KUUDESKUUDETTA LUKU
Suostuttuaan nyt menemään naimisiin Nalinakshan kanssa Hemnalini koki vakuuttaa itsellensä olevansa erittäin onnellinen. Hän toisteli toistelemistaan: "Vanha kihlaukseni ei minua enää sido; taivaanrannalle keräytyneet ukkospilvet ovat häipyneet pois. Minä olen nyt täysin vapaa, ja alinomainen menneiden sureksiminen on lopussa." Tuota lakkaamatta toistellessaan hän alkoi tuntea täydellisen kieltäymyksen iloa. Kun kuolinrovio on lakannut suitsuamasta, niin maailman suunnattomasti monimutkaiset asiat menettävät hetkeksi painavuutensa, ja sureva tuntee helpotusta — suunnilleen samoinkuin lapsi, kun koulutunnin loputtua ovi avautuu. Niin oli Hemnalininkin laita. Hän nautti siitä rauhasta, joka seuraa, kun inhimillisen elämän luku ehtii lopulliseen päätökseensä.
Tullessaan sinä iltana kotiin hän mietti mielessään: "Kunhan äiti olisi elossa, niin hän varmaan iloitsisi tästä uutisesta! En tiedä, kuinka saan asian isälle kerrotuksi."
Annada Babu meni sinä iltana varhain levolle, koska tunsi itsensä uupuneeksi, ja Hemnalini vetäytyi huoneeseensa, otti esille päiväkirjansa ja valvoi myöhään yöhön merkiten muistiin vaikutelmiansa. "Minä olin katkonut kaikki inhimilliset siteet ja olin kuollut maailmalta", kirjoitti hän, "en olisi voinut koskaan uskoa, että Jumala minut vapahtaisi ja soisi minulle uuden elämän. Nyt minä heittäydyn hänen jalkoihinsa ja valmistaudun astelemaan uusia velvollisuuden polkuja. Onnetar on suonut minulle lahjan, jota en suinkaan ole ansainnut. Antakoon Taivas minulle voimaa säilyttää se koko elinikäni. Minä olen varma siitä, että hän, jonka elämään minun arvoton elämäni tulee liitettäväksi, on tekevä olemassaoloni täyteläiseksi ja rikkaaksi. Rukoilen vain sitä, että minun sallittaisiin luoda yhtä suuressa määrässä täyteläisyyttä ja rikkautta hänen elämäänsä."
Hän sulki kirjan ja lähti puutarhaan, missä kauan aikaa käyskeli hiekkaisia polkuja talviyön tähtivälkkeisessä pehmeässä pimeässä rajattoman avaruuden kuiskaillessa rauhan viestejä hänen levottomalle sielullensa.
Seuraavan päivän iltapuolella Annada Babu ja Hemnalini parhaillaan valmistautuivat lähtemään Nalinakshan taloon, kun samassa pysähtyivät vaunut oven eteen ja eräs Nalinakshan palvelijoista, ajoistuimelta laskeutuen, ilmoitti emäntänsä saapuneen. Annada Babu kiiruhti auttamaan Kshemankaria hänen astuessaan vaunuista ja tervehti häntä sanoen: "Meillä on erinomainen onni."
"Minä tulin antamaan siunaukseni tyttärellenne", sanoi vanha rouva astuessaan sisään. Annada Babu opasti hänet oleskeluhuoneeseen ja pyysi häntä istuutumaan sohvaan hetkiseksi odottamaan, kunnes hän kutsuisi Hemnalinin. Hemnalini oli parhaillaan viimeistelemässä pukeutumistansa, mutta kun kuuli Kshemankarin saapuneen, kiiruhti heti häntä tervehtimään.
"Olkoon elämäsi pitkä ja onnellinen!" sanoi Kshemankari. "Ojennahan kätesi, lapsukaiseni." Hän asetti kultaisen rengasparin Hemnalinin ranteisiin; isot renkaat riippuivat irrallaan tytön laihoilla käsivarsilla.
Hemnalini heittäytyi jälleen kunnioittavasti Kshemankarin eteen, joka otti hänen kasvonsa kämmentensä väliin ja suuteli hänen otsaansa. Tämä siunaus ja sen antamisessa ilmenevä hellyys täytti Hemnalinin onnenmaljan reunoja myöten. "Ja nyt", kääntyi Kshemankari puhuttelemaan Annada Babua, "pitää teidän molempain tulla huomenna aamiaiselle luokseni."
Seuraavana päivänä isä ja tytär joivat teetä puutarhassa, kuten olivat tottuneet Benaresissa tekemään. Hemnalinin kihlauksen aiheuttama ilo oli luonut Annada Babun riutuneisiin piirteisiin muinaista raikkautta, ja kun hän silloin tällöin katsahti tyttärensä kirkkaan rauhallisiin kasvoihin, niin hänestä tuntui siltä, kuin olisi hänen vaimo-vainajansa autuas henki laskeutunut hänen tyttärensä vaiheille hilliten ilon yltäkylläisyyttä heittämällä sen yli hienon kyynelharson.
Annada Babua vaivasi se ajatus, että oli jo aika varustautua lähtemään Kshemankarin taloon ja että viivyttely merkitsi myöhästymistä. Hemnalini vakuutteli yhä, että aikaa oli runsaasti — kello oli toisiaankin vasta kahdeksan — mutta Annada pysyi lujana vakaumuksessaan, että valmistuksiin kului aikaa ja että oli parempi saapua liian varhain kuin liian myöhään.
Sillävälin saapuivat ajopelit, matkatavaroita katolla, talon eteen siihen pysähtyen. "Sehän on Dzhogen!" huudahti Hemnalini kiiruhtaen puutarhan portille. Vaunuista astui tosiaankin Dzhogendra, joka näytti erittäin hilpeältä ja tervehti sisartansa mitä sydämellisimmin.
"Oletko tuonut jonkun mukanasi?" kysyi Hemnalini.
"Olenpa niinkin", nauroi Dzhogendra, "minä olen tuonut taatolle joululahjan."
Vaunuista sukelsi nyt näkyviin Ramesh. Hänet nähtyänsä Hemnalini kääntyi ja pakeni minkä ennätti.
"Älä mene, Hem; minulla on jotakin sinulle kerrottavaa!" huusi Dzhogendra hänen jälkeensä. Hemnalini ei siitä huolinut, vaan riensi pois, ikäänkuin olisi paennut jotakin kammottavaa ilmestystä.
Ramesh jäi hetkiseksi hämmästyneenä seisomaan, epäröiden, oliko lähdettävä hänen jälkeensä vai käännyttävä takaisin.
"Tulehan, Ramesh", huudahti Dzhogendra, "isä istuu täällä ulkosalla." Hän tarttui Rameshin käsivarteen ja kuljetti hänet Annada Babun luo. Viimeksimainittu oli nähnyt Rameshin saapuvan ja voi tuskin uskoa silmiänsä; hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin hieroa otsaansa ja mutista:
"Siinä tulee uusi este asialle!"
Ramesh Babu kumarsi syvään.
Annada viittasi häntä istumaan ja kääntyi Dzhogendran puoleen: "No, Dzhogen, sinäpä tulet oikeaan aikaan. Olin jo aikeissa sinulle sähköttää."
"Miksi?" kysyi Dzhogendra.
"Hemnalini ja Nalinaksha menevät naimisiin; asia on järjestetty.
Nalinakshan äiti kävi eilen täällä antamassa Hemnalinille siunauksensa."
Dzhogendra: "Ethän tarkoittane, että kysymyksessä on lopullinen kihlaus? Olisihan pitänyt kysyä minunkin mieltäni!"
Annada Babu: "Mahdotonta on arvata, mitä sinä kulloinkin sanot, Dzhogendra. Tiedäthän itse, kuinka kiihkeästi yritit toteuttaa juuri tätä liittoa, ennenkuin minä tiesin mitään Nalinakshasta."
Dzhogendra: "Sen myönnän, mutta jättäkäämme se juttu; ei ole vielä liian myöhäistä. Minulla on koko joukko sinulle kerrottavaa. Sinun tulee ensin kuunnella minua; sitten voit menetellä niinkuin hyväksi näet."
Annada Babu: "Minä kuuntelen sinua jonakin päivänä, kun on kyllin aikaa. Nyt en jouda."
Dzhogendra: "Mihin aiot lähteä?"
Annada Babu: "Nalinakshan äiti on kutsunut Hemin ja minut aamiaiselle luoksensa. Teidän molempien on parasta syödä aamiaista täällä, minä — —"
Dzhogendra: "Ei, ei, älä ole huolissasi meidän tähtemme. Ramesh ja minä voimme mennä aamiaiselle johonkin läheiseen hotelliin. Te kai palaatte iltapuolella; me tulemme sitten jälleen."
Annada Babu ei voinut katsoa Rameshin silmiin, puhumattakaan siitä, että olisi mitenkään häntä tervehtinyt.
Ramesh puolestaan ei virkkanut mitään, istui vain ääneti, kunnes oli aika lähteä. Silloin hän kumarsi ja poistui.