NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU
Ramesh oli viipynyt Kalkuttan-matkallansa lähes kuukauden, ja Kamilan laisesta, keskellä parasta kehitysikäänsä olevasta tytöstä kuukausi tuntuu pitkältä ajalta. Samoinkuin aamuhämärä äkkiä muuttuu ihanaksi päivänkoitoksi, samoin hänen naisellisuutensa heti herättyään puhkesi täyteen tietoisuuteen. Tämä herääminen olisi kenties tapahtunut paljon myöhemmin, ellei kiinteä ystävyyssuhde Sailadzhaan ja viimeksimainitun olemuksesta tulviva valo ja lämpö olisi muuntumista edistänyt.
Sillävälin oli setä Tshakrabartti Rameshin vitkastelun ja Sailadzhan alinomaisten kehoitusten yllyttämänä alkanut vakavasti hakea asuntoa ja oli vuokrannut kaupungin ulkopuolelta Gangesin rannalta pienen bungalow'n nuorta pariskuntaa varten. Hän oli uutterasti etsinyt kokoon välttämättömintä sisustusta, olipa vielä palkannut sen verran palvelijoitakin, että taloudenpito voitiin aloittaa.
Kun Ramesh palasi Ghazipuriin pitkän poissaolonsa jälkeen, oli Kamilalla vihdoin oma koti, joten nuorikkojen ei enää tarvinnut käyttää siinä suhteessa hyväkseen sedän vieraanvaraisuutta.
Taloa ympäröi riittävä puutarha-alue. Korkeat sisu-puut muodostivat varjoisan kujanteen. Virta oli vetäytynyt kuivan ajan uomaan, ja sen ja talon välillä levisi hiekkalakeus, jossa näkyi vuorotellen nuoren vehnän ja melonilavojen värikkäitä täpliä. Alueen eteläkulmassa, virran puolella, kasvoi jättiläiskokoinen nim-puu, jonka juurella oleva tanner oli kivetty.
Talo oli ollut kauan asumattomana, ja rakennus, samoinkuin koko aluekin, näytti olevan pahasti rappiolla. Puutarha oli muuttunut viidakoksi, ja huoneet olivat siivoamattomat; mutta Kamila ei siitä välittänyt. Hän oli niin ihastunut päästessään emännöimään omassa kodissa, että kaikki tuntui hänestä kauniilta. Hän päätti viipymättä, miten kutakin huonetta oli käytettävä ja mitä kuhunkin puutarhan kulmaan oli istutettava, ja suunnitteli, sedän neuvoa kysyen, koko alueen viljelemistä. Hän valvoi itse keittiön lieden paikoilleen asettamista ja välttämättömien muutosten suorittamista viereisessä varastohuoneessa. Koko päivän hän lakaisi, pesi ja puhdisti, ja hänen tarmonsa keksi yhä uusia esineitä.
Taloustyöt ilmaisevat naisen kauneutta mitä vaihtelevimmissa ja viehättävimmissä muodoissa, ja askarteleva Kamila muistutti Rameshin mielestä lintua, joka on vapautunut häkistänsä ja kohoaa ilmoille. Hänen säteilevät kasvonsa ja se taitavuus, joka hänen toimissaan ilmeni, herättivät Rameshissa aivan uusia ihmettelyn ja ihailun tunteita.
Ramesh näki hänet ensi kerran emäntänä. Kamila näytti tulleen valtakuntaansa, ja jonkinlainen arvokkuuden sävy liittyi nyt hänen kauneuteensa.
"Mitä teetkään, Kamila?" kysyi hän. "Sinähän uuvutat itsesi!"
Kamila keskeytti askarensa hetkiseksi ja katsahti Rameshiin, huulilla onnen hymy. "Älä pelkää, tämä ei väsytä minua ollenkaan." Samassa hän jo jatkoi työtänsä iloiten siitä, että Ramesh suhtautui myötätuntoisesti hänen toimiinsa.
Rameshin johti hänen rakastuneisuutensa kohta jälleen Kamilan luo erään toisen tekosyyn nojalla. "Joko olet syönyt aamiaista, Kamila?" kysyi hän.
"Tietysti! Jo monta tuntia sitten!" kuului vastaus.
Ramesh tiesi sen yhtä hyvin kuin Kamilakin, mutta ei voinut olla kysymättä, koska tahtoi osoittaa hänelle pientä huomaavaisuutta; Kamila puolestaan ei turhasta tiedustelusta pahastunut.
Pitääkseen keskustelua yllä Ramesh jatkoi: "Miksi teet tuon kaikki itse, Kamila? Antaisit minun suoritettavakseni osan siitä."
Kuten tiedämme, on hyvissä työntekijöissä se heikko puoli, että he epäilevät toisten kelpoisuutta. Niinpä Kamilakin vain virkkoi hymyillen: "Ei, tämä ei ole miesten työtä."
"Me miehet olemme suvaitsevaisia", vastasi Ramesh, "me kuuntelemme vastaan sanomatta, sukupuoleemme kohdistuvia loukkauksia. Jos minä olisin nainen, niin tässä syntyisi kelpo kahakka. Mutta sinähän käyttelet setää töissäsi. Miksi pidät minua aivan kelvottomana?"
"En tiedä, mutta minua naurattaisi, jos näkisin sinut keittiötä lakaisemassa! Sinun olisi paras lähteä. Minä tässä saan aikaan ankaran pölyn!"
Pitääkseen pyörää liikkeellä Ramesh jatkoi: "Pöly ei kunnioita ketään; käsittelee sinua aivan samoin kuin minuakin."
"Minä siedän sen, koska minun täytyy", sanoi Kamila, "mutta en käsitä, miksi sinä, jonka ei tarvitse, sen tekisit."
Ramesh alensi ääntänsä, jotta palvelijat eivät kuulisi: "Minä tahtoisin osan kaikesta siitä, mitä sinun on siedettävä, olipa se työtä tai mitä muuta tahansa."
Kamilan poskiin nousi kevyt puna. Mitään vastaamatta hän astui syrjemmälle ja huusi Umeshille:
"Umesh, tuo tänne vielä yksi vesisanko; katsohan, kuinka paksuna pöly tässä lepää. Anna luuta minulle!" Samassa hän jo alkoi voimallisesti lakaista.
"Mitä teetkään, Kamila?" huudahti Ramesh; pahoillaan siitä, että näki hänet niin halvassa työssä.
"Miksi niin, Ramesh Babu", kuului ääni hänen takaansa, "eihän kunniallinen työ vahingoita? Te englantilaisen kasvatuksen saaneet henkilöt puhutte aina ihmisten yhdenvertaisuudesta. Jos pidätte lakaisemista arvoanne alentavana työnä, niin miksi annatte palvelijanne sitä suorittaa? Minä en ole niin sivistynyt kuin te, mutta mielipiteeni on tämä: kun näen hyveillä kaunistetun naisen käsittelevän luutaa, niin jokainen risu hohtelee silmissäni kuin auringonsäde! — Olen nyt saanut viidakkonne jonkinmoiseen kuntoon, lapsukaiseni (tämä sanottiin Kamilalle), ja pyydän nyt osoittamaan, missä vihanneslavojen tulee sijaita."
"Odottakaahan hetkinen, setä; tämä huone ei ole vielä täysin kunnossa."
Kamila ryhtyi jälleen työhönsä.
Saatuaan huoneen siivotuksi hän irroitti vyötäisille kietomansa vaatteen, veti sen pään yli yllensä ja ryhtyi setä Tshakrabarttin kanssa vakavasti neuvottelemaan kasvislavojen parhaasta sijoittamisesta.
Päivä oli kohta lopussa, mutta talo ei vielä vastannut Kamilan ankaroita puhtausvaatimuksia. Pitkäaikaisen laiminlyönnin jäljet eivät olleet helposti poistettavissa, ja oli ilmeistä, että muutamat huoneet eivät kelvanneet käytettäviksi, ellei niitä vieläkin siivottu ja tuuletettu. Rameshin suureksi pettymykseksi täytyi heidän, Kamilan ja hänen, viettää vielä yksi yö setälässä. Ramesh oli koko ajan odotellut iltahetkeä omassa kodissa ja oli kuvaillut mielessään, kuinka Kamila istuisi ujosti hymyillen hänen vieressään lampun valossa kuunnellen, mitä hänellä oli sydämellänsä. Koska talon kuntoonpano saattoi kestää vielä kolmeneljä päivää, ei hän voinut siirtää asianajotoiminnan edellyttämien oikeutusten hankkimista tuonnemmaksi, vaan matkusti jo seuraavana päivänä Allahabadiin.