NELJÄSKYMMENES LUKU
Kohta Akshain lähdettyä Dzhogendra nousi yläkertaan. Annada Babu ja
Hemnalini parhaillaan keskustelivat tuttavallisesti oleskeluhuoneessa.
Annada Babu näytti joutuvan hieman hämilleen nähdessään poikansa.
Häntä hävetti teepöydässä sattunut mielenpurkaus ja tavanomaisen
mielentyyneyden tilapäinen järkkyminen. Senvuoksi hän nyt tervehti
Dzhogendraa tavallista sydämellisemmin.
"Tulehan, Dzhogendra, tule ja istu tänne, poikaseni!"
"Kuule, taatto", aloitti Dzhogendra, "sinä ja Hemnalini ette näytä enää liikkuvan minnekään kotoa. Alinomainen nurkissa nuhjaileminen ei voi olla teille hyväksi."
"Niinpä kyllä", vastasi Annada, "me olemme aina olleet kotihiiriä.
Hemnalinia ei olekaan helppo saada houkutelluksi ulos."
"Minua et saa tehdä syypääksi, taatto", huomautti Hemnalini.
"Tiedäthän, että olen valmis lähtemään kanssasi minne haluat."
Vaikka ponnistus tuntuikin epämieluisalta, yritti tyttö kuitenkin saada toiset vakuutetuiksi siitä, ettei aikonut sulkeutua suruinensa neljän seinän sisäpuolelle. Hän tahtoi saada heidät uskomaan, että seurasi vilkkain mielenkiinnoin ulkomaailman tapahtumia.
"Huomenna on kokous", virkkoi Dzhogendra, "voisitpa mennä sinne Hemin kanssa."
Annada Babu tiesi tyttärensä luonnostaan karttavan kaikkia julkisia kokouksia ja loi häneen kysyvän katseen.
"Kokous!" huudahti Hemnalini teennäisen vilkkaasti. "Kuka siellä puhuu?"
Dzhogendra: "Tohtori Nalinaksha."
Annada: "Nalinaksha?"
Dzhogendra: "Niin; hän on erittäin etevä puhuja, ja mikä tärkeämpää: hänen elämäntarinansa on aivan harvinainen. Se osoittaa tavatonta uhrautuvaisuutta, tavatonta lujuutta! Sellaisia ihmisiä löytyy vain yksi miljoonasta!" Kumminkaan Dzhogendra ei ollut paria tuntia aikaisemmin tietänyt Nalinakshasta muuta kuin epämääräisiä huhuja!
"Kuulehan, taatto", virkkoi Hemnalini näennäisesti hyvinkin innostuneena, "meidän täytyy epäilemättä mennä kuulemaan tuota täydellisyyden esikuvaa."
Annada Babua tuo innostus ei suinkaan vakuuttanut, mutta jonkinlaista helpotusta hän sentään tunsi. Kunhan Hemnalini, vaikkapa vastahakoisestikin, alkaisi jälleen seurustella ihmisten kanssa, niin hän tulisi piankin ennalleen. Lähimmäistensä kanssa seurusteleminen on paras sielullisten häiriytymäin parannuskeino.
"Olkoonpa menneeksi", sanoi hän Dzhogendralle, "vie sinä meidät huomenna kokoukseen ja pidä huolta siitä, että ehdimme sinne ajoissa. Mutta kerro minulle, mitä Nalinakshasta tiedät. Hänestä kuulee kerrottavan monenlaisia."
Dzhogendra aloitti hyökkäämällä juorukelloja vastaan yleensä.
"Ylen uskovaiset", alkoi hän, "luulevat taivaan suoneen heille erikoisoikeuden häpäistä ja panetella lähimmäisiänsä ilman erotusta. Ei ole armottomampia ja ilkeämielisempiä ihmisiä kuin nuo hurskastelijat!" Dzhogendran närkästys kuohui yli laitojensa.
"Minä olen aivan samaa mieltä, aivan samaa mieltä", toisteli Annada Babu tyynnytellen. "Pohtiessaan aina lähimmäisensä puutoksia ihminen muuttuu äreäksi, ahdasmieliseksi ja epäluuloiseksi."
"Kuulehan, taatto", huudahti Dzhogendra, "eihän vain ole tarkoituksesi minua ivailla? Tiedäthän, etten ole noiden hurskaiden ihmisten kaltainen; minä voin kiittää yhtä hyvin kuin moittiakin. Minä olen aina valmis sanomaan mielipiteeni henkilölle vasten kasvoja ja tarvittaessa tukemaan sitä nyrkeilläni!"
"Mitä hullutuksia, Dzhogen", kiiruhti Annada vastaamaan, "enhän minä tietenkään sinua ajatellut. Tunnenhan toki sinut!"
Dzhogendra esitti nyt Nalinakshan tarinan kohdistaen kertomuksensa esineeseen kaikki käytettävänänsä olevat ylistyssanat.
"Yksinomaan äitinsä onnea silmällä pitäen", päätti hän esityksensä, "Nalinaksha tukahdutti luonnolliset taipumuksensa ja lähti Benaresiin, ja kaikki nuo ystäväsi, taattoseni, ovat käyttäneet tilaisuutta hyväksensä keksiäkseen häntä häpäiseviä juttuja. Minä puolestani ihailen hänen menettelyänsä. Mitä arvelet sinä, Hem?"
"Minä olen samaa mieltä kuin sinä", vastasi Hemnalini.
"Minä tiesin Hemin hyväksyvän hänen käyttäytymisensä", jatkoi Dzhogendra. "Uskon varmaan, että hän tilaisuuden tarjoutuessa menettelisi yhtä uhrautuvasti tehdäkseen isänsä onnelliseksi."
Annada loi tyttäreensä hellän katseen. Hemin kasvoihin nousi heleä puna, ja hän painoi hämmentyneenä katseensa alas.