VIII.
"Zahidé'n" tarina hänen naimisistaan alkaen André Lhéryn saapumiseen asti.
Nuoren bein hyväilyt, jotka olivat käyneet hänelle yhä miellyttävämmiksi, olivat vähitellen nukuttaneet hänen kapinatuumansa. Säilyttämällä sielunsa vapauden hän oli ruumiineen täydelleen antautunut kauniille miehelleen, vaikka tämä tosin ainoastaan oli iso hemmoiteltu lapsi, joka verhosi itsekkäisyytensä hyvin hienolla seurustelutavalla ja miellyttävillä hyväilyillä.
André Lhérytäkö varten hän yhä säilytti sielunsa vapaana? Hän ei itsekkään sitä enää oikein tietänyt, sillä aikaa myöten hän pakostakin oli oivaltanut kuinka lapsellinen tämä unelma oli. Päivä päivältä hän ajatteli häntä vähemmin.
Hän oli melkein alistuen mukautunut oleskelemaan uudessa vankilassaan; ja elämä olisi käynyt hänelle siedettäväksi, ellei Hamdi kaksi vuotta kestäneen avionsa jälkeen olisi lisäksi nainut Durdanén, täten tullen kahden vaimon mieheksi, suhde, jota tätä nykyä pidetään vanhentuneena Turkinmaalla.
Välttääkseen kaikkia epämiellyttävän mauttomia kohtauksia "Zahidé" oli pyynnöstä saanut luvan vetäytyä pariksi kuukaudeksi Khassim-Pashaan isoäitinsä luo, saadakseen aikaa mukautua uuteen tilanteeseen ja valmistuakseen siihen kaikessa levollisuudessa.
Eräänä iltana hän siis huomiota herättämättä oli lähtenyt pois — päätettyään rohjeta kaikkea pikemmin kuin palata tähän taloon, missä häntä yhä enemmän tahdottiin pakottaa näyttelemään haaremi-naisen osaa.
Zeyneb ja Mélek olivat niinikään molemmat palanneet Khassim-Pashaan, Mélek oli kestettyään kiduttavia ja epätoivoisia kuukausia viimein saanut eron kauheasta miehestään; ja elettyään surkeasti puolitoista vuotta yhdessä potilaan kanssa, joka joka tavalla oli herättänyt hänessä inhoa, oli Zeyneb miehensä kuoleman kautta vapautunut hänestä. Melkein samanaikuisesti oli heidän kukkea nuoruutensa runneltu, olivat he joutuneet väsyneiksi haaksirikkoisiksi elämän merellä, mutta siitä huolimatta he äärettömässä lamaustilassaan olivat entistään likeisemmin sisarellisella luottamuksella liittyneet toisiinsa.
Turkkilaisten lehtien levittämä tieto André Lhéryn tulosta Konstantinopoliin oli heissä herättänyt hämmästystä ja se oli samalla syössyt heidän entisen epäjumalansa alas jalustaltaan: tuo mies olisi siis muiden tavallisten kuolevaisten kaltainen, hän siis oli palveleva alempana virkamiehenä lähetystössä; hänellä oli ammatti, ja ennen kaikkea hän oli jo jotenkin iäkäs!… ja ilkkuen Mélek kuvasi serkulleen hänen entisten unelmiensa esinettä vanhana kaljupäänä herrana, joka todennäköisesti oli pyyleäruumiinen.
André Lhéry — näin kertoi heille muutama päivä myöhemmin eräs heidän ystävättäristään Englannin lähetystöstä, jolla oli ollut tilaisuus kohdata hänet ja jolta he innokkaasti utelivat tuota miestä koskevia tietoja — André Lhéry — hm — hän on tavallisesti sietämätön, joka kerta kun hän avaa suunsa, hän näyttää siltä kuin soisi kanssapuhujalleen armon. Seurapiireissä hän huomiotaherättävästi näyttää, että hänellä on ikävä… Mutta lihava ja kalju hän ei ollenkaan ole, minun on pakko tunnustaa se.
— Hänen ikänsä?
— Hänen ikänsä… Siitä ei voi puhua. Se voi vaihdella kahdenkymmenen vuoden erolla tunnista toiseen. Hän kun niin perin huolellisesti hoitaa itseään, onnistuu hänen vielä näyttää nuorelta, varsinkin jos voi häntä huvittaa, sillä hänellä on nauru ja ikenet kuin lapsella… Jopa tuollaisina hetkinä huomasin, että hänellä on lapsensilmätkin… Muuten hän on ylpeä, vaikuttavaisuuden tavoittelija ja hajamielinen… Sanomalehdistö on jo hyvin epäsuopea hänelle…
Huolimatta näistä saamistaan tiedoista he lopulta olivat päättäneet yrittää tuota vaarallista seikkailua tavata hänet, hankkiakseen itselleen hiukan vaihtelua elämänsä epätoivoisessa yksitoikkoisuudessa.
Heidän sielunsa pohjalla oli kuitenkin jälellä hiukkanen entistä ihailua siltä ajalta, jolloin hän heidän mielestään oli korkeampi olento, yläpuolella pilviä leijaileva. Ja saadakseen järkevän syyn syöksyäkseen tuohon vaaraan, he sanoivat toisilleen: Pyydämme häntä kirjoittamaan kirjan nykyaikaisen turkkilaisnaisen hyväksi; täten saatamme kenties olla hyödyllisiä sadoille sisarillemme, joiden elämä on murskattu samoin kuin meidän elämämme.