XVIII.
Pikku pilanteko Cabinet noir'issa.
Rouva Pajtay asui tähän aikaan Wien'issä. Heti kun Aladár oli laskettu vapaaksi, muutti hän pois Pest'istä, vapauttaakseen itseänsä kaikista ikävistä asioista.
Wien'issä oppi hän yhden lyhyen vuoden kuluessa kaksi asiaa.
Ensiksi sen, että pörssissä sopii vaan semmoisten ihmisten keinotella, jotka sitä ymmärtävät. Dilettanttein käy siellä huonosti. Unkarista erotessaan oli hän muuttanut kaiken kiinteän omaisuutensa rahaksi, ja sanoi julkealla kevytmielisyydellä, ettei hän enään ollenkaan huoli tuosta köyhästä valtakunnasta; tästä lähtien aikoo hän elää kapitalistina.
Nyt alkanut aikakausi oli kuitenkin erittäin omansa houkuttelemaan sitä, joka luuli itsellään olevan rahaa, siihen kouluun, jossa hänelle opetetaan, ettei hänellä todellakaan mitään ole.
Yhden vuoden kuluessa olivat järjettömät rahatoimet — hän hyppäsi tietysti aina pahaan aikaan milloin hausse'lle, milloin baisse'lle — saattaneet hänet siihen, että hän tuosta petollisesta merestä sai pelastetuksi vaan omaisuutensa jäännöksiä.
Toinen asia, jonka hän oppi, oli se, että vanhain valtiomiesten käypi laatuun ja on joskus edullistakin lopullisesti riitaantua entisten puoluelaistensa kanssa, mutta neljättäkymmentä käyvältä naiselta on jo hyvin vaarallista hylätä kaikki entiset tuttavansa, sillä uuden puolueen kokoon-saanti käypi silloin jo kovin vaikeaksi.
Semmoisen kokemuksen perästä ei ole mitään parempaa neuvoa, kuin "taas takaisin, elämämme hetkiä rakastetulle isänmaalle pyhittämään."
On näet tietäminen, että tuo hyvä, narrimainen unkarilainen enemmän iloitsee yhdestä kadonneesta, joka takaisin palaa, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät koskaan ole erhettyneet.
Eräänä kauniina päivänä päätti siis tuo tuntehikas patriotinna — niinkuin baali-referenttien oli tapa häntä nimittää — viettää kylpykauden Balaton-Füred'issä.[69]
Tämä oli sangen hyvä tekosyy taas ruveta yhteyteen rakastetun isänmaan kanssa. Sairastetaan tautia, jota ei mikään muu kylpylaitos koko maailmassa voi parantaa, kuin yksistänsä Balaton-Füred. Ihminen ei sentähden näytä katuvaisen takaisin-palaajan rôlia; hän tarvitsee vaan kivennäis-vettä, on senvuoksi tullut takaisin; sill'aikaa, kuin hän suorittaa Anna-baalin parannus-keinoa, totutaan häntä näkemään; vanhat ihastelijat ilmestyvät, niitä sopii taas jalkojensa juureen sitoa; kylpykauden päätyttyä rukoilevat he, ettei hän enää lähtisi takaisin Wien'iin; semmoisten sydämellisten rukousten täyttäminen on nais-avu; ehkä käypi jotain "liaison'iakin" vahvistaminen, ja sitte tekee ihminen "rakkaudellensa" sen "uhrin", että taas jää tähän ikävään valtakuntaan. Tähän asti on kaikki hyvin; mutta siitä täytyy nyt myöskin ennakolta antaa tieto asianomaisille, jotta hekin olisivat Füred'issä sinä päivänä, jona hän saapuu sinne. Tähän taas ei tarvita muuta, kuin että se jokaiselle erittäin kirjeessä ilmoitetaan ja lausutaan halu toisiaan tavata.
Miehet tavallisesti katsovat sangen vaikeaksi semmoisista asioista kirjoittaa; naisille se on todellinen nautinto.
Corinna kirjoitti aamusta iltaan, ja sai vasta silloin kirjeet valmiiksi.
Hän oli itseensä tyytyväinen, kun hän vielä kerran oli lukenut ne.
N:o 1 oli maanviljelijälle.
"Rakas ystäväni!
Lääkärini määräyksestä aion viettää kylpykauden Balaton-Füred'issä. Minä olen senkin vuoksi enemmän mieltynyt tähän kylpylaitokseen, että se on halvempi, kuin ulkomaan, ja minä pidän paljon lukua, mihin panen rahani. Siellä ihminen saattaa käydä minkälaisessa toaletissa hyvänänsä; unkarilaisten suora mielenlaatu ei soimaa sitä, kun sen sijaan Ischi'issä täytyy kilpailla herttuatarten kanssa. Jos tapaisin teidät siellä, olisi minulla siitä suuri lohdutus; te tiedätte, kuinka suuresti nykyisen nuorison teeskennelty pilvien-ajo minua ikävystyttää; minä vapisen, jos tuo köyhä runoilija, joka Fellegormi'n nimellä oli tottunut ylpeilemään muoti-lehdissä, sattuisi siellä olemaan. Kuinka me nauroimme yhdessä hänen viattomia värssyjänsä! 'yhdessä,' mutta 'erikseen' minä pakenen niitä. Tulkaa sentähden, jos mahdollista, ja ruvetkaa suojelijakseni!
Corinna".
N:o 2 kirjoitettiin tuolle eräälle runoilijalle.
"Rakas Fellegormi'ni!
Lääkärini väittävät, että rinnassani on kipu, jonka vaan Balaton'in ilma voipi parantaa. He ovat oikeassa, rinnassani on kipu: sydämessäni, ja sen saattaa yksistään innokkaasti rakastetun isänmaani ilma terveeksi tehdä. Minulla ei siitä asti ole mitään rauhaa, ei iloa, kuin yksityisten juonet ja vainoova kohtaloni pakoittivat minua isänmaatani jättämään, enkä minä muuta halua, kuin että tomuni kerran lepäisi isänmaani povessa. Minulle se olisi suuri lohdutus, jos kohtaisin teidätkin siellä. Se olisi minulle sitä mieluisampaa, kuin Grisák'kin, niinkuin varmaan tiedän, on siellä, tuo ihminen, jota minä vihaan yhtä paljon, kuin te, ja jonka kiihkeästä seurustelemisesta teidän ritarillisuutenne voisi minua suojella. Te saatatte olla varma minun kiitollisuudestani. Monta kertaa olen ajatellut teitä, monta kertaa teistä unta nähnyt; tällä kertaa se ehkä ei ole oleva unen-näköä.
Corinna."
N:o 3 oli kirjoitettu saksaksi tohtori Grisák'ille.
"Rakas ystäväni!
Lääkärieni neuvosta lähden minä Balaton-Füred'iin. Se ei ole kaukana Pest'istä; jos teillä on aikaa, tulkaa minua sinne tervehtimään. Minun tarvitsisi puhua teidän kanssanne tähdellisistä oikeudenasioista, joita teidän pitäisi ottaa ajaaksenne, ja sitte, jos tekin joutuisitte johonkin oikeuden-käyntiin, otan minäkin vaihdoksi sen asian ajettavakseni. Te tiedätte, että jo aikoja sitten minun ja Aladár Garanvölgyin väli on rikkoontunut; nyt voin ilmoittaa, että olen työntänyt oikeuden-istujankin luotani. Tulkaa, jos vaan mahdollista on; saan siten kumminkin jonkun, jonka kanssa saatan haastella, sillä yhden vuoden kuluessa olen jo melkein tykkänään unhottanut unkarin kielen.
Corinna."
Kirje N:o 4 oli ritari Ankerschmidt'ille.
"Rakas ystäväni!
Sydämeni syvyydestä otan osaa siihen murheesen, jonka taivas on mitannut teidän perheellenne; sallikaa, että teidän vilpitön, vanha ystävättärenne yhdistää kyynelensä teidän kyyneliinne. Ja kuka muu voisikaan tuntea sen tuskaa, joka kadotti perheensä rakkaimman jäsenen, kuin se, joka itsekin on kadottanut kaikki ja luopunut kaikista. Mutta onnettomuudenkin molemmanpuolisessa kohtauksessa on joku onni. Jos te tahdotte vainota tuota ihmistä, joka teidän poveenne on iskenyt semmoisen haavan, voin minä sanoa, missä hän on. Jos haluaisitte kohdata minua, saavun minä tämän kuukauden kuluessa Balaton-Füred'iin, johon lääkärini lähettävät minut. Minulla on teille paljon sanottavaa, josta saatte nähdä, että teillä on etäällä ystävätär, joka joka päivä ajattelee teitä.
Rouva Pajtay."
N:o 5 lopuksi oli Aladár'ille.
On näet tietäminen, jottemme sitä perästäpäin liioin kummastelisi, että rouva Pajtay jo oli kuullut Grisák'in kertovan, jotta Aladár saa takaisin omaisuutensa.
Tämän johdosta siis.
"Rakas Aladár!
Elämässä löytyy väärin-käsityksiä, joita vaan kuolema selville saattaa. Minunkin elämässäni on semmoinen arvoitus, ja se asia, ettette ole yrittänyt sitä suorittamaan, se tuottaa minulle kuoleman. Ulkonäky, varjo on jo kaivannut monelle haudan, ja he ovat vaipuneet siihen, eikä kukaan ole ymmärtänyt heitä. Te olette mies, te olette kuumaverinen; minä olen nainen ja heikko, sentähden on minun soveliaampi nöyryttää itseäni teidän edessänne, ja tuon kohtauksen perästä, joka eroitti meidät, lausua tämä sana: 'anteeksi!' Jos tietäisitte, mitä tämä sydän on teidän tähtenne kärsinyt, mitä tämä sielu teidän tähtenne ajatellut, mitä nämät kädet teidän tähtenne tehneet! Mutta ei, te ette tiedä sitä ikinä. Tänä vuonna aion olla Balaton-Füred'issä; jos te ilmestyisitte siellä yhdeksi minutiksi, saisitte vielä kerran nähdä sen naisen, joka tuli sinne — teidän läheisyyteenne — kuolemaan — ja unhottumaan, ja jonka ainoa toivo on se, että te kerta seisoisitte hyljätyn haudalla ja kuiskaisitte: 'tälle köyhälle naiselle, tuolla tomussa, annan minä anteeksi.'
Corinna".
Kas niin! Tämäkin on käynyt hyvin käteen.
Nyt täytyy vaan pitää vaaria siitä, että kukin kirje tulee sille määrättyyn kuverttiin, jottei mitään vaihtoa tapahtuisi, niinkuin sitä on nähty huvinäytelmissä, joissa joku on vaihtanut kirjeet ja kuvertit. Se olisi kaunista, jos esimerkiksi joka mies saisi toiselle kirjoitetun kirjeen.
Sentähden olikin Corinna niin varovainen, että hän ensin kirjoitti päällekirjoituksen jokaiseen kuverttiin, ja sitte tarkasti katsoi, minkä kirjeen kuhunkin pani, jottei mitään erhetystä tapahtuisi. Muutamia veti hän ulos kaksi kertaa, vakuuttaaksensa itseään, ettei hän ollut niitä vaihtanut. Sitte lukitsi hän ne joutuisasti yksitellen sinetillä, ja saattoi nyt olla varma siitä, ettei mitään vaihtoa jakamisessa ollut tapahtunut.
Olipa hän vielä niinkin varovainen, että itse, fiakkerilla ajaen, vei kirjeet postiin ja itse pani ne sisään kirjelaatikkoon. Ja sen jälkeen palasi hän, niinkuin se, joka on asiansa paraimmalla tavalla toimittanut, rauhoittuneena kotia; hänen kirjeensä ovat hyvällä tiellä.
Mutta jälellä oli vielä "cabinet noir."
Viisi kirjettä, jotka yhtä haavaa suljahtavat laatikkoon, sama käsi-ala päällekirjoituksessa, ja lisäksi vielä niin epäluuloa herättävillä adresseilla, kuin yksi tuomittu ja armoitettu vallankumouksen päämies; yksi entinen keisarillinen yli-upseeri, nyt unkarilainen tilanhaltia; yksi asianajaja; yksi jurnalisti, ja yksi äreä oikeuden-istuja — ne pistävät jokaisen silmään. Epäluuloa enensi vielä se seikka, että nämät kirjeet ovat kaikki Wien'issä kirjoitetut ja lähetetään Unkariin. Valtion on todellakin tarvis tietää semmoisten epäilyttäväin kirjoitusten sisällys, sillä tämä saattaa ainakin johdattaa jonkun salaliiton laajalle haaroittuviin säihin.
Cabinet noir, me tiedämme jo, mimmoinen laitos se on.
Herra Straff, hukkaan menneen avioliittonsa perästä, palasi sinne taas takaisin.
Ihmisen täytyy, kuin täytyykin, elää! Tämä on nykyajan tunnus-sana.
Yksi meistä hankkii leipänsä sillä, toinen tällä tavoin; häpeä on vaan nälkään-kuolo.
Ja sitte, jos ihminen kadun-lakaisemisella hankkii leipänsä, tahraa hän vaatteensa ja on sen vuoksi halveksittava mies, kun hän, jos tahraa vaan luonteensa, yhtä kaikki käypi kavalierista ja gentlemanista.
Herra Straff, vanha tuttavamme, istuu siis tuolla, nuot viisi kirjettä edessään. Hänen harjaantunut silmänsä tuntee käsi-alasta niitten kirjoittajan. Kerta oli hänellekin tullut kirjeitä tämmöisellä käsi-alalla. Silloin, kun vielä näitten kirjoittajatar tarvitsi tietää salaisuuksia, joista herra Straff otti eri makson.
Hänen virkansa olikin tutkia ja tietoja antaa; puhukoot siis suljetut huulet.
Näitten kirjeitten lukeminen huvitti suuresti herra Straff'ia.
Hän nauroi aika lailla itsekseen. Hänen oli tapa nauraa ainoastaan silloin, kun hän oli yksinänsä, eikä koskaan avatulla suulla, aina vaan nenän lävitse.
Narri raukat! Kuinka he sallivat itseään hevosiksi teettää! Hän valitsee jokaiselle appeen, niinkuin tätä maittaa, ja jokaiselle "kas ei mitään, ota hyvin kiinni." Vai mielisikö hän kenties jotakuta definitíve saada pauloihinsa? Sekin lienee mahdollista.
Viimeiseksi joutui Straff'in kynsiin Ankerschmidt'ille kirjoitettu kirje.
Edellisiä piti hän vaan semmoisena pirullisena nautintona, joka syntyy sellaisten salaisuuksien tiedosta, joista asianomaisille lähtee vaaraa, mutta etäältä katsojille naurua; viimeinen kirje sen sijaan täytti hänen sappensa saatanallisella vimmalla.
"Madame pyytää vainota vielä minuakin! Minä olen hänestä halvin kapine, joka hänen sopii mukaansa viedä leikkikaluksi tuolle vanhalle lapselle, kun hän saapuu Wien'istä. Hoho, rouvaseni! Te valitsitte vihaisen apinjan menageriastanne! Tämä suittaa vielä matkalla pahasti kynsiä teitä. Hän niinmuodoin pettäisi minut? Hän tahtoo kilpailla kanssani petoksessa? Hahaha, hahaha! No, saadaan vielä nähdä, kumpi meistä paremmin ymmärtää tämän ammatin! Saadaan vielä nähdä."
Straff aivasteli ja nauroi yhä itsekseen, sill'aikaa kuin hän kuumalla lampunlevyllä kuivasi sitä pehmeää matricia, jolla kirjeet olivat uudestaan kiinni pantavat; hän mietiskeli oivallista pilantekoa; siitä tulee lopulta suuri huvitus.
Hän päätti, kirjeitä taas kuvertteihin pistäessään, ensiksi panna sen, joka oli kirjoitettu tilanhaltialle ja jossa runoilija Fellegormia morkataan, viimemainitun kuverttiin.
Jurnalistille aiotun kirjeen, jossa pyydetään ritarillista suojelusta tohtori Grisák'ín kiihkeyttä vastaan, sulki hän Grisák'in kuverttiin.
Saksaksi kirjoitettu kirje, jossa rouva todistaa unhottaneensa äidinkielensä ja sen tähden haluavansa seuralaista, joka osaa muukalaista kieltä, joutui tuon jyrkän tilanhaltian adressin alle.
Ja lopuksi vaihdettiin ilman mitään mutkia Ankerschmidt'in ja Aladár'in kirjeet toisiinsa.
Ankerschmidt saakoon lukea, kuinka sen nuorukaisen uskoton morsian, joka nyt on hänen tyttärensä ylkämies, koettaa tätä takaisin houkutella; Aladár sen sijaan huvittakoon itseään sillä, että hänen entinen morsiamensa yrittää pääsemään muinaisen sulhonsa anopiksi.
Tämä oli sangen hupainen tuuma!
Kaksi viikkoa sen perästä, kuin kirjeet olivat lähetetyt, näytti rouva Pajtay'sta aika soveliaalta ilmestyä Balaton-Füredissä, Hänen entiset ihailijansa väijyvät jo varmaankin joka päivä postivaunujen tuloa ja pitävät teaterin vokali-qvartettia valmiina tulopäivän iltana annettavaa serenadia varten.
Etupäässä täytyi hänen kuitenkin kokea, että kaikista vähimmin kohtelias naisille on ilma.
Sentähden onkin tämä valtakunta niin ikävä; heti kuin sataa, syntyy lokaa. Wienissä ei ihminen koskaan näe lokaa, se korjataan kohta pois. Täällä sen sijaan ei siitä alkaen kuin Tigris-hotellista astuu pika-vaunuihin, näe muuta, kuin sateen pieksemän akkunan ja siitä lokaisen tien, lokaisella tiellä märkä-viittaisia talonpoikia ja krinolinittomia talonpoikaisvaimoja, jotka vetävät hameensa päänsä ylitse.
Suurin onnettomuus on kuitenkin se, että ihastelijat tämmöisessä sateessa, vaikkapa he itse odottaisivatkin pikavaunuja kahvihuoneen edustalla, eivät saa toimeen mitään väenkokousta kävelypaikalle; kun vaunut saapuvat sinne, on jo ilta, eikä ole ketään muuta kylpylaitoksen pihalla, kuin happovesi-ihmiset, jotka silloin korkitsevat pulloja.
Aivan niin kävikin. Saapuvien vaunujen ja heliseväin valjakkojen ryminä houkutteli tuskin ketään kahvihuoneen oveen; nämätkin harvat paljoksuivat siunausta, joka ylhäältä tuli, eivätkä uskaltaneet astua edemmäksi kuin porstuaan.
Vaunut vierivät vastaan-ottamatta suuren Horváth-rakennuksen pihaan.
Siellä oli rouva Pajtay'n ennakolta tilattu asunto, kauniin ja paras, joka Füred'issä oli saatavana; sen johdosta myöskin kalliin.
Tuskin oli hän asettunut kamariinsa, kuin hänen ensimmäinen huolensa oli tutkia vierasten-luetteloa.
Niin monen sadan nimen vilkaiseminen ei ole mikään pieni työ, ja kun etsittyjen joukosta ei löydä muuta, kuin yhden, on se sangen köyhä saalis.
Tämä yksi oli Fellegormi, runonsepustelija.
Missä muut viipynevät?
Varmaankin ovat he kirjoittaneet kirjeen, jossa antavat tietää, että ovat jo tulossa.
Corinna ei malttanut odottaa kokonaista yötä tämmöisessä epäilyksessä; vielä samana iltana lähetti hän käskyn posti-expeditörille, että jos hänelle on tullut kirjeitä, ne heti annettakoon ulos.
Füred'in posti-expeditöri on sangen hyvä nuorukainen. Oli juuri tanssijaiset hotellin vieras-salissa; hän tanssi par'aikaa csárdás'ia, kun häntä ruvettiin attilasta nykäisemään, että joku tarvitsee pikaista apua, hän kuolee aamuksi, jos ei hän vielä tänäpänä saa ulos hänelle ehkä tulleita kirjeitä. Palvelukseen valmis nuorukainen käsitti vaaran, jätti viipymättä sikseen tanssin jatkamisen ja juoksi asuntoonsa, jossa hän veto-laatikosta etsi rouva Pajtay'lle adresseratut kirjeet; niitä oli luvultaan viisi. Näitten kanssa meni hän taas takaisin tanssisaliin.
Corinna otti sykkivällä sydämellä kirjeet. Kaikki viisi olivat siis rientäneet vastaamaan. Mutta minkätähden myöskin runoseppä, jos hän itse on täällä? Arvattavasti on hänen kirjeensä tullut aikaisemmin.
Minkä hän ensimmäiseksi avaa?
Hän antoi etusijan Ankerschmidt'in kirjeelle. Tämä on kaikista asianosaisista se, jonka toimeen-tulo on paras.
Kun hän oli avannut kirjeen, näki hän suureksi hämmästykseksensä oman kirjeensä siitä esiin putoovan.
Kuinka? Hän lähettää saadun kirjeen takaisin? Tämä on suuri epäkohteliaisuus!
Mitä lienee hän kirjoittanut sen ohessa?
"Kunnioitettu rouva!
Toisella kertaa, jos yhtä haavaa kirjoitatte kirjeitä kahdelle hengelle, pitäkää vaaria, ettette vaihda kuvertteja!
Ankerschmidt."
Ei mitään muuta.
Mitä tämä on? Corinna tempasi oman kirjeensä kuvertista, johon selvästi oli kirjoitettu Ankerschmidt'in nimi, mutta heitti sen pelästyneenä pois kädestään. Se oli Aladár'ille kirjoitettu teksti.
Sitte repäisi hän äkisti rikki Aladár'in kirjeen. Siitäkin putosi esiin hänen oma, Ankerschmidt'ille aiottu kirjeensä, mutta Aladár oli niin hienotunteinen, ettei hän siihen ollut kirjoittanut mitään katkeraa muistutusta. Nämät kaksi kirjettä ovat vaihdetut! Se on jo selvää. Kuinka se lienee tapahtunut? Sitä on mahdoton käsittää. Kun hän itse kaksi kertaakin oli katsonut, että kirjeet tulisivat oikeaan paikkaan!
Eih, nämät miehet asuvat samassa kylässä; varmaankin ovat he olleet kyllä epäritarillisia näyttämään saadut kirjeet toinen toiselleen, ja he ovat harkinneet itsekseen tämän pilanteon, häntä, naista solvaistaksensa. Tämä on epäilemättä Aladár'in tuuma, sillä hänellä on paha sydän ja ivallinen luonto. Hänessä on miestä semmoista tekemään!
Tällä tavoin lohdutteli Corinna itseään, ja mursi auki kolmannen kirjeen. Tämä oli tilanhaltialta.
Ikäänkuin käärme olisi hänen syliinsä puikahtanut! Tästä kuvertista putosi esiin tohtori Grisák'ille määrätty kirje. Tuo kirje saksalaisella tekstillä.
Tilanhaltian vastaus oli maahan ruhtova. Hän oli kirjoittanut saksaksi:
"Also gnädiger Frau! nicht mehr wajsz ungrisch. Hat vergessen Allen, vergessen Mutterzungen, Vaterlanden; ergo: mich auch sollen vergessen!"
Seisoipa siinä vielä muutakin, mutta sitä ei sovi tässä kertoa.
Corinna oli tainnoksiin menemällään.
Neljättä kirjettä avatessaan vapisi hänen kätensä niin, että kirje melkein oli siitä liepsahtaa.
Ettei tämän mukaan Grisák'kaan ollut saanut hänelle aiottua kirjettä, oli varmaa. Ja jos hän olisi sattunut saamaan juuri runosepälle määrätyn kirjeen, jossa hänestä on puhe?…
Avattu kirje osotti pelon todeksi. Grisák'kin lähetti kauniisti takaisin hänelle tulleen kirjeen, joka hänen adressinsa alla oli Fellegormille kirjoitettu.
Tohtori Grisák vastasi pitkältä; pitkältä ja "loukkaavasti."
Yksi arkki, kahdenkertaiseksi taitettuna, oli täynnä hänen vastaustansa, jossa hän järjestänsä, kohdasta kohtaan osotti, datumin mukaan, koska, kuinka monta kertaa ja kuinka kauan hän oli ollut armollisen rouvan luona; se oli lopussa yhteen laskettu, summa summarum: niin ja niin monesta "asianajajan neuvottelusta", à kymmenen florinia; hän pyytää sitä tasaisena pikku summana itselleen lähetettäväksi, muussa tapauksessa on hän pakoitettu oikeuden-käyntiin ryhtymään.
Tämä vielä tarvittiin! Että kaunis rouva maksakoon ihastelijansa seurassa vietetyt "tête à tête" tunnit kymmenellä florinilla, niinkuin oikeudenasiain neuvottelusta! Mutta, sen mukaan kuin me tunnemme olot, on hän tämän varmaankin maksava.
Viidennestä kirjeestä ei enää saattanut olla mitään epäilystä, että sekin oli vaihdettu kappale.
Mutta Fellegormi on kuitenkin tullut tänne. Kuka tietää, kirjailijain suku ehk'ei kuitenkaan ole niin leppymätön; ainoastaan latinaksi heitä parjataan "genus irritabile vatum'iksi." Lisäksi lienee mahdollista, että hän on katsonut vaihetusta pilanteoksi; hänellä on taipumus humoriin.
Auki murretussa kirjeessä ilmestyikin tosiaan toinen variationi kuin neljässä ensimmäisessä.
Siinä oli lähetetty hirveän hävytön pasquilli.
Pasquillista on siinä tarpeeksi, kun sanoo, että se on pasquilli.
Enempää ei tarvitse siitä puhua.
Nyt saattaa jo käsittää, minkätähden viimeinen ihailija oli tullut tänne.
Siitä saakka käy herjaruno varmaankin kädestä käteen; sitä luetaan kävelypaikassa, kylpylaitoksessa, kahvihuoneessa, arenassa, ampuradalla, koko lähistössä.
Tuon naurun asian tietää jo jokainen, kyyppäreihin ja kylpy-palvelijoihin asti.
Huomenna kysyy joka ihminen kävelypaikassa: mikä se nainen on, jolle on tapahtunut semmoinen paha pilanteko?
Corinnan elämässä oli silloin ensimmäinen kerta lyhyt hetki, jona hän tunsi, että hänellä on sydän.
Hänen turhamielisyytensä oli kärsinyt niin syvän nöyrytyksen, ettei hän enää voinut paeta sen kylmään suojaan. Ulkona hajosivat pilvet, tuli kaunis, kirkas yö; tähdistä välkkyvällä Balatonilla alkoi iloinen seura soutaa venheellä tulisoittojen valossa; keskellä järveä ruvettiin laulamaan yhtä noista surumielisistä kansansävelistä, jotka syntyvät yhdessä sanojen kanssa, niinkuin tuoksu kukan kanssa.
Ja hänen mieleensä juontui, että eräänä vuonna hän itsekin oli juuri tuolla tavoin kulkenut venheessä myöhäisenä yönä myrskyn perästä, hauskassa seurassa, sen nuorukaisen kanssa — joka silloin niin tulisesti rakasti häntä, ja jonka hän kovan onnen päivinä niin kylmästi hylkäsi.
Nytkin luuli hän kuulevansa hänen äänensä, kuin hän tuntisi sen etäältä kaikuvasta qvartetista; nytkin kuvaili hän häntä vieressään istuvaksi, kuinka hän ohjasi venhettä ja piti hellää huolta siitä, ettei hänen daminsa vilustuisi iltatuulesta.
Ja nyt oli hän yksinänsä se, joka lähetti kirjeensä ilman vastausta takaisin.
Muut kaikki yrittivät, mikä hienommin, mikä karkeammin, loukkaamaan häntä ilmi saadun petoksen johdosta; hän yksinänsä ei vastannut mitään. Hän lähetti eksyneen kirjeen takaisin millänsäkään olematta.
Ja kuinka onnellinen hän nyt saattaisi olla hänen rinnallaan, jos hän olisi ymmärtänyt hänen kanssaan kärsiä, odottaa ja rakastaa!
Ja kuinka onneton hän nyt on, kun hänellä ei ole ketään, jota hänen olisi suloinen ajatella, eikä ketään, joka häntä rakkaudella ajattelisi!
Ison ajan tuskaili hän tällä tavoin; ison ajan katseli hän Balaton'in mustaa pintaa, johon tuikkivain tähtien vesikuvat vetivät värähteleviä ajatusmerkkejä ja jolla soihtu-venhe uiskenteli tulikäärmeen tavalla laulavin väkinensä; ja hetken aikaa ajatteli hän, kuinka ihanaa olisi levätä tuon taivasta kuvastelevan vedenkalvon peitteessä ja olla yksi niitä virvatulia, jotka pimeässä yössä vettä myöten juoksevat tuulen edessä.
Tämä oli ainoa hetki hänen elämässänsä, jona hän puhui sydämensä kanssa.
Tämä ei ollut hänen viimeinen hetkensä. Venhe kääntyi, laulun sävelet rupesivat taas lähenemään; Corinna veti kiinni kartiinit Balaton'in puolelta, ja kun tuo petollinen kuva oli suljettu ulos pimeään yöhön, vaikeni hänen sydämensä puhekin.
Kynttiläin valossa hänen sielunsa kylmyys palasi takaisin; hän ajatteli, että saattaa elää kauan ja vähäisellä omaisuudella, pienen koronkiskonnan avulla, kunniallisesti kituroita eteenpäin.
Hän huusi palvelijaa ja käski tilata itselleen kaikki sijat huomenna Pest'iin menevissä pikavaunuissa; aamulla lähdetään takaisin. Ei tarvitse edes laskea levolle siksi. Paitsi kirjeitä oli vielä eräs muotilehtikin pöydällä; se oli se lehti, johon Fellegormin oli tapa kirjoittaa; hän lähetti sen Corinnalle kunnia-kappaleena. Tämä oli tullut hänelle Füred'iinkin.
Hän avasi sen, ikäväänsä karkottaakseen. Hän alkoi uutisista — tavan mukaan. Ensimmäinen rivi, joka koski hänen huomiotansa, kuului:
"Huhun mukaan on eräs meidän kunnioitettavimmista patrioteistamme, Aladár Garanvölgyi, näinä päivinä kihlannut ritari Ankerschmidt'in ainoan, viehättävän ja mielevän tyttären Erzsiken. — Satakertaiset siunaukset ja onnentoivotukset liittyvät valtakunnan kaikilta tahoilta tähän todelliseen 'belle alliance'en.'"
Tämä oli viimeinen tärähys Corinnan kiviselle sydämelle.
Nyt ei hän enään ajatellut romantillista itsemurhaa; hänen mieleensä juohtui, että vielä löytyy maailmassa yksi ihminen, joka katsoo onneksensa, jos hänen entiselle suositukselleen aukenee uusi ala; yksi ihminen, joka on uskollinen kuin koira, viisas kuin kettu; ei hellätunteinen; jäntevän käytöllinen luonne; joka sangen hyvin tietäisi pidellä koronkiskontaan annettavia summia, ryöstää pakenevia velallisia, tutkiella, kuinka paljon kukin voi maksaa, kuinka suuressa hädässä kukin on; sen ohessa kaunis mies, jonka kanssa naisen ylpeästi sopii käsityksin kadulla kävellä; sanalla sanoen, kokonansa puolisoksi luotu mies, jolle vaan tarvitsee näyttää pikkusormeaan, häntä vangitaksensa.
Tämä oivallinen, viimeinen mies "in petto" on — herra Straff.
Me toivotamme onnea siihen.
Kello neljä aamulla, kun vielä kaikki nukkuvat kauniissa kylpypaikassa, vierivät pikavaunut viiden helisevän hevosen kanssa ulos lehmuspuitten välistä; niissä istuu kalpea nainen, joka eilen tuli tänne sairaana ja jo tänäpänä — täydellisesti parannettuna taas palaa takaisin.
Niitä löytyy onnellisia onnettomia, joitten sydänten ei ole tapa kauan vaivaantua.