KOLMASKOLMATTA LUKU
Höyryalus, johon Ramesh ja Kamila olivat sijoittuneet, lähti Goalundosta oikeaan aikaan. Ketään muita ensimmäisen tai toisen luokan matkustajia ei ollut, ja Ramesh otti haltuunsa erään hytin sijoittaen sinne heidän tavaransa.
Kamila nautti aamujuomakseen maitoa ja istuutui sitten avoimelle hytinovelle ihailemaan alativaihtuvaa virran näkymöä.
"Tiedätkö, minne olemme menossa, Kamila?" kysyi Ramesh.
"Kotiin", vastasi Kamila.
Ramesh: "Sinähän et halua sinne lähteä, ja niinpä emme lähdekään."
Kamila: "Luovuitko siitä ajatuksesta minun tähteni?"
Ramesh: "Luovuin."
"Miksi teitkään niin?" kysyi Kamila nyreissään. "Sinun ei olisi tarvinnut välittää satunnaisesta sanastani. Sinä loukkaannut kovin helposti."
Ramesh hymyili. "Minä en ole ollenkaan loukkaantunut. Minun ei tee itsenikään mieli lähteä kotiin."
"Mihin me siis matkustamme?" tiedusteli Kamila jännittyneenä.
Ramesh: "Me matkustamme länteen." Kamilan silmät suurenivat, kun hän tuon kuuli. Millainen merkityksen runsaus onkaan sanassa "länsi" niille, jotka ovat tottuneet kotona kyyhöttämään! Pyhiä lippaita, voimistuttavaa ilmaa, uusia paikkakuntia, uusia nähtävyyksiä, vanhojen kuninkaiden ja keisarien jättämiä muistomerkkejä, ihmeellisiä temppeleitä, satuja ja sankari-ajan tarinoita!
"Mihin paikkoihin me matkustamme?" kysyi Kamila iloisen kiihtymyksen valtaamana.
"En ole vielä päättänyt. Me sivuutamme Monghirin, Patnan, Dinapurin, Buksarin, Ghazipurin ja Benaresin, ja jossakin näistä paikoista meidän täytyy astua maihin." Toiset noista nimistä olivat Kamilalle tutut, toiset eivät, mutta hänen mielikuvituksensa loimahti heleään lieskaan Rameshin niitä luetellessa.
"Sepä hauskaa!" huudahti hän käsiänsä taputtaen.
"Hauskuus tulee myöhemmin", virkkoi Ramesh. "Sitä ennen meidän on pidettävä huolta siitä, että saamme jotakin syödäksemme. Et kai halua käydä laivamiesten kanssa aterioimaan!"
"Taivas varjelkoon! Enpä suinkaan!" huudahti Kamila kauhistunein ilmein.
Ramesh: "Mitä siis teemmekään?"
Kamila: "Minä keitän."
Ramesh: "Osaatko sinä keittää?"
Kamila alkoi nauraa: "Mitä minusta ajatteletkaan? Osaanko keittää? Millaisena pikku houkkiona minua pidätkään! Minähän pidin enon luona huolen kaikesta keittämisestä."
Ramesh ryhtyi puolustautumaan. "Minun ei olisi pitänyt kysyä siten. Mutta nyt olisi parasta hankkia tarvittavat tavarat." Hän lähti ja palasi aivan pian tuoden rautaisen keittolieden. Eikä siinä kyllin. Laivalla oli eräs Umesh-niminen nuorukainen kajastha- eli kirjoittajakastia, jota korkeampi Bengalissa on ainoastaan bramaanien kasti; Ramesh otti hänet Kamilan keittiöapulaiseksi lupaamalla määrätyn päivärahan ja vapaan matkan Benaresiin.
"Mitä saammekaan aamiaiseksi, Kamila?" kysyi hän sitten.
"Mitä voit erinomaista odottaa, kun tuot minulle vain riisiä ja palkohedelmiä? Tänään syömme kedzhri-aamiaisen."
Kamilan ohjeiden mukaan Ramesh hankki laivamiehiltä hieman mausteita. "Mitä luulet minun nyt näillä tekevän?" kysyi Kamila, jota toisen keittotaidollinen tietämättömyys kovin huvitti. "Enhän voi niitä hienontaa, ellei minulla ole huhmaria ja survinta! Oletpa tosiaankin mainio!"
Ramesh piti saadun nuhteen hyvänänsä ja riensi hakemaan vaadittuja kojeita. Hän ei tosin löytänyt juuri sitä, mitä tahtoi, mutta hänen onnistui sentään saada laivamiehiltä lainaksi malminen petkel ja huhmarintapainen. Sellaisiin välineisiin Kamila ei ollut tottunut, mutta hänen täytyi niihin tyytyä. Ramesh ehdotteli mausteiden hienontamista jätettäväksi jonkun toisen tehtäväksi, mutta Kamila ei ottanut ehdotusta kuulevaan korvaansa, vaan ryhtyi itse innokkaasti työhön. Outojen kojeiden kanssa taisteleminen huvitti häntä tavattomasti; hän vain nauroi, kun maustejyväset sinkoilivat joka suuntaan. Hilpeys tarttui Rameshiinkin: hän nauroi toisen keralla.
Mausteiden hienontamisesta aiheutuneen välikohtauksen jälkeen Kamila sonnusti hameensa ja erotti itsellensä erään kulmauksen keittiöksi. Iso saviruukku, jonka he olivat tuoneet Kalkuttasta mukanansa säilyttäen siinä makeisia, kelpasi keittoastiaksi. Asetettuansa sen liedelle Kamila kehoitti Rameshia kylpemään luvaten sillä aikaa valmistaa aamiaisen. Ramesh teki työtä käskettyä, ja hänen palattuansa ruoka tosiaankin oli valmis. Lähin pulma oli siinä, ettei ollut tietoa lautasista.
Ramesh rohkeni ehdottaa, että he lainaisivat jonkin kulhon muhamettilaisilta laivamiehiltä, mutta Kamilaa ajatus kauhistutti, vaikka Ramesh kaikessa hiljaisuudessa tunnusti, ettei hän niin menetellen loukkaisi ensimmäistä kertaa hindulaisia puhtaussääntöjä.
"Tehtyä et voi saada tekemättömäksi", selitti Kamila, "mutta älä menettele enää milloinkaan siten. Minä en voi sitä sietää." Samassa hän otti keittoastian lattean kannen, puhdisti sen perinpohjin ja asetti hänen eteensä. "Tänään sinun täytyy käyttää tätä; hankitaan tuonnempana jotakin parempaa, jos käy päinsä."
Ramesh nouti vettä, huuhteli puhtaaksi kappaleen laivan kantta ja istuutui aterioimaan mielissään siitä, että oli noudattanut säädettyjä seremonioita.
Hän oli tuskin ehtinyt nauttia pari suupalaa, kun jo huudahti:
"Kuulehan, sinä olet mainio keittäjä!"
"Älä huoli tehdä pilkkaa!" torjui Kamila hämmentyneenä.
"Minä en tee pilkkaa; saat itse nähdä, kun tulee vuorosi." Ramesh oli aivan pian tyhjentänyt lautasensa ja vaati lisää. Kamila antoi hänelle tällä kertaa melkoista enemmän.
"Mitä teetkään?" huudahti Ramesh. "Jääkö sinulle itsellesi riittämään asti?"
"Jää kyllä; täällä on miten paljon hyvänsä." Kamila oli kovin iloissaan, kun näki, kuinka hyvältä ruoka Rameshista maistui.
"Mistä sinä nyt saat lautasen?" kysyi Ramesh sitten.
"Kannesta tietenkin", vastasi Kamila, vilpittömästi uskoen, että saisi aviovaimona käyttää miehensä lautasta.
"Ei, sitä et saa tehdä!" huudahti Ramesh kauhistuneena,
"Miksi ei?" kysyi Kamila ihmeissään.
"Ei, se ei käy päinsä."
"Käypä tietenkin; minä tiedän, mitä teen. Mutta mistä syöt sinä, Umesh?"
"Tuolla alhaalla on sokerileipuri, jolta voin saada pari sal-lehteä lautasekseni", vastasi Umesh.
"Jos aiot käyttää tuota kantta", huomautti Ramesh vieläkin, "niin annahan minun ainakin se kunnollisesti huuhdella."
"Mitä joutavia!" vastasi Kamila torjuen hänen auliutensa.
Vähän ajan kuluttua hän huudahti: "Sinä et olekaan tuonut betelpähkinöitä, joten en voi valmistaa sinulle mitään pureksittavaa."
"Alhaalla on mies, joka myy niitä", huomautti Ramesh, ja niin tulivat vaatimattomat tarpeet pian tyydytetyiksi. Mutta Rameshin mieltä askarruttivat levottomuutta herättävät ajatukset. "Miten ihmeessä saankaan hänen päästänsä lähtemään sen ajatuksen, että me olemme mies ja vaimo?" kysyi hän itseltänsä.
Kamila oli aivan valmis omaksumaan emännän tehtävät odottamatta mitään enempää apua tai opetusta toisilta, sillä hänen elämänsä enon luona oli ollut alinomaista keittämistä, lasten vaalimista ja siivousta. Hänen siisteytensä, taitavuutensa ja raikas hilpeytensä ihastuttivat Rameshia, mutta samalla häntä ahdistivat kiduttavat kysymykset: Millaiseksi tulisikaan heidän suhteensa muodostumaan? Mahdotonta oli pitää hänet luonansa ja yhtä mahdottomalta tuntui lähettää häntä poiskin. Miten olikaan vedettävä rajaviiva heidän jokapäiväisessä seurustelussaan? Jos Hemnalini olisi mukana, olisi kaikki aivan yksinkertaista! Mutta se oli mahdotonta, ja mitään muuta pelastuskeinoa ei näissä vaikeuksissa näyttänyt olevan. Vihdoin Ramesh päätti lopettaa salaamisen: Kamilan piti saada tietää koko totuus.