XV.
Noin klo 6 aamulla kolkutti eräs prefektin palvelija della Rebbian talon ovelle. Colomballe, joka tuli avaamaan, sanoi hän prefektin olevan lähtö-aikeissa, ja odottavan saavansa sitä ennen tavata hra della Rebbiaa. Empimättä vastasi Colomba, että hänen veljensä oli langennut rappusissa ja nyrjäyttänyt jalkansa eikä voinut astua askeltakaan. Sen vuoksi pyysi hän hra prefektin suomaan anteeksi, ett'ei hän voinut tulla sinne, mutta olisi hän sangen kiitollinen, jos prefekti suvaitsisi nähdä vaivan pistäytyä täällä. Heti viestin poistuttua tuli Orso alas huoneestansa ja kysyi eikö prefekti ollut lähettänyt ketään häntä noutamaan.
— Hän pyysi teitä odottamaan häntä täällä, vastasi Colomba vakuuttavasti.
Puoli tuntia kului eikä mitään elonmerkkiä näkynyt Barricinien talossa. Orsolle juolahti mieleen kysyä Colombalta, oliko hän löytänyt mitään erikoista, johon tämä vastasi antavansa selityksen niin pian kuin prefekti saapuu. Muuten näytti hän tyyneltä, mutta ihon väri ja katse ilmaisivat kuumeentapaista levottomuutta.
Vihdoinkin avausi Barricinien talon ovi ja ensimmäisenä tuli sieltä ulos prefekti matkapuvussaan; häntä seurasi kylävouti molempien poikiensa keralla. Pietraneran asukkaat, jotka jo päivän koittaessa olivat laittautuneet tähystys-sijoillensa katsellaksensa läänin ensimäisen virkamiehen lähtöä, hämmästyivät suuresti nähdessänsä, että tämä kolmen Barricinin seurassa tuli suoraan torin poikki ja hävisi della Rebbian taloon.
— Siellä tehdään sopuisa rauha, huusivat kylän politikoitsijat.
— Sanoinhan minä teille, lisäsi eräs vanhus, että Ors' Antonio on elänyt liian kauvan mantereella ottaaksensa asiat sydämen kannalta.
— Huomatkaa sentään, vastasi eräs rebbialainen, että Barricinit etsivät häntä … ja pyytävät tietysti anteeksi.
— Tietysti on prefekti narrannut heidät kaikki tyyni, arveli ukko; nykyajan ihmiset ovat kaikki vailla miehuutta eivätkä nuoret miehet enää välitä isänsä verestä enempää kuin — äpärät!
Prefekti hämmästyi kovin nähdessänsä Orson seisoallansa ja kävelevän vallan vaivatta. Parilla sanalla ilmaisi Colomba valheensa pyytäen sitä anteeksi:
— Jos te olisitte asunut jossakin muualla, olisi veljeni vastannut käyntiinne jo eilen, sanoi hän.
Orso pyyteli niinikään useampia kertoja anteeksi väittäen, ett'ei hän ollut tiennyt mitään tästä naurettavasta valheesta, josta hän oli aivan suutuksissansa. Prefekti ja ukko Barricini näyttivät uskovan hänen vakuutustensa vilpittömyyttä, jotka oikeiksi todisti sekä hänen hämmentynyt esiytymisensä että nuhteensa Colomballe; mutta kylävoudin pojat eivät näyttäneet tyytyvän näihin selityksiin.
— Hän pitää meitä pilkkanansa, sanoi Orlanduccio niin kovalla äänellä että talonväenkin piti se kuuleman.
— Jos minun sisareni tekisi minulle moisen kepposen, lisäsi Vincentello, niin kyllä minä ottaisin häneltä halun tehdä sitä toistamiseen.
Nämä sanat ja se ääni, millä ne lausuttiin, eivät miellyttäneet
Orsoa, jonka hyväntahtoisuutta ne loukkasivat. Hän heitti molempiin
Barricineihin silmäyksiä, joissa ei enää äskeistä hyväntahtoisuutta
ollut.
Kun kaikki muut tällä välin olivat istuutuneet, paitse Colomba, joka seisoi kyökin ovella, koroitti prefekti äänensä ja lausui ensin muutamia jokapäiväisyyksiä maan ennakkoluuloista, muistuttaen sitten läsnäolijoille, että useimmat ikivanhat vihamielisyydet perustuivat vain väärinkäsityksiin. Kääntyen sitten kylävoutiin sanoi hän, ett'ei hra della Rebbia ollut koskaan uskonut Barricinin perheen suoranaisesti tahi epäsuorasti vaikuttaneen siihen valitettavaan tapahtumaan, jonka uhriksi hänen isänsä oli joutunut. Tosin oli hän säilyttänyt joitakin epäilyksiä yksityiskohtien johdosta, jotka aiheutuivat molempien perheiden välisestä oikeusjutusta, mutta näihin oli syynä niin hyvin hra Orson monivuotinen poissaolo kuin ne tiedonannot, jotka hän oli kotiseudultansa saanut. Nyt, kun uusia asioita oli äskettäin ilmi tullut, katsoi hän olevansa täysin tyydytetty ja halusi ystävällisiä suhteita ja hyvää naapuruutta hra Barricinin ja hänen molempien poikiensa kanssa.
Orso kumarsi hajamielisenä. Hra Barricini sopersi muutamia sanoja, joita kukaan ei voinut kuulla, ja nuoret Barricinit katselivat katto-orsia. Jatkaen puhettansa kääntyi prefekti Orson puoleen antaaksensa Barricinien puolesta hänelle yhtäläisen selvityksen, kun Colomba samassa veti muutamia papereita esiliinansa alta ja astui juhlallisena rauhaa hierovien riitapuolten väliin sanoen:
— Tosin näkisin erittäin mielelläni, että sota kahden naapuriperheen välillä päättyisi. Mutta että rauhanteko olisi vilpitön, ovat keskinäiset suhteet selvitettävät eikä mitään epäilyksen alaista saa välillemme jäädä. Hra prefekti, Tomaso Bianchin tekemä tunnustus tuntui minusta heti epäilyttävältä, koska hän tiettävästi on huonomaineinen mies. Mainitsin jo teille, että nuori Barricini ehkä on tavannut hänet Bastian vankilassa…
— Se ei ole totta, keskeytti Orlanduccio, Tomaso Bianchia en minä ole ikinä nähnyt.
Colomba heitti häneen halveksivan katseen ja jatkoi sitten näennäisesti aivan tyyneenä:
— Te olette selittänyt, mitä etuja Tomasolla oli uhata hra Barricinia yleisesti peljätyn ryövärin nimessä, ja huomauttanut hänen halunneen varata veljellensä Teodorille sen myllyn, jonka isäni oli vuokrannut hänelle vähäistä maksua vastaan?
— Sehän on päivänselvää, sanoi prefekti.
— Sellaiseen kurjaan nähden, mikä Bianchi näyttää olevan, riittää se selitykseksi, sanoi Orso erehtyen sisarensa maltillisen ulkomuodon suhteen.
— Väärennetty kirje, jatkoi Colomba, jonka silmät alkoivat loistaa vilkkaammin, on päivätty 11 p. heinäkuuta. Silloin oli Tomaso veljensä myllärin luona.
— Aivan niin, sanoi kylävouti hieman levottomasti.
— Mitä hyötyä olisi Tomaso Bianchilla siis tuosta ollut? huudahti Colomba voitonriemulla. Hänen veljensä vuokra-aika oli jo mennyt umpeen; isäni oli sanonut hänet irti jo 1 p. heinäkuuta. Kas, tässä isäni päiväkirja, johon irtisanominen on merkitty … ja tässä kirje eräältä asiamieheltämme Ajacciossa, joka oli hankkinut meille uuden mylläri-ehdokkaan.
Näin sanoessaan antoi hän prefektille paperit, jotka olivat hänellä kädessä.
Seurasi yleinen hämmästys. Kylävouti kalpeni huomattavasti. Orso rypisti kulmiansa ja lähestyi ottaaksensa selkoa papereista, joita prefekti luki tarkkaavasti tutkien.
— Meitä pidetään täällä pilkkanaan! huudahti Orlanduccio toistamiseen nousten vihaisena tuoliltansa. Menkäämme tiehemme täältä, minne meidän ei olisi ensinkään pitänyt tulla!
Hetken kuluttua oli hra Barricini jo ehtinyt saada takaisin kylmäverisyytensä. Hän pyysi saada tutkia noita papereita, jotka prefekti ojensi hänelle sanaakaan virkkamatta. Nostaen sitten vihreät silmälasit otsallensa, silmäili hän niitä sangen välinpitämättömänä, sillä aikaa kuin Colomba tarkasti häntä naarastiikerin katseilla, joka näkee daamahirven lähestyvän pesäluolassa olevia penikoitansa.
— Mutta, sanoi hra Barricini laskien silmälasinsa nenälleen ja antaen paperit prefektille takaisin, onhan Tomaso tuntien eversti vainajan hyväntahtoisuuden, voinut ajatella … ja niin on hänen täytynyt ajatella … että eversti peruuttaisi irtisanomista koskevan päätöksensä… Jäihän mylly hänen omaksensa, niin että…
— Myllyn vuokrasin minä sittemmin hänelle, sanoi Colomba halveksivasti. Isäni oli jo silloin kuollut ja sen vuoksi olin minä pakotettu pitämään huolta talon suojateista.
— Tomaso on kuitenkin itse tunnustanut kirjoittaneensa tuon kirjeen, sanoi prefekti, sehän on selvää.
— Selvää on minusta tässä se, keskeytti Orso, että koko tämä juttu on täynnä selittämättömiä hävyttömyyksiä.
— Vielä täytyy minun vastustaa eräitä noiden herrain väitteitä, sanoi Colomba. Samassa avasi hän kyökin oven ja heti astuivat sieltä saliin Brandolaccio ja teoloogi koiransa Bruscon kanssa. Molemmat ryövärit olivat aseettomia; ainakaan ei heillä sellaisia näkynyt. Patruunavyö heillä tosin oli yllänsä, mutta siihen tavallisesti kuuluva täydennys — pistooli — puuttui. Saliin tultuansa ottivat he kunnioittaen lakit päästänsä.
Voitte aavistaa, millaisen vaikutuksen heidän äkillinen ilmestymisensä aikaansai! Kylävouti oli horjahtaa kumoon ja hänen molemmat poikansa asettuivat rohkeina hänen eteensä haparoiden tikaria taskustansa. Prefekti yritti ovelle päin, mutta Orso kiristi Brandolacciota kaulasta ärjäisten:
— Mitä sinulla on täällä tekemistä, lurjus?
— Tämä on sala-ansa! huudahti kylävouti koettaen avata oven, jonka Saveria ryövärein käskystä oli vääntänyt lukkoon, kuten myöhemmin saatiin tietää.
— Hyvä herrasväki, sanoi Brandolaccio, elkää minua peljätkö. En minä ole niin suuri piru, miksi minut on mustattu. Mitään pahoja aikeita ei meillä ole. Palvelijanne, hra prefekti, … hieman malttia, hra luutnantti, tehän vallan kuristatte minut!…
Me tulimme tänne kutsuttuina todistajina. No, puhu sinä pastori, jolla on kieli paremmassa kantimessa.
— Hra prefekti, aloitti teoloogi, minulla ei ole ollut kunnia tutustua teihin tätä ennen. Nimeni on Giocanto Castriconi, mutta paremmin tunnetaan minut nimellä: pastori … kas, te tunnette minut sillä nimellä! Niin, neiti della Rebbia, jota minulla myöskään ei ole ollut kunnia ennen tavata, on pyytänyt minulta tietoja eräästä Tomaso Bianchista, jonka kanssa minä, kolme viikkoa sitten, istuin Bastian vankilassa. Kas tässä, mitä minä hänestä tiedän…
— Elkää vaivatko itseänne, sanoi prefekti, teidänlaiseltanne mieheltä minä en tahdo mitään tietoja. Hra della Rebbia, toivoakseni ette te ole mitenkään osallinen tähän katalaan salajuoneen. Mutta oletteko myöskin isäntä talossanne? Käskekää siinä tapauksessa avata tämä ovi. Sisarenne saa ehkä vielä vastata oikeudessa suhteistansa ryöväreihin.
— Hra prefekti, suvaitkaa kuulla, mitä tuolla miehellä on sanottavaa. Te olette täällä jakamassa oikeutta kaikille ja velvollisuutenne on koettaa saada totuutta ilmi. Puhukaa, Giocanto Castriconi.
— Elkää kuunnelko häntä, huusivat kaikki kolme Barricinia kuorossa.
— Jos kaikki puhuvat yht'aikaa, sanoi ryöväri hymyillen, niin on mahdoton kuunnella ketään. Niin, vankeudessa oli minulla huonetoverina, vaan ei ystävänä, kysymyksessä oleva Tomaso Bianchi. Hra Orlanduccio kävi usein hänen puheillansa ja…
— Se ei ole totta, huusivat veljekset yht'aikaa.
— Kaksi kieltoa on sama kuin myönnytys, huomautti Castriconi kylmästi. Tomasolla oli aina rahaa; hän söi ja joi mitä parhaiten. Minäkin olen aina pitänyt hyvästä ruo'asta (se on pienimpiä vikojani) ja huolimatta vastenmielisyydestäni tuota vintiötä kohtaan, suostuin minä sentään syömään monta päivällistä hänen kanssansa. Kiitollisuudesta ehdotin hänelle, että salaa pakenisimme yhdessä… Eräs hempu … jota kohtaan olin ollut vähän ystävällisempi … oli neuvonut minulle keinon siihen… Mutta minä en tahdo epäillyksi saattaa ketään, ymmärrättekö? Tomaso kieltäysikin sanoen olevansa varma asiastansa, koska asianajaja Barricini oli suositellut häntä kaikille tuomareille, ja vakuutti pääsevänsä vankilasta valkeana kuin lumi ja … vieläpä rahat taskussa. Minä puolestani luulin terveyteni kaipaavan vapaampaa ilmaa. Dixi.
— Kaikki tuon miehen puheet ovat pelkkää valhetta, sanoi Orlanduccio päättävästi. Jos olisimme avonaisella salolla ja pyssy kädessä molemmilla, niin ei tuo lurjus sanojansa toistaisi.
— Nyt te teette tuhmuuden, huusi Brandolaccio, elkää haastako riitaa pastorin kanssa, Orlanduccio.
— Sallitteko minun vihdoinkin poistua, hra della Rebhia? kysyi prefekti polkien jalkaa levottomuudesta.
— Avatkaa ovi, Saveria, huusi Orso, avatkaa ovi tai vie teidät perkele!
— Silmänräpäys vielä, sanoi Brandolaccio. Meidän on täältä ensin pujahdettava tiehemme … jonnekin päin. Hra prefekti, kun yhteisten tuttavien luona yhdytään, on tapana myöntää erotessa toisillensa puolen tunnin aselepo…
Prefekti heitti häneen ylenkatseellisen silmäyksen.
— Palvelijanne, hyvä herrasväki, sanoi Brandolaccio. Joudu, Brusco, jatkoi hän koiraansa puhutellen ja kätensä vaakasuoraan asentoon nostaen, teepäs juhlahyppy hra prefektille!
Koira teki käskyn mukaan, ryövärit poistuivat keittiöön, ottivat siellä aseensa ja pakenivat puutarhan kautta, mutta vasta kun ulkoa kuului heidän kimeä vihellyksensä, avausi salin ovi kuin taikaiskusta.
— Hra Barricini, sanoi Orso pidätetyllä kiivastuksella, mielestäni olette te tuon kirjeen väärentänyt. Vielä tänään jätän minä yleiselle syyttäjälle syytöskirjeen sekä väärennyksestä että seurustelusta Bianchin kanssa. Mutta ehkä on minun tehtävä vielä kolmaskin kauheampi syytös teitä kohtaan.
— Ja minä puolestani, sanoi kylävouti, syytän teitä, hra della Rebbia, sala-ansan virittämisestä ja kanssakäymisestä ryövärein kanssa. Sillä välin suvainnee hra prefekti suositella teitä santarmeille.
— Prefekti tietää tehdä velvollisuutensa, sanoi tämä ankarasti. Hän on pitävä huolen siitä, ett'ei Pietranerassa yleistä turvallisuutta häiritä. Tämän sanon minä teille kaikille.
Kylävouti ja Vincentello olivat jo poistuneet salista ja Orlanduccio seurasi heitä takaperin, kun Orso hänelle kuiskasi:
— Isänne on ukkorahjus, jonka voin murjoa korvapuustilla. Mutta teidät vaadin minä tilille … ja veljenne.
Vastaukseksi paljasti Orlanduccio äkkiä tikarinsa ja karkasi hurjana Orson kimppuun; mutta ennenkuin hän ehti käyttää asettansa, tarttui Colomba hänen käsivarteensa ja väänsi sitä voimakkaasti, samalla kun Orso, lyöden nyrkillä häntä kasvoihin, pakotti hänet peräytymään muutamia askelia ja horjahtamaan oven pieltä vastaan. Tikari lensi Orlanduccion kädestä, mutta samalla astui Vincentello sisään ase kädessä, jolloin Colomba tempasi pyssyn nurkasta näyttäen tulijalle, että voitto oli ehdottomasti hänen.
Prefektikin ehätti samassa taistelevien väliin.
— Näkemiin asti, Ors' Anton', huusi Orlanduccio ja avasi rajusti oven, jonka hän sulki jälkeensä saadakseen aikaa paeta tiehensä.
Orso ja prefekti pysyivät neljännestunnin ajan aivan sanattomina, kumpikin omalla puolellansa salia. Voitonylpeys otsallansa katseli Colomba heitä kumpaakin vuorotellen nojautuneena pyssyyn, joka oli voiton ratkaissut.
— Oi, mikä maa ja mitkä hurjat tavat, huudahti prefekti nousten rajusti istualta. Te teitte väärin, hra della Rebbia, ja minä vaadin teiltä kunniasananne, ett'ette ryhdy minkäänlaisiin väkivaltaisuuksiin, vaan odotatte siksi, kunnes oikeus on ratkaissut tämän kirotun jutun.
— Siinä olette oikeassa, hra prefekti, ett'ei minun olisi pitänyt satuttaa kättäni tuohon kurjaan. Mutta kun minä kerran tulin lyöneeksi, niin en myöskään kieltäydy antamasta hänelle sitä hyvitystä, jota hän voi vaatia.
— Mitä vielä! Ei hän antau kaksintaisteluun kanssanne!… Mutta jos hän murhaa teidät salaa, niin… Ainakin olette te antanut hänelle kyllin aihetta siihen.
— Mepä osaamme puolustautua, sanoi Colomba.
— Orlanduccio näyttää minusta uljaalta mieheltä ja minä ennustan parasta hänestä, hra prefekti. Arvelematta paljasti hän tikarinsa, mutta ehkäpä olisin minä tehnyt hänen sijassansa aivan samalla tavoin. Onneksi oli sisarellani lujemmat kädet kuin salonkinaisilla.
— Mutta te ette saa suostua kaksintaisteluun! Minä kiellän sen, huusi prefekti.
— Suokaa minun huomauttaa, hra prefekti, ett'en kunnian asioissa hyväksy muuta käskijää kuin omantuntoni.
— Mutta minäpä vakuutan teille, ett'ei siitä taistelusta tule mitään!
— Tosin voitte te vangita minut, hra prefekti, jos minä antaun vangittavaksi. Mutta jos sen teette, ette te sillä muuta voi kuin lykätä hieman tuonnemmaksi nyttemmin välttämättömän asian. Olettehan te itse kunnian mies, hra prefekti, ja tiedätte hyvin kyllä, ett'ei tällaista tapausta muuten voi ratkaista.
— Jos te käytte vangitsemaan veljeäni, sanoi Colomba, niin puoli kylää asettuu hänen puolellensa; ja silloin saamme me nähdä kauniin ottelun.
— Niin, minä varoitan teitä ennakolta, hra prefekti, ja pyydän teitä uskomaan, ett'en minä turhia kerskaa, sanoi Orso. Minä sanon sen teille jo ennakolta, että jos hra Barricini väärinkäyttää valtaansa kylävoutina ja ryhtyy vangitsemaan minua, niin minä puolustaudun.
— Tästä päivästä alkaen, sanoi prefekti, on hra Barricini erotettu virastansa … toistaiseksi. Toivoakseni puhdistaa hän itsensä. Mutta teidän kohtalonne ei ole minulle yhdentekevä, hra della Rebbia. Toistaiseksi en pyydä teiltä muuta kuin että pysytte levollisena, kunnes palajan Cortesta. Minä viivyn poissa ainoastaan kolme päivää. Silloin palaan minä takaisin viskaalin kanssa ja yhdessä selvitämme me sitten täydellisesti tämän surullisen jutun. Mutta lupaatteko te sillä aikaa pysyä rauhallisena?
— Minä en voi sitä luvata, jos Orlanduccio, kuten luulen, vaatii saada tavata minua.
— Kuinka? Voitteko te, hra della Rebbia, ranskalaisena upseerina taistella miehen kanssa, jota te epäilette väärennyksestä?
— Minä olen lyönyt häntä, hra prefekti.
— Mutta jos olisitte lyönyt jotakin kaleriorjaa ja tämä vaatisi teiltä hyvitystä, niin suostuisitteko te kaksintaisteluun hänen kanssansa? Kas niin, hra Orso! Minä en pyydä teiltä muuta kuin ett'ette te etsi Orlanducciota… Myönnyn näette siihen, että taistelette, jos hän vaatii teidät.
— Ja sen hän tekee, sitä en epäilekään. Mutta sen minä voin luvata, ett'en tällä välin uusilla korvapuusteilla anna hänelle taistelun aihetta.
— Mikä kauhea maa! toisteli prefekti itseksensä kävellen edestakaisin pitkillä askelilla. Milloin päässen täältä Ranskaan takaisin!
— Hra prefekti, sanoi Colomba vienoimmalla äänellänsä, nyt on jo myöhäistä lähteä taipaleelle, ettekö tekisi meille sitä kunniaa että söisitte aamiaista kanssamme?
Prefekti ei voinut olla naurahtamatta.
— Minä olen viipynyt täällä jo liian kauvan… Tämä voi näyttää jo puolueelliselta… Ja entäs se kirottu perustuskivi?… Ei, kyllä minun täytyy nyt matkaan… Neiti della Rebbia … mitähän onnettomuuksia te lienettekään valmistanut täksi päiväksi?
— Ainakin myöntänette sisarestani sen, hra prefekti, että hänen vakaumuksensa ovat syvät. Ja olenpa varma siitä, että te nyt itsekin uskotte ne täysin perustelluiksi.
— Jääkää hyvästi, sanoi prefekti tehden kädenliikkeellä merkin hänelle. Tahdon ilmoittaa teille rientäväni heti antamaan käskyn santarmieverstille, että hän valvoo kaikkia teidän kävelyretkiänne.
Prefektin mentyä sanoi Colomba:
— Orso, Korsikassa ette te ole mantereella. Orlanduccio ei ymmärrä teidän kaksintaistelujanne eikä sen kurjan anneta kuolla sankarin lailla.
— Sinä olet luja nainen, Colomba. Minä olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa siitä, että pelastit minut tikarin iskusta. Salli minun suudella pientä kättäsi. Mutta anna minun hoitaa tämä juttu, siskoseni. Löytyy asioita, joita sinä et ymmärrä. Ja nyt, toimita minulle aamiainen. Chilinan voit kutsua puheilleni niin pian kuin prefekti on lähtenyt taipaleelle. Hän näyttää soveltuvan hyvin toimittamaan hänelle uskottuja asioita. Minä tarvitsen näet kirjeenkantajaa.
Sillä välin kuin Colomba valvoi aamiaisvalmistuksia, meni Orso huoneeseensa ja kirjoitti seuraavan kirjeen:
"Luultavasti on teillä kiire saada tavata minua. Samoin haluan minä yhtymystä teidän kanssanne. Huomen-aamulla klo 6 voisimme yhtyä Acqvavivan laaksossa. Pistoolia minä en ole tottunut käsittelemään; sen vuoksi en sitä asetta teille ehdotakaan. Olen kuullut kiitettävän teitä hyväksi pyssymieheksi; ottakaamme kaksipiippuinen kivääri mukaamme kumpikin. Minä saavun sinne erään tämän kylän miehen kanssa. Jos veljenne seuraa teitä, niin ottakaa sitä paitse toinenkin todistaja ja ilmoittakaa minulle asiasta. Ainoastaan siinä tapauksessa tuon kaksi todistajaa.
Orso Antonio della Rebbia."
Viivyttyänsä tunnin aikaa kylävoudin apulaisen luona ja pistäydyttyänsä vielä Barricinien luona, lähti prefekti jatkamaan matkaansa Corteen … ainoastaan yhden santarmin seuraamana. Neljännestuntia myöhemmin nouti Chilina yllämainitun kirjeen ja vei sen Orlanduccion omiin käsiin.
Vastausta sieti kotvan odottaa: se saapui vasta illalla. Kirjeen oli allekirjoittanut hra Barricini vanhempi, joka ilmoitti lyhyesti jättävänsä viskaalin haltuun kaikki hänen pojallensa osoitetut uhkauskirjeet. "Varmana omastatunnostani", lisäsi hän lopuksi, "odotan siksi, kunnes tuomio-istuin on antanut päätöksensä teidän panettelujenne johdosta."
Tällä välin saapui Colomban kutsusta viisi, kuusi paimenta vartioimaan della Rebbian linnatornia. Orson hangoittelemisesta huolimatta varustettiin torin puoleiset akkunat n.k. archereilla ja pitkin iltaa sai hän palveluksen tarjouksia kylän miehiltä.
Myöskin teoloogilta saapui kirje, jossa tämä omasta ja Brandolaccion puolesta lupasi tulla avuksi, jos kylävouti aikoi turvautua santarmeihin. Kirje päättyi seuraavalla post-scriptumilla: "Uskaltaisinkohan kysyä teiltä, mitä hra prefekti arveli siitä kasvatuksesta, minkä ystäväni on antanut Brusco-koirallensa? Lukuunottamatta Chilinaa, en tunne toista parempioppista oppilasta, jolla sitä paitse olisi sellaiset luonnonlahjat."