KAHDESSEITSEMÄTTÄ LUKU.
Pareš Babu istui iltahartautensa jälkeen parvekkeella huoneensa edustalla. Hän istui siinä ihan hiljaa auringon mennessä mailleen, kun Binoi saapui Lolitan keralla hänen luoksensa ja kumartui kunnioittavasti koskettamaan hänen jalkojansa.
Pareš Babu oli ihmeissään, kun näki heidän siten tulevan yhdessä, ja kun ei läheisyydessä ollut istuimia, hän sanoi: »Tulkaa minun huoneeseeni.»
»Ei», virkkoi Binoi, »älkää nousko». Samassa hän istuutui permannolle, ja Lolita istuutui hänkin vähän matkan päähän, lähelle Pareš Babun jalkoja.
»Me tulemme pyytämään itsellemme teidän siunaustanne», selitti Binoi.
»Se on oleva meidän elämämme todellinen pyhitys.»
Pareš Babun silmäillessä häntä kysyvin ja hämmästynein ilmein Binoi jatkoi: »Minä en tahdo vannoa mitään valoja yhteisölle, joka sitoo minua sanan tai säännön nojalla. Teidän siunauksenne on ainoa vihkimys, joka voi liittää toisiinsa meidän elämämme todellisen nöyryyden sitein. Me laskemme sydämemme kunnioittaen teidän jalkojenne eteen, ja Jumala on lahjoittava meille sen, mikä on meille parasta, teidän kätenne välityksellä.»
»Te siis ette käänny brahmoksi, Binoi?» kysyi Pareš Babu oltuaan hetken vaiti.
»En», vastasi Binoi.
»Tahdotte jäädä hindulaisen yhteiskunnan yhteyteen?» kysyi Pareš Babu.
»Niin tahdon», vastasi Binoi.
Pareš Babu katsahti Lolitaan, joka arvasi, mitä hänen mielessään liikkui ja sanoi: »Isä, minun uskontoni on omani ja pysyy aina omanani. Se voi aiheuttaa minulle ikävyyttä, vieläpä johtaa minut vaikeuksiinkin, mutta minä en voi uskoa olevan uskontoni mukaista, että minun tulee olla erotettuna niistä, jotka kannattavat toisenlaisia uskomuksia, tapoja ja tottumuksia.»
Huomatessaan isänsä olevan vaiti hän jatkoi: »Minä ajattelin ennen, että Brahma Samadž oli ainoa asia koko maailmassa — että kaikki sen ulkopuolella oleva oli pelkkää varjoa ja että jokainen siitä luopuminen oli luopumista kaikesta, mikä on totta. Mutta nyt tuo käsitykseni on kerrassaan kumoutunut.»
Pareš Babu hymyili alakuloisesti, ja Lolita jatkoi: »Minä en kykene teille sanoin kuvailemaan, millainen valtava muutos minussa on tapahtunut. Olen kohdannut Brahma Samadžin keskuudessa paljon sellaisia henkilöitä, joihin minua ei ole liittänyt mikään yhteydentunne, vaikka uskonnolliset vakaumuksemme ovat olleet samat, ja niinmuodoin en voi käsittää, minkätähden kaikki ne, jotka ovat kerallani etsineet suojaa Brahman nimellä mainitusta yhteisöstä, olisivat erikoisesti minun heimolaisiani ja minkätähden minun olisi pidettävä kaikkia muita ihmisiä maailmassa loitolla itsestäni!»
Pareš Babu taputti kapinallista tytärtään leppoisasti olkapäähän ja virkkoi: »Onko mahdollista oikein arvostella mitään asiaa, kun jokin henkilökohtainen seikka kiihdyttää mieltä? Ihmiskunnassa vallitsee menneiden ja tulevien sukupolvien välinen tasainen jatkuvaisuus, jonka asianmukaista säilyttämistä varten yhteiskunta on tarpeellinen, ja tämä tarpeellisuus ei ole mikään keinotekoinen. Etkö ole ajatellut sitä, että yhteiskuntasi kannettavana on kaikkien tulevien sukupolviamme kaukaisen tulevaisuuden taakka?»
»Onhan olemassa hindulainen yhteiskunta», virkkoi Binoi.
»Entäpä jos hindulainen yhteiskunta ei tahdokaan ottaa kannettavakseen teitä koskevaa vastuuta, entäpä jos se siitä kieltäytyy?»
»Meidän tulee ottaa tehtäväksemme saada se vastuun omaksumaan», vastasi Binoi muistaen Anandamojin sanat. »Hindulainen yhteiskunta on aina suonut suojaa uusille lahkokunnille; se voi olla kaikkien uskonnollisten yhteisöjen kokoojana.»
»Se, mikä sanallisessa esityksessä joltakin näyttää», huomautti Pareš Babu, »muuttuu aivan toiseksi, kun on kysymyksessä toiminta. Luopuisiko muuten kukaan koskaan vanhasta yhteisöstään? Jos kerran alatte kunnioittaa yhteisöä, joka tahtoo kiinnittää ihmisen uskonnolliset tunnot johonkin määrättyyn paikkaan ulkonaisen tottumuksen kahlein, niin suostutte ikänne kaiken esiintymään pelkkinä puunukkina.»
»Jos hindulainen yhteiskunta jää niin ahtaisiin oloihin», vastasi Binoi, »niin meidän tulee vastuullamme ryhtyä sitä pelastamaan siitä tilasta. Eihän johdu kenenkään mieleen hajoittaa raunioiksi kaunista rakennusta, jotta siihen saataisiin enemmän ilmaa ja valoa, kun ikkunoiden ja ovien avartaminen tuottaa toivotun tuloksen!»
»Isä», puuttui puheeseen Lolita, »minä en ollenkaan ymmärrä kaikkia noita väitteitä. Minä puolestani en ole milloinkaan päättänyt ottaa vastuulleni jonkin yhteisön kohottamista. Mutta minua on ahdistettu joka taholta niin väärämielisesti, että olen tuskin voinut hengittää, ja enpä käsitä, minkätähden minun tulisi siihen suostua ollenkaan vastustelematta. En selvään tajua, mitä minun tulee tehdä, mitä tekemättä jättää, mutta en tosiaankaan voi sitä sietää, isä.»
»Eikö olisi syytä vielä hieman odottaa?» kysyi Pareš Babu lempeästi.
»Mielesi on nyt kuohuksissa.»
»Minä en suinkaan vastusta odottamista», vastasi Lolita, »mutta sen tiedän varmaan, että valhe ja vääryys vain yhä lisääntyvät, ja senvuoksi pelkään kovin, että voin epätoivoissani äkkiä tehdä jotakin, mikä saattaisi sekin aiheuttaa sinulle tuskaa. Älä luule, isä, etten ole tätä asiaa ajatellut. Sitä paljon harkittuani olen hyvin huomannut, että saamani opetukset ja vaikutelmat voivat aiheuttaa minulle paljonkin kärsimystä ja häpeää Brahma Samadžin ulkopuolella, mutta sittenkään en yhtään epäröi, vaan tunnen pikemmin jonkinlaista rohkeutta ja riemua. Ainoa seikka, joka minua huolestuttaa, isä, on se, että jokin tekoni voi tuottaa sinulle kärsimystä.» Tuon sanottuaan Lolita laski hiljaa kätensä Pareš Babun jaloille.
»Kuulehan, maammoseni», virkkoi Pareš Babu naurahtaen, »jos luottaisin ainoastaan omaan älyyni, olisin masentunut aina, kun tapahtui jotakin vastoin toivelmiani tai mielipiteitäni. En voi sanoa, että se isku, joka on äkkiä sinua kohdannut, on sinulle vain pahaksi! Minäkin lähdin kerran kapinoiden kodistani, hetkeäkään ajattelematta, oliko se soveliasta vai eikö. Näiden alinomaisten yhteiskuntaa meidän päivinämme järkyttelevien iskujen ja vastaiskujen nojalla on helppo arvata, että Hänen voimallinen työnsä on tapahtumassa. Kuinkapa voisinkaan tietää, mitä Hän lopulta tarkoittaa kaikella tällä hajoittavalla ja puhdistavalla toiminnallaan? Mitä on hänelle Brahma Samadž ja mitä hindulainen yhteiskunta. Hän näkee ainoastaan ihmisen.» Pareš Papu vaikeni hetkiseksi vetäytyen oman sydämensä hiljaiseen yksinäisyyteen, sulki silmänsä ja painui mietteisiin.
»Kuulkaahan, Binoi», virkkoi Pareš Babu hetkisen kuluttua, »meidän maamme yhteiskunnallinen järjestelmä liittyy kiinteästi uskonnollisiin vakaumuksiin, ja siitä syystä vaikuttavat uskonnolliset tottumukset jollakin tavoin sosiaalisiin menettelyihin. Onhan selvää, ettette voi mitenkään ottaa yhteisönne piiriin niitä henkilöitä, jotka ovat uskonnollisten periaatteittenne kehän ulkopuolella.»
Lolita ei kyennyt kunnollisesti seuraamaan noita päätelmiä, sillä hän ei ollut milloinkaan nähnyt oman yhteisönsä ja toisten sosiaalisten järjestelmien välillä vallitsevia eroavaisuuksia. Hän ajatteli, ettei suurin piirtein katsoen ollut paljoakaan eroa eroa eri yhteisöjen tapojen ja tottumusten välillä. Samoinkuin heidän ja Binoin välisen eron voi jättää huomiotta, samoin olivat Lolitan mielestä eri yhteisöjenkin välillä vallitsevat eroavaisuudet aivan mitättömät. Eipä hän tietänyt sitäkään, että mikään esti häntä menemästä naimisiin hindulaisia pyhiä menoja noudattaen.
»Tarkoitatteko sitä, että meidän juhlamenomme vaativat kumartamaan jumalankuvaa?» kysyi Binoi.
»Tarkoitan», vastasi Pareš Babu Lolitaan katsahtaen. »Voiko Lolita siihen suostua?»
Binoi katsahti hänkin Lolitaan ja huomasi hänen kammoavan sellaista ajatustakin.
Tunteet olivat kuljettaneet Lolitan sellaiseen kohtaan joka oli hänelle ihan outo ja täynnä ansoja. Tuon huomatessaan Binoi tunsi sydämessään suurta sääliä ja ajatteli, että hänen asiansa oli pelastaa hänet ottamalla kestääkseen kaikki iskut. Tuntui yhtä sietämättömältä nähdä sellaisen voittoa tavoittelevan voittamattoman innostuksen joutuvan kuoleman nuolten tavoitettaviin kuin nähdä sellaisen hienon hengen peräytyvän tappiolle joutuneena. Binoin asiana ei ollut ainoastaan hänen voittoon vieminen, vaan myöskin hänen pelastaminen.
Lolita istui hetkisen pää painuksissa, kohotti sitten lempeän katseensa Binoihin ja kysyi: »Uskotteko tosiaankin jumalankuviin kaikesta sydämestänne?»
»En, en usko!» vastasi Binoi hetkeäkään epäröimättä. »Jumalankuva ei ole minulle Jumala, vaan pelkkä sosiaalinen vertauskuva.»
»Tuleeko teidän ulkonaisesti tunnustaa jumalaksi sellaista, mitä sisäisesti pidätte pelkkänä vertauskuvana?» kysyi Lolita.
»Minä en salli jumalankuvaa tuotavan vihkimistilaisuuteen», virkkoi
Binoi katsahtaen Pareš Babuun päin.
»Binoi», huudahti Pareš Babu nousten seisomaan, »te ette ole harkinnut koko asiaa selvästi. Tässä ei ole kysymyksessä oma mielipiteenne enempää kuin kenenkään muunkaan. Avioliitto ei ole mikään henkilökohtainen asia, vaan yhteiskunnallinen. Minkätähden jätätte huomiotta sen seikan? Ajatelkaahan asiaa muutamia päiviä, älkää päättäkö sitä äkkipikaisesti.»
Tuon sanottuaan Pareš Babu lähti puutarhaan ja alkoi kävellä siellä edestakaisin.
Lolita oli hänkin lähtemässä huoneesta, mutta kääntyi ja virkkoi Binoille: »Jos kerran toivelmamme ei ole väärä, niin en käsitä, minkätähden meidän tulisi kääntyä häveten takaisin vain sen vuoksi, ettei asia täydellisesti soinnu jonkin yhteisön nimenomaisiin määräyksiin. Tarkoitatteko, että yhteiskunnan keskuudessa on sijaa ainoastaan väärälle menettelylle, mutta ei oikealle?»
Binoi astui hitaasti Lolitan luo ja sanoi: »Minä en pelkää mitään yhteiskuntaa, ja jos me molemmat yhdessä etsimme suojaa totuudesta, niin mistä löydämmekään suuremman yhteisön?»
Samassa syöksyi huoneeseen Bordašundari kuin rajuilma, pysähtyi nuorten eteen ja huusi: »Binoi, minä olen kuullut, ettette aio sittenkään liittyä Samadžiimme! Onko se totta?»
»Minä valitsen uskonnollista vihkimystäni suorittamaan jonkun soveliaan opettajan», vastasi Binoi, »mitään seurakuntaa en siinä tarvitse».
»Mitä siis onkaan tarkoittanut kaikki tämä petos ja vehkeily?» huusi
Bordašundari raivoissaan. »Sanokaa minulle, mitä tarkoittaa tämä meno,
miksi petätte minua ja koko Samadžiamme lupaamalla liittyä yhteyteemme?
Ettekö ole hetkeäkään ajatellut, millaista tuhoa se tuottaa Lolitalle?»
»Kaikki Samadžimme jäsenet eivät suinkaan suostu siihen, että Binoi Babu liittyy seurakuntaamme», keskeytti Lolita. »Ettekö ole lukenut sanomalehtiä? Mitä hyötyä olisikaan sellaisesta menettelystä?»
»Ellei hän liity Samadžiin, kuinka voisikaan avioliitosta tulla tosi?» kysyi Bordašundari.
»Miksi ei?» kysyi Lolita.
»Aiotko mennä naimisiin hindulaista rituaalia noudattaen?» tiedusteli
Bordašundari.
»Se käy päinsä», vastasi Binoi. »Minä poistan kaikki esteet, jotka voivat tielle osua.»
Bordašundari seisoi hetkisen sanatonna ja virkkoi sitten: »Menkää,
Binoi! Poistukaa tästä talosta milloinkaan palaamatta!»