KAHDESKOLMATTA LUKU
Akshai vietti koko pitkän päivän Goalundossa ja lähti illalla postijunassa takaisin Kalkuttaan. Saavuttuaan perille varhain seuraavana aamuna hän meni ensi töikseen Dardzhparassa sijaitsevalle Rameshin asunnolle, mutta havaitsi oven olevan lukossa ja sai tietää, ettei siellä ollut kukaan käynyt.
Sitten hän lähti Kalitolaan, mutta sielläkään ei huoneissa ollut asujaimia. Niinpä hän siirtyi viereiseen taloon, Annada Babun luo, ja ilmoitti Dzhogendralle: "Hän on tiessään! Minä en saanut häntä käsiini."
"Mitä tarkoitat?" huudahti Dzhogendra.
Akshai kertoi yksityiskohtaisesti kokemuksensa. Dzhogendran Rameshiin kohdistuva epäluulo muuttui ehdottomaksi varmuudeksi, kun hän kuuli miehen paenneen Kamilan keralla heti Akshain havaittuansa. "Mutta", virkkoi hän, "tämäkään todistus ei meitä auta. Kysymyksessä ei ole vain Hemnalini; isä puhuu vielä yhtä mielettömiä, sanoo luottavansa yhä Rameshiin, kunnes saa kuulla kaikki hänen omasta suustansa. Asiat ovat kehittyneet niin pitkälle, että jos Ramesh tänään saapuisi ja sanoisi: 'Minä en voi vielä teille mitään ilmaista', niin isä suostuisi empimättä siihen, että hän nai Hemnalinin. Miten onkaan sellaisia ihmisiä käsiteltävä? Isä ei voi sietää, että Hemnalini mitenkään kärsii. Jos Hemnalini menee tänään hänen luoksensa ja vikisee tahtovansa mennä Rameshille, vaikka hänellä olisikin toinen vaimo, niin uskon varmaan, että hän suostuu. Meidän on jollakin tavoin puristettava Rameshista täysi tunnustus ja mitä pikemmin, sitä parempi. Älkäämme joutuko epätoivoon. Minä kävisin asiaan käsiksi itse, mutta en tiedä, miten siinä on meneteltävä, ja joutuisin luultavasti vain ankaraan riitaan Rameshin kanssa. Mutta nyt otaksun, että haluat peseytyä ja juoda hieman teetä."
Akshai toimitti pesunsa ja istuutui sitten juomaan teetä aivojen ankarasti työskennellessä. Hänen mietteensä keskeytti Annada Babu, joka astui sisään tytärtänsä taluttaen. Nähdessään Akshain Hemnalini pyörähti ja lähti huoneesta.
"Tämä on liikaa!" kiivastui Dzhogendra. "Kuulehan, taatto, sinä et saa rohkaista häntä tuollaiseen epäkohteliaisuuteen. Sinun pitäisi pakottaa hänet palaamaan." Samassa hän huusi: "Hem, Hem!" Mutta Hemnalini oli jo yläkerrassa.
Nyt puuttui asiaan Akshai. "Luulenpa, että teet minut mahdottomaksi,
Dzhgen. Olisi paljon parempi, ellet virkkaisi hänelle mitään minusta.
Anna ajan tehdä tehtävänsä! Jos nyt yrität häntä pakottaa, niin
aiheutat korjaamattoman onnettomuuden."
Akshai tyhjensi kupposensa ja lähti. Tämän nuoren miehen kärsivällisyys oli ehtymätön. Kun merkit olivat epäsuotuisat, niin hän tiesi, ettei voinut tehdä mitään parempaa kuin istuutua odottamaan. Hänen mielenlaatunsa oli erittäin tasainen. Joutuessaan loukkauksen esineeksi hän ei paneutunut kopean näköiseksi eikä kääntynyt vihoissaan pois. Hän ei ollut suinkaan herkkätunteinen: ylenkatse ja torjuminen eivät häntä lainkaan liikuttaneet. Toverit voivat kohdella häntä mitä kopeimmin hänen silti silmäänsäkään räpähdyttämättä.
Hänen lähdettyänsä Annada Babu kohta haki Hemnalinin takaisin. Tytön poskista oli hävinnyt puna, ja silmien alla oli tummat renkaat. Huoneeseen astuessaan hän ei kohottanut katsettansa, sillä hän ei voinut katsoa Dzhogendraa silmiin. Hän tiesi veljen olevan kiukuissaan hänelle ja Rameshille, tiesi hänen jo langettaneen ankaran tuomion heistä kumpaisestakin ja varoi sen vuoksi hänen katsettansa.
Vaikka rakkaus olikin pitänyt yllä Hemnalinin luottamusta Rameshiin, ei järjen ääni kumminkaan ollut täysin vaimennettavissa. Pari päivää aikaisemmin hän oli Dzhogendralle julistanut luottavansa Rameshiin, mutta unettomien öiden yksinäisyydessä hänen uskonsa oli heikontunut.
Hän ei tosiaankaan keksinyt mitään todennäköistä selitystä Rameshin merkilliseen käyttäytymiseen. Hän yritti parhaansa mukaan torjua epäluuloa uskonsa varustuksesta, mutta epäilykset pommittivat ankarasti linnan takaporttia. Kuin äiti, joka kokee suojata lastansa painamalla sitä rintaansa vasten, painoi hän sydämellensä Rameshiin kohdistuvaa luottamusta tuomitsevien seikkojen käydessä häntä ahdistamaan. Mutta riittäisivätkö hänen voimansa yhä vielä hyökkäystä vastustamaan?
Annada Babu oli jälleen nukkunut viereisessä huoneessa ja tiesi, kuinka levottoman yön Hemnalini oli viettänyt. Hän oli käynyt useita kertoja huoneessa ja havainnut Hemnalinin valvovan. Huolestuneisiin kysymyksiinsä hän oli saanut vastaukseksi: "Miksi et itse nuku, taatto? Minä olen jo väsynyt ja nukun aivan pian."
Hemnalini nousi varhain ja meni katolle. Rameshin asunnossa olivat kaikki ovet ja ikkunat suljetut. Aurinko nousi verkalleen idänpuolisten kattojen yli, mutta Hemnalinista vastasyntynyt päivä tuntui niin ikävältä ja ilottomalta, että hän vaipui erääseen kattotasanteen kulmaukseen, peitti käsillään kasvonsa ja purskahti itkuun. Päivä tulisi kulumaan mielitietyn saapumatta. Juhlaisana ehtoonakaan ei voisi toivoa hänen tulevan eikä olisi edes sitä tyhjää lohdutusta, että tietäisi hänen olevan läheisyydessä.
Hänet säpsähdytti unelmista hereille isän ääni: "Hem, Hem!" Hän kuivasi nopeasti kyynelet ja vastasi: "Täällä, isä."
"Minä olen noussut myöhään tänä aamuna", virkkoi Annada Babu katolle ehdittyään ja silitteli hellästi tyttärensä olkapäätä.
Tyttäreen kohdistuva huolestuminen oli häirinnyt hänen lepoansa, ja hän oli vaipunut uneen vasta aamupuolella. Kasvoihin paistava aurinko oli hänet jälleen herättänyt, ja hän oli nopeasti pukeuduttuansa lähtenyt tytärtänsä katsomaan. Mutta huone oli tyhjä, ja se ajatus, että Hemnalini yhä etsi yksinäisyyttä, tuotti hänelle uutta tuskaa.
"Tulehan alas aamiaiselle, kultaseni", kehoitti hän.
Hemnalini ajatteli säikähtäen, että joutuisi istumaan teepöydässä Dzhogendraa vastapäätä, mutta tiesi, että jokainen tavallisesta elämänjärjestyksestä poikkeaminen huolestuttaisi isää; sitäpaitsi hänellä oli tapana aina täyttää isän kupponen, joten hän ei halunnut nytkään laiminlyödä tätä vähäistä huomaavaisuutta.
Ehdittyään ovelle hän kuuli Dzhogendran juttelevan jonkin toisen henkilön kanssa, ja hänen sydäntänsä vavahdutti ajatus, että siellä voisi, olla Ramesh, koska ei ollut todennäköistä, että kukaan muu tulisi niin aikaisin. Hän astui huoneeseen, koko ruumis väristen, ja näki — Akshain! Se oli liikaa: hän kääntyi ja pakeni. Kun isä sitten oli hakenut hänet takaisin, niin hän istui isän viereen ja keskitti koko tarkkaavaisuutensa hänen teekupposeensa.
Dzhogendraa hänen käyttäytymisensä ankarasti närkästytti. Hänestä tuntui sietämättömältä, että Hem pani Rameshin uskottomuuden siinä määrin pahaksensa. Hänen harmistumistansa kiihti se, että isänsä otti osaa sisaren suruun ja että sisar käytti rakkauttansa kilpenä maailmaa vastaan. "Me olemme hänen mielestään kaikin rikoksentekijöitä!" mietti Dzhogendra. "Kun häneen kohdistuva rakkautemme saa meidät tekemään velvollisuutemme ja toimimaan hänen todellisen onnensa hyväksi, niin emme saa yhtään kiitoksen sanaa, vaan esiinnymmepä hänen silmissään väärintekijöinäkin. Isä ei kykene ollenkaan tilannetta vallitsemaan; asiain nykyisellä kannalla ollen hänen ei pitäisi yrittää lohdutella, vaan olisi turvauduttava ratkaisevaan leikkaukseen. Peläten tuottavansa hänelle tuskaa isä vain yhä torjuu hänen luotansa epämieluista totuutta."
"Tiedätkö, taatto, mitä on tapahtunut?" kysyi Dzhogendra ääneen.
"En, mitä sitten?" tiedusteli Annada Babu jännittyneenä.
"Ramesh lähti toissa iltana Goalundon junassa kotiinsa vieden vaimonsa mukanaan. Havaitessaan Akshain olevan junassa hän muutti suunnitelmaansa ja palasi Kalkuttaan."
Hemnalinin käsi vapisi, ja teen kaataminen epäonnistui. Hän istuutui nopeasti tuolillensa.
Dzhogendra loi häneen syrjäsilmäyksen. "Minä en voi käsittää, mitä syytä hänellä oli paeta, koska hän oli jo aikaisemmin nähnyt, että Akshai tietää kaikki. Hänen aikaisempi käytöksensä oli jo kyllin viheliäinen, mutta kerrassaan inhoittavaa on mielestäni se, että mies vielä säikähtää ja pakenee kuin varas. En tiedä, mitä Hem asiasta ajattelee, mutta minä pidän hänen pakoansa riittävänä syyllisyyden todistuksena."
Hemnalini nousi seisaalleen, koko ruumis vapisten. "Minä en tarvitse sinun todistuksiasi", sanoi hän veljellensä, "sinä voit hänet tuomita, jos tahdot, mutta minä en ole hänen tuomitsijansa."
Dzhogendra: "Eikö se mies, jonka oli määrä saada sinut vaimoksensa, ollenkaan liikuta meitä?"
Hemnalini: "Minä en puhu naimisiinmenosta. Kumoa sinä kihlaus, jos hyväksi näet, mutta älä yritä saada minua horjumaan."
Nyyhkytyksen puuska tukahdutti hänen puheensa; Annada Babu nousi ja painoi hänen kyyneleiset kasvonsa poveansa vasten.
"Tule, kultaseni, mennään yläkertaan." Enempää ei hänkään kyennyt sanomaan.