VIIDESKYMMENES LUKU
Kshemankari oli sillävälin kutsuttanut luoksensa Nalinakshan ja ilmoittanut hänelle, että oli kosinut hänelle Hemnalinia ja että kosintaan oli annettu myöntävä vastaus.
Nalinaksha hymyili. "Oletko jo järjestänyt asian lopullisesti?" kysyi hän. "Oletpa pitänyt kiirettä."
Kshemankari: "Olenpa tietenkin. Tiedäthän, etten elä ikuisia aikoja. Minä olen kovin mieltynyt Hemnaliniin. Hän on kerrassaan harvinainen tyttö. Mitä ulkonäköön tulee, voisi luonnollisesti — ihonväri ei ole ihan hyvä, mutta — —"
Nalinaksha: "Säästä minua, äiti! Minä en ajatellut hänen värejänsä, vaan sitä, että minun on mahdoton ottaa Hemnalinia vaimokseni. Minä en tosiaankaan voi sitä tehdä."
Kshemankari; "Mitä joutavia! Minä en näe mitään estettä."
Nalinakshan ei ollut helppo ilmaista vastaväitteitänsä, mutta hänen ajatuksensa oli suunnilleen tämä: Kysymyksessä oli Hemnalini, tyttö, johon nähden hän oli asettunut rippi-isän kannalle; jos hänen nyt piti äkkiä tyttöä kosia, niin, se tuntui melkein rikokselta.
Äiti, joka otaksui Nalinakshan vaitiolon merkitsevän myöntymistä, jatkoi: "Tällä kertaa minä en kuuntele mitään vastaväitteitä. Sinä näytät päättäneen minun tähteni luopua maailmasta ja muuttua todelliseksi Benaresin erakoksi. Se on mieletöntä sinun iälläsi, ja minä kieltäydyn sitä kauemmin sietämästä. Pidä nyt huolta siitä, ettet anna tämän tilaisuuden luiskahtaa ohitsesi. Ensimmäisenä hyväenteisenä päivänä sinun on asia järjestettävä."
Nalinaksha ei voinut vähään aikaan saada ääntänsä tottelemaan.
"Minun on kerrottava sinulle jotakin, äiti", aloitti hän vihdoin, "mutta minä pyydän hartaasti, ettet siitä kiihdy. Seikka, jonka nyt sinulle ilmoitan, tapahtui yhdeksän tai kymmenen kuukautta sitten, ja tarpeetonta on sen vuoksi enää valitella. Minä kumminkin tiedän, että sinun tapasi on säikkyä jotakin onnettomuutta, vaikka se on jo auttamattomasti ohi. Siitä syystä en ole tätä tarinaa milloinkaan sinulle kertonut, vaikka aina olinkin sen kertomaisillani. Tee, mitä hyväksi näet, lepyttääksesi kovaa kohtaloani, mutta älä kiusaa itseäsi turhilla menneiden valitteluilla."
Kshemankari oli ylen levoton.
"En tiedä, mitä aiot minulle kertoa, poikani", virkkoi hän, "mutta johdantosi saa minut pelkäämään pahinta. Minä en opi elinikänäni vallitsemaan tunteitani. Suotta minä yritän pysytellä loitolla tämän maailman asioista. Onnettomuutta ei tarvitse lähteä etsimään; se hyökkää kimppuun kutsumatta. Kerro minulle heti kerrottavasi, sisälsipä se hyvää tai pahaa."
"Viime helmikuussa", aloitti Nalinaksha, "minä möin koko omaisuuteni Rangpurissa, annoin puistotaloni vuokralle ja matkustin Kalkuttaan. Kun kuljimme Sarassa virran yli, pisti päähäni astua junasta ja jatkaa matkaani vesitse. Niinpä vuokrasinkin ison jokivenheen ja lähdin eteenpäin. Kaksi päivää matkustettuamme me laskimme venheen laituriin eräälle hiekkasärkälle. Minä lähdin rantaan peseytymään ja kohtasin äkkiarvaamatta vanhan ystävämme Bhupenin, jolla oli pyssy olalla. Hän riemastui kovin minut nähdessään ja huudahti: 'Siinäpä minulla oiva saalis!' Kävi ilmi, että hän oli rauhantuomarina niillä seuduilla ja kulki nyt tarkastusmatkalla piirissänsä. Me emme olleet nähneet toisiamme moneen vuoteen, eikä hän päästänyt minua millään ehdolla lähtemään, vaan vaati minua mukaansa kiertoretkelle. Eräänä päivänä me pysähdyimme Dhobapukur-nimiseen kylään ja lähdimme iltasella paikkakuntaa katselemaan. Se on aivan pieni kylä. Siinä astellessamme Bhupen yht'äkkiä vei minut pellon laidassa sijaitsevan olkikattoisen talon portille. Talon isäntä toi pihalle tuoleja ja pakotti meidät istuutumaan. Kuistikkoa käytettiin parhaillaan kouluhuoneena. Kylän koulumestari istui puutuolilla, jalat erääseen kannatinpylvääseen nojaten; lapset kyyhöttivät lattialla hänen ympärillänsä, kivitaulut käsissään ja kuorossa toistellen opittaviansa. Talon isäntä oli eräs Tarini Tshaturdzhi. Hän kuulusteli Bhupenia, kunnes tunsi minun historiani juurta jaksain. Palatessamme asuntoomme Bhupen huomautti: 'Sinulla on tänään hyvä onni; saat kohta naimatarjouksen.' Minä kysyin, mitä hän tarkoitti, ja hän jatkoi: 'Tuo veikko, Tarini Tshaturdzhi, on rahanlainaaja, ja pahempaa saituria et maailmasta löydä. Joka kerta, kun piiriin saapuu uusi tuomari, hän kehuskelee yhteiskunnallista mielenlaatuansa huomauttaen sallivansa pitää koulua talossaan. Todellisuudessa hän ei anna koulumestarille muuta kuin ruoka-ateriat, ja siitä hyvästä tuon mies paran täytyy istua kello kymmeneen saakka illalla kirjoittamassa Tarinin laskuja; palkkansa koulumestari saa oppilaiden lukukausimaksuista ja hallituksen myöntämästä avustuksesta. Tarinilla oli sisar, joka jäi miehensä kuollessa ihan varattomaksi ja joka hänen niin muodoin oli otettava hoiviinsa. Vaimo oli silloin raskaana ja kuoli synnyttäessään tytön. Kuolemia aiheutui yksinomaan asianmukaisen lääkärinavun puutteesta. Tarinilla oli toinenkin leskeytynyt sisar, joka toimitti kaikki talousaskaret vapauttaen hänet siten pitämästä palvelijatarta. Tämä olento-raukka otti hoitaakseen orpoa, mutta kuoli hänkin muutaman vuoden kuluttua. Tyttö on siitä pitäen saanut kovaa kokea raataessaan enonsa ja tätinsä hyväksi ja saaden pelkkää sättimistä palkaksensa. Hän on ehtinyt melkein naimaiän ohi, mutta ei ole helppo tehtävä löytää sellaiselle osattomalle orvolle miestä, varsinkaan kun ei kukaan kyläläisistä tuntenut hänen vanhempiansa. Sitäpaitsi hän on syntynyt isän kuoleman jälkeen, ja kylä juorut juttelevat kaikenlaista hänen alkuperästänsä. Jokainen tietää Tarini Tshaturdzhin upporikkaaksi, ja senvuoksi he tyttöä häväisevät toivoen voivansa pusertaa Tarinilta suuret myötäjäiset, jos hän mielii saada tytön miehelään. Jo neljä vuotta hän on sanonut tyttöä kymmenen vuoden ikäiseksi, joten hänen nyt täytyy olla vähintään neljäntoista. Kaikesta huolimatta hän on kaunein tyttö, mitä olen milloinkaan nähnyt, kaunis kuin pyhä lootuskukka. Jos nuori vieras bramaani sattuu tänne kulkeutumaan, pyytää ja rukoilee Tarini häntä ottamaan hänen sisarentyttärensä vaimokseen, mutta vaikka nuori mies olisikin halukas, säikyttävät kyläläiset hänet, ja kihlauksesta ei tule mitään. Nyt tulee sinun vuorosi, aivan varmasti.' Tiedätkö, äiti, minä olin silloin niin uhkarohkea, että sanoin heti, silmänräpäystäkään empimättä: 'Hyvä, minä nain tytön.' Olin aina ajatellut sinua yllättää tuomalla taloon oikeauskoisen pienen hindulaisminiän — tiesin varsin hyvin, että jos naisin täysikasvuisen Brahma Samadzhin naisen, niin kumpikaan meistä ei tulisi onnelliseksi. Bhupen oli ällistyksissään. 'Lasketko leikkiä!' huudahti hän. 'En ollenkaan', vastasin minä, 'olen tehnyt päätökseni'. 'Oletko tosissasi?' kysyi Bhupen. Minä vakuutin olevani. Tarini Tshaturdzhi tuli asuntoomme jo samana iltana ja anoi anomuksensa kädet ristissä bramaaninnuoran päällä. 'Minä rukoilen teitä auttajakseni', sanoi hän. 'Tulkaa itse tyttöä katsomaan; ellei hän teitä miellytä, niin asiassa tietenkään ei ole enempää tekemistä, mutta älkää missään tapauksessa kuunnelko vihollisteni valheita ja vääristelyjä.' 'Ei ole tarpeen, että hänet näen', vastasin minä, 'te voitte määrätä hääpäivän'. 'Ylihuomenna on otollinen päivä', sanoi Tarini, 'valitaan se'. Hänen surkean anelemisensa ja sopimattoman kiirehtimisensä syy oli luonnollisesti vaivatta arvattavissa: hän halusi välttää hääjuhlallisuuksista koituvia suuria kustannuksia. Vihkiminen kuitenkin tapahtui asianmukaisessa järjestyksessä."
"Vihkiminen tapahtui!" huudahti Kshemankari pelästyneenä, "oletko tosissasi, Nalin?"
Nalinaksha: "Ihan tosissani, äiti. Minä astuin jälleen venheeseen, morsian kerallani. Me lähdimme matkaan iltapäivällä — oli vielä maaliskuu ja oli hyvinkin syytä odottaa kaunista säätä — mutta samana iltana, vain paria tuntia myöhemmin, meidät yllätti kuuma tuulenpyörre, ja ennenkuin aavistimmekaan oli venhe kumossa ja näkymättömissä."
"Armollinen taivas!" huudahti Kshemankari kauhistuneena.
Nalinaksha: "Tullessani jälleen tajuihini havaitsin uivani syvässä vedessä aaltoja vastaan taistellen; venheestä ja siinä olijoista ei näkynyt mitään merkkiä. Minä annoin tiedon poliisille, joka toimitti perinpohjaiset tutkimukset, mutta tuloksetta!"
Kshemankarin kasvot olivat muuttuneet tuhkanharmaiksi.
"Amen", sanoi hän, "tapahtunutta emme voi toiseksi muuttaa; mutta älä puhu siitä enää koskaan minulle. Minua värisyttää, kun sitä vain ajattelenkin."
Nalinaksha: "Minä en olisi kertonut sitä milloinkaan, äiti, ellet olisi yrittänyt pakottaa minua menemään naimisiin."
Kshemankari: "Mitä sanotkaan; eihän tuo onnettomuus mitenkään sinua estä naimisiin menemästä!"
Nalinaksha: "Tyttö on voinut sittenkin jäädä eloon; senvuoksi naimisiin meneminen minua arveluttaa."
Kshemankari: "Oletko mieletön? Jos hän eläisi, olisit varmaan hänestä kuullut."
Nalinaksha: "Hän ei tiedä minusta mitään. Minä olin hänelle niin vieras kuin suinkin. Luulenpa, ettei hän ole edes nähnyt kasvojani. Benaresiin saavuttuani minä kirjoitin Tarini Tshaturdzhille mainiten osoitteeni, mutta kirjeeni ei nähtävästi ole häntä saavuttanut, koska se myöhemmin tuli takaisin perillesaamattomana."
Kshemankari: "Entä sitten?"
Nalinaksha: "Minä olen päättänyt odottaa kokonaisen vuoden, ennenkuin pidän hänen kuolemaansa varmana."
Kshemankari: "Sinä olet aina ollut ylen tunnollinen! Miksi kokonaisen vuoden?"
Nalinaksha: "Se aika on pian ohi, äiti. Nyt on joulukuu; seuraava kuukausi on ilmankin huonoenteinen häiden viettoa varten. Sitten on jäljellä vain helmikuu, ja maaliskuussa vuosi on täysi."
Kshemankari: "Olkoon menneeksi. Sinun on kuitenkin pidettävä itseäsi varmasti kihlautuneena. Minä olen esittänyt Hemnalinin isälle nimenomaisen kosinnan."
Nalinaksha: "Ihminen päättää, mutta on olemassa toinen, joka säätää, ja minä jätän asian hänen haltuunsa."
Kshemankari: "Niin tapahtukoon. Mutta millaisen kauhean asian minulle kerroitkaan! Vapisen vieläkin sitä ajatellessani."
Nalinaksha: "Sitä minä pelkäsinkin, äiti, ja pelkäänpä, että kuluu pitkä aika, ennenkuin siitä toivut. Kun jokin asia sinua järkyttää, et pääse helposti takaisin tasapainoon. Nyt ymmärrät, miksi ei tehnyt mieleni tarinaa sinulle kertoa."
Kshemankari: "Teit oikein, poikani. En tiedä, mikä minua on alkanut viime aikoina vaivata: kun kuulen jostakin onnettomuudesta, niin minut valtaa kauhistus. En uskalla avata kirjettä, koska pelkään sen sisältävän huonoja uutisia. Tiedäthän, että olen aina sinua suorastaan pyytänyt olemaan minulle kertomatta sellaisia asioita. Pelkään, etten elä kauan; mistäpä muuten johtuisivatkaan nämä alinomaiset järkytykset?"