VIIDESKOLMATTA LUKU
Rantaäyrästä reunustava pensaikko näytti myöhäisen illan kellervän viitan tummalta päärmeeltä. Ankat, jotka olivat päiväkauden oleskelleet ruokapaikoillansa, palasivat sankkenevan pimeän suojassa yösijoillensa hietasärkkien välillä sijaitseviin lammikkoihin. Varikset olivat vetäytyneet yöpuullensa ja painuneet äänettömiksi. Kaikki venheet olivat hakeutuneet rantaan, lukuunottamatta erästä isoa alusta, jota hitaasti hinattiin vastavirtaan ja joka kynti tyyneen kullanvihertävään pintaan tumman juovan.
Ramesh vei ruokotuolin peränpuolelle ja istui siellä kapean kuunsirpin heikossa valossa. Läntisellä taivaalla yön varjot sulkivat syliinsä illan viimeisen kultaisen kajasteen, ja kuutamon loihtuisassa valossa näytti maan kamara sulavan kevyeksi sumuksi. Ramesh kuiskaili itsekseen "Hem, Hem", ja rakastettu nimi kietoutui sanomattoman suloisesti hänen sydämensä ympärille. Pelkkä nimen kuiskaaminen loihti esiin kadotetun rakastetun katseen, joka ikäänkuin sumun halki suuntautui häneen sanomattoman hellänä ja samalla surunvoittoisena. Rameshia puistatti, ja kyynelet nousivat hänen silmiinsä.
Viimeksikuluneiden kahden vuoden kokemukset siirtyivät näkynä hänen silmiensä ohi. Hän palautti mieleensä ensimmäisen kohtauksen. Eipä hän ollut silloin aavistanut, kuinka kohtalokkaaksi tuo päivä hänelle muodostui! Dzhogendra oli vienyt hänet mukanaan kotiinsa, ja ujo nuorukainen oli kovin hämillänsä nähdessään Hemnalinin istumassa teepöydän päässä. Vähitellen hänen arkuutensa hävisi, ja hän alkoi viihtyä hyvin uudessa seurassa. Lähemmin tutustuttuaan hän kääntyi runolliseksi ja näki Hemnalinissa kaikkien lukemiensa rakkausrunoelmien esineen. Hän alkoi salaa ylpeillä rakastumisestansa ja sääli niitä tovereitansa, joiden täytyi tutkintojansa varten tutkia rakkauslauluja hänen sitävastoin kokiessa rakkautta elävänä todellisuutena.
Siinä muistellessaan hän oivalsi olleensa noina aikoina vain rakkauden esikartanoissa. Vasta kun näkymölle ilmaantui Kamila tehden hänen elämänsä ongelman ratkaisemattomaksi, vasta silloin, ristiaallokossa, hänen rakkautensa sai oikean muotonsa ja muuttui eläväksi todellisuudeksi.
Ramesh antoi pään painua käsien varaan siinä miettiessään. Hänen eteensä levisi elämä, elämä täynnä kyltymätöntä rakkauden kaipausta, sellaisen olennon elämä, joka on kietoutunut paulaan ja suotta ponnistelee siitä vapautuakseen. Eikö hän kykenisi paulaa rikkomaan, jos keräisi voimansa valtavaan yritykseen?
Kohottaessaan päänsä ankaran päättäväisesti hän näki Kamilan, joka seisoi aivan lähellä, kädet toisen ruokotuolin selustalla. Rameshin äkkinäinen liike sai hänet säpsähtämään. "Sinä varmaan nukuit, ja minä sinut herätin!" huudahti hän ja kääntyi katuvaisena menemään, kun Ramesh samassa kutsui hänet takaisin. "Älä ole milläsikään, Kamila, minä en nukkunut. Tulehan tänne istumaan; minä kerron sinulle tarinan."
Toivo saada kuulla tarina ihastutti Kamilaa; hän veti istuimensa aivan lähelle ja sijoittautui siihen. Ramesh oli päättänyt ilmaista hänelle koko totuuden, mutta hänestä tuntui siltä, että isku muodostuisi liian ankaraksi, jos hän tekisi tunnustuksensa ihan valmistelematta. Siksipä hän kehoittikin Kamilaa kuuntelemaan tarinaa.
"Olipa kerran eräs Radzhputien heimo", aloitti hän, "ja se heimo — —"
"Milloin tämä tapahtui?" tiedusteli Kamila.
"Onko siitä jo hyvinkin pitkä aika?"
"On kyllä, hyvin pitkä; sinä et ollut silloin vielä syntynytkään!"
Kamila: "Mutta sinä tietenkin olit! Sinähän oletkin koko vanhus, eikö totta? No, jatkahan!"
Ramesh: "Nämä Radzhputit noudattivat omituista tapaa. Kun joku heistä oli menossa naimisiin, niin hän ei lähtenyt morsiamen luo, vaan lähetti miekkansa. Vihkimismenot toimitettiin miekan ollessa sulhasen sijaisena, ja sitten saapui morsian Radzhputien taloon ja tuli asianmukaisesti naitetuksi."
Kamila: "Sepä tosiaankin oli merkillinen tapa!"
Ramesh: "En minäkään sitä oikein käsitä, mutta eipä asiaa käy muuksi muuttaminen. Se kuuluu tarinaan. Näetkös, nuo Radzhputit katsoivat arvoonsa soveltumattomaksi lähteä henkilökohtaisesti morsiamen taloon. Se kuningas, josta tarina kertoo, kuului samaan heimoon Eräänä päivänä hän — —"
Kamila: "Sinä et ole sanonut, minkä maan kuningas hän oli."
Ramesh: "Hän oli Maduran kuningas; eräänä päivänä hän — —"
"Sanohan ensin hänen nimensä", virkkoi Kamila, joka tahtoi kuulla kaikki oikeassa järjestyksessä eikä halunnut ilman muuta hyväksyä mitään. Jos Ramesh olisi tämän aavistanut, niin hän olisi valmistautunut paremmin. Nyt hän huomasi, että miten halukas Kamila olikin tarinaa kuulemaan, hän ei kumminkaan suostuisi minkään yksityiskohdan poisjättämiseen.
"Hänen nimensä oli Randzhit Singh", jatkoi Ramesh hieman epäröityänsä.
"Randzhit Singh, Maduran kuningas", toisti Kamila; "no jatkahan!"
Ramesh: "Eräänä päivänä kuningas kuuli vaeltavalta laulajalta, että eräällä toisella kuninkaalla, hänen heimolaisellansa, oli erinomaisen kaunis tytär."
Kamila: "Minkä maan kuninkaalla?"
Ramesh: "Voimmehan otaksua, että hän oli Kondzheveramin kuningas."
Kamila: "Miksi sen otaksuisimme? Eikö hän todellisuudessa ollutkaan Kondzheveramin kuningas?"
Ramesh: "Olipa tietenkin! Haluatko tietää hänenkin nimensä? Hänen nimensä oli Amar Singh."
Kamila: "Tytön, hänen erinomaisen kauniin tyttärensä nimeä sinä et ole minulle vielä sanonut."
Ramesh: "Ikävä kyllä en tullut huomanneeksi Hänen nimensä oli — hänen nimensä oli — niin, hänen nimensä oli Tshandra — —"
Kamila: "Merkillistä, miten helposti unohdat asioita. Olithan unohtanut minunkin nimeni!"
Ramesh: "Kun siis Audhin kuningas oli kuullut sen vaeltavalta laulajalta — —"
Kamila: "Mikä se Audhin kuningas on? Sinähän puhuit Maduran kuninkaasta!"
Ramesh: "Et suinkaan luule hänen olleen yhden ainoan valtakunnan kuninkaana! Hän oli sekä Audhin että Maduran kuningas."
Kamila: "Kuningaskunnat kai sijaitsivat vierekkäin?"
Ramesh: "Ihan naapuruksia ne olivat."
Kertomuksen edetessä valpas Kamila keksi lisää ristiriitoja, mutta lopulta Rameshin onnistui ne kaikki hälventää, joten hän voi kutoa seuraavan tarinan:
"Randzhit Singh, Maduran kuningas, toimitti lähettilään Kondzheveramin kuninkaan luo pyytämään hänelle prinsessaa puolisoksi. Amar Singh, Kondzheveramin kuningas, suostui mielellään ehdotukseen.
"Sitten lähti Indradzhit Singh, Randzhit Singhin nuorempi veli, sotajoukkoinensa Amar Singhin valtakuntaan liehuvin lipuin, rumpujen ja torvien ankarasti pauhatessa, ja leiriytyi kuninkaalliseen puistoon. Kondzheveramin kaupunki vietti suuren juhlan iloisen tapahtuman kunniaksi.
"Kuninkaalliset astrologit toimittivat laskelmansa ja määräsivät hyväenteisen päivän hääpäiväksi. Määrätty ajankohta oli pimeän kuukaudenpuoliskon kahdestoista yö, kaksi tuntia puolenyön jälkeen. Sinä yönä olivat kaikki talot köynnöksin kaunistetut ja koko kaupunki oli juhlallisesti valaistu prinsessa Tshandran häitten kunniaksi.
"Prinsessa ei kumminkaan tietänyt, kuka hänen tuleva puolisonsa oli. Prinsessan syntyessä oli viisas Paramananda Svami ilmoittanut hänen isällensä: 'Erään kiertotähden asema ennustaa tyttärellesi onnettomuutta. Kun tulee hänen naimisiinmenoaikansa, älä mainitse hänelle sen miehen nimeä, joka hänen tulee ottaa miehekseen.'
"Määrättyyn aikaan prinsessa vihittiin miekkaan. Indradzhit Singh toi tavanomaiset sulhasen lahjat ja kumarsi veljensä vaimoa. Indradzhit oli veljellensä yhtä uskollinen kuin Lakshmana Ramalle, ei kohottanut katsettansa jalon neidon kasvoihin, jotka harson verhossa punastuivat, vaan kiinnitti sen hänen somiin pieniin jalkoihinsa, jotka olivat kiiltoöljyllä voidellut ja helisevin nilkkarenkain koristetut.
"Häitten jälkeisenä päivänä Indradzhit sijoitti prinsessan jalokivin kaunistettuun ja suojakatoksella varustettuun kantotuoliin ja lähti kulkemaan kotimaahansa. Pelko sydämessään muistellen sitä pahaa kiertotähteä, joka oli uhannut hänen tytärtänsä onnettomuudella, Kondzheveramin kuningas laski oikean kätensä hänen päälaellensa ja antoi hänelle jäähyväissiunauksen. Kuningatar, joka ei kyennyt hillitsemään kyyneliänsä, suuteli tytärtänsä huulille. Temppeleissä tuhannet papit toistelivat loitsuja torjuaksensa kovaa kohtaloa.
"Kondzheveram on kaukana Madurasta, melkein kuukauden matkan päässä. Toisena iltana Radzhputit olivat pystyttäneet telttansa Vetsha-virran rannalle ja valmistautuivat menemään levolle, kun samassa havaittiin soihtuvalkeita läheisessä metsässä. Indradzhit lähetti erään aseistetun miehen ottamaan asiasta selkoa, ja mies toi palatessaan seuraavan tiedon: 'Teidän ylhäisyytenne, valot ovat erään seurueen, joka palaa hääretkeltä samoinkuin mekin. Ne ovat Radzhputeja, meidän omaa heimoamme, ja saattavat aseistetuin seuruein morsianta puolisonsa luo. Tiet ovat epävarmat, ja sen vuoksi he pyytävät teidän korkeuttanne heitä suojelemaan ja saattelemaan osan matkaa!'
"Prinssi vastasi: 'On oikeus ja kohtuus, että apua suodaan sitä anoville. Puolustakaamme heitä niin hyvin kuin voimme.' Sitten molempain seurueiden taisteluvoimat yhtyivät.
"Kolmas yö oli pimeän kuukaudenpuoliskon viimeinen. Heidän edessänsä oli vuorijono, takanansa taaja metsä. Väsyneet sotilaat lepäsivät kohta sikeässä unessa, sirkkojen sirityksen ja vesiputousten kohinan tuudittelemina.
"Yht'äkkiä syntyi sellainen meteli, että kaikki heräsivät unesta. Maduralaisten leirissä laukkasivat ratsut valtoiminaan, sillä joku oli katkaissut niiden kiinnityshihnat. Siellä täällä loimahti palamaan teltta, ja liekit punersivat kuutamotonta taivasta.
"Sotilaat huomasivat heti rosvojen hyökänneen heidän kimppuunsa. Seurasi hurja käsikähmä. Pimeässä oli vaikea erottaa ystävää vihollisesta, ja seurauksena oli auttamaton sekamelska. Sekasorron suojissa hyökkääjät ryöstivät leirin ja pakenivat saaliinensa vuoristoon.
"Taistelun tauottua ei prinsessaa näkynyt missään. Hän oli säikähtyneenä paennut leiristä ja oli liittynyt erääseen pakolaisparveen luullen siihen kuuluvansa.
"Itse asiassa nämä pakolaiset kuuluivat toiseen hääseurueeseen. Sekamelskan vallitessa olivat rosvot vieneet heidän saattamansa morsiamen, mutta nyt he luulivat Tshandra-prinsessaa heidän haltuunsa uskotuksi morsiameksi ja kiiruhtivat mitä pikimmin omaan maahansa.
"Tämä seurue kuului erääseen mitättömään Radzhput-heimon sukuun, joka asui kaukaisella rannikkoseudulla. Prinsessa saatettiin asianmukaisesti päällikön — Tshet Singhin — luo, jolle olisi oikeastaan kuulunut toinen morsian.
"Tshet Singhin äiti lausui tytön tervetulleeksi ja vei hänet kammioonsa, kokoontuneiden sukulaisten kuiskutellessa: 'Näin kaunista morsianta emme ole milloinkaan nähneet!'
"Tshet Singh näki kilvoitelleensa hyvän kilvoituksen ja palvellen kumarsi vaimoansa mielessänsä, kokonaan hänen sulonsa lumoissa. Prinsessa puolestansa tiesi, mikä hyvälle vaimolle sopii. Pitäen Tshet Singhiä laillisena puolisonansa hän päätti omistaa elämänsä hänen palvelukseensa.
"Muutaman päivän kuluessa hälveni heidän keskinäinen arkuutensa, ja kun he sitten juttelivat, niin Tshet Singh havaitsi, että tyttö, jonka hän oli ottanut morsiamenansa taloonsa, ei ollut kukaan muu kuin prinsessa Tshandra!"