YHDEKSÄSVIIDETTÄ LUKU
Kshemankari sairastui jälleen kuumeeseen, mutta tällä kertaa se ei kestänyt kauan. Tullessaan hänen toipumisaikanansa eräänä aamuna huoneeseen ja tervehdittyään häntä koskettamalla hänen jalkojansa, kuten hyvän ja kuuliaisen pojan tulee, Nalinaksha käytti tilaisuutta hyväkseen ja kehoitti äitiä sallimaan käsitellä itseänsä sairaana. Hänen tavanomainen ankaruutensa itseänsä kohtaan, huomautti poika, ei sopinut niissä olosuhteissa elävälle ihmiselle.
"Minun siis tulee luopua vanhoista tottumuksistani sinun vähitellen luopuessa koko maailmasta?" huudahti vanha rouva. "Loppukoon tämä pilanteko, rakas Nalin. Kuule äitiäsi ja mene naimisiin!"
Nalinaksha oli vaiti, ja Kshemankari jatkoi: "Näetkös, tämä vanha ruumiini ei enää kauan kestä. Minä en voi kuolla rauhallisesti, ellen sitä ennen näe sinua naimisissa. Aikaisemmin minä aina ajattelin, että sinun pitäisi ottaa vaimoksesi nuori tyttö, jota minä voisin kasvattaa niinkuin tahdon. Tänä viimeksi kuluneena sairaudenaikana minä kuitenkin olen tullut toisiin ajatuksiin. Kukaan ei voi sanoa, kuinka kauan elän, enkä minä voi suinkaan pitää varmana, että jäljelläoleva aikani on pitkä. Olisi väärin, jos jättäisin sinut elämään kasvattamattoman tytön kanssa. On paljon parempi, jos nait jonkun, joka on enemmän ikäisesi. Minä olen miettinyt kaikkea tätä öisin kuumeessa maatessani. Minulla on eloisa tunne siitä, että tämä on viimeinen velvollisuuteni sinua kohtaan, ja minun täytyy elää, kunnes saan sen suoritetuksi, koska mieleni ei muuten pääsisi koskaan lepoon."
"Mutta mistä löydänkään tytön, joka on valmis tulemaan vaimokseni?" kysyi Nalinaksha.
"Senvuoksi sinun ei tarvitse vaivata päätäsi. Minä järjestän asian ja ilmoitan sinulle tuloksen aikanaan."
Kshemankari ei ollut koskaan tavannut Annada Babua, koska oli aina hänen talossa käydessään pysytellyt omissa huoneissaan. Mutta kun vanha herra tuona päivänä iltakävelyllä ollessaan poikkesi tervehtimään, hän käski sanoa haluavansa häntä puhutella ja kävi heti Annada Babun sisään astuttua suoraa päätä asiaan.
"Teidän tyttärenne", aloitti hän, "on viehättävä tyttö, ja minä olen häneen kovin mieltynyt. Te molemmat tunnette poikani Nalinin. Hänen luonteensa on moitteeton, ja lääkärinä hän on mitä parhaassa maineessa. Ettekö itsekin arvele, että teidän olisi vaikea löytää tyttärellenne parempaa puolisoa?"
"Puhutteko tosiaankin ihan vakavasti?" huudahti Annada Babu. "Sitä en ole koskaan uskaltanut toivoa. Minä pitäisin itseäni ylen onnellisena, jos saisin Nalinakshan vävykseni. Mutta mitä sanoo hän — —?"
"Nalin kyllä suostuu. Hän ei ole useimpien nykyaikaisten nuorukaisten kaltainen: hän tekee mitä äiti käskee. Missään tapauksessa hän ei kaipaa pitkiä suostutteluja! Kukapa voisikaan olla rakastumatta tuohon viehättävään tyttöön. Minä haluaisin kuitenkin nähdä heidät kihloissa mahdollisimman pian, sillä minulla kenties ei ole enää paljon elonpäiviä."
Annada Babu tuli kotiin juhlallisen mielialan vallassa ja kutsui heti
Hemin luoksensa.
"Kultaseni", aloitti hän, "minä olen vanha mies, ja terveyteni ei suinkaan ole hyvä, mutta minä en voi lähteä täältä rauhallisin mielin, ellen näe sinun olevan hyvässä turvassa. Salli minun puhua asiasta ihan avoimesti, Hem. Sinulla ei ole äitiä, ja minä tunnen olevani yksin sinusta vastuussa."
Hemnalini silmäili ihmeissään isäänsä, odottaen, mitä tuleman piti.
"Minä iloitsen tästä liitosta jo edeltäkäsin siinä määrin", jatkoi Annada, "etten voi olla siitä heti puhumatta. Pelkään vain, että voi tulla jotakin esteeksi. Asia näet on tämä, kultaseni: Nalinakshan äiti kosi sinua tänään pojallensa."
Hemnalini punastui ja sopersi: "Todellako, taatto? Mutta sehän on ihan mahdotonta."
Hemnalini joutui täydellisen hämmingin valtaan, kun isä äkkiä ilmoitti tämän kosinnan, sillä hän ei ollut milloinkaan ajatellut Nalinakshaa mieheksensä.
"Minkä tähden se on mahdotonta?" kysyi Annada Babu.
"Nalinaksha!" huudahti Hemnalini. "Kuinka se voisikaan olla mahdollista!"
Vastaus tuskin oli loogillinen, mutta se oli kaikkea logiikkaa selvempi. Hemnalini vetäytyi kuistikolle, koska tilanne uhkasi muuttua kiusalliseksi. Annada Babun toiveet murskautuivat yhdellä iskulla; tällaista vastustusta hän ei ollut odottanut. Hän oli varmasti otaksunut Hemnalinin ihastuvan kuullessaan pääsevänsä Nalinakshan vaimoksi. Tämän odottamattoman iskun huumaamana ukko tuijotteli surullisesti öljylampun lepattelevaan liekkiin mietiskellen naisen luonnon ratkaisemattomia arvoituksia ja valitellen, kuten useasti ennenkin, ettei Hemnalinilla ollut äitiä.
Sillävälin istui Hemnalini pimeällä kuistikolla illan hetkien liukuessa ohi. Vihdoin hän tuli katsahtaneeksi huoneeseen ja tunsi pistoksen tunnossansa nähdessään isän toivottoman ilmeen. Hän kiiruhti sisään, asettui Annadan tuolin taakse, silitti hänen hiuksiansa ja virkkoi hiljaa: "Tule, taatto, illallinen on ollut jo aikoja sitten valmis; se on varmaan ihan jäähtynyt."
Annada Babu nousi konemaisesti ja siirtyi ruokasaliin, mutta illallinen ei juuri maittanut. Uskoen, että Hemnalinin elämää pimentävät pilvet olivat vihdoin hälvenneet, hän oli toivonut tulevaisuudelta paljon, ja ehdotuksen hylkääminen oli ollut hänelle katkera pettymys. "Hem ei siis ole sittenkään voinut unohtaa Rameshia", huokasi hän itsekseen.
Hänen tapansa oli mennä levolle kohta illallisen jälkeen, mutta tänä iltana hän viivytteli. Hän ei vetäytynyt huoneeseensa, vaan istuutui kuistikolle lepotuoliin ja tuijotteli syviin mietteisiin vaipuneena yli puutarhan autiolle maantielle.
Löytäessään hänet sieltä Hemnalini alkoi häntä leikkisästi torua.
"Lähde nyt levolle, taatto, täällä ulkona on liian kylmä."
"On parempi, kun lähdet itse levolle, rakkaani. Minä tulen kohta sisään."
Hemnalini ei kumminkaan luopunut yrityksestään niin hevillä. Hetkisen vaiti oltuaan hän jatkoi: "Sinä vilustut täällä, taatto. Tule ainakin oleskeluhuoneeseen."
Annada Babu nousi tuolistaan ja lähti makuulle sanaakaan virkkamatta.
Hemnalini oli lujasti päättänyt olla kerrassaan Rameshia ajattelematta, jottei joutuisi kiusaukseen väistää velvollisuuttansa, ja tämä kieltäymys oli vaatinut hänen sydämensä moneen ankaraan taisteluun. Vanha haava tarvitsi vain ulkonaista kosketusta alkaakseen jälleen tehdä kipeätä. Hän ei ollut vielä kyennyt tarkoin suunnittelemaan tulevaisuuttansa, oli vain etsiskellyt keinoja päätöksensä tukemiseksi.
Kun hän sitten lopulta päätti pitää Nalinakshaa henkisenä johtajanansa ja suunnata elämänsä hänen antamiensa ohjeiden mukaan, otaksui hän saavuttaneensa päämääränsä. Mutta kun sitten tuli tämä kosinta ja hän yritti kitkeä vanhaa rakkautta pois sydämensä syvimmistä piilopaikoista, niin hänelle samalla selvisi, kuinka mahdoton se todellisuudessa oli hävittää. Vanhan siteen lopullisen katkeamisen vaara riitti saamaan Hemnalinin pitämään siitä kiinni sitäkin enemmän.