SEITSEMÄSKUUDETTA LUKU
Edellisenä päivänä Kshemankari oli sanonut Kamilalle: "Minä olen kutsunut Hemnalinin ja hänen isänsä huomiseksi aamiaiselle. Mitä heille tarjoamme, kultaseni? Meidän pitäisi ruokkia Annada Babu niin hyvin, ettei hän pelkää tyttärensä joutuvan täällä nälkää näkemään; eikö niin, lapsukaiseni? Mutta sinähän olet niin mainio keittäjätär, että varmaan tuotat minulle kunniaa. En ole koskaan ennen kuullut poikani sanovan mitään ruoasta, mutta eilen hän kiitteli kiittelemistään sinun keittotaitoasi! Sinä et näytä tänään oikein iloiselta, lapsukaiseni; etkö voi hyvin?"
"Kiitos, äiti", vastasi Kamila väkinäisesti hymyillen, "minä voin aivan hyvin."
Kshemankari pudisti päätänsä. "Minä pelkään, että sinua kiusaa jokin asia. Se on varsin luonnollista, eikä sinun tarvitse pelätä, vaikka sen minulle ilmaiset. Älä kohtele minua niinkuin vierasta, lapsukaiseni, minä pidän sinua omana tyttärenäni. Sinun pitää tosiaankin minulle sanoa, jos täällä sattuu jotakin sellaista, mikä ei sinua miellytä tai jos haluat nähdä omaisiasi."
"Minä en tahdo mitään muuta kuin saada tehdä työtä teidän hyväksenne, maammoseni!" huudahti Kamila kiihkeästi.
Välittämättä tästä keskeytyksestä Kshemankari jatkoi: "Ehkäpä on parasta, että lähdet setäsi luo ja palaat tänne, milloin haluat."
"Maammoseni", huudahti Kamila ihan säikähtyneenä, "niin kauan kuin saan olla teidän luonanne, en tahdo kenenkään muun luo koko maailmassa. Jos teen jotakin huonosti, niin rangaiskaa minua, miten hyväksi näette, mutta älkää lähettäkö minua pois päiväksikään!"
Kshemankari taputteli tytön poskea ja vastasi: "Kun noin sanot, tulen jälleen ajatelleeksi, että olet ollut äitini jossakin edellisessä elämässä. Kuinkapa olisimmekaan muuten voineet mieltyä toisiimme ensi näkemällä? Mene nyt aikaisin makuulle. Sinulla ei ole koko päivänä ollut yhtään levon hetkeä."
Kamila meni makuuhuoneeseensa, lukitsi oven, sammutti kynttilän ja istuutui lattialle mietiskelläkseen asioita siinä pimeässä. Pitkien mietteiden jälkeen hänen ajatuksensa muotoutuivat seuraavanlaisiksi: "Minä en voi jäädä hänen valvojaksensa, kun taivas on riistänyt minulta kaiken oikeuden. Minun täytyy valmistua kerrassaan hänestä luopumaan. Jäljellä ei ole muuta kuin silloin tällöin pieniä tilaisuuksia saada häntä palvella, ja ne minä tahdon säilyttää itselläni, mikäli suinkin mahdollista. Suokoon Jumala minulle voimaa täyttää aina velvollisuuteni hymyilevin kasvoin, milloinkaan pyrkimättäkään saavuttamaan enempää! Tämänkin suorittaminen käy minulle varmaan vaikeaksi. Ellen voi tehdä iloisesti, mitä tehtävänä on, jos suorittelen töitäni alakuloisin ilmein, niin minun on luovuttava kaikesta."
Siten tarkasteltuansa olotilaansa hän mukautti itsensä seuraavaan päätökseen: "Huomisesta lähtien minä en enää sure, en näytä onnettomalta, en huokaile saavuttamattomia. Minä olen onnellinen saadessani palvella koko elämäni ajan. Minä en pyydä koskaan mitään enempää."
Hän meni makuulle, käännähteli hetkisen kyljeltä toiselle ja vaipui uneen. Pari kolme kertaa yöllä herätessään hän toisteli sanojansa kuin jotakin pyhää rukoustekstiä: "Minä en pyydä koskaan mitään enempää." Aamulla noustessaan hän liitti kätensä yhteen ja keskitti koko tahdonvoimansa tähän päätökseen: "Minä tahdon palvella sinua kuolemaan asti enkä pyydä koskaan mitään muuta."
Kiireesti peseydyttyään ja pukeuduttuaan hän lähti Nalinakshan työhuoneeseen. Hän puhdisti pölyn joka nurkasta pukunsa liepeellä, asetti kaikki matot paikoillensa ja kiiruhti Ganges-virralle kylpemään.
Nalinakshan uudistetuista pyynnöistä Kshemankari oli lakannut kylpemästä ennen auringonnousua; senvuoksi saatteli Umesh Kamilaa virralle koleina aamuhetkinä.
Palattuansa Kamila esitti hymyilevin kasvoin Kshemankarille aamutervehdyksensä.
Vanha rouva oli parhaillaan aikeissa lähteä virralle. "Miksi lähditkään niin varhain?" kysyi hän Kamilalta. "Olisit odottanut minua, niin olisimme menneet yhdessä."
"Minä en voinut tänään odottaa, maammoseni", vastasi Kamila, "on kovin paljon tekemistä. Minun täytyy käsitellä eilen saapuneet vihannekset ja lähettää Umesh varhain torille hakemaan sieltä, mitä vielä tarvitaan."
"Sinä olet ajatellut kaikkea, kultaseni. Vieraittemme tullessa aamiainen varmaan on valmiina."
Samassa saapui Nalinaksha. Kamila peitti kosteat hiuksensa ja lähti sisään.
"Joko taas kylpemään, äiti?" kysyi Nalinaksha. "Olisi parempi odottaa, kunnes hieman voimistut."
"Unohda kerrankin, että olet lääkäri, Nalin", vastasi Kshemankari. "Kuolemattomuuden saavuttamiseksi on olemassa yksi ainoa lääke: joka-aamuinen Gangesissa kylpeminen. Sinä lähdet ulos, lähdethän? Koeta palata tänään niin aikaisin kuin mahdollista."
"Miksi, äiti?"
Kshemankari: "Minä unohdin eilen sanoa sinulle, että Annada Babu tulee tänään antamaan sinulle siunauksensa."
Nalinaksha: "Antamaan siunauksensa? Miksi hän on käynyt yht'äkkiä niin armolliseksi? Mehän kohtaamme toisemme joka päivä."
Kshemankari: "Minä kävin eilen heidän luonansa, lahjoitin Hemnalinille pari rannerengasta ja annoin hänelle siunaukseni; nyt on Annada Babun vuoro. Älä siis viivy kauan. He tulevat ennen aamiaista."
Vanha rouva lähti kylpemään. Nalinaksha asteli hitaasti pois, pää painuksissa, mietteissään.