III.
Ystävätär.
Rouva Szentirmay pääsi tarkoituksensa perille.
Ollessaan viikon päivät Kárpátfalvan kartanossa sai hän kokonaan muutetuksi Fannyn aseman maailman silmissä. Rouva Szentirmayn ystävättäret olivat kaikki hyvässä maineessa. Ylpeät vallasnaiset, jotka tähän asti olivat pitäneet suurena alennuksena tulla juhlaan, missä porvaristytöstä tehty rouva on emännän virassa, toimessa, jota arvostellaan paljoa ankarammin kuin näyttelijöitä teaatterissa, nämä naiset alkoivat nyt miettiä, ettei heidän tarvitsekaan alentua. Ankarasti siveelliset rouvat, jotka olivat epäilleet, oliko soveliasta viedä tyttäriänsä Kárpátfalvan mystillisiin saleihin, tilasivat huoletta ompelijattarilta vaatteita. Rouva Szentirmayn läsnäolo oli suurin takaus siveydelle ja soveliaisuudelle. Koirayhdistyksen asia joutui uudelle kehitysasteelle. Osakkailla ja asian harrastajilla oli enemmän syytä saada seura vakiintumaan. Juomaveikot ja "omituiset miehet" opettelivat puhumaan siivommin ja muotileijonat olemaan vaiti.
Fannyn siveellinen arvo kohosi kaikkien silmissä siitä alkaen, kun
Flora oli tullut hänen ystäväkseen. Omassa kodissansakin ruvettiin
häntä enemmän kunnioittamaan, ja näyttipä siltä kuin olisi
Juhana-herrakin nyt vasta älynnyt, mikä jalo vaimo hänellä on.
Kaiket päivät olivat naiset yhdessä ja yhtä mittaa ankarassa työssä. Älkää vain naurako, arvoisat lukijani! Työ oli kuin olikin ankaraa. Helppo on miehen sanoa: huomenna tai kuukauden perästä pidän suuren juhlan, johon koko seudun säätyhenkilöt tulevat vieraiksi, sekä tutut että tuntemattomat. Lopusta saa vaimo pitää huolen.
Hänen täytyy pitää vaaria, että kaikki vieraat ovat tyytyväisiä, hänen tulee tuntea näitten moninaiset vaatimukset, toivomukset, oikut; tulee tietää, mikä kutakin miellyttää tai harmittaa, mitä ja ketä kukin rakastaa ja päinvastoin.
Ei siis ihmettä, jos nuori rouva ei tällaisessa asemassa tiedä, mistä päästä pitäisi alkaa. Mutta Floran johdolla sujui kaikki hyvin. Hän oli jo tällaisiin toimiin tottunut. Hän tiesi kaikki seikat, ja kun piti jotakin tehtämän, kysyi hän aina Fannyltä: eiköhän olisi tehtävä niin ja niin? Jollei Fannyllä olisi ollut tarpeeksi hienoa aistia havaitakseen ystävättären hellyyttä, niin olisi hän helposti saattanut luulla, että hän itse ymmärsi asiat parhaiten. Ainakin eli Juhana-herra siinä uskossa, että hänen vaimonsa on perehtynyt kaikkeen, aivan kuin olisi hän koko ikänsä ylhäisissä piireissä elänyt.
Illan tullen kun naiset jäivät kahdenkesken juttelemaan, sai Fanny ystävättäreltänsä kuulla monta hyvää neuvoa. Fanny vain kuunteli, katseli hienoa puheliasta suuta ja vielä puheliaampia kirkkaita silmiä, joista hän alkoi onnellisuutta oppia. Kamarineitsyet käskettiin silloin pois, ja naiset auttoivat vuorotellen toisiansa iltavaatetuspuuhissa. Täten saivat he huoleti, vapaasti puhella maailman tyhmyyksistä.
Kerran tuli käsille nimilista, joka oli Varga-herralta ahdistuksen hien pusertanut. Fanny vieläkin ylisti vanhaa taloudenhoitajaa, joka muka oli niin innokkaasti ylistänyt Floraa, että Fanny jo mielessään oli edeltäkäsin kuvaillut hänet sellaiseksi, jollainen hän todella olikin.
— Ahaa! Te olette siis tarkastelleet, arvostelleet vieraitanne?
— Olisimmepa niinkin, jollei ukko olisi pyytänyt saada esitellä vain niitä, joita minun on syytä rakastaa. Aina siihen asti, kunnes sinun nimesi tuli vastaan, oli listalla vain sellaisia, joita ei saattanut heidän kaikkien hyvien ominaisuuksiensakaan ohessa rakastaa.
Rouva Szentirmay nauroi sydämensä pohjasta.
— Tulepas, arvostellaanpas vähän noita toisiakin.
Fanny istui hänen viereensä. Flora otti listan esille ja nyt maailmaa panettelemaan!
Mutta ensin täytyi kovasti nauraa, kun todenteolla ryhdyttiin panettelemaan.
Omituisen hauskaa työtä se onkin! Mutta panettelemista on monenlaista. Levittää vääriä huhuja ihmisistä, tuoda julki heidän heikkouksiansa, niitä muille kertoa, siten turmella lähimmäisen hyvää mainetta, tämä ei suinkaan ole kauniisti tehty. Mutta aivan toista on tuntea maailman huonot puolet ja antaa niistä tietoa viattomalle, heikolle henkilölle, huomauttaa hellätuntoiselle ja aralle, että löytyy salaisia okaita, pauloja, salakaria, kuoppia tiellä. Tämä on jaloa panettelua. (Luulen tosin monen mielestä tämän nimityksen olevan mielettömän.)
Ryhtykäämme siis tähän jaloon panetteluun.
Ensin miehet.
Järjestys ei ole minun tekemäni, vaan näitten molempien naisten, jotka tässä toimivat. Minä puolestani olisin varmaan naisista alkanut.
— Ensin näkyy listalla olevan pelkkiä ylhäisiä ja armollisia herroja. Ylhäisiä ja armollisia herroja on vaikeampi tulla tuntemaan, kuin muita ihmisiä, sillä heillä on tavallisten ihmisten ominaisuuksien lisäksi vielä ylhäisiä ja armollisia avuja ja virheitä. Tässä on sellainen henkilö heti alussa. Jos hän olisi alhainen mies, niin sanottaisiin häntä epäkohteliaaksi, naisista pahaa ajattelevaksi, rajuksi ja tuittupäiseksi: kiivastuessaan hän ei sanoja valikoi, ei pidä väliä, onko miehiä vai naisia kuulemassa. Suurissa seuroissa juttelee hän nuorten naistenkin kuullen kummallisia tarinoita, jommoisista hienotunteisemmat miehetkin punastuvat. Mutta hän on sangen isänmaallinen mies, jota pidetään suuressa kunniassa. Siksipä ei häntä saa toisten ihmisten lailla kohdellakaan. Mutta juuri tämä kunnioitus on paras ase, jolla voi torjua hänet luotansa. Varmaan on hän sinua erittäin hyväilevä, etkä voi häntä estää muuten kuin ylistämällä hänen maan kuuluja ansioitansa. — Siten saa hänet aina pysymään asioissa; olen keinoa koettanut, ja se on onnistunut. — Aina kun hän tulee liika rohkeaksi tai antaa salaperäisiä, sopimattomia viittauksia, niin on hänelle esteenä hänen suuri maineensa, kun siitä kunnioittaen puhuu. Enimmän häntä harmittavat ne naiset, jotka yhä puhuvat hänen suurista töistänsä ja ihmettelevät häntä. Hän on tämän vuoksi pitävä sinua sangen tyhmänä, mutta se on tässä tapauksessa sinulle parasta.
— Mikä on hänen nimensä, kysyi Fanny lyijykynä kädessä. — Kreivi Emerik Szépkiesdy. Nimen perään kirjoitti hän: suuri ja kunnianarvoisa mies.
Naisista oli sangen hupaista tällainen salapoliisin toimi, kun tehtiin muistiinpanoja ihmisistä, jotta tiedettäisiin, kenen kanssa kulloinkin oli tekemistä.
— Tässä on toinen armollinen herra. Hänen ominaisuuksiansa en tunne, vaikka hän käy meillä kerran kuukaudessa. Mutta yhdestä seikasta huomautan. Hänellä näet on mainio ruokahalu, vaikka hän aina valittelee, ettei jaksa syödä. Sangen miellyttävä mies. Ruoalle mentäessä valittaa hän, ettei ole ruokahalua, ruoalta päästyä, että söi liiaksi. Jollet tarjoo, niin suuttuu hän ja on syömättä. Hänestä meillä on vähimmän vaivaa.
— Kirjoitetaan: paroni Georges (ei Yrjö) Málnai — miellyttävä mies.
— Sitten seuraa aika hupakko, kreivi Gregori Erdey. Kaikista hauskin mies, joka saa koko seuran nauramaan hullunkurisilla väitteillään. Hattua päähän pannessaan osaa hän matkia englantilaista, espanjalaista, ranskalaista, juutalaista. Hän on vähimmän vaarallinen, sillä hän on niin hupakko. Hän ei voisi vietellä kuusitoista vuotiasta tyttöäkään. Saada toisia nauramaan pitää hän ainoana kunnianansa. Hänet voisi lähettää naisten vartijana tanssiaisiin, eikä kukaan tytöistä puhuisi pahaa.
— Kreivi Gregori Erdey, kirjoitti Fanny muistiin. Aika hupsu.
— Seuraa sitten kreivi Louis Karvay. Häntä ei voi ajatellakaan muuten kuin nimellä Louis. Täydellinen maailmanmies Talleyrandin ajoilta. Hän huomaa kaikki ja vaatii, että kaikki huomaavat hänet. Hän tekee sinulle kysymyksiä vain saadaksensa tietää, ettet osaa vastata. Et koskaan saata olla varma, ettet häntä olisi tietämättäsi jollakin tavoin loukannut. Hän on suutuksissaan sanomatta syytä, minkätähden on suuttunut. Jos kirjeen osoitteeseen kirjoitat Louis'n sijaan Ludvig, niin on hän sinulle vihoissaan kuolinpäiväänsä asti. Kun hänen ollessaan vieraana luonasi tulee muita vieraita ja nouset vastoin etiketin sääntöjä seisomaan alhaisemman ihmisen edessä, kun vain istualta pitäisi tervehtiä, niin vihastuu Louis sanoen, että olet häntä loukannut. Kysymys, ketä pitää päivällispöytään asettaa hänen viereensä ja häntä vastapäätä, saattaa usein emännän epätoivoon, sillä hän voi tuntemattomasta syystä olla riidassa jonkun kanssa. Eikä hän koskaan ilmaise, mikä hänelle kelpaa, mikä ei, vaan saavat toiset miettiä päänsä puhki koettaessaan tyydyttää hänen oikkujansa.
— Hänen nimensä perään kirjoitamme: ohdakkeinen gentlemanni. (Taasen kai mielettömyyksiä!)
— Nyt seuraa kreivi Sárosdi. Sävyisä mies, mutta kauhean ylimysmielinen. Talonpoikia, köyhiä kohtaan on hän sangen hyvä, mutta älkööt vain vaatiko, että hän heidät ihmisten joukkoon lukisi. Hänen alustalaisillansa ovat varmaan parhaimmat päivät koko Unkarissa, mutta hän ei kärsi kirjurinakaan miestä, joka ei ole aatelissukua. Hän on esiintyvä edessäsi tosin hieman ylhäisesti, mutta kaikeksi onneksi on hänellä hyvä sydän, ja semmoiseen löytyy aina sopiva avain. Eikä olisi huono yritys koettaa kääntää hänet vapaamieliseksi, ja jos me ryhdymme liittoon keskenämme, niin olen aivan varma voitosta.
Arvostelu keskeytyi tässä, sillä täytyi väitellä, kumpi voi tehokkaammin vaikuttaa tähän voittoon. Mutta kun ei kumpikaan pitänyt itseänsä etevämpänä, niin jäi kysymys ratkaisematta.
Seurasi sitten vielä joukko ylhäisiä ja armollisia herroja, jotka vähemmän vetivät rouva Szentirmayn huomiota puoleensa, ollen suurimmaksi osaksi ihmisiä, jotka kerran heidät nähtyämme heti unhotamme.
Nyt tuli toisenluokan kunnianarvoisia herroja, kaikki ikämiehiä, sillä siihen aikaan ei vielä nuoria herroja kunnianarvoisiksi sanottu.
Tämän luokan miehet olivat seuran parhaiten mukiin menevä osa, sillä heidän ei ollut tapa vaivata päätänsä aprikoimalla, milloin pitää suuttua etikettivirheestä. Kunnon miehiä, jotka eivät lähimmäiseltänsä liikoja vaadi, arvaavat oman arvonsa ja antavat arvon toisellekin, osaavat laskea pilojansa eivätkä ole alla päin, kallella kypärin toistenkaan iloitessa. Jo kolmekymmentä vuotta ovat päivä ja viikkolehdet heitä ahdistaneet, pilkaten heidän itsepintaista vanhoillisuuttaan. Romaanin sepittäjä ei heitä liioin unhota, jos hän näet tahtoo, että teoksensa on sekä tosiunkarilainen että samalla huvittava. Omituisinta on, että samat vanhanaikaiset kunnianarvoiset herrat näitä kirjoja ostavat ja lukevat. Jos he eivät sitä tekisi, niin en tiedä, ketä varten Unkarin kirjailijat harjoittaisivat sanan kylvämisen jaloa tointa.
— Nyt tulee "omituisten miesten" vuoro.
— Heidät minä tunnen paremmin kuin sinä. Tiedän heistä enemmän kuin tarpeeksi.
— Viimeiseksi hienot kavaljeerit. Sinun pitää tulla heidätkin tuntemaan.
Rouva Kárpáthilta pääsi haukotus.
— Oliko se vastaus sanoihini? — kysyi rouva Szentirmay nauraen.
— Vain muisto parista hauskasti kuluneesta tunnista.
Näillä sanoilla päättyi siis miesten tarkastus.
Fanny tuli yht'äkkiä totiseksi. Ihannekuva tuli taas mieleen. Häntä siis ei ole missään, koskaan tavattavissa? Ehkä lienee hänen nimensä kumminkin listalla? Olihan Fanny nähnyt hänen usein kävelevän Pressburgissa käsitysten Juhana Kárpáthin kanssa. He ovat siis vanhoja tuttuja. Flora ei liene hänen nimeänsä havainnut, taikka on hän lukenut hänet niitten joukkoon, joilla ei ole hyviä eikä huonoja puolia mainittavia. Ei sekään ole mahdollista; jalot kasvot osoittavat jaloa mieltä, kirkkaista silmistä näkyy puhdas sielu, joka juonteesta esiintyy ylevä henki.
Puoleksi hämillään, puoleksi leikillään kysäsi hän Floralta:
— Etköhän — etkö ole jättänyt ketään mainitsematta?
— Olen tosiaankin, virkkoi Flora hymyillen; ja lapsellisesti ilkkuen otti hän pöydältä nimilistan, heittäytyi sohvalle ja katseli ilosilmin paperia.
— Olen jättänyt yhden nimen, kaikista parhaimman. Arvaappas! Et arvaa?
— En, vastasi Fanny vaaleten.
— Oi sinua hupsua! Mainio, kaunis, jalo mies. Minä ainakin pidän häntä kauneimpana miehenä maailmassa; en tunne toista, joka hänelle vetäisi vertoja ylevyydessä, hyvyydessä. Etkö vieläkään arvaa?
Fanny pudisti päätänsä. Hän kyllä aavisti. Tunsi miehen ihanteekseen, jota hänkin piti kauniimpana, jaloimpana kaikista miehistä. Häntä hän tällä hetkellä ajatteli.
— Tahdotko todellakin, että minä sanon hänen nimensä? — kysyi Flora ollen piloillaan suuttuvinansa.
— Sano, sano, kuiskasi Fanny koettaen tarkastaa nimilistaa, josta
Flora vakavalla äänellä luki:
— Tämä mainio, rakastettava mies on kreivi Rudolf Szentirmay.
— Ah! — huokasi Fanny, ja kasvot kävivät tulipunaisiksi. Hän ymmärsi Floran pilan ja häntä hävetti, kun oli ollut niin tyhmä, ettei arvannut asian oikeata laitaa.
Flora katsoi parhaaksi päättää pilan syleilemällä ja suutelemalla ystävätärtä. Ihanne haihtui mielestä. Fanny ei enää toivonutkaan saada nähdä häntä, vaan koetti olla yhtä iloinen kuin Florakin, nauraen omalle hajamielisyydellensä.
— Panetelkaamme nyt naisia!
— Hyvä, panetelkaamme heitäkin.
— Maksammehan vain vanhoja velkoja.
— Tietysti, emmekä puhu heistä muuta kuin totta.
— Eikä se olekaan oikeastaan panettelemista, kun me puhumme tästä kahdenkesken emmekä muille tietojamme levitä.
— Vain ajattelemiseksi voisi tätä sanoa… Kyyhkysten kuherrusta!
— Ensimmäisenä on listalla ispaanin rouvan nimi. Hyvä naapuri ei suinkaan ole häntä rakkauden vuoksi ensi sijaan asettanut, vaan pelon vuoksi. Tyytymätön, hemmoteltu nainen, jolla on tapana pyörtyä yhtä usein kuin muut ihmiset huokaavat. Hänen läheisyydessänsä on vaikea pysyä, sillä saattaa olla varma siitä, ettei mikään teko, sana, ei ajatuskaan hänelle kelpaa. Nähdessään jonkun laskevan jalkansa ristiin, pyörtyy hän; jos kissa pujahtaa huoneeseen, saa hän suonenvedon; jos veitsi on asetettu kahvelin päälle, ei hän istu pöytään. Kun ulkona puutarhassa on ruusuja, tuntee hän niitten hajun suljetun ikkunan läpi ja pyörtyy, huoneessa ei saa hänen läsnä ollessaan olla minkäänlaisia kukkia. Nähdessään miehen, jonka jakaus on oikealla puolen päätä, joutuu hän epätoivoon. Älä aseta ruokapöytään hänen läheisyyteensä ketään, jonka yllä on sininen puku, sillä se väri on hänen mielestänsä kamala. Älä kysy häneltä mitään, taikka hän menee tainnoksiin. Kaikki käy kovasti hänen tunnollensa, jonkatähden on parasta olla hänelle mitään puhumatta. Varo myöskin, ettei kukaan hänen pyörtyessään käytä raikasta vettä, vaan pidä nenän alla jotakin pulloa, sillä siitä hän tointuu, vaikk'ei pullossa mitään olisikaan.
— Hänet tunnemme hyvin. Nimen perään: saippuarakko.
— Onpa täällä rouva Keresztykin. Mainittava henkilö. Pitkä, miehekäs vartalo, tuuheat kulmakarvat. Puhuu kuin rykmenttiä johtaisi. "Mitä? kuinka? häh?" sanoo hän yhtämittaa, puuttuen toisten puheeseen, niin että arkaluontoisempi usein joutuu hämille; ja kun hän nauraa, niin seinät miltei tärisevät. Hän komentaa koko seuraa, ja korjatkoon luunsa se, jolle hän suuttuu. Kylmät väreet käyvät pitkin nuorten miesten selkäpiitä, kun kreivitär Kereszty tulee, sillä hän on yhtä pelättävä kuin mikä professori ainakin. Puhuu sujuvasti latinaa, tuntee lakikirjat, ottaa voiton viisaimmastakin asianajajasta; juo miehen lailla ja polttaa tupakkaa. Hevosta ei hän tosin aja, mutta jos ajuri hoitaa huonosti ohjaksia, saattaa hän temmata piiskan hänen kädestään ja antaa sillä ajurille selkään. Muuten on hän mitä hyväsydämisin henkilö, ja sangen helposti hänen suosioonsa pääseekin. Suutelepas vain hänen kättänsä ja sano häntä tädiksi vähintäkään pelkäämättä, niin on hän sinusta paljon pitävä, ja jos hänen kuullensa joku sinua selkäsi takana rupeaa parjaamaan, niin nostaa hän semmoisen melun, että parjaajat pian vaikenevat.
Fanny jo edeltäkäsin mieltyi tähän naiseen. Hyvä asia on sentään vähän panetellakin, sillä ilman sitä olisi hän kovasti pelännyt tuota soturintapaista kreivitärtä.
— Hänen nimensä perään emme kirjoita mitään. Helpostihan hänet tuntee.
— Sitten näemme armollisen Körtvélyin rouvan. Tunnen hänen heikon puolensa. Hänellä näet on kultapoikanen, noin kahdenkymmenen vuotias lapsukainen. Äiti puhuu aina hänestä. Sangen kunnioitettavaa hellyyttä. Desiderius on pienokaisen nimi; kysele vain hänen vointiansa, niin on rouva kertova monta asiaa pojastaan. Ja jos viitsit kaikkia loppuun kuunnella, niin pitää hän sinua parhaimpana naisena maailmassa. Sitä ei sinun tietysti tule tietää, että Desiderius on hyödyttömin mies maan päällä.
— Oletpa sinä, Flora, viekas.
— Turmelenko ehkä sinutkin?
— Se olisi oikein tehty, kun minäkin voisin niin tarkasti kuvailla ihmisiä.
— Odota, kunnes tulet yhtä vanhaksi kuin minä!
Nyt tietysti molemmat makeasti nauramaan.
— No, tätiseni, muoriseni, ketä vielä on listalla?
— On vielä rouva Szépkiesdyn nimi. Hiljainen, sävyisä nainen, jota ei mikään enää harmita, sillä niin on miehensä hänet kouluttanut, ettei mikään vaimoa suututa, mutta ei myöskään ilahuta. Kasvot ja koko olento osoittavat hänellä olevan vain yhden toivon, nimittäin päästä maan poveen lepäämään.
— Rouva parka!
— Kaikki kauniin näköiset naiset vielä päälle päätteeksi itse tietämättänsä tuottavat hänelle tuskia, sillä mies hyväilee kaikkia heitä hänen nähtensäkin. Ennen pidettiin rouvaa kaunottarena, mutta kymmenessä vuodessa on hän kovin vanhentunut suruista ja huolista.
— Rouva parka, huokasi Fanny. (On siis naisia, joita hänkin voi surkutella).
— Esittelen sinulle vielä rouva Málnain. Varo häntä! Aina hän mielistelee, mutta vain onkiaksensa sinulta salaisuuksia, varomattomia sanoja. Todellinen Mefisto naisen hahmossa. Hän on riidassa kaikkien tuttaviensa kanssa, mutta tavatessaan heitä syleilee ja suutelee hän, ikäänkuin heistä paljonkin pitäisi. Turhaa on hänen kanssaan julkista riitaa rakentaa, sillä seuraavana päivänä hän ei ole enää mitään siitä tietävinänsä, vaan syleilee, suutelee, on ihastuksissaan, kuten ennenkin. Paras on karttaa häntä. Ole häntä kohtaan kylmä, epäkohtelias. Tosin hän on selkäsi takana parjaava sinua äreäksi, sivistymättömäksi, mutta miedompaa panetusta et häneltä voi toivoa.
Fanny pudisti kiitollisena Floran kättä. Ilman häntä olisi hän erehtynyt monta kertaa! Hän oli sangen vähän tottunut toimimaan omin päinsä.
— Onko vielä ketään mainittavaa?
— On Marion neiti.
— Todellakin?
— Hän on semmoinen, jommoiseksi hänet itse näit. Aina samanlainen. Se on hänen luontonsa.
— Ketä vielä?
— Muitten muassa on vielä pahanilkinen, kaikkia panetteleva rouva, joka parjaa ihmisten salaisia vikoja. Mutta häntä sinun ei ole tarvis pelätä, sillä sinua hän rakastaa eikä koskaan ole sinua pettävä, panetteleva, loukkaava. Arvaathan?
Puoleksi nauraen, puoleksi itkien vaipui Fanny ystävättärensä rinnoille, syleillen häntä. Sitten he vielä hyvän aikaa iloitsivat, naureskelivat, kun näin olivat saaneet ihmisiä panetella.