään, silloisen katsantotavan mukaan hyvinkin raskauttavaa todistusta. Hän päinvastoin Malmbergin puolesta huomautti, että viimemainitun, Jansonin kertoma lausunto kääntymättömistä papeista oli sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa, jossa sanotaan; "kun sokea sokeaa taluttaa, niin molemmat lankeavat kuoppaan". Saatuaan Jansonilta myöntävän vastauksen kysymykseensä, oliko Frosterus kirjoituksessa kieltänyt seurainpidon, pyysi Laurin vasta saada oikeudelle jättää sanotun todistuskappaleen. Durchman kielsi Niemeen kokoontuneen seuraväen millään tavoin kilpailleen veisuussa ja antoi, kun sekä Berg että Elfving vaativat häneltä selitystä kääntymättömistä papeista lausumistaan sanoista, seuraavana päivänä oikeudelle näin kuuluvan kirjallisen lausunnon: "On horjumaton totuus, että kääntymättömät papit, jotka lihallisessa mielessään eivät ymmärrä sitä, mikä Jumalan hengen omaa on, ovat raatelevia susia lammasvaatteissa, ryöväriä ja murhaajia, joiksi Vapahtaja itse Joh. 10: 1 heitä nimittää ja joita jokaisen kristityn tulee karttaa. Jos sentähden tuo kappalaisen Jansonin todistuksena esiintuoma kinkereissä käyttämäni lausunto verrataan Jumalan sanaan, niin käy selväksi, että, jos tuo epäluottamus kääntymättömiin opettajiin nähden sisältää jotakin heille halventavaa, niin en minä heitä halvenna, vaan itse Jumala, joka tuomitsee tuommoiset palkkapaimenet, niinkuin jokainen selvään ymmärtää, jos hän Jumalan puoleen kääntyneellä mielellä lukee esim. Jes. 56: 10, Jer. 23: 1, Hes. 34: 2, Sakar. 11: 16, Math. 7: 15, Mark. 8: 15, Luuk. 12: 1-2, Timot. 3: 15 ja monta muuta paikkaa Jumalan pyhässä sanassa". Tähän lausuntoonsa oli Durchman liittänyt Frosteruksen kirjoituksen, jonka Laurin "Jumalan sallimasta sattumuksesta" oli säilyttänyt. 1) Jos kohta siitä näkyikin, että kirjoittaja oli ollut altis uskomaan Jansonin heränneistä hänelle antamia epäedullisia tietoja, ei puhuta siinä sanallakaan heidän pitämistään seuroista, niinkuin Janson valallaan oli todistanut. "Tämä tappio" kirjoitti Laurin tuttavalleen Ruotsissa "masensi asianomaisten rohkeutta melkoisesti". [Nordisk kyrkotidning 1840, n:o 2.] Kuitenkin todisti Janson, Bergin häneltä sitä tiedusteltua, että seurat olivat aikaansaaneet eripuraisuutta perheissä, vieroittaneet kansan kirkosta sekä synnyttäneet laiskuutta ja huolimattomuutta. Niinikään väitti hän heränneitten halveksivan muita ihmisiä.

Suoraa puhetta sai varsinkin Berg Laurinilta kuulla: "Näitä asioita ei syyttäjä kääntymättömässä tilassaan ymmärrä", "tuommoinen menettelytapa on inkvisitoorinen" y.m.s. Mutta kyllä syytäkin löytyi. Syytettyjen pappien yksityiset puheet, heidän opetuksensa ja elämänsä, heidän vaatekaappiensa sisältö — kaikki oli tiedusteltava ja julkisuuteen vedettävä. Todistajilta kysyttiin, olivatko papit olleet rasitukseksi seurakuntalaisilleen aineellisessa suhteessa, miten he kohtelivat edustamansa uskonnollisen liikkeen ulkopuolella olevia henkilöitä, olivatko he suvaitsemattomia, köyhille auttamattomia j.n.e. Eräässä kirjeessä kuvaa Laurin seuraavin sanoin omaa ja kanteen alaisten virkaveljiensä asemaa: "Jotta valistunut tuomari saisi yhä tarkempia tietoja siitä, onko oppimme raamatun ja tunnustuskirjojen mukainen ja eroaako elämämme missään suhteessa muiden elämästä, vedetään esille piikoja navetoista, palvelijattaria kyökeistä, renkejä talleista, juomareita krouveista. Saattaako kukaan väittää, että todistajat eivät ole päteviä? Voidaanko sanoa, että meille tapahtuisi vääryys, jos maallisen vallan edustajat pitäisivät meitä hurmahenkisinä haaveilijoina, kun niin monen palkollisen todistus antaa siihen aihetta? — — Moni noista jumaluusopillisista sankareista, joiden tulee antaa lausunto puhdasoppisuudestamme, ei, niinkuin varmaan tiedän, osaa lukea selvästi sisältä". [Nordisk kyrkotidning 1840, n:o 2.] Varsinkin kun tiedetään Laurinin kirjoittaneen nämä sanat heti nyt kysymyksessä olevien käräjien päätyttyä, on helposti selitettävissä, että kirje paikottain ilmaisee katkeraa mieltä. Että kuvaus olisi liioiteltu, sitä eivät ainakaan pöytäkirjat todista.

* * * * *

Kesäkuun 4 p:nä alkaviin käräjiin oli Berg haastattanut paljon uusia todistajia, niiden joukossa pitäjänapulaisen N. P. Cajanerin Reisjärveltä [Törnudd, Matrikel.] sekä Alavieskan [Törnudd, Matrikel.] armovuodensaarnaajan J. F. Silviuksen ja muita säätyläisiä. Nämä käräjät eivät kuitenkaan asian lopullista ratkaisua paljon jouduttaneet. Muutamat todistajat eivät olleet haastetta noudattaneet, ja syytetyistä eivät Laurin ja Paavo Ruotsalainen olleet saapuvilla. Näistä syistä lykättiin tutkimuksen jatkaminen elokuun 27 p:ään. Oikeuden kesäkuun 5 p:nä julistama päätös sisältää muun ohessa, että Laurin ja Paavo Ruotsalainen, jotka laillista estettä esiintuomatta eivät olleet tilaisuuteen saapuneet, "omalla kustannuksellaan ovat hankittavat oikeuteen". Saman tuomion alaisiksi joutuivat myöskin 6 muuta syytettyä sekä monta todistajaa.

* * * * *

Jo ennenkuin viimeiset käräjät alkoivat, olivat syytetyt täysin vakuutetut ei vain ilmiantajainsa, Kalajoen nimismiesten, sekä syyttäjän vihamielisistä tarkoituksista, vaan myöskin monen todistajan huonoista vaikuttimista. Tyytymättömät olivat he myöskin asianomaisten tuomarien menettelytapaan. Kun tuo syytetyille niin loukkaava todistajain kuulusteleminen jälleen oli alkava, esitti Laurin omasta sekä Laguksen, Malmbergin ja Durchmanin puolesta oikeudelle kirjallisesti muutamia, jutun käsittelyä edellisissä käräjissä koskevia muistutuksia. Valittaen että syyttäjä "kokonaan unohtaen toiminta-alansa rajat, yhtä hämmästyttävällä kuin laittomalla rohkeudella oli johtanut syytöksensä asioihin, jotka eivät ensinkään häntä koskeneet", väittää kirjoitus noiden "inkvisitooristen, tietämättömyyttä todistavien toimenpiteiden" tarkoituksena olevan ainoastaan syytettyjen häväiseminen yleisön silmissä. Suurta tyytymättömyyttä näkyy varsinkin ensimmäisen tuomarin menettely syytetyissä herättäneen. "Emme ota päättääksemme", lausuvat he kysymyksessä olevassa kirjoituksessaan, "riippuvatko pöytäkirjoissa löytyvät virheet siitä, että hovioikeudenauskultantti Grönbergiltä on puuttunut tahtoa käsittelemään tätä arkaluontoista juttua miehen tyyneydellä ja maltilla, vai siitäkö laittomasta menettelystä, että hän, ollen miltei kerrassaan perehtymätön Suomen kieleen, tulkkina käytti kahta todistajaa." Kirjoituksessa huomautetaan niinikään, ettei pöytäkirjoissa "varovaisesti kyllä" tästä asiasta mitään mainita.

Eniten muistutuksia todistajain lausuntoja vastaan teki Laurin. Ei ole kummallista, että varsinkin Kärjälän juttu oli häntä syvään loukannut. Huomauttaen todistajain siveellisestä kannasta ja heidän sivistymättömyydestään, kertoo hän olleensa pakoitetun ankarasti kohtelemaan Kärjälää, jonka esiintyminen kysymyksessä olevassa tilaisuudessa selvään osoitti, että hän vasta oli käynyt "fiskaalien ja nimismiesten suosimissa kokouksissa salakapakoissa". Muistutuksensa sanotun kohtauksen käsittelystä oikeudessa päättää Laurin seuraavin sanoin: "Todistajain halu saada minut maailman silmissä leimatuksi kerettiläiseksi ja hurjaksi haaveilijaksi on päivän selvä. Samaa mieltä on syyttäjä, jos kohta hän ei uskalla antautua julkiseen taisteluun jumaluusopillisella taistelutantereella". Täydellä syyllä huomauttaa Laurin siitäkin, että oli kehotettu lukkari Rivanderia sekä muita todistajia, jotka omasta kokemuksestaan eivät tietäneet mitään heränneitten seuroista, niistä lausumaan "yleisiä mietteitä". Ja paikallaan sekä asemaa kuvaava on sekin hänen tekemänsä muistutus, että pahaahenkeä ainoastaan kapakoissa ja maailman ihmisten seuroissa nimitetään nimellä "fan", jolla sanalla syytettyjen pappien seuroissa käyttämä nimi perkele on pöytäkirjoissa käännetty.

Paljon sanottavaa oli myöskin Durchmanilla hänen suuhunsa pantujen vääristettyjen sanojen ja lauseparsien johdosta. Useimmat niistä ovat sitä laatua, että ainoastaan kuolleeseen saarnakaavaan sukupolvesta toiseen tottunut, uskonnollisessa suhteessa aivan kehittymätön aika saattaa semmoisiin muistutuksiin ketään pakoittaa. Mutta Bergin, Sandmanin ja Sundströmin hankkimat todistajat pysyivät väitteissään, sillä "niin he olivat kuulleet ja käsittäneet".

Heikoin kohta pappien puolustuksessa on se, joka koskee Frosteruksen suhdetta hartausseuroihin. Vaikkei ole vähintäkään syytä epäillä heidän lausuntoansa, jonka mukaan Frosterus ei milloinkaan ollut kieltänyt heitä seuroja pitämästä, käy todistajain kertomuksista selväksi, että hän karsain silmin oli seurannut tätä heidän tointaan seurakunnassa. Sitäpaitsi tiesivät syytetyt tämän aivan hyvin. Näin ollen tuntuu oudolta, että he antautuivat niin pitkiin selityksiin tässä kohden, sekä miltei kiittäen puhuivat Frosteruksesta ja hänen heitä kohtaan osoittamastaan ystävällisyydestä. Vai oliko hänessäkin loppuaikoina mielenmuutos tapahtunut? Kuolinvuoteellaan — niin kertoi eräs todistaja — oli hän kutsunut Laurinin luoksensa, kiittänyt häntä hellästi sekä antanut hänelle pienemmän rahasumman lahjaksi.

Bergin näihin käräjiin haastattamista todistajista puhuivat varsinkin maanmittari J. J. Garvoli ja Alavieskan ennen mainittu v.t. pappi Silvius hänelle mieliksi. Edellinen todisti rohkeasti Malmbergin, Laurinin ja Durchmanin pitämien seurojen vahingollisuudesta, ne kun muka olivat synnyttäneet paljon eripuraisuutta ja riitoja kansassa, sekä syytti Lagusta siitä, että hän, "joka on hyvä ja antelias ihminen, seurusteli semmoisten kanssa, jotka olivat eronneet muista ihmisistä, ja tuhlasi heille omaisuuttaan". Silvius ei sanonut omasta kokemuksestaan tietävänsä mitään heränneitten seuroista. Hän oli kieltäytynyt käymästä näissä tilaisuuksissa, vaikka häntä oli niihin kutsuttu, "kun tiesi niiden olevan laittomia ja raamatussakin kiellettyjä". Viimemainitun väitteensä tuki hurskas sielunpaimen Vapahtajan sanoilla: "Missä kaksi tahi kolme ovat koossa minun nimessäni, siinä olen minä heidän keskellänsä" sekä "Kun tahdot rukoilla, niin mene kammioosi ja sulje ovi". Hän piti seuroja siihenkin nähden vahingollisina, että "kansaa nyt käy vähemmin kirkossa, kuin ennen".

Vastustajain alituiset tiedustelut vaativat syytettyjäkin kysymyksiä tekemään. Usein kuultiin oikeuden edessä kiivaitakin väittelyjä. Kun esim. Berg koetti tyhjäksi tehdä erään todistajan kansan kertomisiin perustuvan todistuksen, että Kärjälä tuossa ennen mainitussa tilaisuudessa oli ollut päissään, syntyi hänen ja Laurinin välillä seuraava sananvaihto:

Laurin: "On kummallista, että syyttäjä tahtoo esiintyä juoppojen puolustajana, kun hänen virkansa puolesta pitäisi kaikin tavoin koettaa saada selkoa tästä asiasta, koska todistajan kertomuksen mukaan paljon puhutaan siitä, että Kärjälä tuossa tilaisuudessa olisi ollut juovuksissa".

Berg: "Velvollisuuteni on kyllä syyttää rikoksellisia, vaan kun vasta kuulusteltu todistaja oman todistuksensa mukaan ei itse ole nähnyt, vaan kuullut muiden tästä puhuvan, ja kun sitäpaitsi useat todistajat, joita ennen on kuulusteltu, ovat todistaneet, ettei Kärjälä mainitussa tilaisuudessa ollut päissään, niin en pidä itseäni velvollisena tästä kannetta nostamaan".

Laurin: "Saan huomauttaa, ettei minulla tämän syyttäjän juoppoja kohtaan osoittaman armahtavaisuuden johdosta ole mitään muistuttamista".

Pahasti pitelivät myöskin Roos ja Hårdh eräässä oikeudelle jättämässään kirjoituksessa syyttäjää ja varsinkin Alceniusta. Muun ohessa tarkastivat he ankarin sanoin viimemainitun Lagukselle, Hemmingille y.m. haastetuille antamaa, ennen mainittua mainetodistusta, varsinkin siinä löytyvää lausetta "he ovat sulkeutuneet itseensä ja samanmielisten seuraan". "Tämä lause" — niin kuuluvat heidän sanansa — "sisältää sen syytöksen, ettei Lagus, Hemming y.m. yksityisessä elämässään ole valinneet seurapiiriänsä Alceniuksen maun ja mielen mukaan — — —, kun hänessä on huomattu sisällinen vastenmielisyys nykyaikana vaikuttavaa hartaampaa kristillisyyttä vastaan, vaikka emme ole aavistaneet, että hänessä tapaisimme syyttäjän ja vainojen toimeenpanemiseen osallisen. Se lämmin harrastus, joka Laurinin ja Durchmanin pitämien seurojen kautta on alkanut levitä pitäjässä, on varmaankin varapastorissa vaikuttanut taudinkohtauksen, jota jokapäiväisessä elämässä sanotaan virkakateudeksi, joka tauti kuuluu olevan parantumaton. Vaikka myöhään huomaamme nyt varsinaisen lähteen, josta mahdollisesti koko tämä oikeusjuttu on saanut alkunsa". Kirjoitus päättyy seuraavilla sanoilla: "Tulee päivä, joka on näyttävä, että Jumala tuomitsee toisin kuin lihalliset ihmiset".

Syytettyjen paraat todistajat olivat A. N. Holmström ja H. Schwartzberg. Yhtä pelkäämättömästi kuin asiallisesti kumosivat he syyttäjien ja näiden hankkimain todistajain perättömät väitteet, todistaen että herännäisyys päinvastoin oli tuottanut määräämättömän suurta siunausta ei ainoastaan hengellisessä, vaan maallisessakin suhteessa. Edellinen huomautti muun ohessa siitä, että jumalattomuus viime aikoina oli kasvanut niiden huhujen kautta, että jumalanpelko nyttemmin olisi kielletty, jota käsitystä myöskin tämä oikeusjuttu tukee. Lämpimästi puolusti hän Malmbergin opetusta, "jossa hän ei koskaan ollut huomannut mitään lutherilaisesta uskontunnustuksesta poikkeavaa", sekä lausui Garvolin todistuksen johdosta, että Lagus oli ollut antelias myöskin herännäisyysliikkeen ulkopuolella oleville henkilöille sekä ystävällisesti kohdellut kaikkia ihmisiä. — Viimemainitun muistutuksen johdosta piti Elfvingkin itsensä velvoitettuna huomauttamaan, että Lagus vapaasti saisi hallita omaisuuttaan, sanoen sekä yksityisesti että kuulon kautta tietävänsä hänen olleen auttavaisen ja anteliaan.

Schwartzbergin todistus oli samanlaatuinen kuin Holmströmin. Erittäin huomautti hän heränneitten talonpoikien käyttämien yksinkertaisten vaatteiden hyödystä.

Kun ei syyttäjällä enää ollut muita todistajia ja hän sitäpaitsi arveli tarpeeksi selvästi näyttäneensä toteen syytettyjen rikoksellisuuden, esitti hän loppuvaatimuksensa. Tammikuun 12 p:nä 1726 päivätyn kun. plakaatin sekä toukokuun 2 p:nä 1756 päivätyn kun. kirjeen nojalla vaati hän 200 taalerin (96 h. ruplan) sakkoa Lagukselle, Malmbergille, Durchmanille, Laurinille sekä Hemmingille, "jotka pappeina olivat kahdenkertaisesi syyllisiä", sekä että he tuomiokapitulin harkinnan mukaan joksikin ajaksi olisivat estettävät virkaansa toimittamasta. Koska sitäpaitsi Malmberg, Durchman ja Laurin olivat syypäät "eksyttäviin lausuntoihin uskonnon opinkappaleista" olisi heihin sovellettava R. K. 3: 1, [Pykälä kuuluu: "Jos joku luopuu oikeasta evankelisesta opista ja antautuu väärään eikä anna itseään ojentaa on hän valtakunnasta karkotettava älköönkä nauttiko perintöä eikä kansalaisoikeuksia Ruotsin valtakunnassa, ellei saa kuninkaan armoa ja palaja".] "jos pahan alkua tulevaisuudessa tahdotaan välttää". Samaa sakkoa vaati hän itselliselle Matti Kalmarille ja talolliselle Pietari Kiurulle sekä Paavo Ruotsalaiselle, koska he olivat toimittaneet "papillisia tehtäviä kokouksissa", sekä tervahovinhoitaja Roosille ja 38 talonpojalle, joiden kodissa seuroja oli pidetty. Näiden lisäksi tulisi niiden 29 henkilön, joista kuulustelun kautta oli selvinnyt, että he olivat käyneet kokouksissa, vetää sakkoa kunkin 10 taaleria. Kaikille, jotka sunnuntaisin olivat olleet seuroissa saapuvilla, vaati syyttäjä sitäpaitsi sakkoja "sapatin rikkomisesta". Säästölaatikkojen omistajien tulisi luovuttaa mitä heidän hallussaan vielä löytyi pakanalähetykselle kootusta omaisuudesta. Myöskin vaati hän edesvastausta papeille heidän häntä "loukkaavasta", oikeudelle jättämästään kirjoituksesta, varsinkin Laurinille, joka "sekä suullisesti että kirjallisesti oli häntä solvannut". Kun viimemainittu ilmoitti kirjoittaneensa sanotun kirjoituksen sekä yksin siitä vastaavansa, tyytyi hän kuitenkin siihen, että muut tästä edesvastauksen vaatimuksesta vapautettaisiin. ** Pöytäkirjaan merkittiin tämän jälkeen seuraava Malmbergin lausunto: "Monen todistuksen kautta on näytetty toteen, ettemme me papit ole tutkimuksen alaisina olleiden kokousten alkuunpanijat, vaan että kansan halu kuulla Jumalan sanaa on saanut ne aikaan. Me olemme niitä pitäneet tahi, jollemme aina ole olleet tilaisuudessa niihin saapumaan, olemme tarkasti valvoneet, ettei niissä eikä niiden kautta ole pahennusta syntynyt. Pyydämme siis nyt, että nämä entiset, syytteen alaiset sanankuulijamme, jotka ovat luovuttaneet meille huoneensa ja vastaanottaneet opetuksemme autuuden tiestä, vapautettaisiin kaikesta edesvastauksesta, sekä että, jos luvallinen kihlakunnanoikeus, juttua harkitessaan, tässä huomaisi jotakin rikoksellista, josta sen tulisi langettaa tuomio, me papit tuomittaisiin kaikesta vastaamaan, sillä kun Herra Kristus uskoi meille kalliin opettajavirkamme, niin velvoitti hän meidät tyytymään kaikkeen, sekä katkeraan että suloiseen, joka meitä tässä virassa tulisi kohtaamaan". Tähän lausuntoon yhtyivät Lagus, Durchman, Laurin ja Hemming. Omasta ja syytettyjen virkaveljiensä puolesta jätti Malmberg tämän lausuttuaan oikeuteen heidän, Laguksen kirjoittaman, [Konsepti löydetty Laguksen papereista.] loppulausuntonsa. Kirjoitus on pitkä, mutta ansaitsee tulla yleisemmin tunnetuksi. Se kuuluu: "Harvoin, jos milloinkaan — niin todistaa kristillisen kirkon historia — on kulunut umpeen vuosisata, jonka kestäessä ei olisi tapahtunut joko ahtaammissa piireissä ilmeneviä tahi laajemmalle ulottuvia uskonnollisia liikkeitä, jotka, niinkuin asianlaatu vaatii, ovat synnyttäneet levottomuutta ja tyytymättömyyttä niissä, jotka ulkopuolella ovat, mutta sitävastoin määräämätöntä ja suurimmaksi osaksi salattua siunausta kaikissa, jotka ovat vastaanottaneet totuuden ja sen kautta tulleet vapautetuiksi. Tuo uskonnollinen liike, tuo heräävä hengellinen elämä on tavallisesti seurannut pitempää tahi lyhempää, Jumalan ilmoitettua sanaa kevytmielisesti halveksivaa, epäuskoista väliaikaa. Näyttää kuin ihmiskunta, elettyään epäuskon aikakautta, elävämmin ja voimallisemmin olisi tuntenut kaivanneensa lujempaa pohjaa pyrinnöilleen, toivolleen ja uskolleen sekä halukkaasti jälleen omistaneen taivaallisen totuuden, mikä ainoana on voinut vastata kuolemattoman hengen vaatimuksia, joka syvimpienkin eksytysten valtaan sortuneena tuntee itsensä tyytymättömäksi kaikkeen, joka ei tule Jumalasta ja häneen johdata. Ainoastaan tietämättömyys ihmisten kohtalojen vaiheista saattaa yksityisistä henkilöistä ja tapahtumista johtaa sitä, jonka varsinainen syy on etsittävä syvemmältä, nim. ihmisen tarpeesta ja halusta, joka ajaa häntä hakemaan pysyvää perustusta onnellisuudelleen. Ei yhteiskunnallisessa eikä hengellisessä elämässä tapahdu hyppäyksiä — kaikki valmistuu vähitellen, jos kohta huomaamatta ja suurelta joukolta salassa. Kun muutos ilmenee elävänä, ihmiskunnan vaiheisiin vaikuttavana toimintana, niin on sen siemenellä ollut tarpeellinen kehitysaikansa, ennenkuin se iti ja kantoi hedelmää. Hätäilemällä tehty työ katoo ja kukistuu, se ei koskaan kanna kypsynyttä hedelmää, eikä tunnu sen vaikutus tulevaisuuteen."

Kun tämän sovellutamme päivän historiaan, niin huomaamme, etteivät meidän maassa ja muussa Euroopassa nykyään ilmaantuneet uskonnolliset liikkeet ole satunnaisia, sekä ettei niitä voi johtaa muutamien yksityisten henkilöiden toiminnasta eikä muista satunnaisista syistä. Historia on tässä näyttävä meille menneen ajan, jonka kuluessa tosi ja elävä kristillisyys on ollut pilkan ja ylönkatseen esineenä: ajan, jolloin n.s. vapaat henget vapaasti pilkkasivat kaikkea, jota edelliset sukupolvet pitivät korkeimpana ja kalleimpana, ja tuo suuri, heitä ympäröivän loiston häikäisemä joukko sokeasti seurasi heidän koettelematonta vakuutustaan, vuosikymmenestä vuosikymmeneen vaipuen yhä syvempään turmelukseen ja siveettömyyteen, josta tuomioistuimet ja vankilat kyllä todistavat. Ijankaikkisen viisauden kylvämä siemen, Jumalan sana, piileili kuitenkin kuni hehkuva kipinä väärän ihmisviisauden tuhan alla: Herran ihmeellinen tuuli puhalsi yli maan, hajoittaen totuutta salaavat akanat ja korret; monet sydämmet havahtivat, katsellessaan kansoja peittävää hengellistä pimeää: raamatunseuroja syntyi ja runsas Jumalan sanan kylvö kylvettiin läheisissä ja etäisissä maissa. Pohjolan työmies ja etelämaan pakana sai käteensä pyhän raamatun, ja heränneistä omistatunnoista nousi entistä useammin kysymys: mitä minun pitää tekemän, että tulisin autuaaksi? Tämä kaikki ei ollut yhden päivän työtä, ei ihmistekoa, vaan hänen työtään, jolta kaikki hyvä ja täydellinen lahja tulee. Vastaanottamansa sana kädessään ja levottomuus omassatunnossaan kokoontui muutamia tahi useampia opettajainsa ympärille, saadaksensa selitystä siihen, jota olivat lukeneet raamatusta, ja neuvoa heissä tapahtuneihin kokemuksiin. Joka muiden perusteiden avulla tahtoo selittää näiden aikojen tapahtumia, jotka ovat ihme silmiemme edessä, hän on epäilemättä lausuva erehtyvän ja väärän arvostelun. Tuo valkeuden ja pimeyden välinen taistelu, jota syntiinlankeemuksesta asti on kestänyt kautta vuosisatojen, ei ole meidänkään keskuudessamme saattanut joutua olemattomiin. Koko kansa napisi Moosesta vastaan, kun hän Jumalan käskystä johdatti sen pois Egyptin orjuudesta, eivätkä ymmärtäneet, että hänen tiensä vei luvattuun maahan. Ei käynyt Herran profeettojenkaan paremmin; ja Jumalan ainoa Poika, Jesus Kristus, julistettiin kansan viettelijäksi, vaikka hän oli tullut vapahtamaan ihmisten sieluja. Apostolien ja useimpain Kristuksen ajan jälkeisten evankeliumin julistajain on täytynyt kokea vastustusta ja vainoa totuuden tähden. Mitä? Tahtoisimmeko sitten me, jotka enemmän kuin vuoden ajan olemme olleet kanteen alaisina toimistamme uskonnonopettajina, asettua sanottujen erinomaisten esikuvien rinnalle? Emme mitenkään. Mutta meitä vastaan nostamallaan vainollaan ovat vastustajamme asettaneet meidät siihen asemaan, jossa hekin olivat.

Lempeän ja isällisen hallituksen edessä on meitä syytetty kahdesta rikoksesta: luvattomien kokousten pitämisestä ja rahan keräyksistä pakanalähetyksen hyväksi. Ensinmainittuihin nähden on meitä syytetty 1:ksi siitä, että niihin tulvailee ihmisiä vieraista seurakunnista; 2:ksi että ne, jotka ovat käyneet hartauskokouksissamme, luulevat itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi, ainoastaan sentähden että ovat olleet saapuvilla näissä tilaisuuksissa; 3:ksi että he ylönkatsovat kanssakristittyjään, sekä 4:ksi laiminlyövät tehtävänsä. Näitä ikivanhoja, kaikkina aikoina esiintuotuja syytöksiä on jälleen käytetty Jumalan sanan elävien vaikutusten häväisemiseksi, joita vaikutuksia on pidetty paljon vaarallisempina, kuin että 1:ksi kristityt kristikunnan keskuudessa eivät huoli käydä omassa kirkossaankaan ja julkisesti ylönkatsovat Jumalan sanan; 2:ksi että kaikki kastetut pitävät itsensä Jumalan lapsina sillä perustuksella, että joskus käyvät kirkossa ja noudattavat ulkonaisia sääntöjä; 3:ksi että n.s. kristittyjen keskuudessa, kuten jokapäiväinen elämä lukemattomilla esimerkeillä todistaa, ylönkatse, viha ja vääryys vallitsevat; 4:ksi että useat n.s. kristikunnassa niissä määrin laiminlyövät työnsä, että juopumisen ja laiskuuden takia ovat pakoitetut luopumaan talostaan ja kodistaan, vaikka maamme oikeudenkäynnin historia ei ainoallakaan esimerkillä pysty todistamaan, että ketään olisi vedetty oikeuteen laiskuudesta, vaikka joskus kymmeniä vero- ja kruununtaloja niiden asukkaiden huolimattomuuden tähden on myyty julkisella huutokaupalla. — Tästä ei ole pelätty mitään vahinkoa valtiolle. Kun ei mitään tämmöistä nyt kysymyksessä olevan asian suhteen ole tapahtunut — mistä sitten tämä huolehtiva maallisen työn valvominen, sitä kun ei muissa tapauksissa ensinkään huomaa? Jokainen, joka puolueettomasti vertaa nämä kuvaukset toisiinsa, on huomaava, että tässä piileilee jotakin muuta, josta ilmiantajamme eivät itsekään voi tehdä selkoa. Vaikka me jo jutun alussa, niinkuin pöytäkirjat osoittavat, peittelemättä asetimme kaikki toimemme päivän valkeuteen, on kuitenkin tarpeellista, laveammin kuin pöytäkirjoissa olemme voineet, selvittää menettelytapamme perusteet.

Jumalan sanan herättämät ja sen vaikutuksesta valvovat omattuntomme ovat todistaneet meille omien sielujemme vaarasta, jos Herran työtä laiskasti teemme. Emme ole luulleet voivamme kestää hänen edessään, joka on meidät palvelijoikseen kutsunut, jollemme sanankuulijoillemme julistaisi "kaikkea Jumalan neuvoa autuudeksemme". Tämä vaikutti, että moni sanankuulijoistamme heräsi vakavasti huolehtimaan autuuttaan. He oppivat näkemään sekä hienommat että törkeät synnit, joissa ennen olivat eläneet, ja Jumalan sanan nälkä sekä halu saada opetusta sielun pelastumisen asiassa oli välttämättömänä seurauksena siitä. Lukea oppikirjoista synnistä, tuomiosta, kadotuksesta, armosta ja vanhurskaudesta kuolleessa ja kylmässä mielessä ei toki ole samaa, kuin tuon kokeminen omassatunnossa ja sydämmessä. Eroitus on suuri, ääretön. Nämä Jumalan sanan liikuttamat kuulijat käsittivät nyt kaiken tämän maailman hyvän turhuuden, jolleivät pääsisi Jesuksen sovinnon tarjooman rauhan ja armon osallisuuteen. He alkoivat ensin etsiä Jumalan armoa ja Hänen vanhurskauttaan eivätkä enään voineet käsitellä autuutensa asiaa kylmäkiskoisuudella, niinkuin ennen olivat tehneet. Kokien eläväksi tekevän sanan voimaa ja suloisuutta, tutkivat he sitä Berealaisten tavoin ahkeraan, ei ainoastaan kodeissaan, vaan niissä tilaisuuksissa, joissa ennen olivat tottuneet kuluttamaan aikaansa juopumisella, korttipelillä, tappeluilla, kuten häissä, ristiäisissä, hautajaisissa ja muissa kotijuhlissa. Näin ovat kaikki tosi kristityt kristinuskon alkuajoista asti menetelleet, ja tämmöiset juhlat ovat olleet heidän rakkaimmat ajanviettonsa. Valtio, joka määrää ja on täysin oikeutettu vaatimaan, että jokainen kansalainen täyttää velvollisuutensa, on ketään pakoittamatta myöntänyt jokaiselle oikeuden itse valita ajanviettonsa, kun vaan ei yhteinen eikä yksityisen etu siitä kärsi. Niinpä kokoontuu arkipäivinä ihmisiä sadottain ja tuhansittain näytelmiä katsomaan, soittajaisia kuulemaan sekä muihin senkaltaisiin huvituksiin, ilman että tätä ajanhukkaa pidetään valtiolle tahi yksityiselle vaarallisena. Ilahuttavaa oli nähdä sanankuulijamme hengellistä nälkää ja heidän haluaan sanan kuulemiseen. Emme kauemmin voineet tätä toimettomina katsella. Menneiden aikojen kokemuksista kyllä tiesimme, että moni opettaja tämmöisessä asemassa on karttanut niitä sanankuulijoitaan, jotka elävällä rakkaudella ovat omistaneet Jumalan sanan sekä huolehtineet autuutensa asiaa, että nämä opettajat eivät ole olleet tietävinään mistään eroituksesta katumattomien ja katuvaisten sanankuulijoitten välillä, vaan jättäneet kumpasetkin oman onnensa varaan — taikka asettuneet jyrkästi vastustamaan armoa etsiviä sieluja, mitä säädyttömimmällä tavalla väärinkäyttäen virkaansa ja saarnatuoliaan hyökätäksensä heitä vastaan, kuin olisivat he villihenkiä, vääriä profeettoja y.m. joita "puhdasoppisten" sanankuulijain s.o. katumattomien mitä huolellisemmin tulisi karttaa. Maamme historia tietää kertoa monesta semmoisesta esimerkistä, vieläpä todistaa vainon hengen menneen niinkin pitkälle, että heitä on ilmoitettu hallitukselle rangaistaviksi ja sakotettaviksi. Näitä kauheita esimerkkejä, jotka mitä jyrkimmästi sotivat evankeliumin käskyä vastaan, emme ole voineet emmekä tahtoneet seurata. Tiedämme kylliksi, miten todellista hurmahenkisyyttä ja mitä surkeimpia eksytyksiä on syntynyt siitä, että autuuttaan huolehtiva ihmisjoukko kokeneen hengellisen neuvonantajan puutteessa on jäänyt oman onnensa varaan. Rupesimme sentähden käyttämään Jumalan sanan ja esivallan korkeitten asetusten, niiden joukossa tammik. 12 p:nä 1726 päivätyn plakaatin myöntämää oikeutta, jonka moni tänä penseänä ja nukkuvana aikakautena arveli joutuneen hukkaan, sanankuulijoittemme opettamiseksi kirkon ulkopuolellakin, kun oli tarjona siihen sopivia tilaisuuksia. Kun siis sanankuulijamme kokoontuivat, saavuimme heitä opettamaan, jotta heissä alkanut hyvä ei sammuisi eikä eksyisi hurmahenkisyyteen, vaan kasvaisi ja vakaantuisi. Joko lauantai-iltoina, jolloin kaukana asuvat tulivat pappilaan kirkkomajaan, puolisen jälkeen sunnuntaina tahi perhejuhlissa olemme käyttäneet tilaisuutta sanankuulijoittamme opettamiseen. Mitä leimaa nämä tilaisuudet ovat kantaneet, on kuulustelu selvään todistanut. Tämmöiset hartaushetket eivät kristillisessä kirkossa ole uusia eikä tavattomia. Kuten olemme maininneet, perustuvat ne Jumalan sanaan, monen perusteellisen ja puhdasoppisuudesta tunnetun kirkon opettajan lausuntoon ja esimerkkiin, joista mainittakoon piispa Pontoppidanin "Collegium pastorale practicum", ja piispa Franzénin paimenkirjaan Hernösandin hiippakunnalle v. 1832. Viimemainitun sanat kannattanevat saada sijaa tässä: "Yhteisiä hartaudenharjoituksia, jotka eivät eroita niihin kokoontuvia muusta seurakunnasta eikä yhteisestä jumalanpalveluksesta, tulee kernaammin edistää kuin oikeudessa syyttää, etenkin niissä seuduissa, joissa kirkon etäisyys tekee kirkonkäynnin vaikeaksi".

Sekä toisessa paikassa: "Jos tässä tarkoituksessa" nim. opetusta antamaan "rehellinen opettaja saapuisi heränneitten kokouksiin ja itse ottaisi osaa heidän hartausharjoituksiin, niin olisi tämä epäilemättä oikea keino heidän johdattamiseksi tosi hartauteen sekä eksytysten ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi".

Mainittuamme syyt näiden kokousten pitämiseen, on aika näyttää, minkä laatuisia vainoojamme ilmiannot ovat. Pöytäkirjat eivät todista, että ihmisiä muista pitäjistä ja seurakunnista seurojen tähden olisi käynyt meidän luonamme; ja hyvin vaivaloista olisi tutkia todellista syytä siihen, miksi ihmiset lähtevät muihin seurakuntiin. Jos vaikuttimena on ollut halu saada kuulla opetustamme, niin olemme syyttömät siihen, kun emme ole kutsuneet ketään, ja me toivomme, että jokainen opettaja niin julistaisi Kristuksen evankeliumia, että hänen sanankuulijansa omassa kirkossaan saisivat riittävää ravintoa sieluilleen, tarvitsematta hakea sitä pitkien matkojen takaa. Tämän lisäksi väittävät vainoojamme, että seuroissa kävijät luulevat itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi. Pitkän kuulustelun kestäessä ei ole lausuttu mitään, joka tukisi tätä väitettä, jonka tähden se vain on lisännyt niiden monien valheiden lukua, joita on koetettu, vaan ei ole voitu todistaa. Jos joku sanan ja armon käsittämä sielu on puhunut jotakin heräämisestään ja uudestisyntymisestään, niin ei hän koskaan ole sanonut minkään muun kuin Jumalan armon sitä vaikuttaneen. Tässä sopii mainita, miten surkea kristikunnan tila on, kun sanat herätys, kääntyminen y.m., jotka kuuluvat Jumalan armonjärjestykseen, herättävät mitä kiivainta vihaa, eikä tahdota kuulla puhuttavankaan siitä syntisessä tapahtuvasta muutoksesta, jota paitsi hän ei voi tulla autuaaksi. Syytös "kanssakristittyjen ylönkatsomisesta" on hyvin rohkea, ja useimmassa tapauksessa surkuttelisimme sitä, joka valallaan vahvistaisi tämän väitteen. Ylönkatse on nim. sisällinen vakuutus toisen häpeällisestä tilasta, ja se joka tahtoo arvostella, ylönkatsooko joku henkilö toista ihmistä, voi hyvin helposti tuomiossaan erehtyä. Kuinka moni voi nöyrällä ja ystävällisellä esiintymisellä kohdella henkilöä, jota hän sydämmensä sisimmässä halveksii? Kuinka moni saattaa käyttäytyä tylysti toista kohtaan ja kuitenkin syvästi kunnioittaa hänen persoonaansa? Jos sentähden armoa etsivät sielut eivät aina ole kohdelleet jotakuta turhamaista ja kunnianhimoista henkilöä niin syvällä kunnioituksella, kuin hänen itserakkautensa olisi vaatinut, niin ei sen kautta vielä mitään ylönkatsetta ole näytetty toteen. Sillä ei ole aavistustakaan herätyksestä ja synninsurusta, joka luulee, että tuohon tilaan joutuneet voivat korottaa itsensä muiden yli. Lisäksi väittävät vainoojamme seurojen vaikuttaneen, että niissä kävijät laiminlyövät työnsä. Tätä ei ole voitu todistaa, mutta se kyllä on näytetty toteen, että kristinusko on tehnyt laiskoista ahkeria työntekijöitä.

Kun ilmiantajamme eivät pystyneet näyttämään toteen ainoatakaan levitetyistä valheista, täytyi heidän jättää seurat sikseen ja hyökätä alalle, joka ei ensinkään ollut määrätty tutkittavaksi. Yksityiset, yhteydestään irroitetut lauseet olivat nyt käännettävät ja väärin selitettävät, jotta asianomaiset siten saisivat nauttia sen asian häväisemisestä, jota eivät voineet maahan tallata. Yksityisestä elämästä etsittiin tapahtumia ja lauseita, joita todistajain väitteen mukaan oli heille kahdenkesken puhuttu, ilman että kuitenkaan on voitu saada kokoon mitään asiallista. Missä löytyy yhteiskunnan jäsen, jonka julkinen ja yksityinen elämä niin laittomasti kuin meidän on asetettu kaikkien nähtäväksi? Ja missä löytyy se, joka semmoisessa asemassa eheänä voisi poistua tutkinnosta, kun yli sata huolellisesti valittua todistajaa on kuulusteltu? Tämmöistä menettelytapaa ei ole valistunut ja lempeä hallitus määrännyt, vaan se aiheutuu syyttäjän miltei käsittämättömästä rohkeudesta.

Tahdomme nyt kiinnittää huomiomme kokousten ja niissä antamamme opetuksen todellisiin seurauksiin. Tässä astuu näkyviin se omituinen seikka, että vihollisemme vastoin tarkoitustaan ovat olleet pakoitetut palvelemaan Jumalan asiaa, kun näet heidän esiintuomiensa todistajien kautta on selvään näytetty toteen, että kokoukset ovat saaneet aikaan suuren ja huomattavan tapojen parannuksen sekä niin voimallisesti ovat vaikuttaneet yhteiskunnalliseen elämään, että törkeisiin paheisiin sortunut kansa on luopunut koti- ja yhteiskuntaelämää hävittävistä häpeällisistä tavoista ja alkanut elää Jumalan sanan ja tahdon mukaan. Ja jos tutkimuksen kestäessä jotkut todistajat katkeruuden ja persoonallisen koston vaikutuksen alaisina muutamissa kohden ovatkin esittäneet kertomuksia, joita voi tulkita eri tavalla, niin ovat nämäkin totuuden voittamina olleet pakoitetut myöntämään, että syytettyjen ulkonainen elämä on ollut puhdasta, hiljaista ja nuhteetonta. Itse vastustajien toimesta on siis näytetty toteen, että hartaushetkemme ovat tuottaneet siunauksesta rikkaita seurauksia, jos kohta näistä seurauksista eivät aina muut olekaan tietäneet, kuin Jumalan enkelit, jotka iloitsevat syntisen kääntymisestä. Kuinka moni, jonka elämä on ollut kurjaa juopumista, kiroilemista, varastelemista, tappelua, yönjuoksua y.m. onkaan, saatuaan enemmän valoa Jumalan sanasta, muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi. Paheisiin sortuneesta ja jumalattomasta on tullut jumalinen ja kelvollinen yhteiskunnan jäsen. Moni, joka ennen juopumisella on tuhlannut oman, vaimonsa ja lapsensa ajallisen onnen ja päihtyneenä on piessyt kotiväkeään, ei enää käy kapakassa, vaan kirkossa ja niissä paikoissa, joissa opetetaan Jumalan sanaa ja joista hän, hyvän tukemana, palajaa omaistensa luo, joiden ei enään tarvitse hämmästyneinä ja tuskan valtaamina pelätä hänen kotiin tuloaan, vaan iloisina ja tyytyväisinä saavat vastaanottaa rakkaan puolison ja isän. Miten oudolta tuo näyttäneekin tulevan ajan silmissä, on kuitenkin todistettu ja tunnustettu totuus, että moni näistä kirkkaamman evankeliumin valon parantamista yhteiskunnan jäsenistä yli vuoden ajan oikeuden edessä ovat olleet kanteen alaisina heissä tapahtuneesta parannuksesta, niinkuin sekin, että meitä on pidetty rikoksellisina siitä syystä, että olemme olleet välikappaleina Jumalan kädessä johtamaan syntiin eksynyttä kansaa malttiin ja parannukseen. Jos tätä, jota kumminkaan emme voi uskoa, maan päällä pidetään rikoksena, niin emme pelkää hänen tuomiotaan, joka on antanut meille evankeliumin opin syntisille julistettavaksi. Kun pahantekijät täyttävät vankilat, niin lienee jo aika, että maan papisto uskollisesti ja vakaasti käyttää evankeliumin oppia syntisten parannukseksi ja autuudeksi. Eikö se evankeliumi, joka nyt asettaa itse kannibaalin raivon, voisi olla voimallinen meidän isänmaassamme? Tämän evankeliumin julistamisesta tahdotaan nyt rangaista sen sanansaattajia, sentähden että se on kantanut hedelmää. Kun kristillisen kirkon historia, joka on tottunut näkemään verta ja kyyneleitä vuotavan Kristuksen nimen tunnustamisen tähden, kerran tarkkuudella kertoo näistä tapahtumista, on se niistä löytävä sisaruksia niille aikuisemmille tapahtumille, joita aikakirjat sisältävät. Se on huomaava, että valkeus ja pimeys nyt, niinkuin aina ennenkin, taistelevat herruudesta, sekä että missä jumalallinen totuus alkaa esiintyä, siellä hengellisen valon viholliset vastustaen ja vainoten asettuvat vastarintaan.

Mitä säästölaatikkoihin tulee, ilmaantuu itse kanteessa ristiriitaisuus, joka tässäkin kohden ilmaisee, miten perusteeton ja ajattelematon syytös on. Siinä sanotaan nim. että "köyhimmät talonpojista meidän säästölaatikkoihimme ovat antaneet kultaa, hopeaa ja silkkitavaraa". Tuo yhdistys "köyhimmät talonpojat" ja "kultaa, hopeaa y.m." pistää jokaisen silmään. Olisi syytä onnitella Pohjois-Pohjanmaan köyhyydestään tunnettuja asukkaita, jos köyhimmät heistä omistaisivat kultaa, hopeaa ja silkkitavaraa. Vaikka tuhansiin kysymyksiin on vaadittu vastausta tarkkaan kuulustetuilta todistajilta, ei ole voitu näyttää toteen, että kukaan köyhä säästölaatikkoihin olisi pannut ainoankaan rahasen, vielä vähemmin, että "köyhimmät" talonpojista tässä kohden olisivat tehneet minkäänlaisia uhrauksia. Tämä ilmiantajamme väärä ja liioiteltu kuvaus on valmistettu siinä tarkoituksessa, että lempeä ja isällinen hallitus sen kautta saisi aihetta pitämään tointamme rikoksellisena sekä yleiselle menestykselle ja vaurastumiselle vaarallisena. Ilmiantajamme eivät ahkerimmillakaan toimillaan ole voineet todistaa, että olisi syntynyt eripuraisuutta ja muuta semmoista.

Säästölaatikkojemme laita on, jos asiaa todenmukaisesti arvostellaan, seuraava: Useimmissa Euroopan maissa on pakanalähetyksen edistäminen tullut jokseenkin yleiseksi. Kristitty maailma on luonut huomionsa pakanamaailman kääntämiseen. Joko ovat hallitukset alamaistensa kanssa ryhtyneet yhteistoimintaan tämän ajatuksen toteuttamiseksi tahi ovat yksityiset henkilöt ja perheet tehneet säästöönpanoja ja perhejuhlissa tahi sitävarten hankituilla laatikoilla valmistaneet perheen jäsenille tilaisuutta vapaasti ja muiden tietämättä muutamalla roposella edistämään tarkoitusta, jota koko Eurooppa ja muu sivistynyt maailma hartaasti kannattaa. Ruotsin lähetyssanomain tili tämän vuosisatamme tärkeimmän työn hyväksi tehdyistä lahjoituksista osoittaa, että Suomessakin on koottu varoja tähän tarkoitukseen, säästölaatikoilla ja perhejuhlissa pääkaupungissa ja muualla sekä talonpoikaispiireissä sopivissa tilaisuuksissa. Jos on väärin, että Suomessa kootaan varoja pakanamaailman hyväksi, niin tämä on hyvää tarkoittava erehdys, kun monessa paikoin on käsitetty Tukholman lähetysseuran toimittamia kirjasia siten, että niitä on luettu saarnatuolista kirkossa, kehotettu kansaa rahankeräyksiin sekä Tukholmaan lähetetty sillä tavoin hankitut varat. Tämän olemme maininneet ainoastaan näyttääksemme, miten vähän meidän maassamme on aavistettukaan, että näissä toimenpiteissä olisi mitään rikoksellista, ennenkuin nykyinen uskonnonvaino syntyi. Moititut säästölaatikkomme eivät ole olleet julkisia laitoksia, vielä vähemmin paavillisia uhriarkkuja, joihin kateellinen viha on tahtonut niitä verrata, vaan pieniä säiliöitä lukituissa porstuissamme perheen lahjoituksia varten. Ruotsin lähetyssanomat ovat tämän vuoden helmikuun lisälehdessä tehneet selkoa siitä, miten pieni täten koottu summa kaikkiaan oli. Olemme luetteloihin merkinneet sanankuulijamme lahjoitukset, ja pöytäkirjoista selvinnee, että koko keräyksen tulos on vähäpätöinen sekä ettei se sinnepäinkään vastaa syyttäjän fiskaalisia toivomuksia.

Selitystä kaipaa vielä yksi seikka, joka on herättänyt yleistä huomiota, paljon katkeruutta ja vihaa Jumalan täällä vaikuttamaa uskonnollista liikettä vastaan. Valitetaan sitä eripuraisuutta, joka on syntynyt yksityisissä perheissä, kun joku eli jotkut perheenjäsenet ovat eronneet muista eivätkä enää ole tahtoneet ottaa osaa niihin turhamaisiin ja syntisiin ajanviettoihin, joissa ennen ovat löytäneet ilonsa. Asianlaita on ollut seuraava. Kun joku perheenjäsen Jumalan armon kautta on alkanut vakavasti huolehtia sielunsa pelastusta, ruvennut rakkaudella tutkimaan Jumalan sanaa, pitäen sitä turhamaista ajanviettoa parempana, niin ovat jumalattomat vanhemmat, jotka aivan vastoin Kristuksen käskyä ovat vaatineet, että lapsen tulisi rakastaa heitä enemmän kuin Kristusta, sekä hyvällä että pahalla koettaneet estää tätä rakkautta sanaan kasvamasta heidän sydämmissään, ja ne perheenisät, jotka eivät ole kieltäneet lapsiaan lukemasta romaaneja ja muita nuorisolle vahingollisia kirjoja, ovat monesti suoraan kieltäneet heitä uutta testamenttia viljelemästä. Kun nyt lapset kyyneleet silmissä monesti ovat vakuuttaneet, että he tässä ainoassa tapauksessa eivät voi noudattaa vanhempiensa toivomusta, niin huudetaan koko maassa lasten suvaitsemattomuudesta, eripuraisuudesta, ykspuolisuudesta y.m. ja syytetään kristinuskoa riitojen syntymisestä. Huudetaan meidän suvaitsemattomuudestamme juuri nyt, kun vastustajamme suvaitsevaisuus on vetänyt oikeuteen noin 80 henkilöä siitä syystä, että ovat lukeneet Jumalan sanaa ja veisanneet! Tämä on hämmästyttävää sokeutta ja tietämättömyyttä, joka hurjuudessaan ei tiedä, mitä sanookaan. Ei olisi kummallista, jos niin kävisi Juutalaisten ja Turkkilaisten keskellä, mutta että semmoista tapahtuu kristikunnassa, kansan keskuudessa, joka tunnustaa raamatun Jumalan omaksi sanaksi, kasteessa on vastaanottanut uskon maailman Vapahtajaan ja julkisesti luvannut rakastaa häntä enemmän, kuin mitään muuta maailmassa, tuo varmaankin herättäisi evankeliumin valaisemassa pakanassa mitä suurinta kummastusta. Ei tarvita parempaa todistusta siihen, miten hämmästyttävällä tavalla meidän aikamme menneitten sukupolvien epäuskon vaikutuksesta on unohtanut kaikki, joka maailmassa on pyhintä ja tärkeintä. Täytyykö pitää meidän aikamme kristillisyyttä kauniina laululintuna, jonka ääntä kaukaa ihaillaan Grönlannissa ja Etelämeren saarilla, vaan jota tahdotaan vangita ja sulkea häkkiin, kun se lähestyy kaupunkeja ja asuttuja seutuja. Tietääkö syyttäjä, tietävätkö varsinaiset ilmiantajamme ja vainoojamme, Kalajoen pitäjän nimismiehet, että ovat ryhtyneet asiaan, jonka ajaminen ilmaisee miltei kuulumatonta rohkeutta. Ruotsin entisten kuningasten myöntämän, hänen majesteettinsa, siunatun keisari Aleksanterin, vahvistaman ja nykyisen armollisen keisarimme papistolle vakuuttaman oikeuden saada vapaasti opettaa sanankuulijoitaan, joka oikeus monesti on ostettu verellä ja kyyneleillä ja näihin asti horjumatta on ollut voimassa — tämän oikeuden tahtovat nyt yksi maafiskaali ja kaksi nimismiestä jaloillaan tallata, sekoittaen sitä mitä väkivaltaisimmalla tavalla hurjiin hurmahenkisiin vehkeisiin. Koko evankelis-lutherilaisen kirkon nimessä lausumme jyrkän vastalauseen tämmöistä väkivaltaa vastaan, emmekä tahdo kuulua niiden joukkoon, jotka, pelkurein tavoin myöntyen, antavat pois oikeuden, jonka olemme isiltämme perineet.

"Pyydämme siis nöyrimmästi loukkaamatta saada nauttia näitä oikeuksia sekä vapautusta kaikesta edesvastauksesta virkatoimistamme, joihin selvä laki meitä velvoittaa".

Kirjallisesti esittivät myöskin maanmittari Hårdh ja tervahovinhoitaja Roos ne perusteet, joiden nojalla he pyysivät vapautusta kaikesta edesvastauksesta. Edellinen huomautti muun ohessa kirjoituksessaan, miten paljon pahaa tämä oikeudenkäynti siihenkin nähden oli vaikuttanut, että "suruttomien ihmisten" viha Jumalan sanaa ja elävää kristillisyyttä vastaan sen kautta silminnähtävästi oli kasvanut, sekä pyysi oikeutta kieltämään syyttäjää "valheellisten huhujen ja väärien ilmiantojen nojalla vasta sekaantumasta uskonnonasioihin". Roos puhui pääasiallisesti säästölaatikostaan. Täydellä syyllä huomautti hän Sandmanin "hävyttömästä ja halvasta kertomuksesta", jossa oli viitattu siihenkin, että säästölaatikkojen omistajat niillä olisivat koonneet rahoja omaan kukkaroonsa. "Surkeata on" — niin lausuu hän kirjoituksensa lopussa — "että virkamiehet, joiden tulisi edistää jumalanpelkoa maassa, ovat kaikista innokkaimmat sitä vastustamaan sekä eksyttämään armollista ja alamaistensa parasta tarkoittavaa esivaltaa vainoomaan niitä, jotka eivät tee pahaa kenellekään ja joita kaikki sortavat".

Myöskin syytetyt talonpojat antoivat oikeudelle kirjallisen loppulausunnon. Sen kirjoittajaksi ilmoitti itsensä ennen mainittu Matti Niemi. Tiedetään kyllä että papit, varsinkin Laurin, olivat häntä auttaneet, mutta miltei kaikki kirjoituksessa julkilausutut mietteet olivat allekirjoittajien omia ajatuksia. [Kert. (1896) J. Hemming.] Koska tämäkin kirjoitus sisältää Kalajoen herännäisyysliikkeen historiaa, lainaamme siitä pääkohdat:

"Nimismies Sundströmin valituskirja on niin kirjoitettu, että luulisi häneltä puuttuvan enemmän kuin toinen puoli tavallisen ihmisen järjestä, mutta vaikka sen kokoonpano on aivan järjetön, niin näkyy siitä kuitenkin selvästi kirjoittajan perin ilkeä tarkoitus häväistä Jumalan asiaa ja syyttömien kunniaa". — — — "Jos nimismiestemme ja monen muun senkaltaisen henkilön oppi ja elämä olisi se ohje, jonka mukaan tulisi opettaa ja elää, niin olisimme kyllä harhaoppisia ja lahkolaisia, mutta jos Jumalan sana on se ojennusnuora, jonka mukaan tulee ja vielä nytkin saa elää, niin ei meissä ole pienintäkään tahallista erehdystä oppiin nähden". — — — "Ei pitäisi kruununmiesten puhua semmoista. Jos jumalisuus heille tuottaakin sen vahingon, että juoppous ja sakot vähenevät, niin pitäisi heidän koettaa tuota kärsiä". — — — "Sitä pukua, josta kirjoituksessa puhutaan, on nimismies joko ymmärtämättömyydestä taikka ilkeydestä kuvannut niin naurettavaksi, että se lukija, joka ei asiaa likemmin tunne, voisi pitää meitä harakanpelottimiksi sopivina kummituksina. Jos nimismiehellä olisi ollut totuuden tuntoa ja hän olisi tahtonut asiaa korkealle esivallalle oikein esittää, niin hän olisi sanonut, että, olemme luopuneet silkki- ja muista talonpojan säädylle sopimattomista vaatteista sekä alkaneet käyttää sitä pukua, joka vanhoista ajoista on ollut maassa tavallinen ja jota isämme vieläkin käyttävät sekä melkein yleisesti myöskin Savon, Hämeen ja Karjalan kansa, ne nim. joilla vielä on vähän järkeä eivätkä tässäkään suhteessa ole ehtineet niissä määrin vieraantua yksinkertaisuudelle, kuin rantamaan asukkaat. Nykyisen pukumme voimme hankkia itsellemme halvasta hinnasta kotona kasvaneista aineksista ja se on sitäpaitsi työmiehille paljon sopivampi, kuin tuo toinen. Ei se semmoisenaan kuulu kristinuskoon, vaikka vihollisemme tahtovat asian siksi kääntää". — — — "Emme myöskään vaadi ketään, jolla on halu koreilla yli varojensa ja säätynsä, sitä käyttämään, emmekä pilkkaa niitä, jotka käyttävät toisenlaisia vaatteita. Jos muut tahtovat meitä pilkata, niin eihän se ole meidän syy. Oikea nimismies moittisi pikemmin niitä, jotka koreilevat ulkomaalta hankituilla vaatteilla ja siten köyhdyttävät maata, kuin niitä, jotka käyttävät talonpojan vaatimatonta pukua". — — — "Jos me luemme 'Huutavan ääntä' ja veisaamme Siionin virsiä, niin ei siinäkään pitäisi olla mitään pahaa, koska nämä kirjat ovat painetut konsistoriumin suostumuksella." — — — "Jos nimismies jättäisi rauhaan ne, jotka näidenkin kirjojen kautta ovat heränneet autuuttaan huolehtimaan, eikä alituisesti korkean esivallan edessä heitä häväisisi, sanoen heitä valtakunnan vaarallisimmiksi alamaisiksi, ja jos papit oikein neuvoisivat niitä, jotka ovat päässeet autuuden tielle, niin olisivat nämä kirjat niin hyviä talonpojille, ettei parempia tarvittaisi". — — — "Kolmannessa kohdassa sanoo nimismies, että me lauvantai-iltana kokoonnumme pappilaan ja siellä viivymme niin kauan, että eväämme loppuvat ja sitten kerjuullamme olemme rasitukseksi muille. Mikä kurja vale! Ja sen on nimismies rohjennut toimittaa korkean esivallan tietoon! On kyllä totta, että ne, joilla on pitkä matka kirkolle, jo lauantaina jälkeen puolisen ovat tulleet kirkkomajaan pappilaan, missä ovat lukeneet ja veisanneet Jumalan sanaa, kunnes ovat panneet levolle. Ennen sitä aikaa, josta meitä nyt on syytetty, majailimme kirkkomatkoillamme muissa paikoissa, joissa joimme, tanssimme, tappelimme, löimme korttia ja harjoitimme muuta jumalattomuutta, valmistuen tietämättömyydessämme sillä tavoin juhlaa vastaanottamaan, mutta vaikka syytä kyllä olisi ollut, ei nimismies siitä milloinkaan esivallalle valittanut", — "Se syytös että olisimme viipyneet pappilassa niin kauan, että olisimme olleet pakoitetut kerjäämään, on hävittömin vale, mikä tällä vuosisadalla vielä on laskettu liikkeelle. Ja ketä sitten olisimme rasittaneet? Ei yksikään todistaja ole todistanut, että olisimme kerjänneet. Ei ainakaan nimismieheltä kukaan ole mitään kerjännyt. Hänen luoksensa ei uskaltaisi muutkaan kerjäläiset mennä, vielä vähemmin kukaan meistä". — — — "Me kummastelemme, että nimismiehet ovat syyttäneet pappeja heidän säästölaatikoistaan, joilla eivät ole vahingoittaneet eivätkä rasittaneet ketään, sekä haastattaneet heidän sanankuulijansa oikeuteen ja vaatineet tuomaria näiltä kysymään: 'oletko sinä pannut mitään säästölaatikkoihin?' Eivät papit säästölaatikoillaan ole meitä rasittaneet, vaan yllinkyllin nimismiehet, sillä nämä ovat itse säästölaatikkoja, joihin monen usein täytyy uhrata. Me takaamme, että jos nimismiehiä niin kohdeltaisiin, kuin nyt pappejamme, niin täytyisi hyvin monen valallaan todistaa niille kantaneensa yhtä ja toista". — — — "Niinkuin moni muu nimismiesten kirjoituksissa löytyvä syytös, on sekin törkeä vale, että kukaan meistä olisi pitänyt itseään heränneenä ja uudestisyntyneenä sentähden, että hän on käynyt seuroissa". — — — "Meitä vastaan on todistettu, että olemme antaneet pappimme itseämme neuvoa jumalisuuteen, kätkeneet heidän opetuksensa ja parantaneet elämäämme. Ei kai tässäkään mitään pahaa ole?" — — "Jos olemme niin ymmärtämättömät, ettemme tyydy heidän kirkossa meille antamiin opetuksiin, onko väärin että he muuallakin opettavat meitä? Mitä me papeilla teemme ja miksi tulee meidän palkata heitä, jolleivät saa meitä opettaa". — — — "Onhan kummallista, jos pappi, joka aamupäivällä saa kirkossa opettaa, sanankuulijainsa kera vedetään oikeuteen ja tuomitaan kauheisiin sakkoihin, jos hän iltapäivällä uskaltaa kodissaan heitä neuvoa. Kun me Pidisjärveläiset entisten pappiemme kera viinapäissä ja parannusta tekemättä veisasimme esim. hautajaisissa ja kuuntelimme heidän tyhjiä lorujaan, ei meitä silloin veisaamisesta oikeuteen vedetty, vaan kun selväpäisinä, syntejämme surevalla ja Jumalan sanaa ikävöivällä sydämmellä kuuntelemme pappimme opetuksia ja yksissä hänen kanssaan veisaamme, niin meidät vedetään oikeuteen ja meitä koetetaan kaikin tavoin saada sakoitetuiksi. Tämä on varsin kummallista!"

Kirjoitus päättyy seuraavilla sanoilla: "Kuten toivomme, on hyvin luvallinen kihlakunnanoikeus nyt selvään huomaava syyttäjämme kavaluuden ja meidän syyttömyytemme, jonka vuoksi toivomme pääsevämme vapaiksi kaikesta edesvastauksesta. Mutta jos kuitenkin niin kävisi, että meidät syyttömästi tuomittaisiin, niin tahdomme lohdutukseksemme muistaa Lutherin sanat virsikirjan 56 virren 4:ssä värsyssä:

"Rauhan he meille pitää suoman,
Vaikk' ovat kiukuss' ja hullun';
Sillä Kristus on meidän voimam'
Hän on meitä auttamaan tullut.
Jos he meilt' pois tempaavat
Hengen ja tavarat,
Olkoon ne heillä,
Jää kuitenkin meille
Jumalan valtakunta."

Oli lauantai-ilta. Oikeus oli julistava päätöksensä maanantaina, syyskuun 2 p:nä. Paljon heränneitä, vaan vielä suurempi joukko pilkkaajia ja uteliaita oli kokoontunut käräjätalon pihalle. Oli satanut vettä koko päivän; vasta illalla selkeni taivas. Hiljaa ja mitään keskenään puhumatta astuivat syytetyt ulos käräjätuvasta. He otaksuivat varmuudella, että kihlakunnanoikeus ainakin pääasiassa oli julistava tuomionsa vastustajain ja vainoojain toivomusten mukaan. Tämä ei kuitenkaan heitä eikä heidän ystäviään masentanut. Lujempi kuin milloinkaan ennen oli Kalajoen heränneitten usko, ja entistä voimallisempana kaikui nyt käräjätalon pihalla syysillan hämärässä heidän huuliltaan Lutherin virsi "Meidän linnamm' on Jumala taivaast'". Ei kukaan heitä sinä hetkenä rohjennut häiritä. Ja kun virren päätyttyä Paavo Ruotsalainen laski polvilleen ja alkoi Jumalan armoa ääneen ylistää, polvistui heränneitten joukon kanssa siellä täällä joku syrjäinenkin. [Kert. (1896) J. Hemming sekä muutamat muut tilaisuudessa saapuvilla olleet vanhat heränneet.]

Myöskin maanantaina oli käräjätalon piha tungokseen asti täynnä ihmisiä. Etenkin tahdottiin tietää, miten pappien tuomio tulisi kuulumaan. [Kert. J. Hemming y.m.] Näistä ei oikeus kuitenkaan muuta päätöstä antanut, kuin että rangaistus heitä vastaan tehdyistä syytöksistä tulisi lykättäväksi tuomiokapitulin harkittavaksi ja päätettäväksi. Bergin oikeuteen jättämä lasku, joka teki 162 rupl. 60 kop., määrättiin pappien sekä Roosin, Hårdhin ja maanmittausoppilas Högmanin maksettavaksi. Tämän lisäksi tuomittiin Laurin syyttäjää vastaan käyttämästään "loukkaavasta kirjoitustavasta" vetämään sakkoa 9 rupl. 60 kop. Pakanalähetyksen hyväksi koottu, Laguksen hallussa vielä oleva omaisuus määrättiin luovutettavaksi Bergille, jonka julkisella huutokaupalla tulisi se myydä Kalajoen pitäjän köyhien hyväksi.

Seurainpidosta ja seuroissa käymisestä tuomittiin 64 henkilöä. Edellisestä rikoksesta määräsi oikeus 96 rupl., viimemainitusta 4 rupl. 80 kop. sakon. Jos seurat olivat pidetyt sunnuntaina, tuli tämän lisäksi kullekin osanottajalle sapatin rikkomisesta 4 rupl. 80 kop. Sitäpaitsi tuomittiin Roos, Hårdh sekä kaikki, jotka olivat kirjoittaneet nimensä Matti Niemen ennen mainitun loppulausunnon alle, "loukkaavasta kirjoitustavasta" vetämään sakkoa 9 rupl. 60 kop. Eri henkilöille määrätyt sakot nousivat seuraaviin summiin: Matti Takalo ja Pietari Ahola, kumpikin 124 rupl. 80 kop., Jaafet Mustola, Antti Isokääntä, Juho Rahkola ja Israel Haapala, kukin 120 rupl., D. J. Roos, Pietari Kiuru, Paavo Ruotsalainen, Matti Pirttiperä, Erkki Keskikotila, Juho Malila, Kaarle Nikula, Heikki Kivijaakkola, Erkki Niskala, Antti Salmenius ja Greeta Stiina Haggren, kukin 115 rupl. 20 kop., Matti Kolmare, Juho Juusola, Juho Nauha, Kustaa Kourijärvi, Matti Kääntä ja Matti Maliniemi, kukin no rupl. 40 kop., Matti Karvola, Heikki Ylikotila, Erkki Alakotila ja Matti Niemi, kukin 108 rupl. 60 kop., Jaakko Marttila, Saara Greeta Puskala, Pietari Poukula ja Aaron Juola, kukin 100 rupl. 80 kp., Matti Hauru 28 rupl. 80 kop., K. H. Hårdh ja Simona Alakotila, kumpikin 24 rupl., Amanda Sofia Hårdh, V. Högman, Antti Niemi, Antti Ylikotila, Matti Alakotila, Maija Liisa Vihelä, Juho Kuhlman ja Matti Lyly, kukin 19 rupl. 20 kop., Maria Niskala ja Beata Niskala, kumpikin 14 rupl. 40 kop., sekä Elisabet Roos, Katarina Sovelius, Eskil Sorvari, Heikki Keskikotila, Mikko Vahtola, Jaakko Kantola, Emanuel Perhe, Anna Radin, Maria Saastamoinen, Joosef Koivistoaho, Anna Koivisto, Liisa Ylikotila, Stiina Sofia Achrenius, Antti Poukula, Antti Karvosenoja, Liisa Juola, Jaakko Juola, Susanna Puskala, Kaisa Puskala ja Jaakko Kääntä, kukin 9 rupl. 60 kop.

Yhteensä nousivat tuomitut sakot, syyttäjän ja tuomarien laskut niihin luettuina, 4546 rupl. 60 kop. Silloisiin oloihin nähden oli summa suuri. Seitsemissä käräjissä oli asiaa tutkittu, yhteensä 25 päivää. Puhumattakaan Laurinin, Malmbergin, Durchmanin ja Paavo Ruotsalaisen pitkistä matkoista, kysyivät matkat käräjiin useimmilta tuntuvaa ajanhukkaa ja suuria lisämenoja. Eivät huomauttaneet talonpojat syyttä oikeudelle jättämässään loppulausunnossa, miten paljon kallista työaikaa heiltä tämän oikeudenkäynnin takia oli mennyt hukkaan. Muistettava on sitäpaitsi, että kaikkiaan kuulusteltiin 144 todistajaa, joista suurin osa oli kotoisin Kalajoen emäseurakunnan ulkopuolelta. Maanmittari Hårdhin loppulausunnossa löytyvää väitettä, että näiden käräjien tähden 2500 työpäivää oli mennyt hukkaan, ei kukaan voi sanoa liioitetuksi. Päinvastoin on luku liika pieni. Jos hovioikeus, kuten vasta saamme nähdä, tuntuvasti laskikin kihlakunnanoikeuden tuomitsemia sakkoja, edustaa syytettyjen rahallinen tappio sittenkin suurta pääomaa. Ja ken laskee kaikki huolet, kiusaukset ja kärsimykset, joiden alaisina Kalajoen käräjissä syytetyt ja tuomitut huokailivat oikeusjutun kestäessä ja vielä monta vuotta myöhemmin. Se pääoma oli paljon suurempi. Mutta se ei mennyt hukkaan, se kasvoi suurta korkoa ei ainoastaan Kalajoen varren heränneille, jotka sen murheella kokosivat, vaan koko Suomen Siionille. [Kalajoen käräjien pöytäkirjat sekä; kaikki tähän oikeusjuttuun kuuluvat myöhemmät asiakirjat on Frans Oskar Durchman koonnut. Tämän kokoelman, jota tässä ja muissa paikoissa olen lähteenä käyttänyt, omistaa arkkiaatteri Otto Hjelt.]