V.
Kysymyspäivänä saarnasi maisteri sillä liikuttavalla tavalla, joka sai käden sydämelle ja kyyneleitä silmiin. Siinä näki jo moni kuulijoista hengessään ikäänkuin uuden kirkkoherran pitävän tulosaarnansa. Sillä mitä sydän halusta toivoo, se voi sielun silmälle esiintyä toisinaan hyvinkin lähellä, kun se vielä kaukaa epävarmasti häämöittää. Yleensä miellytti saarna, josta ei »kalliita ja rakkaita ystäviä» puuttunut, läsnäolevia sanankuulijoita ja varmensi sitä »normaali» mieltä, että maisteria oli nyt pyydettävä neljänneksi.
Jumalanpalveluksen päätyttyä alkoi vaalitoimitus, jonka pitäjäksi korkea-arvoinen Tuomiokapituli oli määrännyt lähi-kaupungin provastin V. Tarkkasen. Huhu tiesi kertoa, että Tuomiokapituli oli ensin aikonut määrätä jonkun toisen vaalinpitäjäksi, mutta maisterin esityksestä siitä luopunut. Maisteri oli, nimittäin, siihen aikaan ollut tutkintoa suorittamassa, ollakseen valmis hänelle aiottua kirkkoherran virkaa vastaan ottamaan.
Vaalitoimituksessa oli väkeä läsnä kirkon täydeltä, mutta siinä paljon, joilla ei ollut äänivaltaa. Olipa vaalitoimitukseen saapunut sellaisiakin, joilla muuten ei ollut tapana kirkon ovia avata, ettei he rakastaneet suuria seuroja.
Niin ihmeellinen vetovoima on papinvaalilla ihmisiin! Se on ikäänkuin mereen heitetty verkko, joka vedettynä kaikenlaisia kokoo. Se saa kylmemmätkin ja penseimmätkin sanankuulijat liikkeelle, asiaan innostuneiksi, hyvin pappismielisiksi ja usein tekee sellaisista vielä toisten johtajia. Tämä on yleensä kokemuksen vahvistama ilmiö, jonka perussyytä on toisinaan vaikea lähemmin selittää. Näyttäisi kuin vaali-ilmalla, jos niin käy sanominen, olisi joku erityisempi, vielä selittämätön vaikutus ihmisluontoon, herättäen sitä intoon, pontevuuteen ja toimintaan. Tätä vaali-ilman erityisempää vaikutusta saatiin Kettuniemellä tuntuvasti huomata.
Kun vaalintoimittaja, provasti Tarkkanen, oli ryhtynyt asianmukaisesti vaalitoimeen, oli Järvelän herra, jonka pappismielisyys tavallisissa oloissa oli tunnettu alhaiseksi, ensimmäinen, joka nöyrimmästi pyysi neljänneksi vaalisaarnaajaksi maisteri Krypqvistiä. Hänen pyyntöönsä yhtyi heikosta kirkon rakkaudesta huomattu Kataviston valttari, ja heidän esimerkkiänsä seuraten toisia, niin että näytti, kuin olisi se ollut läsnäolevaisten yksimielinen halu. Mutta sitten astui talollinen V. Wuorela esiin ja ilmoitti varmalla äänellä, että hän oli vaalipappeihin tyytyväinen. Häntä seurasi muita. Tämä herätti liikettä, salaista mielipahaa ja nurinaa, ettei kaikki voineet yhtyä yksimielisesti pyytämään maisteria neljänneksi, vaikka siihen oli sanomalehdessä erityisesti kehoitettu.
Vaalintoimittaja jälleen ilmoitti, koska erimielisyyttä on ilmaantunut, niin täytyy hänen kirkkolain jälkeen ryhtyä äänestyksellä ratkaisemaan asiata. Sillä aikaa, kun tätä suoritettiin kuorissa, sai kirkon ovipuolessa kuulla monenlaista keskustelua, joka siihen nähden, että kirkko oli väkeä täynnä, huomiota herättämättä kävi siellä laatuun.
Mikko Wähäpään mielestä oli tuo äänestyshomma turhanpäiväistä ajan kulua. Sillä näkihän sen muutenkin, sanoi hän puoliääneen ja osittain ivalla, osittain säälin hymyllä ystävälleen Niemen Matille, että meidän puolella voitto on.
Niin oikein, vastasi samoin matalalla äänellä Niemen Matti, toisella puolella on tuskin päälle kymmenen, ja meidän puolella on kaikki muut. Jollemme me nyt voittaisi, niin ei sitte kukaan!
Ei kuntakokouksessakaan ryhdytä äänestykseen ja muihin metkuihin, kun muuten selvään nähdään, millä puolella voitto on, liitti siihen talollinen Wastamaa, jolla oli kokemusta sanotuista kokouksista ja tullut niissä tunnetuksi vastaan sanojaksi.
Mitä me täällä turhanpäin seisomme ja odotamme äänestysvuoroa, kuiskasi siinä lähellä miehelleen Wähälän emäntä, joka oli mielihyvällä kuunnellut miesten asiallista keskustelua. Mennään pois, kyllä täällä niitä on, jotka voitosta pitävät huolta meidänki puolesta!
Taitaapa niin paras ollakin, sillä kyllä sitä jo on saanut tupakitta täällä seisoa eikä ruokakaan pahalta maistuisi, murahti vastaukseksi vähän nyrpeänä isäntä, joka oli kova tupakkamies ja aamulla kirkkokiireessä ei ollut ennättänyt suuruspalaa haukkaamaan.
Sitä voiton varmuutta, jota noissa matala-äänisissä keskusteluissa sai kuulla, lisäsi äänestys. Sillä yhä uudestaan saatiin siinä kuulla maisterin tuttu nimi, joko kovempaa tai hiljaisempaan lausuttuna. Tosin ei kirkossa läsnäolevista äänivaltaisista kaikki ottaneet osaa äänestykseen ja poissa oli myöskin paljon. Mutta kun Samu Rajala siitä hiljaa huomautti, niin selitti Wastamaa, ettei sellainen mitään merkinnyt, sillä joka ei tahtonut äänestää, kun siihen tilaisuutta oli, sai olla ilman. Ja siihen lisäsi Niemen Matti, että poissa-olevaiset saavat tyytyä läsnä-olevaisten päätökseen. Sellaisiin viisaisiin selityksiin ei tietysti Rajalalla ollut mitään sanottavaa.
Äänestys kesti hyväsen aikaa, sillä ääniluettelo sisälsi toistakymmentä arkkia, täyteensä kirjoitettu nimiä, jotka kaikki täytyi järjestänsä mainita ja saadut vastaukset luetteloon merkitä. Kun myös äänestykseen otti osaa henkilöitä valtakirjoilla, jotka täytyi tutkia, jos ne olivat laillisia, viivytti sekin toimituksen menoa. Viimein pääsi vaalintoimittaja loppuun. Ja kun äänten yhteenlaskeminen oli vielä ottanut aikansa, ilmoitti hän kuuluvasti, että maisteri Krypqvist oli saanut 2,000 markan äänet, mutta kun koko seurakunnan ääniinkö on yli 10,000 markan, niin ei maisteri voi tulla kysymykseen neljänneksi vaalipapiksi. Tähän päätökseen tyytymätön saa valittaa j.n.e. tunnetun kaavan mukaan.
Tämä oli odottamaton isku niille, jotka olivat neljättä pyytäneet ja mielessään olleet jotenkin varmat hänen saamisestaan. Monet eivät tahtoneet heti käsittää, mitä olivat kuulleet, vaan olivat ällistyneitä niinkuin puulla päähän lyötyjä. Kun lopulta asia selveni heille, tunsivat he sisällistä tyytymättömyyttä, harmia ja pettynyttä toivoa.
Mikko Vähäpää ja hänen ystävänsä näkivät julistetussa päätöksessä suoraan houkuttelemista maisteria vastaan. Sillä pitihän seurakunnan saada sen papikseen, jota se niin suurella äänimäärällä oli pyytänyt. Ainoastaan muutamia harvoja oli ilmoittanut olevansa vaalipappeihin tyytyväisiä ja monta ei ollut puhunut mitään. Mutta vielä sitä toistakin julistetaan, kuiskasi harmissaan toisille Mikko. Meidän puolella on kartanoiden herrat ja ne tuskin jättävät asiata niin huonosti päättymään. Se oli toistenkin mieli, että kyllä sitä vielä valitetaan ja riidellään siksi kuin maisteri saadaan. Tiesipä Niemen Matti kertoakin, että sillä tavalla oli joku vuosi sitte erääseen suureen pitäjään, jonka nimeä ei hän pahaksi onneksi muistanut, saatu kirkkoherra.
Vaalipappeihin tyytyväiset olivat jälleen äänestyksen ratkaisusta hyvillään, keskenään tuumien, kävi niinkuin sen käydäkin piti. Heistä oli maisteri liian nuori ja elämän koulua vähän kokenut, voidakseen olla sopiva suuren pitäjän esipaimeneksi. Siitä syystä paitsi muuta ei he olleet voineet yhtyä häntä pyytävään suureen joukkoon, josta moni omaa arvostelukykyä puuttuen seurasi vaan muiden talutusnuorassa.
Kiihkeällä mielellä ja toivossaan pettyneenä rupesi väkeä poistumaan kirkosta, sen ulkopuolella purkaukseen harminsa ilmi sanoissa, huudahduksissa ja keskinäisessä väittelemisessä. Joku pienempi joukko jäi jälelle katselemaan kysymyspäivän toimituksen pitkitystä, jota provasti Tarkkanen, päästyään tuosta häntä ehkä vähän harmittavasta lisätyöstä, levollisesti jatkoi loppuun.