XIII
Kuin sarvas virma ratsu lentää
Ja korskuen, kuin sotaan, entää,
Äkisti milloin seisattuu
Ja, kuolaa pärskyvänä suu,
Tuult' tunnustelee sieraimilla;
Äkisti iskee rautaisilla
Hokilla maahan helähtäin
Ja, harjaa puistain pörröisätä,
Taas kiitää hurjast' eteenpäin.
Mies vaiti ajaa hevost' tätä,
Tuon tuosta ponnistellen ain,
Pään kaulalle sen painaltain,
Eik' ohjaa enää marhaimilla,
Vaan jalan hervon kannuksilla
Ja veri vuotaa virtanaan,
Valuen hänen loimellaan…
Veit, ratsu uljas, taistelusta,
Kuin nuoli, kyllä herrasi,
Mut hänen, yö vaikk' oli musta,
Katala kuula yllätti!