XIII.
Grazian Likaway luki kirjeen kahteen, kolmeen kertaan, mutta ei ymmärtänyt sitä. Sen vuoksi hän kutsui mestari Mathiaksen avuksi.
"Lue tämä kirje! Sen on narri tuonut, narri kirjoittanut ja narri kai sen myös voi käsittää."
"Tämän nyt voi käsittää kuka tahansa", sanoi Mathias luettuaan kiireesti kirjeen.
"No anna kuulua, mitä siinä on!"
"Muistatte kai vielä, miten ankarasti te häväisitte isä Siegfriediä Bittsen linnassa? Minä olin myöskin siellä ja näin kasvot, jotka paljastuivat silloin, kun te riistitte päähineen häneltä. Ne olivat todellakin Teodor Dalnakin kasvot."
"Olen hänelle vain asianomaisesti kostanut, vai mitä arvelet?"
"Se on totta. Ja sellaisia iskuja ei niin pian paranneta, etenkin jos ne sattuvat semmoiseen paikkaan, jotka tuskin ovat ehtineet arvettua. Muistatte kai senkin, että Teodor Dalnaki on neiti Magdaleenan hyleksitty kosija? Lisäksi ovat linnat niin lähekkäin, että toisen ikkunoista näkee melkein toisen huoneisiin."
"Sinä siis arvelet, että tässä kirjeessä puhutaan Magdaleenasta?"
"Muita naishenkilöitä ei tässä talossa ole. Ja vaikka kaikki nuo maalatut kauniit kuvat olisivatkin eläviä, kiinnittäisi ainoastaan Magdaleena Teodorin mieltä. Sellainen on minun ajatukseni."
"Katsohan ikkunasta pihalle! Etkö näe jäiden lähtöä Waagista? Narrin tullessa olivat jäät tuskin liikkeellä, nyt ne ovat suorastaan raivoissaan. Näetkö, kuinka jäälohkareet vierivät tuoden mukanaan mökkejä rannoilta ja katkoen paksuja puita? Voiko kukaan inhimillinen olento sydänyön aikana kulkea niitä myöten? Sano mielipiteesi!"
"Minä olen Raamatusta lukenut, että Pietari kerran käveli kuivin jaloin vettä myöten, ja se tapahtui merellä. Hyvänä luterilaisena täytyy minun uskoa, mitä Raamatussa sanotaan."
"Se oli silloin. Ja kulkija olikin Pyhä Pietari, jolle kaikki taisi olla mahdollista. Mutta tänään on tänään."
"Mutta minä tiedän myös, että joku munkkikin voi saada paljon aikaan ja rakastaja vielä enemmän. Kun molempain ominaisuudet yhtyvät samassa henkilössä, pystyy tuo henkilö kaikkeen!"
"Puhelemmeko asiasta Berezawskyn kanssa?"
Aina siitä saakka kun oli kotiuduttu Bittsen hääjuhlallisuuksista, oli tuo vanha sulhaspoika oleskellut Mitosclimin linnassa. Hänenhän piti mennä naimisiin Magdaleenan kanssa ja sitten viedä hänet mukanaan kotiinsa. Asian lopullista toimeenpanoa hidastutti ainoastaan se seikka, että vävypoika ja appiukko ottivat joka aamu niin perinpohjaisen pöhnän, että oli pakko kantaa heidät vuoteeseen nukkumaan, josta heitä ennen puoltapäivää ei olisi kyennyt herättämään tulipalon hälinä eikä edes ryövärien päällekarkauskaan. Mutta sitten iltapäivällä tuo tekopyhä herra ei tahtonut ottaa osaa mihinkään kiusalliseen toimitukseen ja siten lykkäytyi avioliiton solmiminen päivästä toiseen. Häitä vietettiin sentään jo etukäteen joka päivä.
Sulhasta ei saatu nytkään hereille, vaikka mitä olisi tehty. Hänen korvaansa huudettiin, hänen jalkapohjiansa kutitettiin, mutta mikään ei auttanut. Hän vain liikutti kättä tai jalkaa ikäänkuin kärpästä hätistellessä, ja nukkui edelleen.
"Maatkoon", mutisi herra Grazian, "minulla on toinen tuuma, puhelen tyttäreni kanssa."
Hän tapasi Magdaleenan istumassa avonaisen ikkunan ääressä.
"Oletpa sinä, muruseni, tänään kuumaverinen, kun tämmöisellä ilmalla pidät ikkunaa auki", puheli hän.
"Päästän ainoastaan kyyhkyseni vapaaksi, sillä jos minä sattuisin matkustamaan pois, ei kukaan sitä ruokkisi."
"Sinä siis jo tiedät, että sinun täytyy pian mennä naimisiin?"
"Tiedän, isä rakas."
"No, miksi et revi tukkaasi, vuodata katkeria kyyneliä ja sano sata kertaa: 'Mieluummin kuolemaan kuin hänen omakseen'?"
"Sinun läsnä ollessasi en aio enää milloinkaan itkeä."
"Sittenhän olet jo kokolailla muuttunut. Kenties nuo piispan häät ovat aiheuttaneet sen? Varmaankin muuttui mielesi silloin, kun näit siellä rakastettusi ja sait tietää, että hän on erään kauniin rouvan hempukka?"
"Tuo kohtaus oli kamala, isä rakas."
"Voitko vannoa, ettet rakasta tuota munkkia?"
"Vannon, vaikka milloin, etten rakasta ketään munkkia!"
"Sellainen olisikin hirveätä. Minä en oikein voi sanoa, mitä sinulle siinä tapauksessa tekisin. Mitä sinä tuossa pienessä pussissa säilytät?"
"Kaikenlaisia pieniä muistoesineitä, jotka olen perinyt äitivainajaltani, kuten hänen emaljoitua kuvaansa, kiharaa hänen tukastaan ja erästä hopeista ristiä, jota lapsuudessa kannoin kaulassani. Kai minä saan viedä ne mukanani, kun lähden tästä talosta?"
"Mutta sinähän olet kokonaan muuttunut, olet tullut kuuliaiseksi tyttäreksi. Ehkä asiat kehittyvät vielä niin, että tulet saamaan minun siunaukseni."
"Siunaa siis minua, vaikka vain yhdellä sanalla!" pyysi tyttö polvistuen isänsä jalkojen juureen. "Salli minun suudella sinun kättäsi."
Grazian salli Magdaleenan suudella kättä, jonka hän ojensi tyttärelleen.
"Lupaa, että annat minulle anteeksi kaikki mielipahat, joihin tahtomattani olen tehnyt itseni syypääksi!"
Tuo pyyntö liikutti Grazianinkin raakaa luontoa.
"Älä huolehdi, en minä ole sinulle paha", murisi hän sekä sipaisi kerran karvaisella kädellään polvistuneen tytön päätä. Tuon liikkeen saattoi otaksua siunaukseksi.
"Pian pannaan asiat kuntoon", puheli hän. "Pappi on jo täällä. Meidän tarvitsee ainoastaan mennä levolle ajoissa tänään, että jaksamme nousta aikaisin aamulla. Huomenna nimittäin ovat häät."
Sanottuaan sen meni Grazian takaisin huoneeseensa, jossa mestari
Mathias vielä odotti.
"Olet kokonaan väärillä jäljillä, velihopea", puheli hän tälle. "Juttelin tytön kanssa ja huomasin, että hän on kokonaan muuttunut. Hän ei itkenyt lainkaan, kun minä häistä juttelin. 'Leena', sanoin minä, 'huomenna ovat hääsi.' Hän myöntyi siihen ja suuteli minun kättäni."
"Tuohan on juuri paras todistus siitä, että hän hautoo jotakin ennenkuulumatonta päässään. Hän sanoi vain jäähyväiset isälleen, koska hän aikoo ennen häitä, ensi yönä, paeta rakastajansa mukana. Sen he ovat keskenänsä sopineet. Minä tunnen naiset."
"Tuhat tulimmaista, olisiko sellainen mahdollista? Tuli ja leimaus, jos asia todellakin olisi niin! Voi taivaan talikynttilät, minä tapan ne paholaiset! Herätä tuo puolalainen lallus! Herätä hänet, vaikka hän olisi puolikuollut! Minä tukehdun kiukusta. Hälytä koko linnan väki jalkeille!"
"Meidän pitää toimia sangen varovasti. Siis ei ollenkaan mitään hälinää! Muuten he huomaavat ja tietävät olla varuillaan. Meille olisi parasta, että jokainen mies nukkuisi niin kauan kuin hän itsestään herää. Lisäksi pitäisi karhujen ruokaan sekoittaa iltasella unijuomaa, että ne olisivat sitten hiljaa. Kappelissa eivät asiat ole oikealla tolallaan. Sydänyön kellonsoitto ja valaistussa kirkossa häärivät kummitukset, jotka tekin olette nähnyt, ovat epäilemättä jonkun elävän ihmisen aikaansaamia vehkeitä. Siinä piilee varmasti jokin salaisuus. Armollinen herra, jättäkää asia minun haltuuni! Jo illaksi olen minä niin valmistautunut, etten väisty Belzebubiakaan, jos hän nimittäin on mukana pelissä."
Aina myöhäiseen iltaan asti kuiskuteltiin ja lymyttiin sinä päivänä Mitosclimin linnassa. Mutta salaisuutta ei tietenkään ilmaistu naisille.
Sillä aikaa kun neiti Magdaleena söi illallista, vietiin Berezawskyn aseelliset palvelijat kappeliin. Tuo julma sulhanen tahtoi myöskin olla mukana hyökkäyksessä.
"Mutta älkää tappako munkkia", neuvoi hän väkeänsä. "Munkin tappaminen on hyvin vaarallinen teko. Isoisäni sattui kerran vahingossa nitistämään erään munkin hengiltä, ja kostoksi siitä vei piru hänet sitten helvettiin."
Täytyi oikein vakuuttamalla vakuuttaa hänelle, että isä Siegfriedin henki säästettäisiin. Sen sijaan hän lupasi keksiä sopivan kidutus- ja rangaistustavan, jolla tuota munkkia piinattaisiin.
Yön tullessa hiipi Berezawskykin kappeliin sekä piiloutui aseellisen seurueensa kanssa hautaholveihin.
Miehet saivat ajankulukseen tynnyrin olutta ja nopanheittovehkeet.
Pimeän tultua käski herra Grazian kuuluvalla äänellä, että kaikkien oli mentävä levolle, kyetäkseen varhain seuraavana aamuna jalkeille viettämään häitä. Kukaan ei saisi liikkua ulkona yöllä. Kellarit, varastohuoneet ja makasiinit oli tarkasti lukittava.
Sitten, kun koululaiset olivat laulaneet häälaulun morsiamen ikkunan alla, sammutettiin kaikki valot linnassa.
Seudulla vallitsi sen jälkeen syvä hiljaisuus kuin haudassa. Kaikki elävät olennot tuntuivat paenneen pois. Ainoastaan kohisevasta Waag-virrasta kuului kumeata, toisiinsa törmäävien ja särkyvien jääpalasten aiheuttamaa ryskettä.
Mutta kun suuri linnankello kuuluvasti lyöden ilmaisi, että keskiyö oli käsissä, nousi Magdaleena vuoteeltaan, puki vaatteet yllensä, sitoi vyöllensä vyön, jossa riippui äidiltä perinnöksi saatu pienoinen pussi, kääräisi lämpimän vaipan ympärilleen sekä kiiruhti kuulumattomin askelin takimmaisia kiertoportaita myöten pienelle tutulle ovelle, joka vei puistoon.
Hän katseli ympärilleen, mutta karhuja ei näkynyt missään — se oli mestari Mathiaksen käyttämän nukutusaineen ansiota. Siten hän saattoi esteettä kävellä kirkon luo ja sanoa siinä vielä viimeiset jäähyväiset isänkodille, josta hän pian olisi ainaiseksi poistuva. Tehtyään sen hän meni kappeliin.
Taasen paistoi kuu kirkkoon ja valaisi pyhimysten kuvat, nimettömät hautakivet ja alttaritaulun.
"Kunpa vapauttajani, rakastettuni, nyt pian tulisi!" huokasi hän.
Huuhkaja huusi tornissa.
Vihdoin soi kello, ja alttaritaulu tuli valoisaksi. Siegfried läheni.
Kun hän astui syrjään siirtyneen Antoniuksen kuvan paikalle, oli hän kuin todellinen elävä alttaritaulu, pyhä Ladislaus, kuuluisa unkarilainen pyhimys. Ei tuo pakanain kuoliaaksi kiusaama, köyhä pyhimys, vaan pakanoiden voittaja, sankari Ladislaus.
"Jumalan kiitos, että vihdoinkin tulet! Huomenaamulla olisi minun ollut pakko lähteä Puolaan."
"Rientäkäämme sitten täältä, rakkaani!"
"Salli minun ensiksi rukoilla veljeni haudalla!"
"Minä yhdyn sinun rukoukseesi!"
Molemmat polvistuivat vierekkäin, käsikädessä, tytön veljen muistomerkin ääreen.
Magdaleena suuteli kiveen veistettyä kuvaa.
"Rakas veli, annathan minulle anteeksi?" rukoili tyttö.
"Tietysti minä annan sinulle anteeksi, rakas sisko!" kuului ääni syvyydestä. Samassa aukeni hautaholvin ovi, ja sieltä syöksyi koko Berezawskyn aseistettu joukko tuon ikinuoren sulhasmiehen itsensä johtamana. Hän heilutti julmasti miekkaansa.
Seuraavassa silmänräpäyksessä salamoi miekka Teodor Dalnakin oikeassa kädessä.
"Ahaa, vai ei tässä olekaan kysymyksessä munkki! No sitten sinun pitää kuolla tuossa paikassa!" kiljui Berezawsky hyökäten Teodoria kohti, miekka hirmuiseen iskuun kohotettuna. Mutta tämä olikin liikkeissään vikkelämpi ja antoi sen sijaan sellaisen iskun Berezawskyn olkapäähän, että tämän käsi irtautui ruumiista. Berezawsky kaatui lattialle ja kuoli ennen taistelun loppua.
"Takaisin maan alle, pelkurit!" jupisi Teodorin ääni, samalla kuin hän kostonenkelin tavoin huitoi ympärilleen ja ahdisti hyökkääjät aina hautaholvin ovelle asti. Mutta silloin avautui kirkon ovi, ja sisään hyökkäsi Grazianin aseilla ja tulisoihduilla varustettu joukko. Ukolla itsellään ei ollut muuta asetta kuin koukkusauvansa.
"Tännepäin, pappi!" mölisi Grazian. "Astu eteeni, munkinroikale! Isä Siegfried! Naisenryöstäjä! Kepillä sinut tässä tapetaan! Juuri tällä minun kepilläni!"
Ja raivosta suunniltaan hyökkäsi hän keppi koholla eteenpäin.
Magdaleena heittäytyi miesten väliin kovasti kiljaisten.
"Jumalan tähden!" rukoili hän. "Isä ja Teodor! Älkää tehkö onnettomuutta! Tappakaa ennen minut!"
"Pois tieltä, lutka!" kiljui Grazian potkaisten polvistuvaa tyttöä. Sen teon aikoi Teodor kostaa Mitosclimin herralle miekan iskulla, mutta lyönti sattuikin erään esiin tunkevan palvelijan päähän. Se oli onneksi Grazianille, sillä palvelija menetti henkensä. Ritarin miekka kaatoi vielä kaksi palvelijaa, sitten sen terä katkesi kädensijaa myöten.
Mutta miekatonnakin hän piti puoliansa noita pelkureita vastaan. Hän sieppasi avukseen suuren messinkisen kynttilänjalan ja jakeli sillä niin tuhoisia iskuja sekä oikeaan että vasempaan, ettei juuri kenenkään tehnyt mieli lähestyä häntä. Hän pääsi jo alttarille, aivan Antonius padualaisen paikalle, ja hänen takanansa ammotti maanalaisen käytävän musta aukko. Jos hän vain pääsisi niin paljon edelle, että voisi sulkea tammioven, olisi hän turvassa.
Mutta silloin hän tuli katsahtaneeksi vielä kirkkoon. Näky, johon hän heti kiinnitti huomionsa, hyydytti hänen verensä.
Grazian oli nimittäin tarttunut Magdaleenan pitkiin, hajalleen menneihin hiuksiin, ja kiskoi häntä niistä pitkin kivilattiaa kirkon ovea kohti.
Sitä ei Teodor voinut sietää. Viha karkotti hänen sielustaan kaikki inhimilliset tunteet. Hänestä tuli eläin, leijona, jolta puoliso on ryöstetty. Vihasta ja tuskasta kiljaisten hän hyppäsi alttarilta maahan pidellen kumpaisessakin kädessään raskasta kynttilänjalkaa. Niitä hän heilutti kuin sotanuijia hyökätessään palkkalaisten joukkoon ja kaataessaan kaikki edestään. Hän raivosi aseistettujen palvelijain joukossa kuin hurskas ja mieletön Herkules, jonka ruumista Nessus-paita poltti. Vihdoin hän pääsi kirkon ovelle, jossa isä rääkkäsi tytärtään. Päästyään tämän luo hän tähtäsi kynttilänjalalla hirveän iskun Grazianin päätä kohden, mutta tämä väisti sen nyrkkiin puristetulla kädellään. Samalla viskattiin takaapäin vaate hänen päänsä yli, ja muudan palkkalaispelkuri tarttui hänen jalkoihinsa vetäen hänet kumoon. Ainoastaan siten voitiin Teodor Dalnaki voittaa ja sitoa.