VIIDESNELJÄTTÄ LUKU
Setä itse lähti paria päivää myöhemmin Allahabadiin käydäkseen, vanhemman tyttärensä Bidhun luona.
Sinä aamuna, jolloin ukko matkusti, Kamila kutsui Sailadzhan kekkereihin uuteen kotiinsa, ja Saila saapuikin tarjoiltuaan toimeensa lähtevälle Bipinille aamiaista.
Ystävättäret ryhtyivät Umeshin avustamina järjestämään ateriaa nim-puun alle. Kun aamiainen oli nautittu, he asettuivat puun juurelle mielin määrin juttelemaan. Viileä varjo, lempeä auringonpaiste ja virralle avautuva näköala tuntuivat Kamilasta mainiolta keskustelun kehykseltä, ja se epämääräinen kaipaus, joka hänen sydämessänsä asui, muuttui niin etäiseksi kuin haarahaukka, joka kaarteli ylhäällä heidän päittensä päällä näyttäen pieneltä pilkulta korkeuden sinessä.
Iltapäivä ei ollut vielä pitkälle kulunut, kun Saila alkoi tehdä lähtöä. Hän sanoi miehensä kohta palaavan työstä, joten hänen oli mentävä.
"Etkö voisi yhtä ainoata kertaa poiketa tottumuksestasi?" kysyi Kamila. Mutta Saila vain hymyili ja pudisti päätänsä koskettaen samalla hyväillen Kamilan leukaa. Lähtiessään hän kehoitti Kamilaa palaamaan ennen pimeän tuloa.
Aurinko oli vielä taivaanrannan yläpuolella, kun Kamila sai talousaskarensa suoritetuiksi. Hän kääriytyi hartiahuiviin ja istuutui jälleen nim-puun alle katselemaan, kuinka aurinko painui korkean virranäyrään taakse, missä lepäsi pari kalastajavenhettä kuvastellen mastojansa hehkuvan iltataivaan taustalle.
Nyt saapui Umesh jonkin tekosyyn nojalla voidakseen aloittaa keskustelun hänen kanssaan. "Teillä ei ole ollut pitkään aikaan beteliä, maammoseni", sanoi hän. "Minä olen valmistanut sitä sedän talossa ja tuon sitä tässä." Hän ojensi Kamilalle paperiin käärittyä beteliä.
Kamila huomasi äkkiä, että tuli pimeä, ja hypähti seisaalleen.
"Setä Tshakrabartti on lähettänyt teitä varten vaunut", lisäsi Umesh.
Kamila astui sisään katsahtaakseen ympärilleen vielä kerran, ennenkuin lähti pois. Oleskeluhuoneessa oli englantilaismallinen liesi, johon voitiin sytyttää tuli, jos sattui talvella tulemaan liian kylmä, ja lieden reunuksella paloi öljylamppu. Kamila laski betelkäärön lieden reunalle ja aikoi jatkaa kierrostansa, kun katse sattui omaan nimeen, joka oli Rameshin käsialalla kirjoitettu käärepaperiin.
"Mistä olet tämän paperin löytänyt?" kysyi hän Umeshilta.
"Se oli herran huoneen nurkassa. Minä nostin sen sieltä lattiaa lakaistessani."
Kamila tarttui paperiin ja alkoi lukea. Se oli sama kirje, jossa Ramesh oli tunnustanut kaikki Hemnalinille ja jonka hän huolimattomana oli viskannut lattialle.
Kamila luki kirjeen loppuun asti.
"Miksi seisotte siinä mitään virkkamatta, maammoseni?" kysyi Umesh.
"Tulee pimeä."
Huoneessa olisi kuullut neulasen putoamisen, ja Kamilan ilme huolestutti Umeshia. "Ettekö kuule, maammoseni? Meidän täytyy lähteä kotiin; on jo myöhä", kehoitteli hän. Mutta Kamila liikahti vasta sitten, kun sedän palvelijat saapuivat ponnekkaasti ilmoittamaan, että vaunut olivat jo kauan odottaneet.