XII.
Lokakuussa hajaantui seurue. Erotessa luvattiin tavata Roomassa tammikuun alussa. Vergat palasivat Italiaan; neljä amerikatarta Pariisiin asettuen Castiglionen hotelliin, jota markiisitar d'Anguilhon oli heille suositellut.
Rouva Ronaldin kirje miehelleen oli tarkoitettu häntä loukkaamaan. Joka sanan täytyi herättää hänen epäluuloansa, ärsyttää hänen vastustushaluansa ja synnyttää hyväntahtoisen miehen härkäpäisyyttä, joka on kaikkein sitkein. Mutta miespä ei vastannutkaan. Tämä äänettömyys hämmästytti Helenaa aluksi, aiheutti sitten suuttumuksen sekaista ikävää. Hän luuli tuntevansa siinä anoppinsa ja kälynsä vaikutusta. Tämä epäluulo juurtui hänen mieleensä, teki hänet puolueelliseksi ja ärtyiseksi. Neiti Beauchamp koetti turhaan selittää hänelle, että oli liikaa vaatia, että sellainen mies jättäisi työnsä tullakseen ikävystymään ulkomaisten teikarien ja joutilaiden seurassa. Helena vakuutti olevansa sen uhrauksen arvoinen. Sitäpaitsi tarvitsi Henrik vaihtelua ja lepoa; hän ei aikonut sallia, että mies upottautuu tieteeseen: hän oli mennyt naimisiin miehen, eikä kemian kanssa.
Jos nainen voi tahtonsa tai halunsa tueksi esittää loogillisuuden varjoakin, niin siitä ei ole enää mihinkään vetoamista. Rouva Ronald ei ainoastaan itse tullut vakuutetuksi, vaan saipa vielä mitä oikeamielisimmän tätinsäkin uskomaan, että oikeus oli hänen puolellaan. Siitä huolimatta tunsi hän joka maanantai ja torstai hiukan odotuksen jännitystä, mutta kun hän muuten runsaan postinsa joukossa ei tavannut mitään mieheltään saapunutta, tunsi hän sydämen ahdistusta ja hänen tuntemansa huolestus enensi hänen katkeruuttaan. Charley Beauchamp moitti häntä peittelemättä; joka kirjeessään kehoitti hän häntä palaamaan. Nähdessään ponnistuksensa turhaksi lakkasi hän koskettamasta tätä asiaa.
Ilmoittaessaan Jack Ascottille, että hänen äitinsä ei voinut viettää talvea Amerikassa ja että he eivät saapuisi New Yorkiin ennen talvikauden päättymistä, oli neiti Carroll niin herttaisin sanoin kehoittanut Jackia saapumaan Roomaan, että poika taaskin tunsi itsensä aseettomaksi. Muuten alkoi Dora ikävöidä kiltin narrinsa läsnäoloa ja useinkin sanoi hän: »Minä säälin Jackia…»
Vaikka tämä ei estänyt kumpaakaan amerikatarta huvittelemasta. Willie Grey täytti heidän seuralaisenaan parhaansa mukaan Charley Beauchampin paikan. Hän saatteli heitä teattereihin, oli mukana polkupyörämatkoilla. He olivat häneen hyvin tyytyväisiä. Kuten heidän luokkansa amerikattaret yleensä, pitivät he mielellään riippumattomuuttaan miehestä, mutta eivät kuitenkaan halunneet olla ilman kavaljeeria.
Ouchyn seikkailu ei ollut niitä, jotka nainen voi helposti unohtaa, olkoonpa vaikka älyvaltainen amerikatar. Rouva Ronald muisteli »seikkailuansa» sitäkin suuremmalla nautinnolla, kun hän siinä oli näytellyt voitollista osaa! Hän halusi nähdä jälleen nuorta roomalaista, voidakseen uudemman kerran antaa hänen tuntea omaa ylemmyyttään. Mahtoiko kreivi olla häneen suuttunut? Missään tapauksessa ei hän ryhtyisi uudelleen senlaatuiseen liehittelyyn; siitä katsoi Helena saattavansa olla varma. Vastoin tahtoansa toisteli hän mielessään seikkailun joka kohdan sanoja ja tunsi uudelleen sen synnyttämät vaikutelmat. Hän olisi tahtonut tietää, oliko kreivi Sant'Anna häntä todella rakastanut, vai oliko se vain ollut oikullinen lemmenpuuska. Ihailijan piirteet eivät häipyneet hänen mielestään, vaan päinvastoin selkenivät, ja hänen musikaalinen äänensä soi Helenan korvissa vieläkin sointuvammalta. Helena tuudittautui tämän hivelevän viettelyn muistoon, jota hän muuten luuli vaarattomaksi, mutta joka tuotti hänelle muistonakin pelon värähtelyä.
Vaikka rouva Ronald ei ollut sanallakaan maininnut, oli neiti Carroll vaistomaisesti arvannut, että hänen ja italialaisen välillä oli ollut keimailua. Hän ei lakannut utelemasta ja riemuitsi ilmeisesti tilaisuudesta päästä kreivin tuttavuuteen.
— Onneksi tulee Jack olemaan teitä valvomassa! sanoi Helena kerran.
— Jos Jack on häiritsevä, niin minä lähetän hänet tiehensä! vastasi nuori tyttö häikäilemättä.
— Joka tapauksessa neuvoisin teitä olemaan antautumatta keimailuun kreivi Sant'Annan kanssa.
— Minkä vuoksi?
— Sillä ulkomaalaiset ovat sangen vaarallisia siinä leikissä.
— Niinkö! teillä on siis siitä kokemusta? kysyi Dora katsoen Helenaa.
Ja huomatessaan tämän punastuvan hän lisäsi nauraen.
— Ei epäilemistäkään! Minä arvaan, että te olette antanut sopivan läksytyksen tuolle kauniille kreiville. Jos hän haluaa toista minulta, on hän sen saava. Sillä tavoin täytyy hänen saada hyvä käsitys amerikattarista.