KOLMASKUUDETTA LUKU.
Haran Babun vieraillessa Binoin luona Abinaš oli tuonut Anandamojille uutisen, että Binoi tulisi varmaan menemään naimisiin Lolitan kanssa.
»Se ei voi olla totta!» huudahti Anandamoji. »Minkätähden se ei olisi totta?» kysyi Abinaš. »Onko sellainen asia Binoille mahdoton?»
»Sitä en tiedä», vastasi Anandamoji, »mutta uskon varmaan, ettei hän olisi salannut minulta niin tärkeätä asiaa. Ei missään tapauksessa!»
Mutta Abinaš väitti yhä samaa, sanoi saaneensa tiedon luotettavasta lähteestä, Brahma Samadžin jäseniltä, joten sen täytyi olla totta. Sitäpaitsi hän sanoi jo aikoja sitten ennustaneensa Binoin lopulta käyvän näin surkeasti ja kiistelleensä siitä Gorankin kanssa. Julistettuaan uutisen Anandamojille hän lähti alakertaan ja esitti saman asian mielihyvin Mohimille.
Binoin sinä aamuna palatessa Anandamoji näki hänen ilmeestään, että hän oli kovin huolestunut. Aterian jälkeen Anandamoji kutsui hänet omaan huoneeseensa ja kysyi häneltä: »Mitä, Binoi, mitä onkaan tapahtunut?
»Lukekaa tämä kirje, äiti!» sanoi Binoi.
Anandamojin lopetettua lukemisensa Binoi jatkoi: »Panu Babu kävi tänä aamuna luonani ja nuhteli minua kelpo tavalla.»
»Mistä syystä?» kysyi Anandamoji.
»Hän sanoi käyttäytymiseni herättäneen Brahma Samadžin keskuudessa
Pareš Babun tyttäriin kohdistuvaa häpeänhälinää», selitti Binoi.
»Kerrotaan päätetyn, että menet naimisiin Lolitan kanssa», sanoi
Anandamoji. »Minä en näe siinä minkäänlaista aihetta häpeänhälinään!»
»Jos naimisiinmeno olisi ollut mahdollinen, ei tosiaankaan olisi ollut mitään sellaista aihetta», vastasi Binoi, »mutta kuinka väärin onkaan levittää sellaista huhua, kun koko asia on mahdoton! On erikoisen raukkamaista tehdä niin, kun on kysymyksessä Lolita.»
»Jos sinussa on miehuutta», virkkoi Anandamoji, »voit helposti pelastaa hänet sellaisen juorun kynsistä.»
»Sanohan, miten!» huudahti Binoi hämmästyneenä.
»Miten!» vastasi Anandamoji. »Tietenkin menemällä naimisiin hänen kanssaan!»
»Mitä sanotkaan, äiti?» kysyi hämmästynyt Binoi. »Minä en voi käsittää, mitä ajattelet Binoistasi! Luuletko, että Binoin tarvitsee vain sanoa: 'Minä tahdon mennä naimisiin’ ja ettei kenelläkään muulla silloin ole enää mitään sanomista — että kaikki vain odottavat viittaustani?»
»Minä en ymmärrä, minkätähden asiasta paljon keskusteltaisiin», virkkoi Anandamoji. »Asia on niinkuin olla pitää, kunhan teet kaikki, mitä voit tehdä. Olethan sinä epäilemättä valmis liittoon suostumaan.»
»Eikö sellainen järjetön kosinta Lolitaa loukkaisi?» kysyi Binoi.
»Minkätähden nimität sitä järjettömäksi?» huudahti Anandamoji. »Koska kerran huhuillaan, että menet hänen kanssaan naimisiin, niin liittoa ei varmaankaan pidetä järjettömänä. Minä vakuutan sinulle, ettei sinun tarvitse hetkeäkään epäröidä.»
»Mutta täytyyhän meidän ajatella Goraa, äiti, eikö totta?» huomautti
Binoi.
»Ei, poikani», vastasi Anandamoji päättävästi, »tämä ei ole sellainen asia, jossa on kysyttävä Goran mieltä. Minä tiedän, että hän siitä suuttuu, ja enpä tahtoisi hänen suuttuvan. Mutta mitäpä tehdä? Jos vähänkin välität Lolitasta, et voi missään tapauksessa sallia hänen olevan häpeänhälinän esineenä Samadžinsa keskuudessa ikänsä kaiken.»
Mutta tuo oli helpommin sanottu kuin tehty! Siitä lähtien, kun Gora oli joutunut vankilaan, Binoi oli kiintynyt häneen entistä voimallisemmin, ja kuinka hän nyt voisikaan valmistaa hänelle sellaisen iskun? Ja ennen kaikkea oli esteenä yhteiskunnallinen tottumus. Yhteiskunnan sääntöjen rikkominen on varsin helppoa ajatuksissa — mutta kun sitten tulee aika toimia, niin kenkä tuntuu puristavan monesta kohden! Tuntemattoman pelko, haluttomuus käydä kohti sitä, mihin ei ole tottunut, saavat ihmisen silmäilemään aiheettomasti taaksepäin.
»Mitä paremmin opin sinut tuntemaan, äiti», huudahti Binoi, »sitä enemmän sinä minua hämmästytät! Kuinka voitkaan pitää mielesi niin kirkkaana? Minusta näyttää siltä, kuin sinun ei tarvitsisi kävellä. Onko Jumala suonut sinulle siivet? Mikään ei näytä olevan sinulle esteeksi!»
»Jumala ei ole asettanut mitään esteitä minun tielleni!» nauroi
Anandamoji. »Hän on tehnyt kaikki minulle selväksi!»
»Kuulehan, äiti», sanoi Binoi, »sanoivatpa huuleni mitä tahansa, minun mieleni ei kykene pysyttelemään sanojen rinnalla! Kaikesta kasvatuksestani ja älystäni ja väittelyistäni huolimatta minä huomaan yht’äkkiä olevani täydellinen houkkio!»
Samassa tuli huoneeseen Mohim, joka alkoi tiedustella Binoin suhdetta Lolitaan niin karkeasti, että sellainen nöyryytys tuntui Binoista melkein sietämättömältä. Hän hillitsi kuitenkin itseänsä parhaansa mukaan ja istui katse alas luotuna ja mitään vastaamatta, kunnes Mohim poistui huoneesta solvattuaan kaikkia asianosaisia mitä siivottomimmalla tavalla. Hän väitti, että Pareš Babun perheessä oli haudottu hävytön salajuoni Binoin turmioksi ja että Binoi oli ollut kyllin typerä mennäkseen satimeen. »Katsotaanpa, pettävätkö Gorankin samalla tavalla!» huudahti hän. »Luulenpa, että kohtaavat siinä pahemman purtavan!»
Huomatessaan saavansa joka taholta osakseen ainoastaan moitteita Binoi istui hiljaa ja alakuloisena, kunnes Anandamoji herätti hänet mietteistään sanomalla: »Tiedätkö, Binoi, mitä sinun pitäisi tehdä? Sinun pitäisi lähteä tapaamaan Pareš Babua. Hänen kanssaan keskustelussasi asiat varmaan selviävät.»