YHDESVIIDETTÄ LUKU
Annada Babu ja Hemnalini palasivat kokouksesta myöhään iltapäivällä.
"Se oli todellinen nautinto", huomautti vanha herra istuutuessaan teepöydän ääreen.
Sen enempää hän ei asiaa selitellyt, mutta ajatukset askarruttivat häntä siinä määrin, ettei hän ollenkaan huomannut, kun Hemnalini teen juotuansa lähti yläkertaan.
Esitelmän pitäjä — tuo Nalinaksha - oli näyttänyt hämmästyttävän nuorekkaalta puhuja-korokkeella seisoessaan. Vaikka hän olikin jo ehtinyt miehuudenikään, olivat hänen kasvonsa kuitenkin säilyttäneet nuoruuden tuoreuden. Sitäpaitsi oli hänen olemuksessaan salaperäisen vakavuuden ilme, joka näytti johtuvan hänen sisimmästä tajunnastansa.
Hänen esityksensä aiheena oli "Menettäminen" ja sen ytimenä ajatus, ettei ilman menettämistä saada todellista voittoa. Se, minkä me saavutamme ponnistuksetta, ei ole todellista voittoa; ainoastaan se, minkä hankimme uhrauksien nojalla, tulee varsinaisimmassa ja syvimmässä merkityksessä meidän omaksemme. Henkilö, joka näkee käsinkoskettavan omaisuutensa liukuvan pois käsistään, on tosin onneton, mutta itse asiassa ihmisen sielu juuri menettäessään saa voiman voittaa menetetyn takaisin, vieläpä korkoinensa. Jos voimme menettäessämme taivuttaa päämme, laskea kätemme yhteen ja sanoa: "Tämä on lahja — kieltäymyksen lahja, kärsimyksen lahja, kyynelten lahja", niin vähäpätöisinkin käy merkittäväksi, katoovainen muuttuu iäiseksi, ja se, mikä sitä ennen on ollut jokapäiväisen käytännön väline, muuttuu palvontamme esineeksi, jota aina säilytämme sydämemme temppelin aarrekammiossa.
Hänen sanansa olivat tehneet Hemnaliniin syvän vaikutuksen. Kun hän nyt istui hiljaisissa haaveissaan katolla, tähtivälkkeisen taivaan alla, niin hänen sydämensä oli täysi, ja maa ja taivas eivät enää tuntuneet hänestä autiolta tyhjyydeltä.
Esitelmätilaisuudesta palattaessa Dzhogendra virkkoi Akshaille:
"Oletpa tosiaankin keksinyt erittäin otollisen miehen, epäilemättä! Mutta aika mystikko hän on! Puolet hänen puheestansa oli minulle hepreaa."
"Tauti on määriteltävä, ennenkuin sairaalle voi määrätä tarpeelliset lääkkeet", vastasi Akshai. "Hemnalini kärsii Rameshin aiheuttamasta pettymyksestä, ja nyt tarvitaan mystikkoa, jotta hän jälleen terästyisi. Meidänlaisistamme tavallisista ihmisistä ei ole apua. Näitkö, kuinka hänen kasvonsa säteilivät pojan paukuttaessa?"
Dzhogendra: "Näin kyllä. Oli aivan selvää, että juttu häntä miellytti, mutta siitä ei suinkaan vielä seuraa, että hän on valmis tarjoamaan puhujalle kätensä."
Akshai: "Jos me olisimme puhuneet, sinä tai minä, niin hän ei olisi siinä määrin ihastunut. Askeettisuus, kuten tiedät, herättää naisissa voimakasta kiintymystä. Kalidasa kuvailee runoelmassaan, kuinka Uma kuoletti lihansa erään askeetin vuoksi. Näetkös, Dzhogen, jos esittelet Hemnalinille jonkun muun, niin hän vertailee tulokasta Rameshiin, ja vertauksen tulos on edullinen vain viimeksimainitulle. Mutta Nalinaksha ei ole tavallinen kuolevainen — kenenkään mieleen ei voi johtua hänen vertaileminen johonkin toiseen. Jos esität hänelle kenen hyvänsä muun nuoren miehen, niin hän arvaa, miksi niin menettelet, ja koko hänen olemuksensa nousee kapinoimaan. Jos taas voit jonkin tekosyyn nojalla kutsua Nalinakshan tänne ja esitellä heidät toisilleen, niin hän ei epäile mitään. Siirtyminen kunnioittavasta ihailusta kihlautumiseen tapahtuu silloin vähitellen ja helposti."
Dzhogendra: "Minusta ei ole sellaisiin oveluuksiin; minä puhun mieluummin suuni puhtaaksi, ja täytyypä tunnustaa, ettei poika tee minuun erinomaista vaikutusta."
Akshai: "Kuulehan, Dzhogen, jos sallit ennakkoluulojesi asiaan vaikuttaa, niin siitä ei tule mitään. Ethän voi edellyttää kaiken olevan ihan makusi mukaista. Me emme saavuta milloinkaan tarkoitustamme, ellet voi vaikuttaa Hemnaliniin niin, että hän kerrassaan unohtaa Rameshin. Älä ollenkaan luule, että voit siihen päästä väkivalloin. Sinun tulee noudattaa neuvoani kirjaimellisesti, jos haluat onnistua."
Dzhogendra: "Seikka näes on se, että Nalinaksha on minulle hieman liian mystillinen. Minusta tuntuu kiusalliselta olla tekemisissä sellaisen henkilön kanssa. Siinä voi joutua ojasta allikkoon."
Akshai: "Kuulehan, veikkoseni, jos kastut, niin se on oma syysi. Sinä vapiset jo pelkän varjon nähdessäsi. Kun oli kysymys Rameshista, olitte sokeat alusta alkaen. Teillä oli mitä parhaat ajatukset Rameshista: hän ei voinut ketään pettää, hän oli Sankaratsarijan jälkeen suurin filosofi, vuosisadan lahjakkain kirjailija ja niin edespäin. Minä puolestani en ollut häneen siinä määrin ihastunut: olen nähnyt paljon hänenlaisiansa, henkilöitä, joilla on aina kaikkein ylevimmät ihanteet. En kuitenkaan uskaltanut koskaan avata suutani; te ette olisi missään tapauksessa uskoneet, että minunlaiseni mitätön voisi arvostella häntä mistään muusta syystä kuin kateudesta. Uskon sinun nyt oivaltavan, että sellaisia yli-ihmisiä on paras palvoa matkan päästä; sisartansa ei liene hyvä heidän haltuunsa uskoa. Mutta palatkaamme pääasiaan. Muista sanskriitti-sananlaskua: 'Oas toisen karkoittaa'. Minun ehdottamani keino on nyt ainoa mahdollinen, joten sinun ei pidä sitä morkkailla."
Dzhogendra: "Kuulehan, Akshai, sinä et saa minua milloinkaan uskomaan, että olet ensimmäisenä nähnyt, mikä Ramesh on miehiänsä, vaikka sitä tuhat kertaa toistelisit. Todellisuudessa sinä suhtauduit häneen niin ennakkoluuloisesti, ettei mikään hänen tekonsa sinulle kelvannut; senvuoksi sinun on turha yrittää vaikuttaa minuun korkeammalla viisaudellasi. Paina nyt mieleesi, että jos on kysymyksessä juonien punominen, saat tehdä sen yksin; älä ollenkaan odota apua minulta. Tuo Nalinaksha ei minua miellytä, siinä kaikki." Dzhogendran ja Akshain astuessa yhdessä Annadan huoneeseen Hemnalini pujahti pois toisesta ovesta.
"Hän on varmaan katsonut ikkunasta ja nähnyt meidän tulevan", mietti Akshai. Hän istuutui hymyillen Annada Babun viereen, tarttui teekuppiin ja lausui: "Nalinakshan sanat menevät sydämeen, ja se johtuu siitä, että ne tulevat sydämestä."
"Hänellä on epäilemättä kykyä", virkkoi Annada Babu.
"Kykyä!" huudahti Akshai. "Paljon enemmänkin! Hän on hurskain ihminen, mitä maa päällänsä kantaa!"
Vaikka Dzhogendra olikin Akshain liittolainen, ei hän kuitenkaan voinut olla huudahtamatta: "Kunpa et puhuisi hurskaista ihmisistäsi! Taivas meitä pyhimyksistänne varjelkoon!" Sen sanoi Dzhogendra, joka vielä edellisenä päivänä oli ylenmäärin kiittänyt Nalinakshan mielenaateluutta ja soimannut hänen moittijoitansa ilkeiksi panettelijoiksi!
"Ei, Dzhogendra", virkkoi hänen isänsä, "tuolla tavoin et saa puhua. Minä puolestani otaksun mieluummin, että ihmiset, jotka näyttävät hyveellisiltä, todellakin ovat sellaisia. Minä voin toisinaan erehtyä, mutta se on varmaan parempi kuin jos alinomaa epäilisin hyviä ihmisiä toivoen terävänäköisyyttäni senvuoksi kiitettävän. Nalinaksha ei ole lainannut ajatuksiansa. Hänen aineksensa ovat peräisin hänen henkilökohtaisista elämyksistänsä, ja minusta hänen puheensa kaikui raikkaalta ja elähdyttävältä. Tekopyhä henkilö ei sellaiseen pysty. Sellaista puhetta ei käy keräileminen laina-aineksista, yhtä vähän kuin kemisti kykenee aineita sekoittamalla tekemään kultaa. Minä olisin mielelläni mennyt häntä kiittämään."
"Pelkään vain, ettei hänen terveytensä kestä sellaisia ponnistuksia", huokasi Akshai.
"Mitä, eikö hänen terveytensä ole hyvä?" huudahti Annada Babu.
"Hän ei pidä siitä riittävästi huolta. Hän kuluttaa päivänsä rukoillen ja pyhiä kirjoja tutkistellen eikä pidä silmällä terveyttänsä."
"Siinä hän menettelee kovin väärin", lausui Annada, "meillä ei ole oikeutta laiminlyödä ruumistamme; me emme ole sitä itse luoneet. Kunhan saisin tilaisuutta, parantaisin hänet aivan pian. Terveytensä säilyttämiseksi tarvitsee vain noudattaa muutamia yksinkertaisia sääntöjä. Ensinnäkin — —"
Dzhogendralta loppui kärsivällisyys. "Tuo ei kuulu ollenkaan asiaan, taatto! Nalinaksha Babu on ihan terve. Nähdessäni hänet tänään iltapäivällä tulin ajatelleeksi, että sellaisen hurskaan elämän täytyy olla ruumiillisessakin suhteessa edullista. Tekeepä melkein mieleni itse sitä koetella."
"Enpä tiedä, Dzhogendra", väitti Annada edelleen, "Akshain huomautus lienee aivan oikea. Useimmat suuret miehemme kuolevat nuorina. He tekevät isänmaallensa huonon palveluksen laiminlyömällä terveyttänsä. Se ei ole oikein. Tiedätkö, Dzhogendra, minä luulen sinun erehtyvän Nalinakshaan nähden. Hän on kelpo mies. Pitäisi vain häntä neuvoa huolehtimaan terveydestänsä."
"Kuulkaahan", sanoi Akshai, "minä tuon hänet tänne ja esittelen teidät; luulenpa, että olisi hyvä, jos kerran hänen kanssaan vakavasti keskustelisitte. Nytpä johtuu mieleeni: se kasvimehu, jota minulle suosittelitte tutkintojen aikana, oli erinomaisen vahvistavaa. Se on kaikkein hienoin virkistysaine henkisen työn tekijälle. Ottakaa te vain Nalinaksha Babu käsiteltäväksenne, niin — —"
Dzhogendra hypähti seisaalleen. "Akshai, sinä saat minut ihan suunniltani! Sinä jaarittelet ihan mielettömiä. En voi tätä enää sietää." Samassa hän syöksyi pois huoneesta.