XIV
Häätalo itkee, voihkaa; pihan
Kaikk' kansa täyttää: kenen tuo
On ratsu, pakahtunut ihan,
Mi kaatui maahan portin luo?
Ken hengetön tuo ajajansa?
Nuo rypyt tummall' otsallansa
Sen tietää tuimat taistelut.
Veressä ovat ase, vaate;
Kuin viime hurjan otteen aate,
On käsi harjaan turtunut.
Ei kauan nuorta ylkää vuottaa
Tarvinnut katseen morsion;
Hän ruhtinas ei ollut suotta:
Kuin lupas, häihin tullut on.
Mut, voi, sen tietää toden pelkän,
Ei käy hän koskaan ratsun selkään!…