XVI.
Mestari Mathias oli sangen älykäs mies, jonka ymmärrys alinomaa oli muidenkin käytettävänä. Kun hän herra Grazianin jätti, puheli hän itsekseen:
"Minä olen saanut tietää suuren salaisuuden. Olen myös raamatun kautta vannonut, etten puhu kellekään niistä. Mutta herra Grazian ei varmaankaan sittekään luota minuun, koska ei hän raamattuunkaan usko. Luullakseni pitäisi hän kuollutta miestä valaa parempana. Mutta sangen helppoahan on tehdä elävästä miehestä kuollut. Siihen tarvitaan vain pikku palanen erityisellä tavalla valmistettua kinkkua tai kulaus älykkäästi täytetystä pikarista sekä rauhallinen yö — ja kuollut ei enää herää."
Tämmöistä ajatteli mestari Mathias leikatessaan taloudenhoitajan asunnosta löytämäänsä kinkkua sekä asetellessaan viinipulloa pöydälle.
Yht'äkkiä johtui mieleensä oivallinen tuuma.
Talossa oli vielä jäljellä muuan elävä olento — koira. Tämän hän huusi luoksensa sekä heitti sille kappaleen kinkusta. Elukka nielasi ahneesti lihakappaleen. Sitte kaatoi Mathias hiukan viiniä lautaselle ja asetti sen koiran eteen. Sillä oli jano ja joi sentähden halukkaasti viinin. Mitään erinomaista ei sille kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan.
"Ruoka ja juoma on ainakin vielä myrkytöntä ja tästälähin pidän minä kyllä herra Graziania silmällä."
Mathias sai kauan aikaa vartoa kreiviä, sillä isä Siegfriedin hautaaminen kullalla ja hopealla veti paljo aikaa. Vihdoinkin ilmoitti kellon kilinä kappelin tornissa, että joku kuljeskeli maanalaisessa käytävässä. Pianpa näkyikin herra Grazian tulevan lenkuttaen kirkon ovesta ja lähestyvän linnaa. Pihassa ei enää ollut karhuja; niiden nahat riippuivat orsilla kuivumassa.
"Aaveet kilistivät taaskin kelloa", huomautti Mathias tulijalle.
"Viimeisen kerran ne nyt soittivat", vastasi tämä ja istuutui pöytään.
Kreivillä oli jalassaan suuret saappaat, joiden pitkissä varsissa saattoi säilyttää kokonaisen tavaravaraston.
Yhdestä varresta veti hän kotelossa säilytetyn käyrän veitsen sekä kaksihaaraisen kahvelin, sillä todella ylhäinen herra ei milloinkaan vienyt suuhunsa vieraita syömäaseita; toisesta varresta tuli esiin kilpikonnankuoriseen rasiaan suljettu pienoinen, jalaton ja pyöreä "Bratina"-niminen kultapikari. Sen täytyi aina yhdessä siemauksessa tyhjentää, sentähden ettei sitä voinut laskea mihinkään seisomaan.
"Nyt me syömme, ystäväiseni", sanoi hän, "leikkaapas kinkusta itsellesi ja minulle viipale! Näethän, etten voi käyttää toista kättäni."
Mathias istuutui vastapäätä isäntäänsä ja molemmat söivät hetkisen aikaa sanaakaan toisilleen virkkaamatta. Linnanherralla mahtoi olla kova nälkä, sillä hän ei ollut aamusta saakka syönyt palastakaan.
Koira juoksenteli iloisesti sinne tänne. Ruoka ja juoma ei ollut sitä hitustakaan vahingoittanut.
"Ja nyt me juomme tästä samasta bratinasta, sinä ja minä, ystäväiseni", virkkoi Grazian kotvan ajan perästä, "ensin otan minä ryypyn, sitte sinä. Näetkös! tämä bratina on erinomaisen käytännöllinen juoma-astia. Sillä ei ainakaan voi isäntä vieraitansa myrkyttää — kuten Italiassa kuuluu olevan tapa — kun näet kaikkein täytyy juoda samasta pikarista, isännän tietenkin etupäässä."
Niin puhellen täytti hän bratinan sekä tyhjensi sen.
"Terveydeksesi, ystäväiseni!"
Sitte sai Mathias bratinan ja hänkin tyhjensi sen nopeasti.
"Teidän terveydeksenne, armollinen herra", sanoi hän.
Sen jälkeen jatkui maljojen juontia muille, poissaoleville henkilöille:
"Onnellisen sulhasen terveydeksi!"
"Lahjoittakoon Jumala pitkän iän kauniille morsiamelle!"
"Eläköön Madocsanyn linnan kaunis rouva!"
Bratina kulki täten kädestä käteen ja maljoja juotiin sekä ystäville että vihollisille siksi, kunnes kumpasetkin loppuivat. Sillä aikaa oli kuu noussut ja valoi säteitänsä ikkunasta sisään.
Herra Grazian sanoi silloin Mathiakselle:
"Kuules, ystäväiseni! eikö sinulla ole naimisissa oleva tytär?"
"On."
"Hänhän asuu Teplassa, se raukka."
"Juuri siellä hän asuu."
"Paljoko hänellä on lapsia?"
"Kuusi."
"Ethän ole niiden terveydeksi vielä juonut?"
"En ole, armollinen herra, mutta…?"
"Ei sinun tarvitsekaan heidän terveydekseen juoda, ystäväiseni, sillä sinä olet jo tarpeeksi juonut, et ainoastaan täksi päiväksi, vaan myöskin koko elämäsi ajaksi. Sinä olet mennyttä miestä, minä samoin. Tämä bratina, josta joimme, on myrkytetty hienoimmalla italialaisella myrkyllä, joka määrätylle minuutillen vaikuttaa. Sinulla on vielä kaksi tuntia elinaikaa, tee siis kiirutta ja lähde matkalle! Virta on jäässä, joten sinä voit käydä Teplaan, tyttäresi luo ja siellä valmistautua kuolemaan; kenties ehdit vielä papinkin luoksesi haettaa ja testamenttisi tehdä. Kaikessa tapauksessa on siellä aina joku, joka sulkee silmäsi. Se on huvinäytelmän loppu."
Mathiaksen hiukset nousivat pystyyn kauhusta ja hän oli jo tuntevinaan suonissaan myrkyn kuolettavan polton. Kamalasti huutaen syöksyi hän ulos huoneesta, sitä ennen tyhjennettyänsä kullalla täytetyt taskunsa.
Mutta herra Grazian täytteli vain edelleen lasinsa sekä joi uuden kerran kaikkien niiden tervehdykseksi, jotka olivat hänen ystäviänsä. Ystävien loputtua tuli vihamiesten sarja. Jokainen pikarillinen sisälsi myrkkyä, mutta semmoista myrkkyä, joka vaikutti hitaasti ja jonkun määrätyn ajan perästä. Hänen täytyi koettaa saada sen voima mahdollisimman vaikuttavaksi itsessään, ettei hän tulisi sanansa syöjäksi, kun oli nimittäin Idalia-rouvalle vakuuttamalla vakuuttanut, että Siegfried tulee elämään kauvemmin kuin hän itse.