X
Väsyksiin ajaa ratsuns' oivan,
Pitoihin, laskuun päivän sen,
Ehättäin, ylkä hätäinen.
Aragvan kirkkaan, vihannoivan
On rannan saavuttanut hän.
Häälahjain taakat selässään,
Töin tuskin tietä astuskellen,
Jonossa pitkäss' seuraa ain'
Kamelit häntä; kilahdellein
Soi niiden tiu'ut ajoittan
Rikasta matkuetta johtaa
Hän, Sinodàlin valtija.
On vyössä varsi solakka;
Tikarin, miekan hela hohtaa
Välähtäin paisteess' auringon;
Selässä uljas pyssy on;
Tuul' leikkii hänen nyt tshuhànsa [irtonaishihainen päällysvaate]
Hihoilla, kultapäärmeisen,
Ja kirjosilkin koreillen
On tehty hänen satulansa,
Ja tupsut riippuu suitsissansa;
Vaahdossa virma ratsu on,
Tuo kultakarva verraton.
Se korviansa luimistaapi,
Pelästyneenä korskuen,
Kun äyrähältä nähdä saapi
Tyrskettä kosken kuohujen.
Tie vaarallinen on ja kaita:
Täänpuolen seinät vuorien.
Tuonpuolen kuilun jyrkkä laita.
On myöhä. Huippuin ruskoraita
Jo sammuu. Usva kohoaa…
Kiireemmin joukko askeltaa.
Xl
Rukoushuone tuoss' on tiellä…
Ja muuan ruhtinas on siellä, —
Näät, koston uhri, pyhä nyt, —
Jo Herrass' ammoin levännyt.
Pitoihin, taistoon, siitä asti
Jos minne kulki matkamies,
Niin rukoella hartahasti
Sen haudan kohdall' aina ties;
Se teko suojas' matkaavaisen
Aseilta muhamettilaisen.
Mut tavan esi-isien
Halveksi nuori sulhanen —
Hänelle viekkaan haaveen ansan
Kavala Daimon' viritti:
Yön pimeässä, unissansa
Hän morsiantaan suuteli…
Vilahti eessä joku musta,
Jo toinen… Pari pamausta…
Jalustimille pian taas
Nous' vaiti uljas ruhtinas,
Papàhan painoi syvään ensin, [Kaukaasialainen päähine]
Välähti ase kädessään,
Navahti piiska, — kiitämään
Kuin kotka sai hän… Kuulat lensi,
Ja hurja huuto, voihkaus,
Kajahti syväll' laaksoloissa…
Vaan pitk' ei ollut tappelus:
Grusiinit arat oli poissa!