XII.
Seuraavalla viikolla André Lhéry sai tämän kirjeen, joka oli kirjoitettu kolmella eri käsialalla:
Keskiviikkona 27 p. huhtik. 1904.
Emme koskaan ole niin tyhmiä kuin teidän seurassanne, ja sitten, kun te olette poissa, tekisi mieli itkeä. Älkää kieltäytykö tulemasta vielä kerran, viimeisen kerran. Olemme järjestäneet kaikki ensi lauantaiksi, ettekä voi kuvitella, kuinka machiavellimaisen viekkaasti olemme sen tehneet! Mutta siitä tulee jäähyväiskohtaus, me kun aiomme matkustaa pois.
Seuratkaa nyt tarkoin, älkääkä hukatko johtolankaa.
Te lähdette Stambulin, Sultan-Selim moskeijan edustalle. Seisoessanne vastapäätä tätä moskeijaa, huomaatte oikealla, dervishi-luostarin ja pienen hautausmaan välillä autionnäköisen pikkukadun. Alatte astua tälle kadulle, ja kuljettuanne sata metriä, saavutte pienen Toussoun-Agha moskeijan esikartanoon. Siihen tultuanne näette edessänne ison, hyvin vanhan talon, joka aikoinaan on ollut maalattu punaruskeaksi; menkää sen taakse.
Siellä avautuu eteenne pimeähkö umpikuja, molemmin puolin ristikko-ikkunaisia taloja, suljettuina, seinistä ulkonevine kuisteineen; kolmas talo vasemmalla, ainoa, jossa on kaksoisovi ja kuparinen portinkolkutin, on se, missä odotamme teitä. Älkää ottako mukaanne toverianne. Se on varovaisempaa.
Djénane.
Kello kolmesta alkaen minä seison vahdissa raoitetun oven takana. Pankaa nytkin fezi päähänne ja, jos on mahdollista, luokaa hartioillenne muurinharmaa vaippa. Se on peräti vaatimaton tuo pieni talo, jossa olemme sanovat toisillemme hyvästi. Mutta tahdomme yrittää teihin jättää hyvän muiston noista varjoista, jotka vilahtivat ohitsenne elämässänne niin vilkkaina ja utumaisina että jonkun päivän kuluttua kenties epäilette, onko niitä ollenkaan ollut olemassa.
Mélek.
Mutta vaikka ne olivatkin niin utumaisia, eivät ne kuitenkaan olleet kevytmielisiä, eivätkä ne tulleet luoksenne tyydyttääkseen oikkuansa. Vaan sentähden he tulivat, että te olitte ensimäinen, joka aavistitte, että poloisella turkkilaisnaisellakin saattoi olla sielu, ja siitä he ovat tahtoneet teitä kiittää.
Ja tämä viaton seikkailu on ollut niin lyhyt, melkein niin
epätodellinen, ettei teillä ole ollut aikaa siihen kyllästyä.
Siitä tulee vastinetta vailla oleva lehti elämänne kirjassa.
Ensi lauantaina, ennenkuin ainaiseksi katoamme, sanomme teille monta seikkaa, ellei keskusteluamme, niin kuin Eyoubissa, katkaise äkillinen pako.
Siis näkemiin, ystävämme.
Zeyneb.
Minä, joka olen tämän joukon strategi, olen saanut toimekseni tehdä sen komean pohjapiirroksen, jonka liitän kirjeeseen, jotta löytäisitte tien. Vaikka yhtymäpaikkamme vivahtaa ryöväriluolaan, saattaa ystävänne olla aivan huoleti: se on maailman säädyllisin ja rauhallisin sopukka.
Vielä kerran Mélek (Mélek rursus).
André lähetti heti "poste-restante"-kirjeensä "Zahidélle" osoitetun kirjeen:
29 p. huhtik. 1904.
Ylihuomenna, lauantaina, kello puoli kolme, saavun säädetyllä tavalla puettuna feziin ja muurinharmaaseen vaippaan ovelle, jossa on kuparinen kolkutin, ollakseni kolmen mustan haamun käskettävissä.
Heidän ystävänsä André Lhéry.