XII.
Mutta sinä yönä ei Madacsányn linnassa ollenkaan nukuttu.
Sydän kuoliaaksi haavoitettuna käveli Idalia edestakaisin huoneessaan tietämättä oikein, mitä teki.
Hän seisahtui kuvastimen eteen tarkastelemaan kuvaansa.
"Sinä valehtelet sanoessasi minua kauniiksi!" puhui hän kiukuissaan. "Päinvastoin olen minä hirvittävän näköinen, aivan kuin paholainen, hänen kiduttava paholaisensa."
Nyt kuvastin myönsikin, että Idalia oli oikeassa. Ja Idalia myöskin tiesi, mitä hänen oli tehtävä.
Hän istuutui pöydän ääreen ja kirjoitti näin kuuluvan kirjeen:
"Jalo ja kunnioitettava Herra Likaway!
Lupasin pistää veitsen toisen kerran sydämeenne, ja minä aion pitää lupaukseni.
Jos tahdotte tietää, kenen rakastaja isä Siegfried todella on, niin vahtikaa ensi sunnuntaiyönä. Kun te silloin kuulette linnan kappelinne pienen kellon soivan, varustakaa palvelijanne aseilla ja menkää heidän kanssaan sinne. Takaan, että tulette näkemään jotakin ihmeellistä!
Teidän nöyrin palvelijattarenne,
leskirouva Frans Ikarpynay."
Kun hän oli saanut kirjeen valmiiksi ja sinetöidyksi, olikin jo täysi päivä.
Hän käski narrin luoksensa ja sanoi tälle: "Herska, pääseekö
Waag-joen ylitse nyt?"
"Kyllä jänis tai koira, mutta ei ihminen."
"Minkä tähden ei?"
"Viime yönä ovat jäät alkaneet liikkua."
"Etkö veisi tätä kirjettä toiselle puolen?"
"Siinä tapauksessa kyllä, että minulla olisi kaksi päätä, joista toisen voisin jättää tänne ottaessani toisen mukaani matkalle."
"Kuulehan, Herska! Saat paljon uusia kauniita vaatteita, jos viet tämän kirjeen Mitosclimiin! Sitä paitsi saat takaisin tultuasi viiniä niin paljon kuin vain haluat!"
"Mutta matkalla saisin minä jo niin paljon vettä, etten koskaan enää elämässä viiniä tarvitsisi."
"Saat tämän kukkarollisen rahaakin, katsohan!"
Narri pudisti päätänsä kieltävästi.
"Kuuntelehan nyt tarkasti, Herska. Minä tiedän, että sinä olet minuun rakastunut. Jos sinä viet tämän kirjeen perille, niin takaisin tultuasi saat mennä kanssani naimisiin."
Tämän kuultuaan hypähti narri ilosta ja löi käsiään kupeihinsa.
"Oikeinko todella! Ettehän vain pilkkaa minua? Jos annatte suutelon nyt etukäteen, lähden heti."
Idalia ojensi huulensa, ja narri suuteli niitä pitkään ja intohimoisesti.
Sitten hän riensi kirjeineen pois. Idalia katseli ilkkuvasti, kuinka hän hyppeli jääpalaselta toiselle ollen alituisessa hengenvaarassa. Hän pääsi kumminkin onnellisesti toiselle rannalle.
"Nyt on asia hyvällä alulla ja voin omatunto hyvänä mennä syömään aamiaista", puheli hän itsekseen.
Siegfried oli jo ruokasalissa, kun hän tuli sinne.
"Cupido on yöllä kadonnut vuoteesta", sanoi toinen.
"Koska sinä olit sulkenut välioven, oli hän yöllä herätessään ruvennut pelkäämään ja tuli sen tähden minun luokseni. Nyt hän vielä nukkuu."
Siegfried katseli häntä epäillen, mutta ei huomannut mitään erikoista. Ja pian hän luuli saavansa olla varma, ettei rouva tiennyt mitään hänen yöllisestä retkestään.
Idalia oli mitä herttaisimmalla tuulella. Syötyään hän meni makuukamariinsa. Cupidokin oli jo herännyt ja alkoi nyt ihmeissään puhua yöllisistä seikoista. Mutta äiti koetti kääntää hänen ajatuksensa muualle sanoen, että hän oli nähnyt unta. Ja siihen tuo lapsi tyytyikin.
Mutta isä Siegfried ihmetteli kovin, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt rouvaa näin ihastuttavalla tuulella.