VI.
Kysymyspäivän jälkeen oli samalla viikolla eräänä iltana Kitulan kauppiaan luona tärkeä kokous. Muutamia pitäjän pomoja oli kokoontunut tänne kauppiaan luo neuvottelemaan, mihin toimiin nyt oli ryhdyttävä, kun kysymyspäivän hyvä hanke meni mäkeen kuin Möttösen viina pitkin Kiusalan kujaa. Kauppias, aina kohtelias mies, oli kutsunut toti-vehkeet pöytään ja kehoitti herroja ja isäntiä olemaan hyviä ja tekemään lasin. Kun kehoitusta oli noudatettu ja sääntöin mukaan saatu totilasit tehdyiksi ja kukin omastaan kauppiaan terveydeksi vähän maistanut — Heinäsuon isäntä kuitenkin tyhjentäen puoli lasia kerrassaan, sillä hän oli perso väkeville, — otti Kataviston valttari puheeksi.
Se oli sentään merkillistä, ettei maisteri saanut enemmän ääniä, vaikka Järvelän herra ja minä olimme päättäneet, että hän otetaan neljänneksi vaalipapiksi.
Tjah, ei Kettuniemen seurakunta ymmärrä hyväns ja otta pappi, kun se tarjotan, vastasi Järvelän herra, murtaen ruotsi voittoisia suomea.
Ihmettelen minäkin, ettei maisteri saanut suurempaa äänimäärää, yhtyi puheesen kauppias; sillä kun asiasta oli puhetta ukkoin kanssa, jotka kävivät täällä kauppaa tekemässä, niin useimpain mielessä oli Krypqvist ja toisia, joita huomasin olevan epäilevällä kannalla, minä noin sivulta vähän nyhjäsin asian hyväksi.
Niin minäkin, sanoi Heinäsuo, joka ei myös tahtonut jättää näin arvoisassa ja tuttavallisessa seurassa ansiotansa salaan, kuljin Isonkylän ja naapurikylän asiata kypsyttämässä. Eikä, sen uskallan vakuuttaa, sieltä montaa kirkossa ollutkaan, jotka eivät olisi äänestäneet yhteisen asian hyväksi.
Se asia ei ollut sentän tarpeks ulosfunderatt’, kun se kävi tappioks, tuumasi Järvelän herra, sytyttäen samalla paperossin savuamaan.
Se on totta, mitä herra sanoo, puuttui siihen Heinäsuo, joka tavallisesti ei voinut muuta ajatella kuin edellinen, yhtä vähän kuin hän voi mitään yleisissä asioissa päättää, ennen kuin hän oli juossut Järvelän herralta neuvoa kysymässä.
Jos minäkin saan jotain sanoa, lausui nyt Ryppylän isäntä, joka tähän saakka oli ääneti kuunnellut toisten keskustelua, niin minä pelkään, että Hietamäen haltia on ollut vääränä hirtenä ja pahentanut meidän asiamme.
En minä semmoista juttua usko, vastasi siihen Kataviston valttari, virittäen sikariansa, joka oli päässyt sammumaan. Mitä syytä hänellä olisi ollut vastustaa yhteistä hyvää? Ei semmoinen ole muuta kuin ämmäin juorua, jos Ryppylä on jotain kuullut.
Mutta minä väitän, vastusti Ryppylä, joka oli tunnettu vähän typerästä yksipäisyydestään, että Hietamäen isäntä — — —.
Hyvät herrat ja isännät, muistakaat lasianne, keskeytti siinä sovittavaisesti kauppias, kun hän huomasi, että juttu alkoi kääntyä keskinäiseksi sanailemiseksi, joka olisi voinut vahingoittaa keskusteltavata asiata.
Kun kehoitusta noudattaen kukin oli maistanut lasistaan — Heinäsuo tyhjentämällä sen pohjaan, — alkoi Kataviston valttari jälleen:
Sitä ei voi kieltää, vaikka meillä oli hyvät kortit, olemme pelin menettäneet. Ja sentähden on meillä tässä tuumimista, jos tappiotamme vielä voidaan auttaa.
Mitähän tuumimist’ täss’ on, ärähti siihen vähän äkäisesti Järvelän herra, höystäen puhettaan tunnetulla voimasanalla, jommoisia hänellä kiivastuessaan oli hyvä varasto käytettävänä. Me pannemm’ toimen, kuin ennen puhe on, yks nimien ja buumerkin kokkous ja teemme valitus kysymyspäivän yli Konsistorin tykö.
Se on oikein, mitä herra sanoo, puuttui siihen Heinäsuo. Juuri sillä tavalla meidän täytyy tehdä ja kyllä minä kokoon Isostakylästä ja Peräkylästä.
Sopii kyllä meidän koettaa sitä keinoa, josta Järvelän herra mainitsi, enkä minäkään ole muuta tarkoittanut, sillä kokenut kaikki tietää, sanoi äskeisen puheensa puolustukseksi Kataviston valttari.
No, se taitaa olla kaikkein yhteinen mieli, että ruvetaan nimiä ja puumerkkiä kokoomaan ja valitetaan asiassa Tuomiokapituliin, selitti kauppias. Mutta valitukseen menee rahaa, kukas menot suorittaa? kysyi hän varovaisesti selityksensä lisäksi.
Se tietysti maksaa, joka valittaa, sehän on vanha sääntö, oli
Kataviston valttarin lyhyt vastaus.
Juur nin, me ottamm’ yks pien’ maksu iskultakin, kun nimens tai buumerkin kirjoitta, selitti lähemmin Järvelän herra.
Kuinka paljon sitte otetaan? Onko viisikymmentä penniä sopiva raha? uteli Ryppylä, joka hyvin ymmärtäen valituksen tarpeellisuuden, tahtoi kuitenkin edeltäpäin saada varmuutta siihen, ettei hänen kukkaroansa kovin puserrettaisi. Sillä hän oli tarkka raha-asioissa.
Viisikymmentä penniä on minun mielestäni paljon, jos valitukseen osaaottavia saadaan runsaasti, niinkuin minä luulen, kun kokoojiksi valitaan semmoisia kelpo poikia, kuin esimerkiksi tuo Ville Päivänen, joka ei vähästä hätkähdä ja osaa suutansa soittaa tarpeen mukaan ja vähän kaupan päällekin, sanoi kauppias. Minä ehdoitan suutarin markkaa, se on pienin hopia raha. Ja sen kyllä voi jokainen maksaa.
Tämä ehdoitus saavutti toisten yksimielisen suostumuksen. Kun asiasta vielä lähemmin keskusteltiin ja sen yksityiskohtia pohdittiin, sovittiin yhteisesti, että luotettavia henkilöitä oli lähetettävä joka kylään erityisillä listoilla keräämään nimiä ja puumerkkiä niin paljon, kuin he tavalla tai toisella voivat kerätyiksi saada. Sitten oli kaikkein niiden nimessä heti valitettava Tuomiokapituliin, että saataisiin vaali estetyksi ja uusi kysymyspäivä määrätyksi.
* * * * *
Samaan aikaan kun näin keskusteltiin ja päätettiin kauppiaan huoneessa, oli Myllymäen matami ollut kauppiaan rouvan kanssa vilkkaassa puhelussa viereisessä huoneessa. Väli-ovi oli noin sattumalta jäänyt vähän raolleen, joten arvoisat naiset joutuivat vasten tahtoaan kuulevina myös osaa ottamaan edellisten keskusteluun.
Matami oli juurta jaksain koettanut rouvalle selittää, kuinka Lujalan suku oli pääsyynä, minkä tähden ei Kettuniemeläiset olleet kysymyspäivänä yksimielisesti pyytäneet maisteria neljänneksi.
Kyllä mar se niin onkin, kuin matami sanoo, tuumasi siihen rouva. Mutta eikös tuolla Hietamäen isännällä sitten ole mitään syytä siihen, niinkuin valttari kuului sanovan?
Sanokoon vaan valttari sellaista puhetta ämmäin juoruksi, mutta kyllä minä tiedän, että yhtä köyttä on Hietamäki Lujalan suvun kanssa vetänyt, sanoi vähän harmissaan matami.
Niin minäkin sen uskon, myönsi rouva. Nuo miehet luulevat kaikki asiat tietävänsä, mutta meidän huomaavaisuuttamme he sentään saavat kiittää, että asiat tulevat selville.
Sanokaas muuta hyvä rouva! Paljon tekin olette vaivaa nähnyt maisterin hyväksi. Kyllä Herra sen vielä teille palkitsee!
Mitä minun vaivoistani, vaikka kyllä minä olisin kernaasti suonut, että maisteri olisi päässyt kirkkoherraksi, kun hän on oman pitäjäläinen ja hänestä niin pidetään. Mutta eiköhän vielä pääsekin, kun häntä pitäjän parhaat koettaa?
Niin minäkin uskon, että Herra valituksen kautta siihen johdattaa, kun vaan saataisiin valitukseen paljon osaa-ottajia. Mutta en minä äsken kuullut, kuka lupasi listat hankkia. Kuuliko rouva?
Ei siitä vielä ollut mitään puhetta, kosk’en minäkään siitä kuullut, vaikka tarkasti koetin koko ajan seurata keskustelua. Mutta kyllä meidän kautta parhaiten listain jakaminen tapahtuu. Sillä aina sivukylistäkin täällä kuljetaan.