VII.
Sunnuntaina jälkeen pomojen edelläkerrotun kokouksen saatiin Kettuniemellä nähdä henkilöitä kulkevan kaksitellen yhdessä seurassa niinkuin muinen opetuslapset heidän ensimmäisellä lähetysmatkallaan. Varustettuina erityisillä listoilla, kulkivat ne talosta taloon, torpasta torppaan, halveksimatta siinä sivussa matalaakaan majaa tai viheliäistä mökkirähjää.
Mikä heidän toimensa oli, sen sai kuulla eräältä sellaiselta kulkija-ritarilta, hänen lauluissaan: »Minä olen huutavan ääni korvessa, joka valmistan herralleni tietä, kokoon nimiä ja puumerkkiä».
Oliko hänellä, niinkuin on tapa sanoa, ohran jyvä poikittain silmässä vai mikä sen vaikutti, että hän erehtyen luuli kulkevansa korvessa eli yksinäisessä metsäkylässä, vaikka tallusteli kirkonkylän raittia? Muuta yhtäläisyyttä sen miehen kanssa, jonka sanoja hän omalla tavallaan käytti, ei myös hänessä voinut huomata, kuin puheen ja esiintymisen rohkeuden, joka tässä »huutavan äänessä» oli todella silmään pistävä.
Nimien ja puumerkkien kerääminen oli siis noiden vaeltavain listamiesten erityinen ja kiireellinen toimi, »jota suuri tarve ja kristillinen rakkaus vaati» heidän sunnuntaina toimittamaan. Tässä tärkeässä ja sivullisesta nähden vähemmän luvallisessa sunnuntai työssä paremmin menestyäkseen oli muutamat heistä voidelleet tunnetulla liemellä suutansa siinä määrässä, että sen muussakin ruumiissa, erittäin jaloissa huomasi.
Sellaisia voitelija-miehiä tuli eräässä kylässä kirkkoväkeä vastaan. Kirkkoväen kysymykseen, mihin miehet paperit kädessä kulkivat? vastasi toinen, jonka käynti oli jotenkin horjuvaa: me kokoomme puu—puu merk—kiä, samalla kaatua keikahtaen pää edellä maantien ojaan. Siellä niitä on enemmänkin, kuin jaksat kantaa, oli erään kirkkolaisen pilkallinen huuto, kun he naurain poistuivat näkemästä innokkaan kokoojan konttaamista ojassa, joka oli niljakas lumisohjosta.
Nimien kerääjinä sai yleensä nähdä nuorempaan ikään kuuluvia henkilöitä, niinkuin renkiä ja poikamiehiä. Sillä sellaisilla voi otaksua olevan notkeimmat käyntineuvot, jotka hyvän suun ohessa tässä erittäin tulivat kysymykseen. Mutta oli heidän joukkoonsa joku vanhempikin eksynyt. Tämä teki keräämisasian vähän arvokkaammaksi ja osoitti, että harrastus siihen oli yleisempää laatua.
Kuitenkin katseltiin vähän ihmetellen, että vakava koulumestari Koipela oli myös antautunut nimien keräämispuuhaan ja siinä toimessa kakkulat nenällä ja suorana kuin humalasalko pitkillä askeleilla mittaili maantietä ja kujia. Mutta sitä ihmeteltäessä ei otettu huomioon, että kirkkoherralla on muutamain seurakunnan opettajain yli suuri valta. Sitä jälleen ajatteli Koipela ja sentähden tahtoi hän sydämessään nöyränä vaikka ulkonaisessa olennossaan jäykkänä toimia niin, että vastaisella kirkkoherralla olisi syytä palkiten muistaa hänen uhraavaista työtään yhteiseksi hyväksi.
Ehkä sama toivo vastaisesta palkinnosta jo tässä ajassa kehoitti myös Koipelan virkaveljeä Kuivalaa vielä suuremmalla ahkeruudella ja innolla etäisemmässä sivukylässä työskentelemään maisterin hyväksi.
Kun noita listamiehiä, edellä mainituita virkaveljiä pois lukematta, tuli taloon tai torppaan, niin monessa paikassa olisi mieluimmin ehkä mustalaisia otettu vastaan, kuin heitä. Sillä edellisistä kyläisessä paikassa saattoi päästä vähän kovemmalla sanalla erilleen, mutta niin helpolla ei selvitty jokapaikassa jälkimmäisistä, jollei tahtonut nimeänsä tai puumerkkiänsä kerääjäin listoihin piirtää. Kyllä siinä sai kuulla pyyntöä, selitystä ja vaatimusta, joka vei voiton mustalaisen tunnetulta mankumiselta. Jos isäntä ei sattunut olemaan kotosalla, niin sai emäntä kirjoittaa nimen hänen puolestaan tai kirjoitustaitoa puuttuen piirtää jonkunlaisen puumerkin. Nimien kerääjät eivät, nimittäin, olleet mitään muodonkatsojia, kun vaan nimen tai puumerkin listoihinsa saivat. Menipä eräässä sivukylässä muutamain kerääjäin kohteliaisuus niinkin pitkälle, että he kaikessa ystävyydessä noin puoli väkisin auttoivat vastahakoista emäntää nimeänsä listaan piirtämään.
Määrättyä suutarin markkaa ei myöskään listamiehet unohtaneet nimen mukana vaatia, josko he, arvatenkin saamansa erityisen ohjeen mukaan, voivat päästää köyhempiä vähemmällä varoituksella, ettei kenenkään nimi makson takia jäisi pois.
Oli ymmärrettävää, että tuollainen innolla ja otaksuttavasti lähettäjäin suuremmaksi mielihyväksi toimitettu nimien ja rahain kerääminen tuotti runsaan hedelmän, josta sopi toimeenpanijain sydämestään iloita ja keskinäisessä seurassaan kiitollisella mielellä haastella.
Tosin olivat kerääjät lammasten joukossa myös tavanneet vuohia, jotka eivät ottaneet ymmärtääkseen, että he toimivat seurakunnan yhteiseksi hyväksi, niinkuin siitä kynäilijä Hanhinen sanomalehdessä asiallisesti selitti, vaan lyhytnäköisyydessään muitta mutkitta osoittivat, mistä viisi hirttä oli poikki ja käskivät listamiesten mennä häveliäisyyttä oppimaan Huutijärvelle. Mutta niinhän se on ollut maailman sivu, että sekalainen on seurakunta ja tulee sellainen olemaan edeskinpäin. Kaikki eivät voi yhtä hyvin eli yhteen laihin ymmärtää asiata, joka kulloinkin on kysymyksessä.
Toisille oli keräysasia selvä ja hyödyllinen toimi, johon he mielellään suostuivat, toiset jälleen kirjoittivat nimensä tai piirsivät puumerkkinsä joko kehoituksesta tai siten vähemmällä päästäkseen kutsumattomilta vierailta rauhaan, samoin kuin on monen tapa antaa jotain almua pyytävälle kerjäläiselle, hänestä sillä päästäkseen.
Arvatenkaan ei listamiehet käyneet maisterin luona, hänen nimeänsä pyytämässä, mutta kun ei siitä varmaan tiedetty, niin sitä kyseltiin ja siitä väiteltiin. Toisten mielestä ei listamiehet olleet sitä tehneet eikä, selitti Niemelän vaari, se olisi tainnut asialle juuri hyödyksikään olla, että maisterin nimi olisi tullut toisten mukaan.
Vai ei hyödyksikään! nauroi Rannan Kyöri. Mutta tahtoipa
Nummisuutarin Esko, lisäsi sitten hän, joka oli hiljan lukenut Kiven
»Nummisuutareita», asian suuremmaksi varmuudeksi myös piirtää nimensä
isän antamaan naimalupaan.
Mene sinä Nummisuutarin Eskoinesi, sillä eihän tässä ole kysymys naimisesta, vaan kuinka maisteri saataisiin neljänneksi. Voit myös uskoa, ettei maisteri itse sellaista tahdo, vaan seurakuntalaiset. Mahtaneeko hän tietääkään koko nimien keräämisestä, jonka vähän paremmat miehet kuin sinun kaltaisesi ovat toimeen panneet? selitti äkäisesti Kivelän isäntä.
Tottapa hän sen tietää, minkä seurakuntakin, tuumaili Kyöri. Mutta jollei, niin lukekoon sanomalehdestä, jossa se on jo präntätty ja vielä siinä selitetty, että maisterille olisi parempi ennen julkisesti ilmoittaa luopuvansa hänelle sillä tavalla aiotusta neljännen vaalisiasta, kuin vaikenemisella tukea alettua vaalirettelöä.
Mitä hänen tarvitsee sellaisesta lorukirjoituksesta välittää, ärjäsi siihen Niemelä. Tai mitä hän siihen voi tehdä, jos Kettuniemeläiset tahtovat hänen tähtensä riidellä taikka ei? Se on seurakuntalaisten asia eikä hänen, ymmärrätkös suoraa puhetta?
On se niinkin, jollei se ole toisin, ivaili Kyöri, jolta ei koskaan vastausta puuttunut. Mutta täytyyhän se sentään maisterista, joka on rauhan mies ja tahtoo elää ystävyydessä kaikkein kanssa, tuntua vähän ikävältä asua riitelevässä seurakunnassa ja nähdä ja kuulla noita valituspuuhia hänen tähtensä.