XII
Ja vait' on kaikki… Allapäin
Ruumiita ratsastajiensa
Kamelit katsoi. Hetkittäin
Helähti heidän kulkusensa.
On ryöstön saalis matkue
Ja kuollehitten ylitse
Yölintu kehää kiertäin, liitää.
Ei haudan rauhaan koskaan niitä
Saa sieltä luostarkalmisto,
Miss' isäin tomu lepää jo;
Ei tule huntuun verhottuina
Sisaret, äidit itkusuina
Mailt' etäisiltä suremaan,
Rukoillen, heidän haudoillaan!
Vaan käden hartaan pystyttämän
Tien viereen, suojaan vuoren tämän,
He muistoks' saavat ristin vain,
Min verkollansa vehreällä
Kietoopi, helläst' armastain,
Muratti vehmas kevähällä;
Ja tiellä tukalalla tällä
Väsähtyneiden matkaajain
Se siimessuojana on ain.