XIII.
Colomba oli niin hengästynyt ja voipunut, ett'ei hän tässä tilassansa saanut sanaa suustansa. Nojaten päänsä Orson olkapäähän piti hän tämän toista kättä omiensa välissä. Vaikka hän sisällisesti paheksuikin sisarensa valituslaulun loppusäkeitä, oli hän sentään liian liikutettu julki lausuakseen yhtään moitteen sanaa. Äänetönnä odotti hän tämän hermokohtauksen päätöstä, jonka valtaan hänen sisarensa oli joutunut, kun samassa heidän ovellensa kolkutettiin. Pian sen jälkeen astui Saveria sisään aivan peljästyneenä ilmoittaen — herra prefektin. Sen kuultuansa nousi Colomba ylös ikäänkuin häveten heikkouttansa ja pysyttelihe seisoallaan nojautuen tuoliin, mutta silminnähtävästi vapisi hänen kätensä.
Prefekti aloitti keskustelun pyytelemällä anteeksi, jos hänen vieraskäyntinsä sattui sopimattomaan aikaan, surkutteli neiti Colombaa, puhui liiallisten mielenliikutusten vaarallisuudesta, moitti tätä peijais-viettotapaa, olletikin kun valitus-runoojattaren kyky teki tilaisuuden sitä kiusallisemmaksi läsnäolijoille, ja liitti sopivalla tavalla lopuksi lievän moitteen ballatan viimeisten säkeiden tarkoitusperästä.
Muuttaen sitten äänensä, jatkoi hän:
— Herra della Rebbia, teidän englantilaiset tuttavanne lähettivät teille paljo terveisiä minun kauttani; neiti Nevil pyysi minun vakuuttamaan puolestansa parhainta ystävyyttä teidän arvoisalle sisarellenne. Sitäpaitse antoi hän minulle kirjeen teille.
— Kirje minulle neiti Nevileltä? kummasteli Orso.
— Niin, vaikka se onnettomuudeksi ei ole nyt mukanani; mutta viiden minuutin kuluttua lähetän minä sen teille. Hänen isänsä ei ole ollut terve. Pelkäsimme jo kerran, että hän oli saanut kauhean vilutaudin. Vaan onneksi meni kohtaus ohitse ja hänen tilastansa voitte pian itse lausua mielipiteenne, sillä ennen pitkää on eversti täällä, ell'en erehdy.
— Miss Nevil oli tietysti kovin levoton?
— Onneksi ei hän tiennyt vaarasta, ennen kuin se oli jo ohitse. Hra della Rebbia, neiti Nevil on jutellut minulle paljo teistä ja arvoisasta sisarestanne.
Orso kumarsi.
— Hän pitää sangen paljo teistä molemmista. Suloisen ulkokuoren ja keveän perustelutavan alle osaa hän kätkeä mitä terävimmän älyn.
— Hän on todellakin ihastuttava nainen, myönsi Orso.
— Minä tulinkin tänne melkeinpä yksinomattain hänen pyynnöstänsä, hra della Rebbia. Kukaan ei tunne paremmin kuin minä erästä juttua, jota minun ei suinkaan tekisi mieli johtaa mieleenne. Kun hra Barricini vielä toistaiseksi on Pietraneran kylävoutina ja minä tämän läänin kuvernöörinä, niin lienee minun tarpeetonta sanoa, minkä verran annan arvoa eräille epäilyksille, joita ajattelemattomat ihmiset ovat, ell'en vallan erehdy, teillekin kuiskineet; nämä olette te loukattuna torjuneet, kuten teidän asemassanne olevalta ja teidän laiseltanne luonteelta voikin odottaa.
— Colomba, sanoi Orso liikahtaen äkkiä tuolillansa, sinä näytät kovin väsyneeltä. Sinun pitäisi mennä nukkumaan.
Colomba pudisti päätänsä eittävästi. Hän oli voittanut takaisin tyyneytensä ja kiinnitti tuliset katseensa prefektiin.
— Hra Barricini, jatkoi tämä, toivoisi kovin, että tämä vihamielisyys … tai kuinka sanoisin: tämä epävarma tila, jossa te elätte keskenänne, päättyisi. Minä puolestani olisin iloinen nähdessäni teidän rakentavan keskenänne sellaiset sovinnolliset suhteet, joissa toisiansa arvostamaan luotujen naapurusten tuleekin elää…
— Hra kuvernööri, keskeytti Orso hänet liikutetulla äänellä, minä en ole syyttänyt koskaan hra Barricinia isäni murhasta, mutta hän on tehnyt itsensä syypääksi erääseen toiseen tekoon, joka tekee kaikki suhteet meidän välillämme ainaisesti mahdottomiksi. Hän on näet tuonut esille erään tunnetun ryövärin nimessä kirjoitetun uhkauskirjeen … ja ainakin hiljaisuudessa väittänyt isääni sen kyhääjäksi. Luultavasti on tämä kirje ollutkin välillisesti syypää hänen kuolemaansa.
Hra kuvernööri mietti hetken, ennenkuin jatkoi:
— Jos arvoisa isänne niin uskoi, joka vilkkaan luonteensa kiihoittamana oli laillisessa oikeusriidassakin hra Barricinin kanssa, on se vielä anteeksi annettavissa. Mutta teidän puolelta ei tuollainen sokeus ole sallittu. Muistakaahan toki, ett'ei Barricinilla ollut mitään hyötyä tuon kirjeen julkisuuteen saattamisesta… Hänen luonteestansa en viitsi keskustella teidän kanssanne, ettekä te häntä edes tunnekaan… Teillä on vain ennakkoluuloja häntä vastaan eikö totta?… Mutta ajatelkaahan toki, että laintunteva mies…
— Mutta, hra kuvernööri, sanoi Orso nousten ylös, suvaitkaa muistaa, että joka ei ota uskoakseen Barricinia tuon väärennetyn kirjeen laatijaksi, samalla syyttää siitä isävainajaani. Hänen kunniansa taas on minunkin kunniani, niin että…
— Kukaan ei voi olla enemmän vakuutettu eversti della Rebbian kunniallisuudesta kuin minä, jatkoi kuvernööri, mutta tuon kirjeen laatijahan on nyttemmin saatu ilmi, hra luutnantti.
— Kuka siis? huudahti Colomba astuen prefektiä kohti.
— Eräs hirtehinen, joka on tehnyt itsensä syypääksi useampiin rikoksiin, vieläpä sellaisiin, joita te korsikalaiset ette anna anteeksi, eräs varas nimeltä Tomaso Bianchi … on äskettäin Bastian linnassa tunnustanut olevansa tuon katalan kirjeen tekijä.
— Mies on minulle vallan outo, sanoi Orso. Ja missä tarkoituksessa olisi hän sen tehnyt?
— Tämän kylän miehiä hän on, sanoi Colomba, ja meidän entisen myllärimme veli. Hän on ilkeämielinen valehtelija, jota ei kannata uskoa.
— Saattepa vielä nähdä, mikä hyöty hänellä on jutusta ollut, jatkoi kuvernööri. Mylläri, josta arvoisa sisarenne mainitsi ja jonka nimi muistaakseni oli Teodor, oli vuokrannut everstiltä myllyn siinä koskessa, jonka omistusoikeudesta hra Barricini oli alkanut jutun arvoisaa isävainajaanne vastaan. Everstillä, joka aina oli antelias luonteeltansa, ei liene ollut mitään etua koko myllystä. Tomaso taas otaksui, että jos hra Barricini saisi kosken haltuunsa, joutuisi hän maksamaan tälle melkoista suuremman vuokrasumman, koskapa hra Barricini tiettävästi on jotenkin ahne. Veljensä etujen takia väärensi Tomaso siis kirjeen ryöväri Agostinin nimeen, siinä koko juttu. Niinkuin tiedätte ovat sukusiteet Korsikassa niin voimakkaat, että ne toisinaan vievät suorastaan rikoksiin… Olkaa hyvä ja lukekaa tämä kirje, jonka yleinen syyttäjä kirjoitti minulle… Siitä saatte todistuksen siihen, mitä tässä olen teille kertonut.
Orso silmäili nopeasti kirjeen läpi, joka antoi yksityiskohtaisen selonteon Tomason tunnustuksista … ja Colomba seurasi samalla hänkin kirjeen sisällystä veljensä olan yli.
Luettuansa sen loppuun, huudahti hän:
— Orlanduccio Barricini matkusti Bastiaan joku kuukausi sitten, kun tieto veljeni tulosta oli levinnyt Pietranerassa. Hän kai tapasi Tomason ja — osti tämän valheen.
— Arvoisa neiti, sanoi prefekti kärsimättömästi, kaikki selitätte te vihamieliseen suuntaan. Luuletteko totuuden tulevan ilmi sillä tavoin? Te olette sen sijaan kylmäverisempi, hra della Rebbia; sanokaa, mitä te tästä arvelette? Luuletteko tekin, kuten sisarenne, että mies, jolla on verrattain helppo rangaistus kärsittävänä, ottaa ilomielellä niskoillensa rikoksen, jota hän ei ole tehnyt, ja sitoutuu tähän vallan tuntemattoman henkilön takia?
Orso luki uudelleen yleisen syyttäjän kirjeen punniten jokaista sanaa erityisen tarkkaavasti, sillä nähtyänsä asianajaja Barricinin, tunsi hän käyvän vielä vaikeammaksi vakiutua siitä, että tämä oli syytön väärennykseen. Kuitenkin huomasi hän vihdoin täytyvänsä myöntää, että selitys oli hänestä riittävä.
Colomba sitä vastoin huudahti rajusti:
— Tomaso Bianchi on petturi. Olen varma siitä, että hän joko vapautetaan tai pääsee pakenemaan vankeudesta.
Prefekti kohautti olkapäitänsä.
— Minä olen antanut teille, hra della Rebbia, ne tiedot, jotka olen asianomaisilta viranomaisilta saanut. Nyt vetäydyn minä pois ja annan teidän itsenne miettiä asiaa. Toivon, että käytätte selvää järkeänne ja että se voittaa taistelussa sisarenne epäilyksiä vastaan.
Pyydettyänsä muutamin sanoin anteeksi Colomban käytöstä, uudisti Orso äskeiset sanansa, että hän nim. uskoi Tomason yksin olevan syypään rikokseen.
Prefekti oli noussut ylös aikeessa poistua.
— Ell'ei olisi niin myöhäistä, sanoi hän, ehdottaisin, että tulette kanssani noutamaan luotani neiti Nevilen kirjeen. Myöskin voisitte samalla sanoa hra Barricinille, sen mitä juuri olette vakuuttanut minulle, niin olisi kaikki hyvin.
— Orso della Rebbia ei ikinä ole astuva Barricinin kynnyksen yli! huusi Colomba tuimasti.
— Neiti näkyy olevan perheen tintinajo[24] (= kellokas), lausui prefekti leikillisesti.
— Hra prefekti, sanoi Colomba päättävästi, teitä on petetty. Asianajaja Barricinia te ette tunne. Hän on mitä viekkain ja petollisin ihminen. Minä rukoilen teitä, ett'ette taivuta veljeäni tekoon, joka kerrassaan häpäisisi hänet.
— Colomba, tiuskaisi Orso, kiihkosi tekee sinut mielettömäksi.
— Orso, Orso, sen lippaan nimessä, jonka teille näytin, pyydän teitä kuulemaan minua. Teidän ja Barricinien välillä on verta; ettehän te mene heidän luoksensa?
— Sisko hyvä!
— Ettehän, rakas veljeni, ettehän mene? Muuten täytyy minun jättää tämä talo … enkä minä takaisin palaja… Orso, säälikää minua…
Samassa heittäysi hän polvilleen veljensä eteen.
— Minä joudun aivan epätoivoon nähdessäni nti della Rebbian noin mielettömänä. Mutta te saatte hänet vakuutetuksi mielipiteestänne, siitä olen varma, hra luutnantti.
Prefekti avasi oven, vaan pysähtyi ikäänkuin olisi odottanut, että
Orso seuraisi häntä.
— Minä en voi jättää häntä nyt, sanoi Orso, mutta huomenna minä kyllä…
— Minä matkustan pois jo varhain aamulla — — —
— Veljeni, odottakaa edes huomis-aamuun, huudahti Colomba ristien kätensä. Sallikaa minun käydä vielä läpi isäni paperit… Sitähän te ette voine kieltää minulta?
— Olkoon menneeksi!… Vielä tänä iltana saat sinä ne nähdä, mutta sen koommin et sinä saa minua kiusata tuolla mielettömällä vihallasi… Tuhannesti anteeksi, hra prefekti … Minä tunnen itsekin voivani hieman pahoin … Jättäkäämme mieluummin tuo asia huomiseksi.
— Uni tuopi uuden neuvon, sanoi prefekti poistuessansa, huomenna olette te toivoakseni päässyt kaikesta eperoimisesta. Jääkää hyvästi!
— Saveria, ota lyhty ja saata hra prefekti asuntoonsa, käski
Colomba. Hän antaa sinulle samalla kirjeen, jonka tuot Orso-herralle.
Sitten lisäsi hän vielä pari sanaa, joita eivät kuulleet muut kuin palvelustyttö.
— Colomba, lausui Orso prefektin mentyä, sinä olet tuottanut minulle paljo ikävyyksiä. Kuinka voit sinä kieltäytyä uskomasta sitä, mikä on silminnähtävästi totta?
— Te olette antanut minulle harkinta-aikaa huomiseksi, vastasi tämä.
Pitkä aika se ei ole, mutta sittenkin säilytän minä vielä toivoni.
Ottaen samalla avainkimpun juoksi hän suoraa päätä yläkertaan. Siellä kuulusti hän availevan pöytälaatikoita ja penkovan sen salalaatikon sisällystä, johon eversti della Rebbia aikoinansa oli kätkenyt tärkeät paperinsa.