KAHDESVIIDETTÄ LUKU
Ennen Hemnalinin asiain onnetonta käännettä Annada Babun terveys oli aina ollut erinomainen, mutta siitä huolimatta hän oli alinomaa nauttinut sekä eurooppalaisten että kotimaisten lääkärien määräämiä rohtoja. Mutta nyt hänen ei tehnyt ollenkaan niitä mieli. Niin kauan kuin hänen ruumiillinen raihnautensa oli ollut pelkkää luulottelua, hän oli lakkaamatta siitä jutellut, mutta nyt, kun hänen terveytensä tosiaankin horjui, hän ei viitannut sanallakaan vaivoihinsa.
Hän oli ihan uupuneena vaipunut istualleen nukkumaan, kun Hemnalini, kuultuansa portaista Dzhogendran askelet, laski neulomuksen kädestänsä ja kiiruhti ovelle varoittamaan veljeä olemaan häiritsemättä nukkuvaa. Hämmästyksekseen hän huomasi Dzhogendran tuoneen mukanansa Nalinakshan! Hän aikoi nopeasti vetäytyä toiseen huoneeseen, kun Dzhogendra ehti hänet pidättää.
"Hem!" huusi hän. "Tässä on Nalinaksha Babu. Salli minun esitellä hänet."
Hem jäi hämmentyneenä paikoilleen, Nalinaksha astui lähemmäksi ja kumarsi kohottamatta katsettaan hänen kasvoihinsa.
Sillävälin oli Annada Babu herännyt ja kutsui tytärtänsä. Hem palasi hänen luoksensa ja ilmoitti kuiskaten Nalinaksha Babun saapuneen.
Dzhogendra toi vieraansa sisään, ja Annada Babu kiiruhti häntä vastaan sanoakseen hänet tervetulleeksi.
"Me olemme tosiaankin onnelliset nähdessämme teidät luonamme!" huudahti hän. "Hem, kultaseni, älä juokse pakoon, istu tänne. Tämä on tyttäreni Hem, Nalinaksha Babu. Me olimme äskettäin kuulemassa esitelmäänne ja nautimme siitä kovin. Teidän esittämänne ajatus — ettemme milloinkaan menetä sitä, minkä olemme todella omaksemme saaneet, ja että epätäydellinen omaksensa valloittaminen itse asiassa merkitsee menettämistä — tuo ajatus tuntui minusta sisältävän syvän totuuden. Eikö totta, Hem? Varsinaisena koettimena on itse menettämisen tosiasia. Se meille osoittaa, oliko asia todella omamme vai eikö. Minä esitän teille pyynnön, Nalin Babu. Jos voisitte pistäytyä silloin tällöin täällä juttelemassa, tekisitte meille suuren ilon. Me emme liiku paljoa ulkosalla. Tapaatte varmaan tyttäreni ja minut tästä huoneesta, tulittepa mihin aikaan tahansa."
Nalinaksha katsahti Hemnalinin kasvoihin ennenkuin vastasi:
"Ette saa pitää minua itserakkaana saivartelijana, vaikka viljelenkin runsaasti sanoja puhujalavalla seisoessani. Ainoastaan ylioppilaiden innokkaitten kehoituksien vuoksi minä ollenkaan suostuin puhumaan — minä en osaa karkoittaa kiusaavia ihmisiä — mutta luulenpa säikähdyttäneeni heidät niin, etteivät tule pyytämään toista samanlaista annosta! Pojat eivät tahdokaan salata sitä tosiasiaa, että kolme neljännestä puheestani jäi heiltä käsittämättä. Te olitte siellä tekin, Dzhogen Babu, ja voitte uskoa, että kelloon luomanne merkitsevät silmäykset minuun tehosivat!"
"Ette saa panna sitä pahaksenne", virkkoi Dzhogendra, "ellen voinutkaan joka kohdassa seurata, oli syy varmaan riittämättömän älyni."
Annada: "Niin, Dzhogen, on olemassa asioita, joita oppii käsittämään vasta määrättyyn ikään ehdittyänsä."
Nalinaksha: "Niin, ja määrätyssä iässä ollen ei tarvitse kaikkea käsittää."
Annada: "Ohimennen sanoen, Nalin Babu, on eräs seikka, josta minun täytyy teille huomauttaa. Luoja on lähettänyt teidänlaisenne ihmiset maailmaan suorittamaan määrättyjä tehtäviä, ja senvuoksi te ette saa pitää ruumistanne vähäarvoisena. Henkilöitä, joilla on jotakin antamista, tulee muistuttaa, etteivät tuhlaa pääomaansa, koska he muuten menettävät antamiskykynsä."
Nalinaksha: "Kun opitte minut lähemmin tuntemaan, niin luulenpa teidän huomaavan, etten minä halveksi mitään tässä maailmassa. Syntyessäni olin kerrassaan toisten armeliaisuudesta riippuvainen. Tarvittiin monen henkilön työtä ja vaalintaa, jotta henkeni ja ruumiini vähitellen varttuivat. Olisi sopimatonta vaateliaisuutta, jos mitään halveksisin. Mitä ei voi itse luoda, sitä ei ole myöskään oikeus hävittää."
Annada: "Aivan oikein, aivan oikein! Jotain samansuuntaista lausuitte puheessannekin."
Dzhogendra: "Minun täytyy nyt lähteä; olen luvannut olla jossakin, mutta älkää antako sen itseänne häiritä."
Nalinaksha: "Minun on pyydettävä teiltä anteeksi, ennenkuin lähdette, Dzhogen Babu. Vakuutan teille, ettei tapanani yleensä ole ihmisten ymmälle saattaminen. Minä lähden mieluummin minäkin; voimme kävellä kappaleen matkaa yhdessä."
Dzhogendra: "Ei, jääkää toki, olkaa hyvä. Ette saa minusta välittää. Minä en voi istua kauan yhdessä paikassa."
Annada: "Älkää Dzhogenista välittäkö, Nalinaksha Babu. Hän tulee ja menee, miten mieli tekee, ja häntä on vaikea saada pysymään alallansa."
Dzhogendran mentyä Annada Babu kysyi, missä Nalinaksha asui. Nalinaksha nauroi.
"En voi sanoa asuvani juuri missään tätä nykyä. Minulla on paljon tuttavia, jotka kuljettavat minua mukanansa. Se on minulle sangen mieluista, mutta toisinaan kaipaa sentään lepoa ja rauhaa, ja niin on Dzhogen Babu hankkinut minulle asunnon viereisestä talosta. Tämä teidän katunne on varmaan rauhallinen paikka."
Annada Babu oli kovin mielissään, mutta jos olisi tullut silmänneeksi tytärtänsä, olisi hän havainnut tämän kasvoissa äkillisen tuskan vävähdyksen. Viereinen talo oli se, jossa Ramesh oli asunut.
Tällä hetkellä ilmoitettiin teen olevan valmiina, ja niin siirryttiin alakertaan.
"Hem, kultaseni, tarjoa Nalin Babulle kuppi teetä", kehoitti Annada.
Vieras kuitenkin kohteliaasti torjui tarjotun virvokkeen.
Annada: "Mitä tämä merkitsee, Nalin Babu? Ettekö tosiaankaan halua teetä? Ainakin hieman leivoksia?"
Nalinaksha: "Minun täytyy todellakin pyytää anteeksi."
Annada: "Te olette lääkäri, joten en voi antaa teille määräyksiä. Minä puolestani pidän teetä soveliaana tekosyynä, jonka nojalla sopii kolmeneljä tuntia päivällisen jälkeen juoda jokin määrä kuumaa vettä, joka nähdäkseni edistää ruoansulatusta. Ellette ole tottunut teetä juomaan, sopii se erikoisesti miedontaa teitä varten."
Nalinaksha loi aran katseen Hemnaliniin, jonka ilme osoitti; että hänen kieltäytymisensä oli tehnyt kiusallisen vaikutuksen ja että neito luuli arvaavansa sen syyn. Katse yhä häneen suunnattuna Nalinaksha jatkoi: "Pelkään herättäneeni teissä väärinkäsitystä. Älkää suinkaan luulko minulla olevan mitään teidän tottumuksianne vastaan. Aikaisemmin oli tapanani säännöllisesti juoda teetä, minä nautin vieläkin sen tuoksusta ja voin varsin hyvin ymmärtää mieltymyksenne. Mutta te kenties ette tiedä, että äidilläni on hyvin ankarat käsitykset rituaalisesta puhtaudesta, ja kun hänellä oikeastaan ei ole maailmassa ketään muuta kuin minä, on minun vältettävä kaikkea, mikä voisi häiritä hyviä välejämme. Senvuoksi olen kokonaan luopunut teen nauttimisesta. Mikäli teenjuonti tuottaa teille mielihyvää, otan mielihyväänne osaa, ja arveluni eivät suinkaan estä minua nauttimasta vieraanvaraisuuttanne."
Nalinakshan ensimmäiset lausumat olivat herättäneet Hemnalinissa ankaran pettymyksen tunnetta. Oli ilmeistä, ettei hän ollut näyttänyt kuulijoilleen omaa itseänsä, vaan oli yrittänyt piiloutua sanatulvan taakse. Mutta Hemnalini ei tietänyt, että hänelle oli luonnostaan mahdotonta keskustella pakottomasti vieraiden henkilöiden kanssa ja että hänen ujoutensa sai hänet aina ensimmäisen kohtauksen aikana omaksumaan eräänlaisen varman sävyn, joka oli vieras hänen todelliselle olemuksellensa. Silloinkin kun hän yritti ilmaista varsinaisia omia ajatuksiansa, soi soraääni, josta hän oli jossakin määrin tietoinen. Senvuoksi oli Nalinaksha levottoman Dzhogendran lähtiessä tuntenut omantuntonsa soimaavan itseään vilpillisyydestä. Mutta kun hän sitten puhui äidistänsä, täytyi Hemnalinin silmäillä häntä kunnioittavan ihailevasti, ja hänen sydämensä sykki lämpöisesti, kun hän näki sen vakavan ja syvän kiintymyksen ilmeen, joka kirkasti hänen kasvojansa hänen äitiä ajatellessaan. Hemnalini olisi mielellään kysynyt jotakin hänen äidistänsä, mutta ujous oli esteenä.
"Te olette aivan oikeassa", vastasi Annada Babu kohta Nalinakshalle. "Jos olisin sen tietänyt, en olisi kutsunut teitä teetä juomaan. Suokaa anteeksi, olkaa hyvä."
"Miksi pitäisi minun jäädä vaille ystävällistä kutsuanne vain sen vuoksi, etten juo teetä?" virkkoi Nalinaksha hymyillen.
Vieraan lähdettyä Hemnalini meni isänsä kanssa yläkertaan ja alkoi lukea hänelle erästä bengalilaista aikakauskirjaa, kunnes ukko vaipui uneen. Sellaiset väsymyskohtaukset olivat viime aikoina muuttuneet vanhan herran tottumuksiksi.