VI.
— Vanha Yvonne on juovuksissa!
Hän oli langennut ja pojat juoksivat hänen perästään. Se oli juuri
Ploubazlanekin piiriin tullessa, jossa on paljon taloja pitkin tietä.
Hän oli kumminkin päässyt ylös omin voimin ja ontui poispäin sauvansa
nojassa.
— Vanha Yvonne on juovuksissa!
Ja pojan nulikat juoksivat hänen eteensä ja nauroivat häntä vasten naamaa. Hänen päähineensä oli aivan vinossa.
Olihan niitä muutamia pojista, jotka sydämmessään eivät sentään olleet niin häjyjä, ja kun he aivan läheltä näkivät vanhan akan epätoivoisen irvistyksen, kääntyivät he liikutettuina ja surullisina pois, eivätkä uskaltaneet sanoa enää mitään.
Kun hän oli tullut kotiin ja pannut oven kiinni, päästi hän epätoivon huudon, joka oli tukehduttaa häntä, ja hän kaatui nurkkaan pää seinää vasten.
Hänen päähineensä oli pudonnut silmille ja hän nakkasi sen maahan, kauniin päähine parkansa, jota hän oli niin vaalinut. Hänen viimeiset pyhävaatteensa olivat aivan tahraantuneet, ja pieni, keltaisen valkea tukansuortuva näkyi myssyn alta, täydentäen kurjaa epäjärjestystä.