KAHDESNELJÄTTÄ LUKU
Ramesh ajatteli ostaa erään talon, joka sijaitsi yksinäisessä paikassa Gangesin rannalla. Hänen olisi oikeastaan pitänyt matkustaa Kalkuttaan hakemaan tavaroitansa ja täyttämään välttämättömiä muodollisuuksia, jotka tekisivät hänelle mahdolliseksi toimia Ghazipurissa asianajajana, mutta hänen ei ollenkaan tehnyt mieli käydä jälleen tuossa kaupungissa. Eräs hänen muistissaan oleva katu lepäsi ikäänkuin taakkana hänen mielessään. Hän oli vielä kokonaan häilyväisyyden valloissa, ja kumminkin olivat asiat kehittyneet niin pitkälle, että hänen täytyi sopeutua olemaan Kamilan puolisona ja tyytymään kaikkiin tämän olotilan seurauksiin.
Kykenemättä uhmaamaan välttämättömyyttä hän siirsi matkansa yhä tuonnemmaksi.
Koska Tshakrabarttin pienen talon tilat olivat rajoitetut, asui Kamila naisten huoneissa, zenanassa, Ramesh taas ulommissa suojissa, joten hän ja Kamila tuskin koskaan näkivät toisiansa. Sailadzha sanoi Kamilalle kaikessa tuttavuudessa, kuinka kovin hän pahoitteli tätä välttämätöntä puolisoiden erottamista.
"Miksi teet siitä niin suuren asian?" kysyi Kamila. "Eihän se mitään kauheata ole!"
Sailadzha nauroi: "Oletpa sinä kovasydäminen nuori vaimo! Mutta minua sinä et niin helposti petä! Minä tiedän varsin hyvin, mitä ajattelet!"
"Sanohan minulle aivan vilpittömästi", aloitti Kamila, "jos Bipin Babu ei tulisi muutamaan päivään luoksesi, niin olisitko — —?"
"Mitä vielä! Hän ei voisi pysyä kahtakaan päivää poissa luotani!" kehuskeli Sailadzha ja alkoi kertoa esimerkkejä Bipin Babun rajattomasta kiintymyksestä. Hän luetteli kaikki ne temput, joita nuorukainen oli heidän naimisiin mentyänsä käyttänyt päästäkseen vihollisten — vanhempain — linjojen läpi nuoren puolisonsa pakeille, kertoi, kuinka yritys oli toisinaan epäonnistunut ja hänet oli saatu kiinni, kertoi, kuinka he sinä aikana, jolloin kaikki kohtaaminen oli ollut kielletty, olivat lohduttaneet itseänsä vaihtamalla vanhempien tietämättä silmäyksiä kuvastimessa Bipinin ollessa päivällisellä. Sailadzhan kasvot säteilivät, kun hän ajatteli noiden menneiden päivien huvia.
Oli sitten tullut aika, jolloin Bipinin täytyi olla koko päivä toimessaan, ja Sailadzha kuvaili nyt seikkaperäisesti, kuinka he olivat toisiansa kaivanneet ja kuinka Bipin toisinaan oli heittänyt työnsä sikseen ja karannut kotiin.
Erään kerran hänen oli pitänyt matkustaa muutamaksi päiväksi Patnaan järjestämään isänsä liikeasioita. Sailadzha oli kysynyt häneltä: "Luuletko voivasi Patnaan matkustaa ja sinne jäädä." Bipin oli kehuskellut: "Tietysti voin sen tehdä." Vastauksen sävy oli loukannut Sailadzhan ylpeyttä, ja hän oli vannonut itselleen, ettei osoittaisi lähdön aattopäivänä vähintäkään pahoittelun merkkiä; mutta hänen päätöksensä olikin sulanut kyynelvirraksi, ja seuraavana päivänä, kun kaikki oli valmiina matkaa varten, oli Bipinin päätä alkanut äkkiä särkeä, ja hän oli tuntenut salaperäisen taudin oireita, joten kaikki toimenpiteet oli peruutettava. Sitten oli tullut tohtori ja määrännyt hänelle jotakin, ja hän ja Sailadzha olivat salaa kumonneet lääkkeen viemäriputkeen, ja potilas oli toipunut ihmeen nopeasti!
Sailadzha näytti olevan siinä määrin muisteloihinsa vajonneena, ettei tietänyt mitään ajan kulumisesta, mutta sittenkin sai portin hiljainen narahdus hänet hypähtämään jalkeilleen. Bipin Babu siellä palasi toimestansa. Näennäisesti vaipuneena hupaisiin menneisyyden muisteloihin hän oli tarkkaavasti kuunnellut puutarhanportin edustalta kaikuvia etäisiä askelia.
Ei pidä luulla, että Kamila katsoi Sailadzhan suhtautumisen avioelämään pelkäksi harhakäsitykseksi. Hän oli tuntenut itsessään saman tunnon kyteilyä. Ensimmäisinä Rameshin kanssa vietettyinä kuukausina hänen sielussansa oli toisinaan soinut kieli, joka tuntui antavan hänelle aavistusta avioelämän salaisuudesta. Myöhemmin, kun hän oli päässyt vapaaksi koulun siteistä ja oli palannut Rameshin luo, oli sattunut tuokioita, joina hänen sielunsa oli tuntunut värähtelevän jonkin mystillisen tanssin ihmeellisessä tahdissa. Sailadzhan kertomusta kuunnellessaan hän käsitti jotakin noiden tuntojen merkityksestä. Mutta hänen omat elämyksensä eivät silloin olleet millään tavoin syviä eivätkä kestäviä: vaikutus oli jäänyt häipyväksi. Hänen ja Rameshin kesken ei ollut sattunut mitään Sailadzhan ja Bipinin välisiin kiihkeihin suhteisiin verrattavaa. Eroaminen Rameshista joksikin aikaa ei ollut aiheuttanut hänelle mitään syvää surua, eikä hän voinut kuvitella Rameshin istuvan _zenana_n ulkopuolella yrittäen keksiä tekosyytä saadakseen nähdä häntä edes vilahdukselta.
Sunnuntaihin tultaessa Sailadzha joutui pahaan pulaan. Hän ei halunnut jättää uutta ystävätärtänsä koko päiväksi yksinään, mutta toisaalta hän ei tuntenut olevansa riittävässä määrin epäitsekäs uhratakseen ainoaa viikon päivää, jonka sai viettää Bipinin seurassa. Hän ei kumminkaan voinut täysin nauttia juhlapäivästä niin kauan kuin tiesi, että Ramesh ja Kamila asuivat saman katon alla pääsemättä toistensa luo. Kunpa hänen vain onnistuisi saada aikaan heidän kohtauksensa!
Hän ei kertonut vanhemmilleen mitään suunnitelmistansa, mutta Tshakrabartti ei ollutkaan se mies, joka odottaa, kunnes häneltä neuvoa kysytään. Hän selitti aikovansa lähteä maalle järjestämään jotakin kiireellistä asiaa ja teroitti Rameshin mieleen, ettei ketään vieraita ollut odotettavissa ja että hän sulkisi lähtiessään ulko-oven. Hän piti huolta siitä, että hänen tyttärensä tämän kuuli, ja tiesi varsin hyvin tämän huomautuksen tulevan onkeen otetuksi.
"Tulehan, ystäväiseni, kuivataan sinun hiuksesi", virkkoi Sailadzha
Kamilalle, kun he palasivat joelta kylpemästä.
"Onko tänään erikoinen kiire?"
"Sen sanon myöhemmin; annahan, kun ensin järjestän hiuksesi", vastasi Sailadzha ryhtyen kohta työhön. Siinä näytti olevan monta mutkaa, ja valmis tukkalaite olikin oikea taideteos. Seuraavaan pykälään sisältyi innokas keskustelu siitä, miten Kamilan oli pukeuduttava.
Sailadzha vaati välttämättä jotakin värikästä; Kamila taas ei voinut käsittää, miksi hän niin innokkaasti sitä ehdotteli. Vihdoin hän myöntyi, Sailadzhan mieliksi.
Päivällisen jälkeen Sailadzha kuiskasi jotakin miehellensä, joka antoi hänelle lyhyen loman. Sen hän käytti taivuttaakseen Kamilan käymään miesten puolella.
Aikaisemmin Kamila ei ollut näyttänyt erikoisesti arkailevan lähteä Rameshia etsimään; hänelle ei ollut milloinkaan opetettu, että siihen sisältyisi jotakin sopimatonta. Ramesh itse oli alun pitäen murtanut kaikki varovaisuuden raja-aidat, eikä Kamilalla ollut ketään hänen omaan sukupuoleensa kuuluvaa uskottua, joka olisi soimannut häntä sopimattomuudesta. Tällä kertaa hän kumminkin arkaili noudattaa Sailadzhan kiihkeätä kehoittelua. Hän tiesi, mikä antoi Sailadzhalle oikeuden lähteä miehensä luo. Itse hän tunsi olevansa vailla tuota oikeutta, ja hänen oli mahdoton lähestyä Rameshia anelijan hahmossa.
Havaitessaan, etteivät yllytykset mitään hyödyttäneet, Sailadzha päätteli Kamilan olevan liian ylpeän astuakseen ensimmäistä askelta; luonnollisesti täytyi vaikuttimena olla ylpeyden! Aviopuolisot olivat olleet jo useita päiviä erillään, ja sittenkään ei Ramesh ollut etsinyt mitään tekosyytä käydäkseen vaimonsa luona!
Talon emäntä nukkui suljettujen ovien takana päivällisuntansa, ja Sailadzha lähti Bipinin luo. "Sinun pitää viedä Ramesh Babulle terveiset Kamilalta, käskeä häntä käymään Kamilan huoneessa", sanoi hän. "Isällä ei ole mitään sitä vastaan, eikä äiti saa sitä tietää."
Bipin oli hiljainen, ujo nuorukainen, joten tällainen tehtävä ei häntä ilahduttanut, mutta hän ei halunnut häiritä sunnuntairauhaansa ryhtymällä vastustelemaan vaimonsa määräyksiä.
Ramesh makasi huoneessansa polvi polvelle nostettuna ja luki Pionieeriä. Hän oli tutkinut kaikki päivän tiedot ja paremman puutteessa alkanut syventyä ilmoituksiin, kun Bipin astui huoneeseen. Ramesh nousi vikkelästi. "Käykää sisään, Bipin Babu, käykää sisään!" Vaikka Bipin ei ollutkaan mikään erinomainen seuramies, merkitsi hän kuitenkin ilmeistä voittoa, kun oli kysymyksessä ehtoopäivän viettäminen vieraalla paikkakunnalla.
Bipin ei kumminkaan suostunut istuutumaan, seisoi vain ja kynsi korvallistansa. "Hän tahtoisi, että tulette hänen luoksensa", virkkoi hän.
"Kuka? Kamilako?"
"Niin."
Ramesh hämmästyi. Hän oli päättänyt, että Kamilan piti tästä puoleen olla hänen vaimonsa todellisuudessa eikä vain nimeksi, mutta vallitseva pakollinen erossaolo oli hänelle ollut jonkinlainen odotusaika, ja hän oli mielellänsä vaipunut takaisin entiseen epäröinnin tilaan. Hänen mielessään tosin väikkyi houkuttelevana kuvana se onni, joka tulisi hänen omakseen, kun Kamila olisi hänen oikea puolisonsa, mutta miten oli jää murrettava? Ei olisi kovinkaan yksinkertainen asia yht'äkkiä luopua siitä pidättyväisyydestä, joka oli viime aikoina vallinnut Kamilan ja hänen välisiä suhteita, ja hän oli aivan epätietoinen, miten asian aloittaisi. Niinmuodoin hän ei ollut pitänyt mitään erikoista kiirettä talonkaupan solmimisessa.
Kuullessaan Bipinin tuoman sanoman hän otaksui Kamilan vain haluavan keskustella hänen kanssaan jostakin taloudellisesta asiasta, mutta vaikka hänen raitis ymmärryksensä olikin sitä mieltä, sykki sydän kuitenkin kiivaammin, kun hän kehoituksen kuuli. Laskiessaan Pionieerin kädestänsä ja seuratessaan Bipiniä syksyisen iltapäivän painostavassa hiljaisuudessa, jota häiritsi ainoastaan mehiläisten unelias surina, hän tunsi jotakin sentapaista suloista väristystä kuin lemmenkohtaukseen kulkeva rakastavainen.
Bipin osoitti erästä ovea ja jätti hänet yksin.
Kamila oli johtunut päättelemään, että Sailadzha oli luopunut suunnitelmistansa ja mennyt miehensä luo, ja istui nyt ulko-oven kynnyksellä silmäillen puutarhaan. Sailadzha oli tietämättänsä virittänyt Kamilan lempeen. Samoinkuin lämpöinen tuulenhenki ulkona sai lehdet kuiskimaan ja värähtelemään, samoin Kamilan povesta aika ajoin kohoava huokaus sai hänen sydämessään omituisesti värisemään nimettömän pelon.
Yht'äkkiä Ramesh astui huoneeseen, seisahtui hänen taaksensa ja lausui hiljaa: "Kamila!" Kamila hypähti seisaalleen, veri kiiteli hänen suonissaan, ja hän, joka ei ollut milloinkaan ollut hämillään Rameshin seurassa, seisoi nyt katse alas luotuna, voimatta sitä kohottaa, ja sävähti veripunaiseksi.
Juhlapuvussaan ja äskettäin tietoiseksi selvinneessä naisellisuudessaan Kamila näytti Rameshista uudelta olennolta. Nähdessään hänet äkkiarvaamatta tässä asussa Ramesh unohti kaiken varuillansaolon ja joutui hänen viehätyksensä valtoihin Hän lähestyi verkalleen ja epäröi pari silmänräpäystä, ennenkuin leppoisasti puhutteli toista. "Lähetitkö sinä minua hakemaan, Kamila?"
Kamila säpsähti hänen kysymystänsä. "Enpä tietenkään! Kuinkapa olisinkaan lähettänyt? En ole sellaista ajatellutkaan!" vastasi hän tarpeettoman kiivaasti.
"Eihän se olisi mikään rikos ollut, vaikka lähetitkin, Kamila."
"Minä en ole milloinkaan lähettänyt sinua hakemaan!" toisti Kamila vieläkin ponnekkaammin.
"No, hyvä, niinpä olen tullut kutsumatta. Ethän minua senvuoksi ynseästi lähetä pois luotasi?"
"He saavat kaikin tietää, että olet täällä ollut, ja suuttuvat. Lähde heti pois, ole hyvä! Minä en ole lähettänyt sinua kutsumaan!"
"Hyvä", virkkoi Ramesh tarttuen hänen käteensä, "tule sinä minun huoneeseeni; siellä ei ole ketään muuta."
Koko ruumis vapisten Kamila tempasi kätensä pois, pakeni viereiseen huoneeseen ja sulki oven.
Ramesh käsitti nyt, mitä oli tapahtunut: koko juttu oli jonkin naisihmisen keksimää juonta. Joka hermo värähdellen hän palasi omaan suojaansa, paneutui jälleen makuulle, otti taasen käteensä Pionieerin, silmäili ilmoituksia, mutta ei tajunnut niistä mitään. Toinen hämmentävä ajatus toisensa jälkeen kiiteli hänen mielessään niinkuin pilvi tuulen ajamana.
Sailadzha koputti Kamilan salpaamaan oveen, mutta vastausta ei kuulunut. Hän pisti kätensä ristikon läpi, työnsi salvan syrjään ja astui sisään. Ihmeeksensä hän näki Kamilan makaavan pitkänänsä lattialla, kasvot käsien peitossa ja itkien kykenemättä käsittämään, miten Kamila oli voinut joutua tähän tilaan, hän kyykistyi makaavan viereen ja kuiskasi lempeästi: "Mikä sinua vaivaakaan, rakkaani? Miksi itket?"
"Miksi lähetitkään häntä hakemaan? Teit kovin väärin!"
Kamila, enempää kuin kukaan muukaan, ei voinut ilmoittaa mitään syytä äkilliseen ja ankaraan tuskanpurkautumiseen. Kukaan ei tuntenut sitä salaista murhetta, joka oli kauan häntä kalvanut.
Hän oli rakennellut itsellensä ilmalinnoja ja oli parhaillaan ollut niitä viimeistelemässä, kun Ramesh astui huoneeseen. Jos tulija olisi varovammin tunkeutunut hänen unelmiensa maailmaan, olisi kaikki voinut olla hyvin, mutta Rameshin otaksuessa, että hän, Kamila, oli lähettänyt häntä hakemaan, linnat sortuivat soraläjäksi. Hänen mieleensä muistui, kuinka Ramesh oli aikonut jättää hänet vankeuteen loma-ajaksi, kuinka kylmäkiskoinen hän oli ollut laivalla, muistui tuo ja paljon muutakin. Omaehtoinen tuttavallisuus oli aivan toista kuin pelkkä kutsun noudattaminen. Vasta heidän Ghazipuriin tultuansa hänelle oli selvinnyt heidän välillään vallitsevan eron valtavuus.
Saila ei kumminkaan voinut sitä ymmärtää. Hänen käsityskykynsä ei riittänyt oivaltamaan, että Rameshin ja Kamilan välillä saattoi olla todellinen, estävä raja.
Hän kohotti Kamilan pään syliinsä ja huudahti: "Kerrohan, rakkaani, sanoiko Ramesh Babu sinulle jotakin epäystävällistä? Ehkäpä häntä harmitti se, että mieheni hänet haki. Olisit sanonut, että syy on yksin minun."
"Ei, ei, hän ei virkkanut siitä mitään! Mutta miksi lähetitkään häntä hakemaan!"
"Minä tein väärin", tunnusti Saila syvästi katuen, "sinun pitää antaa minulle anteeksi."
Kamila nousi kohta istualleen ja kiersi kätensä Sailan kaulaan. "Riennä nyt pois, ystäväiseni", sanoi hän, "Bipin Babu käy varmaan kärsimättömäksi."
Sillävälin Ramesh oli jotakin tehdäkseen tutkinut kaikki Pionieerin sivut, kunnes vihdoin kokosi tarmonsa ja heitti sanomalehden menemään. "Riittäköön", sanoi hän itsekseen, "minä lähden huomenna Kalkuttaan ja järjestän asiani siellä. Mitä kauemmin viivyttelen tekemästä Kamilaa vaimokseni, sitä suurempi konna tunnen olevani!"