VIIDESVIIDETTÄ LUKU
Ramesh palasi Allahabadista Ghazipuriin varhain aamulla. Kadut olivat melkein autiot, ja näytti siltä, kuin olisivat tien vieressä kasvavat puut aamutuimassa kuuristuneet lehviensä suojaan. Villava sumu peitti kaikkia kyliä kuin hautova joutsen-emo. Ajaessaan avaraan viittaansa kääriytyneenä yksinäistä tietä pitkin kohti taloansa Ramesh tunsi vain sydämensä kiivaan sykinnän.
Hän pysähdytti vaunut portille ja astui alas. Kamila oli varmaan kuullut vaunujen saapuvan ja nähtävästi odotti kuistikolla. Ramesh oli tuonut Allahabadista kallisarvoiset kaulakäädyt, jotka aikoi laskea hänen kaulallensa, ja otti nyt korukotelon esille päällystakkinsa avarasta taskusta. Lähemmäksi ehdittyänsä hän näki, että kaikki ovet olivat kiinni ja Bishan palvelija nukkui kaikessa rauhassa kuistikolla. Hetkisen hän seisoi pettyneenä paikallaan ja huusi sitten Bishania toivoen äänensä tunkevan sisäsuojiin ja herättävän toisenkin nukkujan. Kalsea vastaanotto sille, jota iloinen odotus oli pitänyt valveilla puolen yötä!
Uudistetutkaan huudot eivät saaneet Bishania hereille, joten Rameshin täytyi lopulta käydä häntä ravistelemaan. Palvelija nousi ja katseli vähän aikaa hämmentyneenä ympärillensä. "Onko talon emäntä kotona?" kysyi Ramesh. Bishan tuijotteli vielä hetkisen mitään tajuamatta; sitten asia hänelle yht'äkkiä selvisi.
"On, hän on kotona", mutisi mies unisesti, paneutuen jälleen makuulle.
Ovi avautui työnnöstä. Ramesh astui sisään ja katsahti joka huoneeseen, mutta missään ei näkynyt ketään.
Hän huusi Kamilaa, mutta vastausta ei kuulunut.
Hän kierteli puutarhassa, kulki aina nim-puun luo saakka, tutki keittiön, palvelijain huoneet ja tallit, mutta Kamilaa ei löytynyt mistään.
Sillävälin oli aurinko noussut, varikset olivat alkaneet vaakkua, ja näkymölle oli ilmestynyt pari kylän tyttöä, ruukut päälaellaan, matkalla noutamaan vettä kaivosta.
Tien toisella puolella sijaitsevalla pihamaalla olivat eukot ryhtyneet jauhamaan vehniä ja säestelivät työtänsä kimein, epäsointuisin sävelin. Palatessaan taloonsa Ramesh havaitsi Bishanin vaipuneen jälleen syvään uneen. Kumartuessaan nukkujaa ravistelemaan Ramesh huomasi hänen hengityksensä haiskahtavan viinalta. Kovakourainen käsittely sai Bishanin jossakin määrin tajuihinsa, ja hän kompuroi jaloilleen. "Missä on emäntä?" kysyi Ramesh.
"Mitä, hän on tietysti kotona."
Ramesh: "Mitä joutavia, hän ei ole kotona."
Bishan: "Ainakin hän eilen tuli tänne."
Ramesh: "Mihin hän sitten lähti?" Bishan seisoi suu auki, mitään käsittämättä. Samassa ilmaantui näkyviin Umesh upeasti puettuna Kamilan juhlapukuun, silmät unettoman yön punertamina.
"Missä on maammosemme, Umesh?" kysyi hänen isäntänsä.
"Hän on ollut täällä eilisestä saakka."
"Missä sinä olet ollut?"
"Maammoseni lähetti minut näytäntöä katsomaan Sidhu Babun luo."
"Rohkenen pyytää maksua, armollinen herra?" huomautti ajomies.
Ramesh hyppäsi vaunuihin ja ajoi suoraa päätä sedän taloon. Siellä vallitsi ankara mieltenkuohu, ja Rameshin ensimmäinen ajatus oli, että Kamila oli sairastunut. Niin ei kumminkaan ollut laita. Hänelle kerrottiin Umin alkaneen edellisenä iltana äkkiä itkeä, hänen kasvonsa olivat käyneet ihan sinisiksi ja kädet ja jalat jääkylmiksi. Koko talonväki oli ankarasti säikähtänyt. Kaikki olivat tyttöstä vaalineet, kukaan ei ollut hetkeksikään ummistanut silmiänsä. Ramesh otaksui nyt, että Kamila oli kutsuttu avuksi, ja sanoi senvuoksi Bipinille: "Kamila on varmaan kovin huolissaan pikku Umi raukan vuoksi." Bipin ei varmaan tietänyt, oliko Kamila ollut yötä talossa vai eikö, ja nyökkäsi vain myöntäen: "Niin, hän pitää lapsesta paljon ja on epäilemättä hänkin huolestunut. Tohtori sanoo kuitenkin, ettei ole mitään pelon syytä."
Vaikka tuo saattoikin kuulua rauhoittavalta, oli Rameshin toivorikas mieliala sittenkin samentunut: hän tunsi ilkeätä painostusta, ja näytti siltä, kuin olisi jokin paha henki estänyt häntä pääsemästä Kamilan luo. Nyt saapui Umesh.
Poika sai vapaasti liikkua _zenana_ssa, ja Sailadzha oli häneen kovin mieltynyt.
Nähdessään hänen tulevan Sailadzha kiiruhti ovelle varoittaakseen häntä herättämästä pienokaista. Hänen ihmeeksensä poika kysyi, missä Kamila oli.
"Hyvänen aika, sinähän lähdit täältä hänen kanssaan eilen!" sanoi Sailadzha. "Minä ajattelin illalla lähettää Latsminian hänen luoksensa, mutta Umin sairastuminen teki sen mahdottomaksi."
"Eikö hän olekaan täällä?" sai Umesh vaivoin sanotuksi.
"Mitä ajatteletkaan?" huudahti Saila. "Missä olet yösi viettänyt?"
Umesh: "Maammoseni ei sallinut minun jäädä luoksensa. Kotiin saavuttuamme hän lähetti minut Sidhu Babun luo näytöstä katselemaan."
Saila: "Sinäpä soma veikko! Entä Bishan?"
Umesh: "Bishan ei tiedä mitään. Hän on juonut liian paljon totia eilen illalla."
Saila: "Kutsu tänne mieheni. Pidä kiirettä."
"Ajattelehan", huudahti hän Bipinin saavuttua, "on tapahtunut kamala onnettomuus!"
Bipin kalpeni. "Mikä on kysymyksessä?" huudahti hän säikähtyneenä.
Saila: "Kamila meni eilen asuntoonsa, mutta nyt häntä ei sieltä löydy."
Bipin: "Eikö hän ole palannut tänne illalla?"
Saila: "Eipä tietenkään! Minä ajattelin lähettää häntä hakemaan, kun Umi sairastui, mutta en tietänyt, kuka olisi joutanut menemään. Onko Ramesh Babu tullut tänne?"
Bipin: "Kun hän ei löytänyt Kamilaa sieltä, on hän nähtävästi otaksunut hänen tulleen tänne. On, hän on täällä."
Saila: "Lähde sinä hänen kanssaan heti etsimään. Umi nukkuu; hän voi jo hyvin."
Bipin ja Ramesh ajoivat suoraa päätä Rameshin asunnolle ja kävivät jälleen tutkimaan Bishania. Yhteisin ponnistuksin heidän onnistui vihdoin houkutella esiin seuraavat niukat tiedot:
Myöhään iltapuolella Kamila oli lähtenyt yksin virralle. Bishan oli tarjoutunut lähtemään hänen mukaansa, mutta hän oli kieltänyt ja antanut hänelle rupian. Sitten hän oli asettunut portille taloa vartioimaan, ja hänen siinä ollessaan oli saapunut grogi-kauppias mukanaan kiehuvan kuumaa vastavalmistettua grogia. Mitä myöhemmin oli tapahtunut, siitä ei Bishanilla ollut mitään selvää muistoa!
Hän osoitti tien, jota pitkin Kamila oli lähtenyt Ganges-virralle.
Tätä aamukasteisten viljapeltojen halki johtavaa tietä kulkivat nyt Ramesh, Bipin ja Umesh Kamilaa etsimään. Umesh silmäili ympärillensä niinkuin naarastiikeri, jolta on ryöstetty pentu. Virran äyräälle ehdittyänsä he pysähtyivät. Sieltä he voivat esteettömästi silmäillä laajaa, aamuauringon valossa kimaltelevaa hiekka-rantaa. Ketään ei näkynyt.
Umesh huusi: "Maammoseni, missä olette?" Mutta vastauksen antoi vain kaiku, joka sinkosi sanat takaisin korkeasta vastarannasta yli leveän virran.
Jatkaessaan etsiskelyjänsä Umesh keksi etäällä valkoisen esineen. Hän syöksyi sinne ja löysi vedenrajasta nenäliinaan sidotun avainkimpun.
"Mikä se on?" huudahti Ramesh, joka samassa saapui paikalle.
Se oli tosiaankin Kamilan avainkimppu. Sen viereen oli virta ajanut hieman liejua, ja pehmeässä maaperässä näkyi kaksi jalanjälkeä, jotka veivät virtaan päin. Matalassa vedessä lepäävä kirkas esine veti puoleensa Umeshin pälyvän katseen. Hän nosti esineen vedestä. Se osoittautui pieneksi, kultakehyksiseksi rintaneulaksi, jonka Ramesh oli Kamilalle lahjoittanut.
Nähdessään kaiken ilmeisesti viittaavan Gangesiin Umesh kerrassaan murtui.
Hän juoksi matalaan rantaveteen ja huusi: "Maammoseni, maammoseni!" Kuin mieletön hän sukelsi alinomaa pinnan alle kaivaen käsillänsä pohjaa, kunnes vesi muuttui ihan sameaksi.
Ramesh oli niin huumautunut, ettei kyennyt lausumaan sanaakaan. Bipin huusi Umeshille:
"Mitä teetkään! Tule pois!"
"Ei, minä en tule", puuskutti Umesh. "Voi, maammoseni, kuinka saatoitkaan jättää minut näin yksin?"
Bipinin ei tosiaankaan tarvinnut olla huolissaan, sillä poika osasi uida kuin kala ja olisi tuskin voinut hukkua, vaikka olisi yrittänyt. Vihdoin hän väsyi vedessä pulikoimaan, nousi rannalle ja heittäytyi hiekkaan, katkerasti itkien.
Bipin laski kätensä Rameshin olalle herättääkseen hänet huumauksesta.
"Tulkaa, Ramesh Babu", sanoi hän. "Täällä me vain tuhlaamme aikaa. Annetaan tieto poliisille, joka panee toimeen kaikki mahdolliset tutkimukset."
Sailadzhan ympäristössä ei kukaan sinä päivänä syönyt eikä nukkunut, ja talossa kaikuivat jälleen valitushuudot.
Kalastajille annettiin tehtäväksi virran huolellinen naaraaminen, ja poliisi tutki koko seudun. Erikoisia tutkimuksia pantiin toimeen rautatieasemalla, mutta iltajunaan ei ollut nähty astuvan kenenkään bengalilaisen tytön, johon Kamilan tuntomerkit olisivat sopineet.
Iltapäivällä saapui setä, kuuli kaikki yksityisseikat ja Kamilan omituisen käyttäytymisen ennen katoamista ja oli vakuutettu siitä, että hän oli hukuttautunut.
"Nyt minä tiedän, miksi Umi illalla niin kovin itki", virkkoi
Latsminia. "Meidän täytyy kunnollisesti manata pois hänen kova onnensa!"
Onnettomuus oli tylsyttänyt Rameshin siinä määrin, ettei hän voinut vuodattaa yhtään kyyneltä.
"Merkillistä", mietti hän, "että Kamila tuli Gangesista luokseni ja että sama virta on hänet nyt niellyt kuin viattoman kukkasen, jonka hurskas palvoja sen helmaan heittää!"
Auringonlaskun jälkeen hän palasi virralle siihen kohtaan, mistä avaimet oli löydetty, ja katseli vieläkin pienoisia jalanjälkiä. Sitten hän riisui jalkineensa, kahlasi virtaan, otti kotelosta kaulakäädyn, jonka oli tuonut Allahabadista ja sinkosi sen keskelle virtaa.
Hän ei jäänyt Ghazipuriin, mutta sedän talon asukkaat olivat siinä määrin onnettomuustapauksen masentamat, ettei kukaan häntä silloin kaivannut.